Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste raiskaajat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste raiskaajat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. syyskuuta 2026

Triplaraiskaaja Nahom Hagos sai rangaistuksensa – entä sitten?

Kirjoitin tämän kuun alussa Nahom Hagosin kyltymättömästä raiskausinnosta. Totesin silloin, että "rangaistusta lieventää edellinen tuomio, koska myös tämä tapaus olisi voitu käsitellä vuoden 2025 oikeudenkäynnissä".

Näin myös kävi ja mies – jos tälle perslävelle voi sellaista arvonimeä antaa –  selvisi teostaan kahdeksan kuukauden vankeusrangaistuksella ja parin tonnin korvauksella raiskatulle tuotetusta kärsimyksestä. Siis sellaisella tuomiolla, joka ymmärrettävästi vit... hrhm... harmittaa syvästi ihmisiä. 

Asiasta kertonut uutinen kertoi myös, että Hagos "on jäänyt lukuisia kertoja kiinni näpistyksistä sekä huumausainerikoksista sekä rikkonut toistuvasti ehdonalaisen valvonnan määräyksiä". Toisin sanoin kyseessä on patologinen rikollinen, jonka oikea paikka ei ole tavallisten ihmisten joukossa. 

Sen sijaan uutinen ei kertonut, karkotetaanko Hagos tuomion kärsittyään sinne, mistä hänen sukujuurensa ovat peräisin. Toivoa kuitenkin sopii, että näin tehtäisiin hänen ja kaikkien muidenkin vastaavanlaisten rikollisten kanssa. 

* * *

Jos tästä tapauksesta haluaa nähdä jotain positiivista, sellainen voisi olla se, että jopa Pia Hiltunen (sd) – pesunkestävä demari – totesi tilanteen olevan "aivan karmea ja mielestäni karkotus olisi oikea ratkaisu". Jaan tämän näkemyksen hänen kanssan.

Sen sijaan laitavasemmiston Jessi Jokelainen (vas) ei vieläkään näytä tavoittaneen mainittavaa ymmärryksen tasoa, vaan höpisi haastattelussa painottavansa "ennaltaehkäisevän ja kuntouttavan työn merkitystä". Aivan kuin mikään tiedostavien tätien hurskas löpinä olisi pidätellyt raiskaaja-Nahomia tämän mielipuuhista. Tai muitakaan hänen kaltaisiaan. 

* * *

Tämän kirjoitettuani katson surullisena aamuista tietokoneen näyttöä ja mietin, että missä päin Suomea joku naisihminen joutuu seuraavaksi täältä turvaa hakeneen henkilön tekemän seksuaalirikoksen uhriksi. Ja ihmettelen kaikkia niitä, joiden mielestä tämä on oikein ja kohtuullista käyttäen perusteluna – ei enempää eikä vähempää kuin – maahantulijoiden ihmisoikeuksia. 

Eikä kukaan kysy – ei ainakaan politiikan vasemmalla laidalla – että missä ovat näiden ihmisoikeustaistelijoiden lemmikkien raiskaamien naisten ja tyttöjen ihmisoikeudet. Tai naisten oikeus kulkea vapaasti kaupungin kaduilla mihin aikaan tahansa, pukeutuneena miten haluaa ja ilman pelkoa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Parrasvaloissa Nahom Lagos: Suomen humanitaarisen maahanmuuttopolitiikan edustaja
Täysjärkinen demari
Runkkurinki voisi olla hopealuoti

tiistai 1. syyskuuta 2026

Hovioikeus tuomitsi irakilaisen lapsenraiskaajan

Yle uutisoi irakilaismiehestä, joka sai hovioikeudessa seitsemän vuoden ja kahden kuukauden mittaisen vankeustuomion raiskattuaan vaimoaan vuosikausia. Hän oli pakottanut 13-vuotiaan tytön naimisiin ulkomailla vuonna 2008 ja muuttanut Suomeen neljä vuotta myöhemmin. 

Tapaus on sikäli merkittävä, että oikeus tuli näin ilmaisseeksi selkeällä päätöksellä, ettei Suomessa hyväksytä teinityttöjen pakkoavioliittoja. Ei edes silloin, kun ne on solmittu kauan sitten ja/tai ulkomailla. 

* * *

Toivoa sopii, että tieto tuomiosta leviää maahanmuuttajien parissa, ja kantautuu erityisesti pakkoavioliittoon joutuneiden naisten korviin. Ja että he uskaltavat hakea oikeutta suomalaiselta oikeusvaltiolta.

Olisi myös hienoa, että tämä uutinen levisi Suomesta muualle maailmaan. Ja sen seurauksena tänne ei edes pyrkisi sellaisia miehiä, jotka ovat katsoneet pakkoavioliiton suovan oikeuden teinityttöjen raiskaamiseen. Suomalainen yhteiskunta ei sellaisia tarvitse – eikä etenkään kulttuuria, johon kuuluvat pakkoavioliiton kaltaiset naisten alistamiskeinot. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Alif Khan Emu ja Md Salman Farsy tuomittiin 16-vuotiaiden tyttöjen raiskaamisesta
Fahad Firas Adday Al-Nuaimi alleviivasi suomalaisten päättäjien sinisilmäisyyden
Seksuaalinen turvallisuus ei ole tärkeää suomalaisnaisille

keskiviikko 19. elokuuta 2026

Raiskaajien ja murhaajien maasta karkottaminen on äänestäjien käsissä

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Joakim Vigelius esitti eilen, että vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset karkotettaisiin automaattisesti Suomesta. Toisin sanoen hän kannatti ajatusta siitä, etteivät raiskaajat ja murhaajat voisi enää vedota Maahanmuuttovirastoon välttyäkseen maasta poistamiselta. 

