Tokoinrannan bakteerin herättämiä ajatuksia

Helsingin Tokoinrannasta kaadetaan aamun lehden mukaan pois sitä koristaneet hevoskastanjat, koska puihin on tarttunut tappava bakteeri. Jäin jutun luettuani miettimään, että mistä oikein on kysymys. 

Pienen googlailun jälkeen selvisi, että Tokoinrantaan on levinnyt jo 1930-luvulla Yhdysvalloissa havaittu hevoskastanjan bakteeri, joka ei tartu muihin puulajeihin. Iso Britanniassa bakteeri havaittiin vuonna 2000, eli kyseessä on Eurooppaan muualta saapuneesta vieraslajista. 

Bakteerin lisäksi hevoskastanjalle voivat samanlaisia oireita aiheuttaa myös muut taudinaiheuttajat. Niitä on esiintynyt Britanniassa jo ennen vuotta 2000 ja ne kuuluvat sellaiseen  mikrobiryhmään, johon kuuluvat muut eliöt aiheuttavat kasvitauteja myös esimerkiksi ruukkukukille ja perunoille.

Mutta palataan hevoskastanjan bakteeriin. Wikipedian mukaan se selviää talven yli ja tarvittaessa pidempäänkin maaperässä sekä leviää veden, sadepisaroiden ja työkalujen mukana. 

Hevoskastanjaan se aiheuttaa runkoon haavaumia, jotka valuvat nestettä keväisin ja syksyisin. Länsi-Euroopassa tauti leviää tuulisilla sadekeleillä ja on Iso-Britanniassa tartuttanut jo noin puolet saarivaltion hevoskastanjoista. 

Luettuani tuon viimeiseen lauseen jäin miettimään, että mitähän Suomessa tapahtuisi, jos jokin hevoskastanjan bakteerin kaltainen kasvitauti tappaisi puolet kuusistamme tai männyistämme. Minkälaisen vaurion se aiheuttaisi taloudellemme? Ja kuinka valmistautuneita metsäfirmamme olisivat sellaiseen katastrofiin?

Vaarallisia kasvitauteja Suomessa valvoo Evira, joka oli löytänyt myös Tokoinrannan bakteeritaudin. Sen nettisivulla on listattu joukko muita vaarallisia kasvitauteja ja tuhoeläimiä, joista ainakin Aasianrunkojäärä on onnistunut levittäytymään Suomeen. 

Toivottavasti Evira on tehtäviensä tasalla, jotta metsämme säilyvät terveinä. Tulijoita nimittäin riittää myös kasvitautipuolella, ja ihmiset - eli kansainvälinen kasvikauppa - toimivat niiden levittäjinä kautta maailman, kuten melkein kuusi vuotta sitten kirjoitin. Ainakin alan kansainvälinen tutkijakunta näyttäisi olevan hereillä ja suomalaiset tutkijatkin ovat päässeet mediaan haastateltavaksi.

Siitä huolimatta olisi mukava tietää ovatko heidän näkemyksensä tavoittaneet poliittisen päätöksentekokoneiston. Ja onko tuo koneisto - tai suomalainen metsäsektori - ryhtynyt tutkijoiden vaatimiin toimiin, kuten taloudelliselta arvoltaan vähäarvoisen kasvikaupan lopettamiseen. Asian luulkisi kiinnostavat ainakin meitä metsästä eläviä suomalaisia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Meemisodan uhrit

Perunarutto kulkee ihmisen mukana

Kasvikauppa ja metsätuhot 

Meemisodan uhrit

Nature-lehti kertoi uusimmassa numerossaan Floridan sitrushedelmien tuotantoa uhkaavasta kemppien mukana leviävästä liberibakteerilajista, jonka aiheuttamalla taudilla on hauska nimi: Huanglongbing. 

Bakteeri saapui Floridaan vuonna 2005 Kiinasta ja on sen jälkeen aiheuttanut floridalaisille sitrusviljelijöille valtaisia tappioita: vuonna 2004 he tuottivat 3,5 kertaa enemmän appelsiineja kuin viime vuonna ja tämän vuoden satonäkymä on vieläkin heikompi. Kyseessä on miljardiluokan bisnes. 

