maanantai 25. lokakuuta 2010

Mahdottomien ratkaisujen edessä edelleen

Kirjoitin jokin aika sitten maahanmuuton kustannuksista ja hyödyistä. Nyt aiheeseen on saatu lisävaloa, sillä sisäasiainministeriö on julkaissut selvityksen maahanmuuton kustannuksista.

Sen mukaan ministeriön pääluokkaan kohdentuu noin 50 miljoonan euron kustannukset. Näillä on maksettu käytännössä kuntien saamat korvaukset maahanmuuttajien vastaanottamisesta sekä heidän toimeentulonsa ja palveluidensa järjestämisestä. Lisäksi valtio maksaa perusopetukseen valmistavan opetuksen järjestämisestä 9,5 miljoonaa euroa sekä 6,5 miljoonaa euroa oman kielen opetukseen (mukaan lukien saamen- ja romaninkieliset lapset). Näiden lisäksi työ ja elinkeinoministeriö on käyttänyt noin 30 miljoonaa euroa kotoutumiskoulutukseen. Näiden päälle tulevat maahanmuuttajien matkakulut 2,2 miljoonaa euroa.

Näin laskien maahanmuuton suorat kustannukset valtion veronmaksajalle ovat hiukan alle 100 miljoonaa euroa. Sisäasiainministeriön raportista ilmenevien kustannuksten lisäksi tulevat kunnan veronmaksajien maksamat kulut, jotka Oulun kaupungin kohdalla ovat noin neljännes kokonaiskustannuksista. Mikäli tämä osuus on saman suuruinen muuallakin, ovat maahanmuuton suorat kustannukset Suomessa noin 130 miljoonaa euroa. Lukema on hyvin lähellä aiemmin pelkkien Oulun numeroiden perusteella laskemaani.

Suomessa ei ole saatavilla tietoja maahanmuuttajien käyttämien sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannuksista.Siten emme tiedä paljonko nämä kustannukset nostavat maahanmuuton suoria kustannuksia. Lisäksi edelleen ovat selvittämättä maahanmuuton epäsuorat kustannukset. Emme myöskään tiedä paljonko kustannuksia veronmaksajille tuottaa maahanmuuttajien kantaväestöä korkeampi rikollisuus. Emmekä paljonko maksaa yhteiskunnan varautuminen näihin rikoksiin. Eikä taida olla edes mahdollista kertoa paljonko maksaa yleisen turvattomuudentunne, joka lisääntyy maahanmuuttajavaltaisilla seuduilla? Puhumattakaan siitä mitä maksaisi, jos Suomessa jotkin alueet irtautuisivat muusta yhteiskunnasta samaan tapaan kuin maailmalla on käynyt.

Huolimatta sisäasiainministeriön selvityksestä olemme siis edelleen paljolti tietämättömiä maahanmuuton kustannuksista. Samalla tavalla laskematta on maahanmuutosta saavutettava hyöty; ja etenkin tämän hyödyn jakautuminen maahanmuuton eri luokkien kesken.

Näitä tietojen puutteessa voi maahanmuuttokeskustelu edetä vain valistuneiden ja valistumattomien mielipiteiden kautta. Sen sijaan todelliseen faktatietoon pohjautuvien ratkaisujen tekeminen on edelleen mahdotonta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!