tiistai 19. tammikuuta 2016

Tällaista rikkautta, yrittäjähenkisyyttä ja seksuaaliväkivaltaako me haluamme?

Eilen uutisoitiin Oululaisessa pizzeriassa tapahtuneesta väkivaltaisesta tappelusta. Tieto tapahtuneesta oli aluksi kovin sekavaa, mutta sitten syntyi internethuhuja maahanmuuttajien osallisuudesta. Lopulta poliisi ilmoitti selvittävänsä onko tapahtumilla yhteyttä kaupungissa aiemmin toimineeseen maahanmuuttajataustaiseen pizzamafiaan.

Jos kyseessä oli samanlainen pizzerioiden välinen reviirikiista kuin aiemmin myös esimerkiksi Tampereella ja Lappeenrannassa nähdyt, haluaisin kysyä johtavilta vaikuttajiltamme että onko tämä juuri sitä monikulttuurista rikkautta ja yrittäjähenkisyyttä jota he ovat tänne Suomeen kaivanneet?

* * *

Tässä yhteydessä on myös syytä todeta poliisin valottaneen entistä tarkemmin uudenvuodenyön tapahtumia Helsingin Senaatintorilla. Juuri nyt näyttää siltä, että naisten seksuaalinen joukkoahdistelu oli irakilaisten turvapaikanhakijoiden etukäteen suunnittelemaa ja laajuudeltaan täysin poikkeavaa ainakin minun elinaikanani. Tähän mennessä yön tapahtumista on tullut poliisille 15 rikosilmoitusta.

Jos ja kun poliisin tiedote on todellisuutta vastaava, olisi mukava kuulla äskettäin Helsingissä erityisesti kantasuomalaisten miesten seksuaalista väkivaltaa vastaan mieltään osoittaneiden naisten mielipide tästä vanhan kotoperäisen ahdistelukulttuurin lisäksi maahamme rantautuneesta uudenlaisesta ja entistä terhakammasta tulijalähtöisestä seksuaaliväkivallasta. Onko se sellaista, jota halutaan vaihteluksi suomalaisten aiheuttamiin ongelmiin, vai olisiko parempi, ettei meillä sittenkään olisi molempia kun emme näytä pääsevän eroon edes yhdestä?

Kysyisin myös, että panevatko suomalaiset naiset pahakseen jos esimerkiksi minä puutun peliin, jos omalle tielleni sattuu maahanmuuttajan ahdistelema nainen? Siis toimimalla samoin kuin olen kahdesti eläessäni tehnyt kantasuomalaisten lääppijöiden suhteen.

Vai olisiko mukavampaa, että sulkisin silmäni ja katsoisin toisaalle, koska mielestäni Suomeen kohdistuvaa humanitaarista maahanmuuttoa olisi rajoitettava merkittävästi sen aiheuttamien yhteiskunnallisten muutosten, seksuaaliväkivallan lisääntymisen ja kohdalleni maksettavaksi osuvien kustannusten suhteen?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Terroristien kuva paljastaa seuraavan sukupolven terroristien isät ja äidit
Paavo Rautio osoittaa syvällistä ymmärtämättömyyttä
Mitä nyrkkeilijä Fitim Latifin tapaus opettaa meille maahanmuutosta?

1 kommentti:

  1. Oliskohan ollut tämä sama pizza-mafia, jonka alle viiden euron pizzoja poliisi syksyllä jahtasi?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!