Ehdotus on tietenkin hyvä ja kannatettava, ja tuntuu suorastaan hämmästyttävältä, että tällaista asiaa edes tarvitsee esittää. Luulisihan luottamuksen pettäneen ihmisen karkottamisen olevan itsestäänselvyys – ja aivan erityisesti sellaisten maahanmuuttajien kohdalta, joiden peruste oleskella maassamme perustuu vainolta suojaamiseen. 

Näin kuitenkin on, sillä asiasta kertoneen uutisen mukaan vielä muutama vuosi sitten lähes puolet rikosten perusteella karkotettavista ulkomaalaisista vältti maastapoistamisen vedottuaan Maahanmuuttovirastoon. Toki voidaan kysyä, että onko vika nykyisessä lainsäädännössä vai sen tulkinnassa, koska lukema näyttää elävän hallitusten maahanmuuttoasenteiden mukaan.

* * *

Nähtäväksi joka tapauksessa jää, mitä Vigeliuksen ehdotukselle tapahtuu, sillä se tuskin toteutuu nykyisen hallituksen jäljellä olevan – reilusti alle vuoden mittaisen – valtakauden aikana. Kuten demokratiaan kuuluu, tämänkin asian ratkaisevat suomalaiset äänestäjät. 

Mikäli he äänestävät SDP:n suurimmaksi puolueeksi – kuten juuri nyt näyttäisi – pääsee puolueen puheenjohtaja Antti Lindtman määrittelemään hallitusohjelman päälinjauksista. Enkä jaksa uskoa, että se siinä tilanteessa olisi ensimmäisenä kiristämässä maahanmuuttolainsäädäntöä, vaikka viime viikon vaalipuheiden perusteella näin voisikin kuvitella. Ei ainakaan siinä tapauksessa, että hallitusta koottaisiin punamullan varaan. 

Tässä yhteydessä on syytä huomata erityisesti, että – Vigeliuksen sanoin – "kun näitä asioita on nyt äänestetty eduskunnassa läpi, niin SDP:hän on vastustanut niitä, kuten puolue on vastustanut liki jokaista maahanmuuton tiukennusta". Toki itse kukin voi harjoittaa toiveajattelua, mutta realisti turvaa pikemminkin poliittisiin näyttöihin kuin höttöiseen vaalipropagandaan. 

Siksi juuri nyt näyttää siltä, että monet maahanmuuttajaraiskaajat ja -murhaajat saavat jatkossakin jäädä Maahanmuuttoviraston päätöksellä tänne Pohjantähden alle, ja aiheuttaa vaaraa täällä eläville ihmisille. Eikä asiaa muuta kuin se, että suomalaiset sittenkin päättäisivät vaaliuurnilla toisin.

perjantai 29. toukokuuta 2026

Raiskaus, tilastot ja naisten suosikit

Iltalehti kertoi oikeuden ratkaisusta, joka koski 12-vuotiaan tytön raiskausta. Vain toinen raiskaajista oli täysi-ikäinen, joten ainoastaan 20-vuotiaan Mohamed Hussein Husseinin nimi annettiin julkisuuteen. 

Lisäksi kerrottiin, että Mohamed tuomittiin kahdesta lapsenraiskauksesta kolmen ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen. Nimetön raiskaaja sai vuotta lyhyemmän tuomion. 

* * *

Valitettavasti tapaus ei ollut ainutkertainen, sillä tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli viime vuonna peräti 72 000 väkivalta- ja seksuaalirikoksen uhria. Se on 6,1 % edellisvuotta enemmän. 

Naisuhreja näistä oli kaikkiaan 34 900, mikä on 6,6 % edellisvuotta enemmän, kun taas miesuhrien määrä kasvoi 5,6 %. Mikä pahinta, uhreista peräti 20 000 oli alaikäisiä.

* * *

Iltalehti puolestaan kertoi jo aiemmin, että ulkomaalaisten epäiltyjen osuus Helsingissä tapahtuneissa seksuaalirikoksissa on noin 33 prosenttia ja raiskausten osalta noin 40 prosenttia. Nämä ovat järkyttäviä lukemia, mutta vieläkin järkyttävämpää on, että meillä on edelleen puolueita (yksi ja kaksi sekä vielä kolmas ja ehkäpä neljäskin), jotka näyttävät haluavan lisää tätä herkkua. 

Kaikista järkyttävintä on kuitenkin se, että tästä huolimatta näille puolueille löytyy edelleen joukoittain äänestäjiä. Viimeisten puoluekannatusmittausten mukaan lähes puolet äänioikeutetuista suomalaisista kannattaa niitä. Ja kyllä – juuri ne ovat naisten suosiossa. 

* * *

Lopuksi toivon vielä, ettei Engin Getzerin tapainen häpeällisen murhan tehnyt idiootti olisi kenenkään suosiossa – ei naisten eikä miesten. Eikä etenkään tulevien vankitovereiden joukossa.

Eikä varsinkaan niiden suosiossa, jotka päättävät hänen karkottamisestaan sen jälkeen kun elinikäisen vankeuden jälkeinen vapaus jälleen koittaa. On kaikkien suomalaisten etu, että Engin lähetetään takaisin sinne, missä hänen sukunsa juuret ovat. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!