torstai 7. tammikuuta 2016

Helsingissä kalpea aavistus Kölnistä

Alkuvuoden uutispommi on ollut Kölnissä tapahtunut lähinnä nuoriin naisiin kohdistunut ilmeisen organisoitunut sikailu ja sen myöhästynyt uutisointi. Nyt näyttää siltä, että samankaltaista kehitysmaamenoa on ollut tekeillä myös Suomessa, vaikka siitä onkin tähän asti vaiettu.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan asematunneliin oli nimittäin kertynyt uudenvuoden aattona noin tuhat irakilaista, joista poliisi oli poistanut useita kymmeniä jo alkuillan aikana. Tämän seurauksena...

Tai no, annetaan Helsingin poliisin apulaispoliisipäällikön kertoa. "Poliisille on ilmoitettu kolmesta ahdistelutapauksesta, joista kahdesta on tehty rikosilmoitus... Jälkikäteen on tullut tietoon, että tällaista olisi keskustan alueella tapahtunut laajemminkin.”

MTV3:n mukaan ministeri Petteri Orpo on puolestaan tullut julkisuuteen seuraavalla viestillä: "Kölnin tapahtumat ovat mielestäni erittäin huolestuttavia, ja ne on syytä ottaa vakavasti myös Suomessa ja seurata tilannetta." Olen ministerin kanssa samaa mieltä ja lisäisin vielä: "sekä ryhtyä tarvittaviin toimiin".

Valitettavasti Orpo osoitti ymmärtämättömyytensä tai ainakin sinisilmäisyytensä jatkamalla seuraavasti. "Toivon, että ihmisillä pysyisi maltti ja että suomalaiset ja tänne muualta tulleet noudattavat lakeja ja käyttäytyvät sen mukaisesti kuin Suomessa on totuttu käyttäytymiään. Yritetään mieluummin yhdessä etsiä ratkaisuja ja sopeutua uuteen tilanteeseen, joka Suomessa on, auttaa maahanmuuttajia kotoutumaan ja sitä kautta säilyttää yhteiskuntajärjestystä".

* * *

Minä väitän, että olemme nyt nähneet Helsingissä nimenomaisesti kalpean aavistuksen Kölnin katastrofista. Sitä taustaa vastaan tuntuu täysin käsittämättömältä, että asiasta vastaava ministeri esittää vain toivomuksia tilanteessa, jossa hänen pitäisi huolehtia kaikin keinoin siitä, ettei maahamme synny samanlaista länsimaisista arvoista ja tavoista piittaamatonta maahanmuuttajaväestöä kuin Saksaan on syntynyt.

Vielä käsittämättömämmäksi Orpon toivomuspuheet muuttuvat, kun muistamme millä tavalla Ruotsin poliisi on joutunut kohtaamaan samankaltaisen ongelman, miten Ranska on saanut kunnian toimia sanavapausterrorismin maalitauluna ja kuinka Britanniassa lähes miljoona muslimia kannattaa terroritekoja. Kaikissa näissä maissa on paljon Suomea suurempi muslimiväestö.

Mikä ihme saa ministeri Orpon tällaisessa tilanteessa toivomaan ja toivomaan. Luuleeko hän oikeasti, että jos Suomen muslimiväestön annetaan kasvaa yhtä suureksi kuin tässä jutussa mainituissa muissa maissa, emme kohtaisi samalla tavalla ylipääsemättömiä ongelmia kuin nekin, eikä yhteiskuntamme muuttuisi niiden tavoin vaaralliseksi kantaväestölle ja erityisesti sen naisille?

Jotenkin tuntuu siltä, että meillä on ministerinä yhtä järjetön henkilö kuin Kölnissä ylipormestarina. Tämähän neuvoi Kölnin tapahtumien jälkeisessä tiedotustilaisuudessa naisia pysymään käsivarren mitan päässä miehistä säästyäkseen seksuaaliselta häirinnältä.

Ikävä tosiasia kuitenkin on, ettei naisella ole mitään mahdollisuutta pitää seksuaaliseen väkivaltaan pyrkivää miesjoukkoa käsivarren mitan päässä. Eikä toivomuksilla voi estää länsimaisten arvojen ja tapojen kanssa ristiriidassa olevasta kulttuuristaan kiinni pitävää muslimia muuttamasta yhteiskuntaa mielensä mukaiseksi.

