Lakko vai poliittinen lakko?

Suomalainen ammattiyhdistysliike voi halutessaan siirtää Suomen talouden elpymistä pitkäksi aikaa eteenpäin. Se ei edellyttäisi muuta kuin lakkojen jatkamista hamaan tulevaisuuteen käyttämällä perusteena ylimitoitettuja palkankorotusvaatimuksia. 

Virallisesti kyse ei näin toimien olisi muusta kuin laillisesta edunvalvonnasta, mutta perimmäisenä motivaationa voisi nähdä pyrkimyksen heikentää poliittisesti oikealla olevan hallituksen asemaa tai ainakin nostaa oppositiossa olevien vasemmistopuolueiden kannatusta. 

Kirjoitin edellä olevan ajatuksen siksi, että epäilen ay-liikkeen sisällä ajateltavan juuri näin. Ja tästä syystä seuraan suurella mielenkiinnolla sitä, että näemmekö tänä vuonna pitkän lakkokevään, kuten juuri nyt näyttäisi käyvän. Eli onko nyt alkaneissa työtaisteluissa kyse - joko ensi- tai toissijaisesti - poliittisesti motivoituneesta ja siksi lailliseksi naamioidusta laittomasta lakkoilusta. 

Jos näin on, olisi se samalla näpäytys hallitukselle, joka vajaa vuosi sitten yritti lopettaa maastamme kaikkien normaaleiden suomalaisten kannalta vahingollisen poliittisen lakkoilun. Ja sitä kautta vähentää ay-liikkeen johdon - ja sen tukeman poliittisen vasemmiston - epädemokraattista valtaa maassamme.

Hinnan talouskasvua ehkäisevästä poliittisesta lakkoilusta maksaisivat luonnollisesti tavalliset suomalaiset riippumatta siitä, ovatko he yrittäjiä, johtajia tai työläisiä. Siten näihin talkoisiin osallistuisivat myös ay-johtajien korkeat palkat liittojen jäsenmaksuina kustantavat lakkolaiset.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Gallupdemokratian vastainen päätös
Jarkko Elorannan alleviivaus
Kysymys, johon en löytänyt vastausta

Onko maallamme malttia vaurastua?

Markkinatalous johtaa eroihin ihmisten varallisuuteen - joskaan ei likimainkaan yhtä tehokkaasti kuin aikanaan teki 1600-luvun ruotsalainen feodaalivaltio. Tästä syystä perityt omaisuudet poikkeavat toisistaan huomattavasti, mikä näkyy myös valtiolle maksettavissa perintöveroissa. 

Tuoreen tiedon mukaan noin 42 prosenttia perinnönsaajista joutui vuonna 2021 maksamaan saamisistaan perintöveroa. Heistä vain alle kymmenen prosenttia sai vähintään 200 000 euron perintöosuuden, mutta he maksoivat vajaat 60 prosenttia kaikkien perintöverojen yhteenlasketusta arvosta. Jos katsotaan kaikista suurimpia perintöjä, niin noin 0,2 prosenttia kaikista perinnönsaajista maksoi 19 prosenttia perintöveroista. 

Alla olevaan kuvaan (lähde) on merkitty maksuosuudet ikäluokan mukaan jaoteltuna. Siitä nähdään, että suurimmat perinnöt ja siten myös kovimmat verot osuvat 45-64-vuotiaille suomalaisille. 

Toisin sanoen juuri nämä työelämän loppupuolelle ehtineet suomalaiset saavat sekä suurimmat perinnöt että maksavat niistä eniten rahaa valtion kassaan. Samalla he tulevat tasoittaneeksi suomalaisten välistä tulonjakoa.  

* * *

Veroista saatua rahaa käyttävät Suomessa ennen kaikkea valtio, hyvinvointialueet ja kunnat. Näistä ensimmäinen ja viimeinen keräävät menoihinsa veroja, mutta hyvinvointialueet elävät valtion budjettirahoituksella. 

Siksi juuri maan hallituksen johtamalla valtionhallinnolla on keskeinen asema julkisessa rahankäytössä. Siis sekä menojen hallinnassa, että myös verotettavien tulojen tuottamisessa. Viimeksi mainittujen osalta keskeistä on talouskasvu - joka hyvin hyrrätessään luo lisätuloja, mutta takkuillessaan aiheuttaa rahanpuutetta. 

Siksi on hyvä huomata, että nykyinen - Petteri Orpon hallitus - aloitti valtakautensa kesäkuun 20. päivänä vuonna 2023. Sekä nähdä alle kopioimani tuore tilastokuva, jonka mukaan Suomen työpäiväkorjattu talouskasvu syöksyi juuri silloin negatiiviseksi. 