Liberibakteerin ilmaantuminen Floridaan on vain yksi esimerkki kasvitautien leviämisestä eri puolille maailmaa ihmisen toiminnan seurauksena, minkä takia alan tutkijayhteisö on vaatinut jopa kasvikaupan kieltämistä. Toisaalta juuri ihmisten toiminta eli tiede saattaa tarjota ratkaisuja syntyneeseen ongelmaan.

* * *

Yhdysvalloissa on kehitteillä useitakin keinoja sitrusviljelmien pelastamiseksi. Käytettävissä on jo sattumalta löytynyt bakteerille osittain vastustuskykyinen mandariinilajike, joka mahdollistaa jonkinlaisen sadon kunhan viljelmistä pidetään erityisen hyvää huolta. Bakteerinkestävyyden mekanismia ei kuitenkaan tunneta.

Amerikkalainen tutkimusjärjestelmä on yrittänyt kehittää myös aivan uudenlaisia keinoja torjua bakteeria. Southern Gardens Citrus -niminen yritys on siirtänyt kasveihin pinaatista bakteerinkestävyyden antavan geenin, minkä seurauksena ne kestävät nykyisiä lajikkeita paremmin bakteerin hyökkäyksiä. 

Ongelmana on se, että näiden geneettisesti muokattujen lajikkeiden saaminen viljelyyn kestää lupaprosessien takia vielä useita vuosia - sinä aikana koko sirushedelmien viljely saattaa lopahtaa Floridassa. Lisäksi ongelmaksi saattavat muodostua ihmisten asenteet GMO-kasveja kohtaan, vaikka Yhdysvalloissa ei ole läheskään yhtä vahvaa bioteknologian vastustusta kuin Euroopassa.

Toinen saman yrityksen ratkaisuyritys liittyy vähemmän vakavaan sitrushedelmien tautiin: sitä aiheuttavaan virukseen on siirretty sama pinaatin geeni kuin edellä kuvattuihin geneettisesti muokattuihin kasveihin. Ajatuksena on varttaa sitruspuut virustartunnan saaneilla versoilla, jolloin ne kestäisivät bakteeria kuin GMO-kasvit, mutta syötävät appelsiinit tai mandariinit eivät olisi geneettisesti muokattuja. 

Siten ne eivät aiheuttaisi kuluttajien parissa samanlaista vastustusta kuin geenin genomiinsa saaneet kasvit. Samasta syystä myös säätely olisi kevyempää ja sitrushedelmätuotannon pelastavat kasvit saataisiin markkinoille nopeammin - toivottavasti jo ennen koko tuotannon romahtamista.

Kolmas uusi lähestymistapa on Floridan yliopiston tutkijoiden yritys löytää sitrushedelmistä sellaisia geenejä, jotka eivät olisi välttämättömiä kasville, mutta altistavat ne bakteerille. Nämä geenit voitaisiin sammuttaa geenieditoinnin avulla, jolloin bakteerinkestävät kasvit eivät sisältäisi lainkaan vierasperäisiä geenejä, eikä edellä mainittuja lupa- ja asenneongelmia syntyisi. Tuollaisia geenejä ei kuitenkaan ole ainakaan vielä löydetty. 

* * *

Aika näyttää kuinka tutkijoiden ja bakteerin välisessä kilpajuoksussa käy. Blogistin kannalta Floridan sirusviljelijöiden kujanjuoksu tarjosi kuitenkin jo nyt mielenkiintoisen näkökulmaan siihen, kuinka erilaiset meemit - tässä tapauksessa vapaan kaupan ideologia ja epäluuloisuus uutta teknologiaa kohtaan saavat aikaan mitä mielikuvituksellisimpia ongelmia ja niiden ratkaisuyrityksiä. 

Floridassahan ei olisi nyt ratkaistavaa ongelmaa, ellei joku olisi vienyt bakteeritautista sitrushedelmää sinne, eikä geenimanipuloitujen kasvien käytölle ongelman ratkaisemiseksi olisi esteitä ilman modernin teknologian vastustusta. Siten floridalaiset appelsiininviljelijät voidaan nähdä eräänlaisina meemisodan uhreina.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Älä syö narsisseja!