Kölnin, Ruotsin ja Helsingin tapausten pitää ymmärtää osoittavan - tässä ja nyt - sen, että suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin kannalta sekä maassa nyt elävän väestön ja heidän jälkeläistensä hyvinvoinnin turvaamiseksi ainoa oikea tapa on toimia siten, ettei maahamme oteta ainoatakaan spontaania turvapaikanhakijaa, vaan jokainen palautetaan rajan yli sinne, mistä hän tulikin. Mahdollinen humanitaarinen apu hädänalaisille on toimitettava mieluiten heidän kotimaihinsa tai niiden lähistöllä sijaitseville pakolaisleireille.

Tämä ei johdu siitä, että ajattelisin kaikkien muslimien olevan tuhoisia länsimaiselle yhteiskunnalle. Eikä se johdu siitäkään, että ajattelisin muslimien olevan suomalaisia huonompia ihmisiä tai ettei heillä olisi ihmisarvoa.

Ei, vaan se johtuu siitä, ettei meillä ole kykyä erottaa maahamme integroituvia muslimeja niistä vähemmistönä olevista muslimeista, joiden maahantulo riittää aiheuttamaan peruuttamattomasti länsimaisen yhteiskunnan muuttumisen. Eikä meillä ole sen enempää kuin Saksalla, Ruotsilla tai Britanniallakaan kykyä eikä edes todellista halua kotouttaa maahamme saapuneita hylkäämään aiempi kulttuurinsa ja omaksumaan suomalaiset tavat, arvot ja elämänmeno.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ehdotan, että luovumme Geneven pako­lais­so­pi­muk­sesta
Media vaikenee Saksan Kölnin uudenvuodenaatosta
Rasismia vai tosiasioihin liittyvää pelkoa

22 kommenttia:

  1. Ehkäpä voisimme palkata omonin porukkata näiden "pakolaisten" kurissa pitämiseen ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riittää kun niitä ei oteta lisää. Ja kotoutetaan kunnolla ne, jotka jo ovat täällä.

      Poista
    2. Kotouttamisessa yksi osa Suomen oloissa on työnteko. Onko professori koskaan tavannut todella työtä tekevää Muhammedin jälkeläistä?

      Poista
    3. Somaleissakin on ihan kunnollistaki porukkaa, ikävä vaan kun isoosa ei taho oikein olla ..

      Poista
  2. Mietipä, jos kymmenet tänne muualta tulleet kaivavat puukon esiin ja alkavat lahdata ohikulkijoita aamuruuhkassa, kuten Kiinassa 2014. Ei kukaan ole varautunut sellaiseen, joten ruumiita ja verta tulee paljon, ihmiset joutuvat paniikkiin.

    Ehkäpä Kölnissä ja näköjään myös Helsingissä harjoiteltiin yhteistoimintaa, miten ovat saaneetkaan tuhat paikalle, kuka on kutsunut? Miten muuten Ruotsista ei ole kuulunut mitään vastaavaa, eikö ole sattunut vai onko uutispimento iskenyt?

    Täytyy kuitenkin muistaa, että suurin uhka on Soldier of Odinin partiot, eivät nämä tuliaiset. Näinhän esivalta meille on vakuuttanut, ei kai meille vaan valehdella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Täytyy kuitenkin muistaa, että suurin uhka on Soldier of Odinin partiot, eivät nämä tuliaiset."

      Juuri näin. Vuosi takaperin täällä Stadissa eräänlaiset löyhistä kaveriporukoista koostuneet katupartiot ryöstivät, hakkasivat ja nöyryyttivät valkoihoisia suomalaisia lapsia ja nuoria, mutta sitä ei katsottu kovin tärkeäksi asiaksi, vaan siitä vaiettiin kuukausien ajan. Asian tultua julki, sitä vähäteltiin erittäin ponnekkaasti.

      Nyt kun valkoihoiset suomalaiset muodostavat toistensa turvaksi partioita, asiaa on vastustamassa ja hysterisoimassa väkeä ministereitä ja poliisijohtoa myöten. Vaikka YHTÄÄN MITÄÄN EI OLE VIELÄ TAPAHTUNUT.

      Ei voi todeta muuta kuin että täytyy tapahtua jotain todella vakavaa, kuten tappoja, että tätä asiaa aletaan ottamaan tosissaan.


      t: Vitt...Stadilainen

      Poista
    2. Ruotsissa on kyllä tapahtunut myös. Ei kuitenkaan aivan Kölnin menoa.