Saman tilaston mukaan Suomen talous kääntyi lopulta jonkinlaiseen kasvuun kesäkuussa 2024. Näistä kahdesta käänteestä ensimmäinen johtui Sanna Marinin (sd) ja jälkimmäinen Orpon hallituksen aikaisista tapahtumista. Tämä on kiistämätöntä, joskin muutoksiin ovat vaikuttaneet muutkin seikat kuin näiden hallitusten toimet.

Nähtäväksi siis jää, miten nämä tilastot vaikuttavat suomalaisten sekä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuteen. Pysyykö maan talouden nenä pinnalla jatkossakin - kuten pääministeri eilen vakuutti - vai vaipuuko se uudelleen pinnan alle. 

* * *

Tässä suhteessa yksi keskeinen seikka on suomalaisten työllistyminen. Tilastojen mukaan työttömyysaste on kasvussa ja noussut viimeisen 12 kuukauden aikana 7,5 prosentista 8,4 prosenttiin. Talouden kannalta sitäkin merkittävämpi on kuitenkin työllisyysaste, joka on samana aikana laskenut 77,8 prosentista 76,4 prosenttiin - eivätkä lähiaikojenkaan odotukset ole kummoiset, vaikka julkisen sektorin keventäminen parantaakin yksityisen sektorin toimintaedellytyksiä. 

Tämä kevennys on kuitenkin tärkeä parannus aiempaan, sillä työllisyystilastojen ja sitä kautta talouskasvun kannalta keskeistä osaa näyttelevät yritysten investoinnit sekä innovaatio- ja kilpailukyky. Niiden suhteen varsin oleellisia ovat myös alkaneet työmarkkinaneuvottelut, joissa määritetään suomalaisen työn kustannustaso lähivuosiksi. Sekä toisaalta myös työnteon motivaatio, jota osaltaan ylläpitää reilu tulonjako.

Jos lopputulos on linjassa yritysten tuottavuuden kanssa, saattaa muutos Suomen taloudessa tapahtua hyvinkin nopeasti. Ja päinvastoin, mikäli palkkataso nostetaan yli työn tuottavuustason tai ajaudutaan pitkiin työtaistelutoimiin, saadaan Suomen talouden nousua odottaa vielä pitkälle tulevaisuuteen.

Siksi on kysyttävä presidentti Kekkosen tapaan, että onko maallamme malttia vaurastua. Tosin tällä kertaa keinona ei voi olla jo valmiiksi korviaan myöden velkaantuneen valtion rahoittama teollistaminen, vaan yksityisen sektorin toimintaedellytyksistä huolehtiminen. Ja suomalaisten yhteen hiileen puhaltaminen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ihme on tapahtunut
Demareiden esitykset ovat yhtä järkeviä kuin housuihin kuseminen talvipakkasilla
Työmarkkinaneuvotteluissa tarvitaan tosiasioiden tunnustamista ja niiden huomioon ottamista

Gallupdemokratian vastainen päätös

Eduskunta hyväksyi eilen hallituksen esityksen uusiksi lakkoilemisen pelisäännöiksi. Sen seurauksena poliittisten työnseisausten enimmäiskestoa rajoitetaan siten, etteivät ne voi kestää pidempään kuin 24 tuntia ja muiden poliittisten työtaistelutoimenpiteiden - kuten ylityökieltojen - kestoksi määrättiin enintään kaksi viikkoa. Tavallisiin eli omaa työnantajaa vastaan suunnattuihin työtaisteluihin muutos ei vaikuta.

Olen hyvin iloinen tästä päätöksestä, sillä harva asia on maamme lainsäädännössä ollut niin typerä ja vahingollinen kuin ammattiliittojen oikeus kampittaa demokraattista päätöksentekoa tuottamalla kiusaa sivullisille - eli yrityksille ja niiden asiakkaille. Esimerkkeinä tästä ovat olleet toistuvat vientiteollisuuden toimintaa kampittavat satamien sulkemiset ja tavallisten työntekijöiden arkea vaikeuttavat julkisen liikenteen lakot. 

Toivoa sopii, että nyt tehty päätös tulee voimaan mahdollisimman pikaisesti - kuten ministeri Arto Satonen (kok) lupasi - ja ettei se johda jonkinlaiseen revanssihenkeen syksyn tuloneuvotteluissa. Suomen tilannehan on edelleen vakava, koska talouskasvu on ollut pysähdyksissä jo vuodesta 2008 alkaen - eli peräti 16 vuotta. 