Kasvikauppa ja metsätuhot

Nujertaako banaanikärpäsen bakteeri Dengue-kuumeen?

Oliivituho paljastaa: aate syrjäyttää tosiasiat

Viime vuosina ainakin tämän professorin työpäivästä yhä suurempi osa on kulunut tutkimuksen sijasta kaikenlaisiin hallinnollisiin hömpötyksiin. Niinpä tieteen seuraaminen ja sen tekeminen työaikana käy yhä vaikeammaksi.

Tästä johtuen eilinen lauantai-ilta kului uuteen tieteelliseen kirjallisuuteen perehtyen. Joukkoon sattui yksi tieteestä yleisesti raportoivan Science-lehden uutinen (tiedote), joka jäi askarruttamaan mieltäni niin, että päätin kirjoittaa siitä arvoisille blogini lukijoillekin tänä aamuna. Sen mukaan vuonna 2013 Etelä-Italiasta löytyi syy oliiviviljelmiä riivaavalle kasvitaudille.

Se oli Xylella fastidiosa -niminen bakteeri, jonka on aiemmin tiedetty aiheuttavan tuhoa Costa Ricassa. Sieltä se saapui Italiaan koristekasvikaupan mukana ja on viime lokakuuhun mennessä levinnyt kaskaiden avustamana 23 000 hehtaarin alalle eteläisessä Italiassa.

Tuhon seurauksena muinaisten roomalaisten jälkeläiset ovat päättäneet käyttää 13 miljoonaa euroa taudin pysäyttämiseen. Suunnitelmiin kuuluu mm. koko nimimaan läpi menevä kolmen kilometrin levyinen puskurivyöhyke, jonka alueelta hävitetään kaikki oliivipuut. Näin kaskaat eivät pääsisi levittämään tuhoisaa bakteeria kohti pohjoista.

En kuitenkaan kirjoittanut tätä juttua kertoakseni kansainvälisen kasvikaupan haitoista, joista olen kirjoittanut aiemminkin ja joista on muutenkin saatavana tietoa (esimerkki, toinen ja kolmas). Sen sijaan blogikirjoitukselle tarjosi aiheen uutisen lopussa kerrottu ympäristöihmisten mielenlaatua kuvaava tieto. He ovat nimittäin ryhtyneet tiukasti vastustamaan viranomaisten toimia kasvitautiepidemian pysäyttämiseksi.

Tarkemmin sanoen he vastustavat terveiden oliivipuiden hävittämistä suunnitellulta puskurivyöhykkeeltä. Tämän oikeuttaakseen he ovat kieltäneet bakteerin osuuden taudin aiheuttajana ja väittäneet oliivipuiden heikon terveydentilan johtuvan paikallisista tuhonaiheuttajista, vaikka Xylella-bakteerin syyllisyys tautiin on osoitettu tartuntakokein ja 80% sairastuneilta oliiviviljelmiltä pyydetyistä kaskaista kantaa mukanaan bakteeria.

Toisin sanoen Italian sinänsä surullinen oliiviuutinen sisältää oikein kauniin esimerkin siitä, kuinka ympäristöuskovaisen (siinä kuin muidenkin uskovaisten) mielessä aate ajaa ohi kaikkien tosiasioiden. Ja tällä tavoin he itse tulevat tavoitelleeksi oman aatteensa kannalta tuhoisaa kehityskulkua. Tässä tapauksessa siis kaikkien italialaisten ja viime kädessä muidenkin eurooppalaisten oliivipuiden joutumista amerikkalaisperäisen bakteerin kynsiin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuutto rämettää virkamiesten loogista ajattelua
Ikävät faktat vain vahvistavat maahanmuuttouskovaisten asenteita
Perunarutto kulkee ihmisen mukana

JK Tähän kirjoitukseen liittyen tuli vielä jälkikäteen mieleen tämä oravatarina, jossa kerroin eläinsuojelijoiden saattaneen teoillaan Euroopan alkuperäisen oravalajin (siis suomalaisenkin oravan) sukupuuttoriskiin estäessään amerikkalaisen sinänsä kovin söpön harmaaoravan hävittämisen Italiasta silloin kuin se vielä oli mahdollista.