      Poista
    3. Minulla sisältyi tuohon "todella vakava":an siis se ajatus, että pitää tapahtua muille kuin kantasuomalaisille.

      Kantasuomalaisten pahoinpitelythän ovat aina yksittäistapauksia eikä sellaisinaan kovin vakavia.


      t: V...Stadilaine'

      Poista
    4. Toivottavasti poliitikot ratkaisevat ongelman ennen kuin kenellekään tapahtuu mitään vakavaa. Riippumatta taustaisuudesta.

      Poista
    5. Ai ratkaisevat? Mitä on tehty Helsingin mamujengien pahoinpitelyiden/ryöstöjen/yms vuoksi? Niitä tapauksia oli sentään lähes sata. Kuinka monta rikosilmoitusta ovat katupartiot aiheuttaneet? Niitä on sentään ollut toiminnassa jo vuosia. Ainakin tässä ihanan monikulttuurisessa lähiössä.

      Poista
    6. Orpokin toivoo. Miksi en sitten minä.

      Joka tapauksessa koko maahanmuuttopolitiikka olisi viimeistään nyt ajateltava uudelleen. Eikä se tapahdu ellei kansan suuri enemmistö ilmaise sitä tahtovansa. Eli esimerkiksi gallupeissa ilmoita äänestävänsä jotain muuta kuin Kokoomusta, Keskustaa, SDP:tä, Vihreitä, Vasemmistoliittoa, RKP:ta, Kristillisdemokraatteja tai Perussuomalaisten soinilaisia.

      Poista
  3. Karulla tavalla turvapaikanhakijoiden mahdollisuudet organisoitua ja suunnitella keskinäistä yhteistyötä pahat mielessä tuli näiden tapausten johdosta ilmi. Toiminta oli liian laajaa, jotta olisi pysynyt pois julkisuudesta. Halua peittää asiat villasella varmasti oli. Vähätellähän aina voi, ja uhreja syyllistää. Turha odottaa ymmärrystä feministeiltä, koska hyökkääjät olivat muslimimiehiä. Todellisuuden kieltäminen jatkuu. Orpo elää haaveillen yhteistyöllä saavutettavasta suomalaisten sopeutumisesta hankalaan tilanteeseen. Nyt pelosta on tullut kuitenkin konkreettisempaa, henkilökohtaisempaa ja syvempää, joten yhteistoimintaan saattaa tulla säröjä.

    VastaaPoista
  4. Maanpetturi Orpo se lässyttelee pakolaisista kun pitäisi puhua vihollistaistelijoista.

    VastaaPoista
  5. Helsingissäkin irakilaiset testasivat kykyään liikutella joukkojaan kaupunkiolooissa. Missä viipyvät Kempeleen majatalon pitäjän kommentit?

    Miksi Suomessakin pimitettiin näitä joukkorähinöinnistä kertovia tietoja?

    VastaaPoista
  6. Tässä Helsingin mellakointiyrityksessä oli yksi positiivinen ja monta negatiivista piirrettä. Positiivinen oli se, että Helsingin poliisi osasi varautua tilanteeseen ja oli riittävän mieslukuisesti paikalla. Ilmeisesti tämän ansiosta helsinkiläiset välttyivät Kölnissä ja muissa Saksan kaupungeissa tapahtuneilta seksuaalisten hyökkäysten aallolta. Positiivista oli myös Helsingin poliisin selkeä ja asiallinen tiedottaminen.

    Negatiivinen piirre sen sijaan oli KRP:n tutkinnanjohtaja Elfgrenin äärimmäisyyksiin mennyt salailu. Erityisen ikäväksi sen tekee se, että hän tutkinnanjohtajan ominaisuudessa pyrki estämään Helsingin poliisinkin suorittaman tiedottamisen.

    Toinen ikävä piirre oli jo tavaksi tullut median toiminta. Ensin koko asia yritettiin vaieta. Kun se ei onnistunut, tapahtumat pyrittiin esittämään todellisuuteen nähden paljon pienempinä ja vähemmän vakavina. Helsingin kohdalla ne onneksi jäivätkin varsin vähäisiksi, mutta potentiaali paljon suurempaan oli olemassa. Kun tapahtumien laajuus ja törkeys alkoi tulla esiin, seuraava väite oli, että ei ole mitään näyttöä noiden hyökkäysten yhteydestä turvapaikanhakijoihin. Tämä väite kumoutui hyvin nopeasti. Viimeisenä keinona, huomion kohdistamiseksi muualle, ryhdyttiin sitten nostamaan suurta hälyä parista katupartiosta, jotka tosin eivät ole aiheuttaneet mitään häiriötä, mutta saattaisivat ehkä aiheuttaa joskus joissakin olosuhteissa.