Sen seurauksena suomalaisen hyvinvointivaltion rahoituspohja on pettänyt viimeistään Sanna Marinin hallituskaudella. Ja siksi juuri nyt on suorastaan polttava tarve kasvun uudelleenkäynnistämiseksi sekä julkisten menojen tasapainottamiseksi. 

* * *

Yle julkaisi tänä aamuna uuden puoluekannatusmittauksen. Sen mukaan talouskasvua palvelevia poliittisia muutoksia ärhäkästi vastustanut SDP on nostanut kannatuksensa peräti 24,5 prosenttiin. Ja samalla valtiovarainministeripuolue Perussuomalaiset on menettänyt kannatuksestaan aimo siivun. 

Tämä on Suomen tulevaisuuden kannalta ikävä uutinen, sillä vaikka SDP:n kannatuslisäys onkin tullut enimmäkseen muilta vasemmistopuolueilta - joiden yhteenlaskettu kannatus putosi 1,3 prosenttiyksiköllä - osoittaa se kuitenkin, että sisällöllisesti tyhjän ja kansakuntaa repivän retoriikan ärhäkkä esittäminen näyttää vielä 2020-luvullakin vetoavan osaan suomalaisista äänestäjistä. 

Ikävää on myös se, että vaikka valtiovarainministeriötä vastuullisesti hoitaneen Riikka Purran (ps) johtaman puolueen kannatuslaskuun on osoitettavasti selkeitä - ja ohimeneviä - syitä (yksi ja kaksi), osoittaa se kuitenkin, etteivät suomalaiset äänestäjät osaa vielä tänä päivänäkään arvostaa poliittisesta pyrkyryydestä ja kansan suosion kosiskelusta riippumatonta asioiden hoitamista. Siis sellaisesta jakopolitiikasta pidättäytymistä, jota Sanna Marinin hallitus harjoitti vielä koronapandemian jälkeenkin.

Kaikeksi onneksi seuraaviin eduskuntavaaleihin on vielä noin kolme vuotta. Ja Petteri Orpon hallituksen kansantaloutemme nousu-uralle tähtäävien päätösten vaikutuksille on siten vielä kohtuullisesti aikaa. Tämä toki edellyttäen, ettei hallitus sorru gallupdemokratiaan, jossa puoluekannatusten vaihtelut näkyvät päätöksenteossa siten, että tarpeelliset - mutta medioiden ja kansan parissa epäsuositut - päätökset jäävät tekemättä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
SDP:n teki epäuskottavan esityksen
Valtamedia harhautti "unohtamalla" tärkeimmän
Asioiden tärkeysjärjestyksestä

Jarkko Elorannan alleviivaus

Ammattiyhdistysliike lähti pelaamaan äärimmäisen kovilla panoksilla suomalaista demokratiaa ja elinkeinoelämää vastaan julistaessaan kahden viikon mittaiset lakot vientiteollisuutta vastaan. Pelin tarkoituksena on painostaa elinkeinoelämän nostattaminen hallituksen suunnittelemia työelämämuutoksia vastaan. 

Lakkokenraali Jarkko Elorannan hyökkäys ei kuitenkaan ole johtanut hänen toivomaansa tulokseen, vaan elinkeinoelämä on pysynyt maan hallituksen tukena. Esimerkiksi Suomen yrittäjien Mikael Pentikäinen julkaisi sosiaalisessa mediassa viestin, jossa hän totesi, että "on täysin vastuutonta, että SAK toteuttaa poliittisia lakkoja tilanteessa, jossa Suomi on taantumassa ja velkaantuu hallitsematonta vauhtia sekä Euroopassa on käynnissä ankara sota. Lakoilla syvennetään Suomen talouden ongelmia entisestään."

Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies puolestaan muistutti, että "viimeistään nämä rajut poliittiset lakot osoittavat, että lainsäädäntömme pitää muuttaa kilpailijamaiden tasolle. Hallituksen ei tule antaa periksi ay-liikkeen massiivisen lakonuhan edessä."

Häntä säesti saman järjestön työlämäasioista vastaava johtaja Ilkka Oksala linjaamalla, että "SAK:n jäsenliittojen juuri ilmoittamat täysin vastuuttomat lakot osoittavat tarpeen toteuttaa hallituksen esittämän työrauhauudistuksen. Taloudellinen tilanne on huono ja tulee lakkojen seurauksena huonontumaan."

