Kun mulkku pistää

Arvoisa lukijani on varmaankin joutunut elämänsä aikana ampiaisen pistämäksi. Sen sijaan hän lienee tietämätön siitä, että meikäläisistä ampiaisista vain naaraspuoliset pistävät. Tämän ne tekevät pistämispiikiksi muuntuneen munanasettimensa avulla. 

Siitä syystä japanilainen hyönteistutkija oli yllättynyt huomattuaan urosampiaisen pistäneen häntä kipeästi. Niidenhän ei pitäisi kyetä sellaiseen. 

Japanitarta pistänyt otus oli vapaamuurariampiainen (Anterhynchium gibbifrons), jolla on terävä kaksihaarainen sukuelin, jota se näytti käyttäneen tutkijan pistämiseen. Tämän asian varmistaakseen hän testasi kollegoidensa kanssa, voisivatko nämä urosten valepistimet karkottaa myös ampiaisen luonnollisia hyökkääjiä. 

Niinpä tutkijat sulkivat urospuolisia vapaamuurariampiaisia yhteen niitä saalistavien sammakoiden kanssa. Ja totta tosiaan: tukalassa tilanteessa uroot taistelivat nälkäisiä sammakoita vastaan ​​lävistämällä niiden ihon peniksellään – minkä seurauksena ne pääsivät sammakolta karkuun joka kolmannella kerralla. Sen sijaan sellaiset urokset, joilta oli poistettu kaikki pistävät sukuelimet, päätyivät sammakon herkkupaloiksi. 

Nämä ns. mulkulla pistävät urokset kuuluvat ensimmäisiin todisteisiin eläinkunnassa siitä, että urosten sukupuolielimillä voi olla rooli myös saalistajilta puolustautumisessa. Nähtäväksi siis jää, kuinka yleisesti uroot lopulta puolustautuvat saalistajiltaan mulkulla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hampaattomia naaraita ja kuolevia uroksia
Evolutiivinen innovaatio johti tuhoon
Hyttysiä ja sarvettomia lehmiä

Seksiä kuolleen kanssa

Nekrofilia on ihmisellä seksuaalinen häiriötila, jossa henkilö tuntee vetoa kuolleeseen ja harrastaa hänen kanssaan seksiä. Yleensä nekrofiliaa pidetään vähintäänkin kuvottavana, eikä siihen liittyviä uutisia näe kovinkaan usein. Joskus kuitenkin.

Kaikilla eläinlajeilla kyse ei kuitenkaan ole seksuaalisesta häiriötilasta, vaan evoluutio voi johtaa kaikenlaisiin seksuaalisiin tapoihin, myös nekrofiliaan, mikäli sillä tavalla voi saada enemmän jälkeläisiä kuin muuten. Esimerkiksi uuden tutkimuksen mukaan eräällä eteläamerikkalaisella sammakkolajilla, tieteelliseltä nimeltään Rhinella proboscidea, on käynyt juuri näin.

Kyseisen sammakkolajin urokset odottelevat joukkoina paritteluun sopivissa lammikoissa. Kun naaras sitten saapuu paikalle, kaikki uroot ryntäävät sen kimppuun sellaisessa joukkokiimassa, että naaras menettää usein henkensä.

Tutkijat seurasivat näitä tapahtumia ja huomasivat urosten parittelevan vielä naaraiden kuoltuakin. Ensimmäisessä heidän tutkimassaan tapauksessa noin sadan uroon kiimainen joukko oli ottanut hengiltä parikymmentä naarasta. Tapahtumien aikana tutkijat kiinnittivät huomiota urokseen, joka paritteli kuolleen naaraan kanssa, ja samalla puristeli rytmikkäästi tämän vatsaa. Puristelun seurauksena munasolut puristautuivat ulos naaraasta hedelmöitettäväksi.

Toisessa tutkitussa tapauksessa viisikymmentä urosta oli ottanut lememenleikeissä hengiltä viisi naarasta. Näiden sisältä ei löytynyt lainkaan munasoluja, joten nekin oli todennäköisesti puristeltu tyhjäksi.

Tässä episodissa tutkijat havaitsivat neljä kuolleita naaraita lempivää urosta, joista kolmen puuhat keskeytyivät muiden urosten kiinnostuttua samasta raadosta. Neljäs uros sen sijaan havaitsi muut innokkaat ja uiskenteli ympäri lammikkoa työntäen kuollutta naarasta edellään. Samalla se käpälöi naaraan takapuolta, jolloin sieltä puristui munasoluja tasaiseen tahtiin. Tutkijat seurasivat näin syntyneen sammakonkudun keitystä ja totesi sen tulleen hedelmöitetyksi ja kehittyvän normaalisti.

Tutkijat järkeilivät, että silloin kun uroksia on paljon enemmän kuin naaraita ja parittelu tapahtuu nopeasti, on kunkin uroksen todennäköisyys päästä onnistuneesti hedelmöittämään elävän naaraan munasoluja varsin pieni. Lisääntymisen todennäköisyyttä voi kukin uros kuitenkin nostaa hedelmöittämällä kuolleiden naaraiden munasoluja, mikäli sellaisia on käytössä. Toisin sanoen tällaisessa tilanteessa luonnonvalinta suosii nekrofilian yleistymistä urosten parissa.

Entä naaraat? Ei ole tiedossa, lisääntyvätkö lemmenleikeistä hengissä selvinneet naaraat uudelleen. Mikäli eivät, on myös niiden lisääntymisen kannalta edullista, että kaikki munasolut hedelmöitetään - vaikka sitten kuoleman jälkeen. Muutenhan ne menisivät hukkaan, ja naaraan geenit siirtyisivät huonommin seuraavaan sukupolveen.

Nekrofiliaa esiintyy itse asiassa useissa eläinryhmissä kuten joillain nisäkkäillä, linnuilla ja matelijoilla. Ja kuten edelle kirjoittamastani ilmenee myös sammakkoeläimillä. On siis selvää, että tietyissä olosuhteissa luonnonvalinta suosii nekrofilian kehittymistä.

Mitä tästä sitten opimme? Ehkä sen, ettei evoluutio kysele moraalisia arvoja tai sosiaalista hyväksyntää, vaan suosii kaikkea sitä, joka johtaa eliön geenien tehokkaaseen siirtymiseen sukupolvesta toiseen. Joskus tällainen asia voi olla nekrofilia kuten edellä kuvatulla sammakkolajilla, joskus taas lapsenlapsesta huolehtiminen, kuten ihmisellä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yksisarvisia
Aggressiivisilla uroilla on pienempi pippeli
Evoluutioteorialla on ennustusvoimaa