torstai 15. tammikuuta 2026
Turvallisuus suomalaisessa oikeusvaltiossa
Suomen sanotaan olevan oikeusvaltio. Se tarkoittaa sitä, että valtio on organisoitu oikeussäännöin, joiden mukaisesti maan valtioelinten, viranomaisten että kansalaisten edellytetään toimivan.
Oikeusvaltiossa valtioelimet ja viranomaiset ovat sidottuja erityiseen, vaikeutetuin menettelyin säädettyyn perustuslakiin ja yksittäisten ihmisten oikeuksista ja velvollisuuksista voidaan määrätä vain sellaisen elimen päätöksin, jonka asettamiseen yksilö voi itse vaikuttaa. Oikeussääntöjä puolestaan soveltavat riippumattomat tuomioistuimet ja ihmisiä suojaavat perustuslaissa säädetyt perusoikeudet.
* * *
Näiden kauniiden periaatteiden toteutumista jäin pohtimaan lukiessani uutista Jukka Heikki Kalevi Piristä, joka viilsi veitsellään tuntemattoman miehen kaulaa junassa. Oikeusvaltioon tämä liittyy sikäli, että kyseinen henkilö on aiemmin tuomittu muun muassa useista tapon yrityksistä.
Niistä hänet on tuomittu viimeksi vankilaan 8,5 vuodeksi. Siihen oli syynä kolmen ihmisen osoittelu pistoolilla ja liipasimen painelu, joskaan ase ei lauennut. Lisäksi hän oli lyönyt yhtä miestä taittoveitsellä.
Näitä rikoksia tehdessään Piri oli ehdonalaisen vapauden koeajalla muun muassa törkeästä raiskauksesta, josta hänet oli tuomittu yli 7,5 vuoden vankeuteen. Teon taustalla oli kostomotiivi.
* * *
Nyt syyttäjä vaatii oikeudessa, että Piri tuomittaisiin veitsellä viiltelystään viiden vuoden vankeuteen ja sen jälkeen vuodeksi valvonnan alaiseksi. Toisin sanoen tämä erittäin vaarallinen rikollinen olisi vapaa uhkaamaan ihmisten henkeä viimeistään kuuden vuoden kuluttua. Näin siitä huolimatta, että hänet on todettu aiempiin tekoihinsa syyntakeiseksi ja alhaisella kynnyksellä väkivaltarikoksiin syyllistyväksi eli uusintarikollisuuden riski on erittäin korkea.
Onko siis todella niin, että tämän toistuvasti raakaan väkivaltaan syyllistyvän henkilön oikeudet ajavat yli meidän muiden suomalaisten oikeuden turvalliseen elinympäristöön? Jos näin on ja Piri sitten syyllistyy uuteen väkivaltarikokseen tai jopa tappoon tai murhaan, niin haluaisin kuulla, että millä tavalla suomalainen oikeusvaltio katsoo onnistuneensa ihmisten turvallisuuden takaamisessa?
Tunnisteet:
ehdonalainen,
Jukka Piri,
juna,
kosto,
laki,
oikeudet,
oikeusvaltio,
raiskaus,
rikolliset,
rikollisuus,
riski,
Suomi,
syyttäjä,
säännöt,
tuomio,
turvallisuus,
uhkailu,
vankila,
veitsi,
väkivalta
23 kommenttia:
Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiitos ajatuksen lukemisesta
Tervetuloa uudelleen!

Haluamme kaikki uskoa ihmisestä vain hyvää.
VastaaPoistaMutta kun usko ei ole tiedon väärti, oikeus-/vankila-/terveysviranomaiset.
Ei sentään ehdonalaista neljä kertaa peräkkäin.
VastaaPoistaOlen ennenkin huomauttanut asiasta: ehdollinen tuomio ja ehdonalainen ovat kaksi eri asiaa. Linkistä ehdollisen tuomion selitys: https://www.rikosseuraamus.fi/tehtavamme/vankeusrangaistusten-taytantoonpano/ehdollinen-vankeus/
PoistaTässäpä sitten toisen kohdan selvitys: https://www.rikosseuraamus.fi/rikoksesta-tuomitulle/vangeille/vapautuminen-vankilasta/ehdonalainen-vapaus/
Minun ymmärtämässäni mielessä Suomi ei enää ole oikeusvaltio. Henkeen, terveyteen ja turvallisuuteen kohdistuvat rikokset, seuraamukset niistä, ovat häpeämättömän, surkuteltavan, nolon onnettomat. Seuraava aste voisi olla jollekin hulttiolle, joka raiskailee, pahoinpitelee, nöyryytysväkivaltailee ja ryöstelee: 90 minuuttia arestia, jossa tokikin saa pelata pleikkaa, katsella aikuisviihdettä ja pelata pingistä sekä käydä mussuilemassa buffet-pöydästä evästä pahimpaan hiukonälkään. Ja lisäksi veronmaksajien / yhteiskunnan myöntämät kärsimyskorvaukset ynnä pahanmielenhyvitykset päälle, 100 € per minuutti. Sitten "synnit" olisi sovitettu.