Myös pääministeri Petteri Orpo (kok) muistutti, että "ei asiat lakoilla ratkea. Suomen julkisen talouden tilanne on jo entuudestaan vaikea. Hallitusta vastaan suunnatut pitkät ja massiiviset poliittiset lakot aiheuttavat suurta vahinkoa Suomen taloudelle ja tulevat kalliiksi veronmaksajille."

Lisäksi hän ohjeisti korporaatiojohtajia demokratian pelisäännöistä, joiden mukaan "SDP teki juuri välikysymyksen työmarkkinatoimista ja hallitus sai eduskunnan luottamuksen. Työmarkkinauudistuksille on eduskunnan enemmistön tuki". 

Pääministeri linjasi myös, että "liitot osoittavat lakoillaan tarpeen rajoittaa poliittisia lakkoja". 

* * *

Nähtäväksi siis jää, onnistuuko ammattiyhdistysliike horjuttamaan suomalaista demokratiaa vai onko se lopulta taivuttava. Toistaiseksi liittojen toimet ovat olleet yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta haitallisuudestaan huolimatta laillisia, mutta tilanne muuttuu heti kun hallituksen esitykset on hyväksytty eduskunnassa. 

Mikäli ay-liike vielä sen jälkeenkin jatkaisi toimiaan, ei kyse olisi enää laillisesta edunvalvonnasta vaan suorasta kapinasta suomalaista demokratiaa vastaan. Ja sen myötä lakkokenraalin rooli vaihtuisi kapinakenraaliksi, jonka toimintaa tarkasteltaisiin rikoksena. 

Tästä syystä suosittelen Jarkko Elorannalle juuri nyt sen pohtimista, että olisiko suomalaisen talouselämän tuhoamisen sijaan parempi keskittyä tekemään hallitukselle esityksiä siitä, millä tavalla Suomen julkisen sektorin velkaantuminen saataisiin taitettua muilla kuin hallitusohjelmassa mainituilla keinoilla - jos sellaisia on löydettävissä. Sekä hyväksymään poliittisten lakkojen rajoittamisen yhteen vuorokauteen, jotta nyt käynnissä olevan arvottoman näytelmän toistuminen voitaisiin välttää tulevaisuudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kysymys, johon en löytänyt vastausta
Ay-liike alleviivaa työelämäuudistusten tarpeellisuutta
Jarkko Eloranta eroaisi, jos ymmärtäisi olevansa pelkästään haitaksi

Kysymys, johon en löytänyt vastausta

Hurjaa vihervasemmiston ja ay-liikkeen vastustusta kohdanneet hallituksen esittämät muutokset työrauhalainsäädäntöön etenevät eduskuntaan. Valtioneuvoston tarkoituksena on saada aikaan laki, jonka mukaan sivullisille haittaa ja kustannuksia tuovat poliittiset työnseisaukset saisivat kestää enintään 24 tuntia.

Lisäksi laittomien lakkojen hyvityssakot on tarkoitus nelinkertaistaa eli nostaa sellaisen enimmäismäärä 37 400 eurosta 150 000 euroon. Lisäksi tuomioistuimen laittomaksi työtaistelua jatkavalle työntekijälle mätkäistäisiin jatkossa 200 euron hyvityssakko. 

Tästä muutoksesta tai oikeammin sen ammattiliitoissa herättämästä vastustuksesta tulee itselleni mieleeni lähinnä katupoika, joka - tehdäkseen jenginsä johtajaan vaikutuksen - ryöstelee ja pahoinpitelee syyttömiä ihmisiä sekä kiinni jäätyään uikuttaa, ettei ole tehnyt mitään, eikä ainakaan ansaitse minkäänlaista rangaistusta. 

Analogia on lähes täydellinen: ammattiliitot (katupoika) kiusaavat syyttömiä yrityksiä (ryöstön kohde) pakottaakseen demokraattisen hallinnon (nuorisojengin johtajat) tekemään asioita oman tahtonsa mukaan. Ja valittaa jo etukäteen siitä, että heidän laittomista toimistaan seuraa jatkossa aiempaa tuntuvampi rangaistus.

Edelle kirjoittamani analogian innoittamana kysyin tänä aamuna itseltäni, että ellemme me yhteiskuntana hyväksy nuorison harjoittamaa ryöstörikollisuutta, niin miksi ihmeessä meidän täytyisi pitää sivullisille huomattavaa haittaa aiheuttavia laittomia lakkoja hyväksyttävinä? Enkä löytänyt kysymykseeni vastausta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Oppositio ja hallitus kiistelevät tarkastettavissa olevista faktoista
Velkakatto vai neliraajajarrutus: siinäpä vasta kysymys vihervasemistolle
Talous kuntoon kolmessa kuukaudessa ay-liikkeen vastustuksesta huolimatta

Talous kuntoon kolmessa kuukaudessa ay-liikkeen vastustuksesta huolimatta

Suomen raunioituneen talouden pelastamiseen tähtäävän Petteri Orpon (kok) hallituksen taistelu paremman tulevaisuuden puolesta on ollut tuskaista nähtävää. Hallitusohjelmassa on kyllä oikeansuuntaisia toimenpiteitä, mutta ammattiyhdistysliike kampittaa järjestämällä lakkoja ja lisäksi harhaanjohdettu kansakin vastustaa tulevaisuutensa pelastamista. 