Suosi virolaista... eiku älä suosikaan

Törmäsin tämän päivän Helsingin Sanomissa kummalliseen uutiseen. Sen otsikon mukaan virolainen kuusi on suomalaista parempaa.

Seuraavaksi kerrotaan Luonnonvarakeskuksen tutkimuksen osoittavan virolaisen kuusen kasvavan suomalaista nopeammin. Ja lopuksi Jaakko Napola -nimisen Luonnonvarakeskuksen tutkijan pitävän suomalaista jalostettua kuusta varmimpana vaihtoehtona.

Kerrassaan sekavaa siis. Oli ihan pakko selvittää mistä oikein on kyse.

Löysinkin helposti toisen uutisen, jossa kerrottiin paitsi virolaisen, niin myös mm. pihkovalaisen ja novgorodilaisen kuusen soveltuvan Etelä-Suomeen. Tässä uutisessa kerrotaan myös latvialaisten kuusten kasvavan hyvin, mutta saavan usein mustakoron.

Ei muuta kuin selvittämään mikä ihmeen mustakoro. Ja löytyihän se. Mustakoro on sienitauti, joka on tehnyt tuhoa Pohjois-Savossa ja ylipäänsä Päijänteen itäpuolella.

Sientä levittää koskut-kääriäinen. Siis hyönteinen, joka tekee kuusen kuoreen reikiä. Sieni puolestaan pääsee puuhun näiden reikien kautta ja tekee sen jälkeen pahaa tuhoa etenkin entisillä pelloilla.

Ja opin vielä lisääkin. Mustakoro on Metsäntutkimuslaitoksen eli nykyisen Luonnonvarakeskuksen aiemmissa tutkimuksissa todettu aiheuttavan tuhoja nimenomaisesti eteläisissä alkuperissä, joskin viimeaikaisissa tutkimuksissa tämä yhteys on ollut epäselvempi.

Ja kun tarpeeksi etsin, löytyi aiheesta oikein asiaan perehtyneiden tutkijoiden tekemä esitelmäkin. Sen mukaan puiden alkuperän ja mustakororiskin välistä yhteyttä ei ole selvitetty riittävästi. Tekijöiden joukosta löytyy myös virolaisiin alkuperiin tämän kirjoituksen aloittaneessa jutussa varauksellisesti suhtautunut Jaakko Napola.

Näin maalaisjärjellä ja yleisellä kokemuksella tutkimuksesta tulkitsen HS:n uutisen seuraavasti.

Luonnonvarakeskuksen kasvututkijat ovat tehneet puiden kasvututkimuksia, joissa virolaiset kuuset ovat kasvaneet muutaman kymmenen vuoden ajan hiukan nopeammin kuin kotimaiset. Noihin kokeisiin ei kuitenkaan ole sattunut koskut-kääriästä eikä mustakoroa. Niinpä he ovat ottaneet suositellakseen näitä eteläisiä alkuperiä jo senkin takia, että ilmastommehan muuttuu ilmastoskenarioiden mukaan nyt istutettavien puiden eliniän aikana vielä lämpimämmäksi kuin Viron nykyinen ilmasto.

Mustakorotutkijat puolestaan ovat huomanneet mustakoron aiheuttavan tuhoa etenkin vanhoilla pelloilla kasvavissa nopeakasvuisissa puissa. Koska kuusta kasvatetaan ennen tilipäivää meillä yli puoli vuosisataa, näkevät he virolaisissa kuusissa riskin, joka saattaa tehdä tyhjäksi lähes koko eliniän kestävän metsänkasvatuksen.

Näin ollen yksityisen metsänomistajan ei heidän ajatuksissaan kannata ottaa virolaisiin taimiin liittyviä riskiä sen pienen kasvunlisäyksen takia, joka hyvällä tuurilla olisi saatavissa. Uskoisin olevani tässä tulkinnassani oikeassa.

