Suosittua juuri nyt!

tiistai 13. lokakuuta 2026

"Ruotsinegyptiläinen naisvanki" haastoi todellisuuden

Eilen uutisoitiin PT-mediassa ja Suomen uutisissa ruotsinegyptiläisestä murhamiehestä, joka oli vaihtanut virallisen sukupuolensa – muttei poistattanut miehisiä sukupuolielimiään – ja päässyt sen jälkeen naisten vankilaan häiriköimään ja ahdistelemaan naisvankeja. Tämän oli mahdollistanut maan uusi translaki, jonka mukaan miehet ja naiset sijoitetaan eri laitoksiin juridisen – eikä tosiasiallisen – sukupuolensa perusteella.

Tapaus kertoo omaa karua kieltään siitä, kuinka järjettömiin ratkaisuihin johtaa tosiasioista piittaamaton wokeltava maailmankuva, mikäli sitä sovelletaan todellisessa elämässä. Ja noiden ratkaisujen hinnan maksavat useimmiten naiset.

* * *

Tästä huolimatta juuri naiset ovat kaikista innokkaimmin ajamassa länsimaisiin yhteiskuntiin erilaisia wokeltavia ratkaisuja. Näin myös Suomessa, missä tätä aatesuuntaa politiikassa vahvimmin ajavien puolueiden – Vihreiden ja Vasemmistoliiton – kannattajista selvä enemmistö on naisia: ensin mainittua viime eduskuntavaaleissa äänestäneistä kaksi kolmasosaa ja jälkimmäisenkin kannattajista selvä enemmistö kuului kauniimpaan sukupuoleen.

Jotain kertoo wokelluksen voimasta Ruotsissa myös se, ettei viranomaisilla ole riittävän yksityiskohtaisia ohjeita tilanteisiin, joissa vangin juridinen sukupuoli ja fyysiset ominaisuudet poikkeavat toisistaan. Ja niinpä vankilanjohtaja on kertonut, että "olemme nyt päättäneet, että kyseessä on nainen. Hän on nainen, ja naispuolisella henkilötunnuksella istutaan naisvankilassa". 

* * *

Toivoa tietenkin sopii, että ruotsalaiset löytävät asialle ratkaisun ennen kuin ruotsinegyptiläinen ehtii raiskata jonkun kanssavangeistaan. Ja uskoa, ettei sama hulluus leviäisi Suomeen vaan täällä ymmärrettäisiin tosiasioiden tunnustamisen ja järjen käytön tuottavan turvallisimman ympäristön myös naisvangeille. 

Samoin olisi positiivista, mikäli ruotsinegyptiläisestä "naisvangista" olisivat kertoneet Suomen uutisten ja PT-median lisäksi myös koko Suomen kansan kustantaman Yleisradion toimittajat. Olihan jutun juurena kuitenkin ruotsalainen valtamedia ja uutisella on merkitystä suomalaisen yhteiskunnan pitämiselle turvallisena myös naisille.

5 kommenttia:

  1. Kun miehet ovat persuja ja naiset vassareita, ei ole ihme, että sinkkutalouksien määrä kasvaa ja syntyvyys laskee.

    VastaaPoista
  2. No voi hyvänen aika. Sen ymmärrän, ettei Ruotsissa enää ole arkijärkisiä vankilaviranomaisia vaan vainkaikille pitkään taantuneille totalitarismeille ominaisia omaan ajatteluun kykenemättömiä pikkueichmanneja, mutta ettei sitten Suomessakaan ole edes journalisteja, jotka olisivat tässä yhteydessä kuunnelleet The Asiantuntijoita, joilta he olisivat saaneet oikeat, "ihmisarvo- ja -oikeusjuriterian" mukaiset tulkinnat tapauksesta niin että olisi voitu muotoilla yhdenvertaisuusajattelun mukaisia uutisia -- sehän tässä eniten ihmetyttää.

    Kyllä jämpti on niin, että ihmisyksilöoikeuksista on pidettävä kiinni sielläkin missä vieraita kulttuureja ja ihmisyyden rikkaita moninaisia ja -arvoisia puolia yritetään painaa maahan. Eikä tuollaisia tapauksia pitäisi vain pelokkaasti jättää uutisoimasta, sillä haloo, emme saa pelätä! Nyt rohkeutta rahkeisiin YLE, ei se viikottainen persuvitsifarssi-Lindströn riitä, vaan kyllä päivittäisistä uutislähetyksistäkin pitäisi DEI-oppien mukaan pitää huolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poliitisilla puolueilla on äänenkannattajansa eli sanomalehdet, jotka uutisoivat ja kertovat asioista puolueiden aatteiden mukaisesti.
      Suomessa on valtion hallitsema Yleisradio, jonka voisi ajatella edustavan Suomen ja suomalaisten aatteita.
      Miten on tänä päivänä esim. Ylen uutiset?
      Edustavatko ne suomalaisten aatteita vai pelkästään vihervasemmiston aatetta?
      Jos Yle on pelkästään vihervasemmiston aatteiden kannattaja, kuten käsittääkseni on - miksi asialle ei tehdä mitään?

      Poista
  3. Tämäkin vielä! Kuka tahansa täyspäinen ihminen olisi voinut varoittaa ryhtymästä tuollaiseen pelleilyyn. Entinen hyvinvoiva kansankoti Ruotsi, hyvää yötä!

    VastaaPoista
  4. Vankilanjohtaja tietysti toimii kuten voimassa olevat lait ja ohjeet määräävät.

    Siellä pitää lakeja ja ohjeita muuttaa mutta se vaatii ensin valtiopäiville sellaiset tervejärkiset kansanedustajat, jotka muuttavat lakia.

    Tämä taas edellyttää, että kansa osaa äänestää oikein ja valita parlamenttiin tervejärkiset kansanedustajat.
    Sitä saa mitä tilaa.

    Niin se tulevissa Suomen eduskuntavaaleissakin.
    Jos äänestät demareita tai vihervasemmistoa, saat sitä wokea ja prideä ynnä muuta epätervettä mutta jos äänestät Perussuomalaisia, saat tervejärkisiä ihmisiä päättämään asioista.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!