Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste vanki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vanki. Näytä kaikki tekstit

torstai 11. tammikuuta 2024

Elina Valtoselle osoitettu kirje osoittaa laatijoidensa kyvyttömyyden ymmärtää tosiasioita

Israel on iät ja ajat ollut siitä outo maa, että se on hyväksynyt jopa vuosikymmenten ajan säännöllisen epäsäännöllisesti toistuvat raketti-iskut omaa siviiliväestöään kohtaan. Mutta näyttää se mitta jossain vaiheessa täyttyvän myös juutalaisilla. 

Se tapahtui siinä vaiheessa kun palestiinalaisten Hamas oli tehnyt yli tuhannen ihmisen kuolemaan ja 240 siviilipanttivangin ottamiseen johtaneen terrori-iskun ja Israel oli aloittanut vastahyökkäyksen tuhotakseen kyseisen terroristijärjestön. Tällöin - säästyäkseen kostolta ja päästäkseen kansainvälisten ns. ihmisoikeusjärjestöjen suojelukseen - terroristit piiloutuivat gazalaisten siviilien joukkoon ja sairaaloihin. 

Sen seurauksena Israelin armeijan toimet johtivat nopeasti kasvavaan määrään siviiliuhreja. Siitä huolimatta sota jatkui taukoamattomana, koska sen vaihtoehtona olisi ollut terroristien voitto tai ainakin heidän uudelleenjärjestäytymisensä ja sitä kautta sodan pidentyminen sekä lopullisten uhrien määrän kasvu.

Tätä ei ymmärretty YK:ssa, vaan siellä vaadittiin tulitaukoa terroristien ihmiskilviksi joutuneiden siviilien auttamiseksi. Kun tämä tehtiin vielä siten, että lauselmaehdotuksessa syyllistettiin vain hyökkäyksen uhri, ei sodan suhteen puolueettomalle Suomelle jäänyt muuta mahdollisuutta kuin pidättäytyä sen allekirjoittamisesta.

Eilisen päivän uutisen mukaan ulkoministeriön nuoret työntekijät eivät tuolloin ymmärtäneet edelle kirjaamiani tosiasioita, vaan pyysivät ulkoministeriltä, että Suomi vaatisi palestiinalaisterroristeille hengähdys- ja uudelleenryhmittymistaukoa. Sellaisen nämä ovatkin saaneet myöhemmässä vaiheessa suostuttuaan luovuttamaan osan panttivangeistaan ja myös Suomi on ottanut kantaa tulitaukojen puolesta muun maailman ymmärrettyä tuomita myös terroristien teot. 

Tapaus on sikäli mielenkiintoinen, että ministeriöiden henkilöstön tehtävänä on toimia hallituksen päättämien poliittisten linjausten käytännön toimeenpanijoina ja toisaalta kulloisenkin hallituksen tahtotilaa noudattavan lainvalmistelun valmistelijoina. Toisin sanoen heidän omilla mielipiteillään ei saisi olla pienintäkään vaikutusta heidän toimiinsa, vaikka niissä olisikin ristiriitaa suhteessa hallituksen linjauksiin.

Toisaalta nyt julkisuuteen tullut kirje oli osa ministeriön sisäistä ajatustenvaihtoa, eikä siinä mielessä missään tapauksessa kiellettyä. Lähinnä se osoitti ainoastaan laatijoidensa kyvyttömyyden ymmärtää laajempia kokonaisuuksia tosiasioiden pohjalta. 

* * *

Tuoreiden tietojen mukaan Etelä-Afrikka on asettunut Hamasin bulvaaniksi ja pyytänyt kansainvälistä tuomioistuinta ottamaan Israelin toimet Gazassa käsittelyyn mahdollisena sotarikoksena tai suorastaan kansanmurhana. Näin myös tulee tapahtumaan, mutta on epäselvää, millä tavoin mahdollinen päätös - suuntaan tai toiseen - vaikuttaa itse sotaan. 

Itse näen rehellisenä humanistina, että Israelin tulisi sallia kitkeä Hamas mahdollisimman tarkoin tästä maailmasta - ja muun maailman tulisi käyttää energiansa turhanaikaisten lausumien sijaan sen pohtimiseen, minkälaisella mallilla pysyvän rauhan tekeminen olisi realistista. Näin siksi, ettei se voi toteutua ainakaan vuosikymmeniä esillä olleen kahden valtion mallin pohjalta. Eikä myöskään sellaisella yhden valtion mallilla, jossa palestiinalaisista tehtäisiin suoraan Israelin kansalaisia.

Yksi tällainen ehdotus perustuu Palestiinan perustamiseen osittain Egyptin hallinnassa olevalle Siinain niemimaalle. Ja oman ehdotukseni tällaisesta mallista julkaisin jouluaattona. Kirjoitus perusteluineen löytyy täältä

Siksi ehdotankin, että ulkoministeriön nuoret virkamiehet ottaisivat ja keskittyisivät - ministerille osoitettujen terroristeja tukevien kirjeiden sijaan - pohtimaan näitä tai kenties aivan muita vaihtoehtoja, joilla Israeliin suuntautuvat terroristihyökkäykset loppuisivat ja myös palestiinalaiset pääsisivät kehittämään omaa hyvinvointiaan.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!