Ja niin. Löytyihän tuo Luonnonvarakeskuksen tiedotekin asiasta. Se kertoo yksiselitteisesti, että "virolainen kuusen siemen on tällä alueella [Salpausselän eteläpuolella] hyvä vaihtoehto silloin, kun kotimaista jalostettua siemenviljelyssiementä ei ole saatavissa." HS:n uutisen sekoilu ei siis ollut lähtöisin tutkimuslaitoksesta vaan journalismimme lippulaivan ihan omaa tuotantoa.

Niinpä kiitän Helsingin Sanomia epäselvästä uutisesta, joka sai minut tutustumaan mielenkiintoiseen aiheeseen. Ehdotankin lehdelle samantyyppistä uutisointia myös esimerkiksi suomalaisten johtajien rekrytoinnista. Silloin minä ja monet muut tietämättömät voisimme perehtyä myös johtajuuden yksityiskohtiin.

Siis jotenkin tähän tyyliin: Mokialla menee nykyisin aika hyvin, koska sillä on johtajana intiaanipäällikkö. Silloin kun johtajana oli läntisen suurvallan edustaja meni huonommin.

Johtamistutkimusylikoulun kansainvälisen linjan tutkijat suosittelevatkin kaikille suomalaisille yrityksille intiaanipäällikkötaustaisen johtajan palkkaamista. Johtamistutkimusylikoulun impivaaralainen tohtori suhtautuu kuitenkin sekä intiaani- että suurvaltajohtajiin epäilleen ja pitää kotimaisessa hissifirmassa menestystä hankkinutta henkilöä varmimpana vaihtoehtona....

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisten ilmastonmuutoshuoli ei kanavoidu käytännön toiminnaksi, mutta miksi edes pitäisi?
Rokotuksilla hävitetään taudinaiheuttajia
Eurooppa kehittää parempia kasveja muun maailman maataloudelle

Perunarutto kulkee ihmisen mukana

Ilta-Sanomissa nimimerkki perunarutto tiedusteli perunaruton hävittämisestä. Vastauksessaan lehden asiantuntija kertoo kemiallisen torjunnan välttämättömyydestä sekä muista perunaruton riskiä vähentävistä toimenpiteistä kuten lajikevalinnasta, istutustavasta ja vuoroviljelystä.

Perunaruttohan on perunoiden pahin tuhonaiheuttaja, jonka niskoille on sysätty mm. Irlannin nälänhätä ja Yhdysvaltojen suuren irlantilaisyhdyskunnan synty 1800-luvulla.  Melkoinen sienitauti siis. Tai hetkinen...

Perunarutto ei itse asiassa ole sieni, vaan eräiden aiemmin levinä tai luokittelemattomina alkueläiminä pidettyjen eliöiden kanssa samaan ryhmään kuuluva mikrobi. Sen sukulaisia ovat esimerkiksi rapurutto sekä mansikan tyvimädän ja tammen äkkikuoleman aiheuttavat eliöt. Sen sijaan ihmisen rutto on bakteeritauti, eikä lainkaan sukua perunarutolle.

Elävänä mikrobina perunarutto pystyy siirtymään pellosta ja maasta toiseen kaikessa sellaisessa materiaalissa, joka sisältää tämän mikrobin rihmastoa tai itiöitä. Perunaruton kulkuvälineinä eli vektoreina voivat toimia paitsi saastuneet kasvinosat, niin myös likaiset jalkineet tai autonrenkaat, eli se on erityisen helposti ihmisen mukana kulkeva eliö.

Itse perunaruton aiheuttaa mikrobin elinkierron kasvullisen osan eli solukkoa tappavan rihmaston kasvu, mutta paikasta toiseen leviämistä varten mikrobi tuottaa erilaisia itiöitä. Ne voivat olla sekä suvuttomia eli kasvullisia että suvullisia eli rihmastojen pariutumisen kautta syntyneitä.

Itiöitään perunarutto hyödyntää myös silloin, kun kasvupaikalla ei ole tarjolla sille sopivaa kasvia - kuivuutta kestävät itiöt säilyvät lepotilassa useita vuosia ja heräävät henkiin jälleen kun maanviljelijä päättää seuraavan kerran istuttaa samalle pellolle perunoita (tai tomaatteja). Ja jos kesä on sopivan kostea, ryhtyy perunarutto tuhoamaan satoa ja muodostaa multaan uuden sukupolven itiöitä. Yksinkertaista mutta tehokasta!