    Sen sijaan se, miksi tällaisia hyökkäyksiä tapahtui samaan aikaan useissa Euroopan kaupungeissa, ja yrityksiä ilmeisesti vielä useammassa, ei kiinnostanut mediaa nimeksikään, vaikka on selvää, että moinen ei synny spontaanisti ja itsestään, vaan takana on joku sylttytehdas, joka on toiminnan moottorina. Myöskään se, päivän selväksi tullut asia, että tällaisilla hyökkäyksillä halutaan päästä dominoimaan niitä yhteiskuntia, jotka naiiviudessaan ovat näitä turvapaikanhakijoita suurin määrin vastaanottaneet, ei vilahtanut edes sivulauseessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elfgrenistä kannattaa tietää, että hän on adoptoinut Ruandasta kuusi afrikkalaisia miestä. Eli hän lienee näissä maahanmuuttoasioissa näkemykseltään värittynyt ja siksi hänen lausuntoihinsa voi tässä yhteydessä panna perään ison kysymysmerkin.

      Poista
  7. Professorille ja muille huolestuneille: itsekin olen erittäin huolissani tästä ilmiöstä, mutta tosiasia on, että Suomen poliisi kykeni tämän asian hoitamaan ja oli ilmeisesti valmiina antamaan "pamppua" tarvittaessa.

    Näissä asioissa pitää vaan ottaa reaaliteetit huomioon:

    a) Ketään ei yksinkertaisesti voi heittää täältä hiuksista vittuun. Mihin heidät heitettäisiin ja miten?

    b) Orpo ja muutkin puhuvat tottakai sen puolesta, että kaikki menee rauhallisesti, mutta älkää nyt hyvät ihmiset olko niin tyhmiä, etteivätkö viranomaiset varaudu samalla taustalla pahempaan. Luuletteko oikeasti, että poliisissa tämä asia painetaan villaisella oli siellä sitten kuinka monta Elfgreniä tahansa?

    Yleensä -ja nytkin- olen professorin kanssa samaa mieltä asioista ja uskon, että viranomaiset ovat sinisilmäisistä puheistaan huolimatta ajan tasalla. Tiukassa paikassa uskon, että viranomaisia ei voisi vähempää kiinnostaa punavihreän median kirjoittelu, oli siellä kuinka monta maailmanparantajaa tahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon kyllä poliisin tekevän parhaansa jatkpossakin. Ja toistaiseksihan se on riittänyt ainakin kohtuullisen hyvin. Muun Euroopan esimerkki kuitenkin osoittaa, että senkikn toimintakyvylle on olemassa yläraja. Ja se saavutetaan kohonneiden turvapaikanhakijamäärien takia meillä hyvn nopeasti.

      Suoraan kysymykseesi. En ole ehdottanut tänne tulleiden pois heittämistä. Riittää, ettei heitä päästetä rajalta yli edes taikasanaa "asylum" käyttäen. Ongelma jää siis rajanaapureillemme, jotka tehköön siitä omat johtopäätöksensä.

      Poista
  8. Erittäin hyvä kirjoitus! Kiitos siitä. On erittäin lyhytnäköistä jatkaa turvapaikanhakija virtaa nykyisen kaltaisena. Arabi-, aasian, ja afrikanmaista tulevat miehet ovat kasvaneet ja oppineet kulttuurilleen tyypillisen misogyynisen elämäntavan ja on erittäin erittäin epätodennököistä että heidät kyetään integroimaan länsimaiseen tapaa kohdella naisia ja elää tasa-arvoisesti. Niin Suomen kuin Ruotsin, Saksan, Itävallan, Ranskan jne. päättäjät ovat täydellisen hakoteilla asian suhteen. Jotain tarttis tehdä ja äkkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Integroiminen on mahdollista, mutta vain silloin kun tulijoita on niin vähän, etteivät he tue toisiaan vanhan maailmankuvansa säilyttämisessä. Tai painosta.

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!