Tästä syystä oli mielenkiintoista palata katsomaan viime vuoden lopulla esille nostamani Argentiinan - jonka taloudellinen tilanne on ollut vielä Suomeakin karmeammassa tilassa - tuoreimpia uutisia. Ja tuttuja ovat totisesti sielläkin muutaman kuukauden vallassa olleen presidentin Javier Milein johtamien talouden tervehdyttämistoimien vastustajien keinot - mielenosoitusten lisäksi käytössä on ollut jopa yleislakko.

* * *

Eilen julkaistiin Argentiinasta tuoreita virallisia talouslukuja. Niiden mukaan maan julkinen sektori kirjasi 518 408 miljardin Argentiinan peson ylijäämän. Se oli ensimmäinen sellainen sitten vuoden 2012.

Niinpä presidentti Milei juhli onnistumistaan X:ssä kirjoittamalla vapaasti käännettynä "HURRAAAAAA TOTO...!!! Tasapainoista alijäämää ei neuvotella. ELÄKÖÖN VAPAUS, PERKELE" hän ilmoitti. 

Argentiinan hallitus on sitoutunut talouden tasapainottamisen lisäksi taltuttamaan maata vaivaavan inflaation. Sekin tavoite on etenemässä sillä perusteella, että hintojen nousu hidastui tammikuussa hieman ja laski 20,6 prosenttiin. Mutta toki siinä suhteessa on edelleen paljon tekemistä.

* * *

Kuten arvoisa lukijani muistaa, ilmoitti Milei joulukuussa joukosta taloudellisia uudistuksia, joiden tarkoituksena on taloudellisen sääntelyn purkaminen eli yhteiskunnallisen sosialismin vähentäminen. Siis aivan kuin Suomessa - mutta tuloksia on tullut aivan käsittämättömän nopeasti verrattuna meidän yli puoli vuotta vatuloineen hallituksemme tavoittelemaan suunnanmuutokseen. 

Yhtäläisyydet Argentiinan ja Suomen välillä eivät rajoitu pelkästään maiden hallitusten toimintaan. Argentiinan tärkein ammattiliitto on nimittäin uhannut uudella kansallisella lakolla sen jälkeen, kun neuvottelut ammattiliittojen, työnantajien ja hallituksen välillä päättyivät ilman sopimusta. 

Sikäläisten ay-pamppujen mukaan "työvoimaministeriön osoittama sosiaalinen vastuuttomuus vain vahvistaa hallituksen täydellistä välinpitämättömyyttä argentiinalaisten sosiaaliseen hätää". 

Toisin sanoen - aivan kuin Suomessa - argentiinalainen ay-liike käyttää sosiaalisesti heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä oman valtansa pönkittämiseen silloinkin, kun hallituksen harjoittama politiikka on onnistunut kääntämään maan talouden katastrofaalisen suunnan kohti parempaa. Siksi uskon, ettei myöskään Suomen hallitus saa ay-pampuilta rauhaa, vaikka onnistuisi kääntämään maamme talouden tasapainoon ja sitä kautta turvaamaan myös kaikista heikko-osaisimpien hyvinvointipalvelut. 

Ja siksi hallituksen tuskin kannattaa kauheasti välittää vastuuttomasti räksyttävästä ay-liikkeestä tai sitä tukevasta sosialistisesta vasemmisto-oppositiosta. Sen sijaan pääministeri Orpon, Riikka Purran (kok) ja Arto Satosen (kok) kannattaa viedä talousuudistuksensa läpi joko yksin eduskunnan kautta tai yhdessä työmarkkinajärjestöjen  kanssa, mikäli ay-liikkeeltä yllättäen löytyisi tahtoa edistää Suomen ja suomalaisen hyvinvointivaltion tulevaisuutta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Björn Wahlroos ja Javier Milei - kuin kaksi marjaa
Viivyttely julkisen sektorin tervehdyttämisessä tulee kalliiksi
Hallituksen verotuskiima nosti kansliapäällikön kapinaan