Perunarutto on kotoisin sieltä mistä itse perunakin, eli Atlantin tuolta puolen. Sieltä se on saapunut Eurooppaan todennäköisesti kasvatettavaksi tarkoitettujen mukuloiden mukana. Perunarutto on saapunut myös Suomeen jo kauan sitten, mutta esiintyi meillä pitkään ainoastaan suvuttomaan lisääntymiseen kykenevänä.

1990-luvulla Suomen perunaruttotilanne kuitenkin muuttui oleellisesti, kun joku toi maahan myös toisen pariutumistyypin eli "sukupuolen".  Sen jälkeen tämän kasvitaudin torjunta on vaikeutunut oleellisesti, sillä suvullinen populaatio on paljon suvutonta ketterämpi vastaamaan torjunta-aineiden tai kestävyysjalostuksen luomiin haasteisiin.

Kaiken kaikkiaan nimimerkin kysymys koski siis varsin mielenkiintoista kasvitautia, joka on sekä itsessään tuhoisa että sukua monille muille äärimmäisen vakavia kasvien ja eläinten tauteja aiheuttaville eliöille.

Perunarutto ja sen sukulaiset muodostavat epäilemättä myös yhden niistä eliöryhmistä, jotka ovat eniten hyötyneet ihmisen toiminnasta maapallolla. Näin siitä huolimatta, että ihmiskunta käy jatkuvasti tiukkaa torjuntataistelua näitä eliöitä vastaan. Toivottavasti tämä taistelu joskus myös voitetaan.

Sitä ennen voimme ainoastaan välttää näiden mikrobien levittämistä maasta ja maanosasta toiseen. Valitettavasti vapaan kaupan hallitsemassa todellisuudessa kehitys näyttäisi kulkevan pikemminkin päinvastaiseen suuntaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kesä vailla mansikoita?
Kukka ja mehiläinen - sekä taimi vierasmaalainen
Kiertomatka Australian tulimerestä Suomeen

Kesä vailla mansikoita?

Herkkusuilla ja mansikanviljelijöillä menee juuri nyt huonosti. Itse kuulun tuohon ensimmäiseen ryhmään - mansikanviljelyä harrastan vain vaalimalla kesämökillä muutamien metsämansikoiden kasvupaikkoja.

Kirjoitin jo aiemmin, että pari vuotta sitten Suomeen saapui mansikan punamätä, jota aiheuttava meille aiemmin tuntematon sienilaji kulkeutui Suomeen koska viljelijät kustannuksia säästääkseen ovat jo pitkään turvautuneet tiloillaan hollantilaisiin taimiin.

No, lasku näistä "säästötaimista" saatiin vuonna 2012, jolloin ensimmäiset 50 sienen pilaamaa mansikkamaata löydettiin. Vuonna 2013 vaikeuksiin joutui 55 uutta mansikkatilaa, mutta tutkija epäilee kyseessä olevan ainoastaan jäävuoren huipun, ja saastuneiden tilojen todellisen määrän olevan huomattavasti suuremman.

Vuonna 2004 Suomessa oli 2130 mansikkatilaa (en löytänyt tuoreempaa tietoa). Jos oletetaan niiden määrän olevan edelleen saman, niin ongelmien kynsiin joutuneet yli 100 mansikkatilaa muodostavat noin viisi prosenttia kaikista mansikkatiloista.

Hollantilaisten taimien käytöllä saavutettu säästö ei siis tosiaankaan ole kannattanut mansikkabisnekselle, vaan sen piirissä toimivien olisi ollut järkevämpää pitäytyä kotimaisissa mansikantaimissa. Etenkin, kun myös sellaisia näyttää olevan saatavissa.

Siinä missä punamädän saapuminen Suomeen oli mansikanviljelijöiden oman tyhmyyden seurausta, ei viljelijöillä ole Ylen tämän päivän uutisen raportoimaan uudempaan uhkaan osaa eikä arpaa. Poikkeuksellinen talvi uhkaa nimittäin tuhota mansikantaimet jo ennen kesän saapumista. Näin siksi, että kasvit heräilivät helmikuun leudossa säässä kevääseen ja nyt öiset paukkupakkaset uhkaavat jäädyttää ne.

Olisi mukava tietää, mitä nämä keväisen sään jälkeiset pakkaset tekevät punamädälle. Voisiko toivoa, että myös sienet ovat heränneet kevääseen ja saavat nyt pakkaselta oikein kunnon pureman? Vai onko niin, että poikkeuksellinen talvisää on vain auttanut sen leviämistä ja odotettavissa on entistä kurjemmat ajat niin mansikan viljelijöille että niillä herkutteleville?

Toivokaamme ainakin sitä, ettei meillä ole edessämme kesää vailla kotimaisia mansikoita. Pelkkä ajatuskin hirvittää!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kukka ja mehiläinen - sekä taimi vierasmaalainen
Oravatarina
Vieraita tuholaisia metsissä

Kukka ja mehiläinen - sekä taimi vierasmaalainen

Kesällä 2012 Suomessa havaittiin uusi tuhonaiheuttaja mansikalla. Tämä punamädäksi nimetty mikroeliö saapui maahamme hollantilaisten taimien mukana ja on nyt kahden vuoden ajan aiheuttanut pelloilla mansikoiden joukkokuolemia.

Mansikkatilalle saapunut punamätä johtaa varsin todennäköisesti mansikanviljelyn loppumiseen kokonaan, sillä kerran saastunutta peltoa ei voi pitkään aikaan ottaa uudelleen käyttöön. Tai mikäli näin tehdään, saadaan mansikasta satoa vain yhden tai kahden vuoden ajan.

Itse olen suuri kotimaisen mansikan ystävä, joten tieto uudesta tuhonaiheuttajasta oli varsin ikävä. Mikä ihmeen älynväläys on saanut mansikanviljelijät ostamaan pelloilleen taimia Hollannista, joka jo ennestään on tunnettu kasvitautien levityskeskus? Lyhytaikainen taloudellinen hyötykö?

* * *

Eilen silmiini sattui uusi mansikkatutkimus, jonka tulos oli paljon mukavampi kuin edelle kirjoittamani viimevuotinen tautiuutinen. Saksalais-ruotsalainen tutkijaryhmä oli nimittäin tehnyt kokeen, jossa mansikankukkia oli peitelty erilaisin materiaalein, joista yhdet sallivat vain itsepölytyksen, toiset myös ilmavälitteisen pölytyksen ja kolmannet (eli ilman peittoa olevat) lisäksi hyönteispölytyksen.

Tulokset olivat varsin yllättävät, sillä mehiläispölytyksen merkitys tulevalle marjasadolle oli odottamattoman suuri. Verrattuna tuulipölytteisiin marjoihin, olivat hyönteispölytteiset painavampia ja sisälsivät vähemmän epämuodostumia. Marjat olivat myös punaisempia, makeampia ja kiinteämpiä. Toisin sanoen ne olivat sekä parempia että varastossa pidempään kestäviä.

Kaikkiaan mehiläispölytyksen tuottama lisäarvo eurooppalaisille mansikoille on tutkimusraportin mukaan noin 1,05 miljardia euroa vuodessa. Tästä pelkästään hyönteispölytyksen ansiosta vähentyneiden varastointitappioiden osuus on 230 miljoonaa euroa.

* * *

Summa summarum; mitä näistä opimme?

Jos olet mansikanviljelijä, älä käytä ulkomaisia taimia välttääksesi koko bisneksen tuhoavan kasvitaudin. Toisaalta kannattaa huolehtia siitä, että pellolla pörrää riittävä määrä pölyttäjiä. Joko villejä tai kasvatettuja.

Näin voi kotimaisen mansikan laadun kohottaa huippuunsa ja saada paremman myyntitulon. Tällä tavoin toimien myös kotimaisella mansikanviljelyllä on edessään hieno tulevaisuus, ja me sadosta nauttivat kuluttajat voimme nauttia punaisista herkkumarjoistamme myös tulevina vuosina.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Turkistarhaus on kiellettävä!
Oravatarina
Vieraita tuholaisia metsissä

Kiertomatka Australian tulimerestä Suomeen

Australiassa menee juuri nyt aika huonosti. Tai ainakin siellä tapahtuu opettavaisia asioita.

Ensinnäkin uutiset kertovat, että maastopalot uhkaavat jopa Sydneyn suurkaupunkia. Savu leijailee taivaalla ja maasto on sammutustöiden kannalta hankalaa. Myös kevät (Australia on eteläisellä pallonpuoliskolla) on yleensä kuiva ja perinteisesti otollista aikaa maastopaloille. Ja tänä vuonna vielä tavallistakin kuivempi.

Palojen seurauksena Australian pääministeri on joutunut selittelemään aiemmin kovin kielteistä kantaansa ilmastonmuutokseen. Ilmastopolitiikan muutos ei kuitenkaan tuo ratkaisua tämän kevään tuhoihin, vaan ne olisi tavalla tai toisella pystyttävä torjumaan tässä ja nyt. Toivottavasti Australiasta löytyy osaamista siihen.

Toinen, ja paljon vähemmän uutisoitu tapaus koskee Australian ainutlaajuisen laajaa myrttikasvilajistoa. Sitä uhkaa nimittäin ruostekasvitauti, joka on levinnyt Havaijilta muutama vuosi sitten Asutraliaan. Tauti on siitä ikävä, että se on Australiassa levinnyt jo yli 100 kasvilajiin ja saattaa levitä vielä lähes 900 muuhun. Australian luonto on siis todellisessa vaarassa.

Ruostetaudin leviäminen tapahtui varautumisesta huolimatta. Australiassa on varsin tiukka suhtautuminen maahan tuotaviin kasveihin. Maastopaloihinkin on epäilemättä varauduttu, ovathan ne lähes jokavuotisia. Mutta silti edelle kirjaamani katastrofit ovat Australialaisten keskellä juuri tänä keväänä.

Australiassa tapahtuneet suuren mittaluokan katastrofit opettavat meille siis sen, miten vaikeata on ehkäistä ikäviä asioita. Tai siis hetkinen: näistähän kumpikaan ei oikeastaan ole ollenkaan välttämättä luonnonkatatrofi, vaan ihmisen käyttäytymisen seurausta. Joku toi Havaijilta ruosteisen kasvin Australiaan ja on myös mahdollista että maastopalot saivat alkunsa maan armeijan huolimattomasta käytöksestä.

Olen siis taipuvainen näkemään Australian ongelmat merkiksi siitä, kuinka vaikeaa ihmisen käyttäytymistä on muuttaa. Riski Sydneyn alueen maastopaloista oli hyvin tiedossa ja samoin Australiassa oltiin erittäin tietoisia kasvikaupan vaaroista. Tästä huolimatta molemmat katastrofit ovat syntyneet ja jatkavat tuhojaan Australiassa.

Esimerkkejä riittää Suomestakin: esimerkiksi rapurutto leviää vuodesta toiseen vesistöissämme, koska aina joku haluaa siirtyä yhdestä vesistöstä toiseen ruttoisen pyyntivälineen kanssa. Myös nuoria kuolee edelleen moottoriliikenteessä suhteettoman paljon, koska autokoulun turvallisuusopit painuvat unholaan nuorten miesten hurmaannuttua autojensa hevosvoimiin. Sen sijaan metsäpaloja meillä ei juuri ole: kiitos valvontajärjestelmän, viileän ilmaston ja suomalaisen metsäpalo-osaamisen.

Kierrettyäni Australian kautta Suomeen jään lopuksi kysymään itseltäni sekä arvoisalta lukijalta seuraavaa kysymystä. Miten voisimme parhaiten ehkäistä vahingoista ja välinpitämättömyydestä johtuvia suurimittaisia tuhoja? Onko se mahdollista, vai pitääkö meidän ainoastaan nostaa kädet pystyyn mahdottoman tehtävän edessä? Jos näin, niin miksi lajiamme sitten kutsutaan nimellä Homo sapiens - viisas ihminen?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Väkivaltakasvatusta nuorille
Oravatarina
Australian ilmasto vaihtelee ennen näkemättömällä tavalla