VastaaPoista_ _ _ _
Ikävä sanoa, mutta mitä enemmän jokin ala tai asia naisistuu, sitä enemmän se menee mönkään. Ja tämä koskee nimenomaan näitä suvakkotar-femakkotar-naisia. Onhan niitä toki muitakin, mutta nuo edelliset ovat kauhuksemme päässeet käyttämään suunnattomasti valtaa hierarkian ylimmältä portaalta lähtien, lainsäädäntövaltaa myöten. Nimittäin, kun näin pääsee käymään, ovat hyvät neuvot kalliit.
_ _ _ _
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/ae738042-0b82-45cb-9d02-60869d6f181d
En onneksi mennyt eilisessä Proffa-kirjoituksessani mitenkään ennakoimaan, mutta nyt jopa mänttimedia joutuu näköjään kirjoittamaan kehuja trumpetisti-Amerikan ja Tanskan välisistä neuvotteluista. Noh, niih, sillä lailla. Mika ullattus soo olikkaa!
_ _ _ _
Eniten paheksun tässä Suomen suolensuoltomediaa, joka on jaksanut heltymättä parjata kaikkea mahdollista trumpetismitapaa hoitaa asioita koko ajan - ennen, aikana ja jälkeen. Asia on kuin vakava mielisairaus, parantumaton ja elämänlaadun totaalisti pilaava.
_ _ _ _
Se mitä lopuksi sanon on, että näistä monista, määrättömistä pieleen menneistä arvioista ja aivotunaroinneista ei jää lopulta vastuuseen kukaan ja mikään. Meitä kriitikkoja lukuun ottamatta kukaan ei kysy ns. tulosvastuun perään. Ja me olemme liian pieni vähemmistö - valitettavasti. Pätee varsin moneen asiaan, ikävä kyllä. Sen sijaan näitä vakiokommentaattoreita, "asiantuntijoita", toimittelijoita mielipiteineen ja toivehaikailuineen, turmiopoliitikkoja, anarkistittareita sun muita tunareita palkitaan kaikenlaisilla kunnianosoituksilla alalla kuin alalla ja asialla kuin asialla, kun palkkio kuuluisi oikeasti meille, rehellisesti tosiasiat tunnustaville.
""... haluaisin kuulla, että millä tavalla suomalainen oikeusvaltio katsoo onnistuneensa ihmisten turvallisuuden takaamisessa?...""
VastaaPoistaTotta totisesti, tuon äänen minäkin haluaisin kuulla. Mutta se taitaa olla vähän niinkuin Jumalan ääni, että jokainen kuulee sen vain omien korviensa välissä -- kukaan ei koskaan kuule Jumalan puhuvan jollekulle toiselle.
Omaa sisäistä ääntä voi muuten säätää, ja tämä asiayhteys on juuri sellainen, jossa mielensisäisellä äänellä on vallan vapaa leikkikenttä. Voin kuulla, miten oikeusvaltio puhuu vanhan vapisevan ideologisesti orientoituvan demlalaisjuristeristin hartaan vakuuttuneilla äänenpainoilla, tai voin vielä elävämmin kuulla kuinka vihervasemmistolainen nuori naispoliitikko kälälättää tästä mieliaiheestaan suu papattaen. Oudon moni kansalainen haluaa kurkistaa sellaisenkin tomaattilaatikon alle. Mutta yhtä efektiivisiä olisivat myös Nakke Nakuttaja tai Aku Ankka. Putin ja Trumppi olisivat jo tottuneita jumaläänillä puhujia -- heidän korttipelejään on mahdoton enää parodioida. Televisiossa etsivä Colombo kääntyisi vielä ovella ympäri muistaessaan: "Ai niin, sitten on vielä yksi juttu..."
Lait ja oikeus eivät ole sama asia, ja kriisiytyvien aikojen ihmiset joutuvat arkipäivässään miettimään mitä virkaa on laeilla, jotka ovat irronneet kaikesta inhimillisyydestä, tai pykälillä, jotka on muotoiltu juristeristisilla yliyleistävillä yleiskäsitteillä. Kari Suomalaisen sanoin: Ihmisarvo- ja -oikeusoppineiden pitäisi joskus muistaa, että tavallisilla kansalaisillakin pitäisi olla ihmisoikeudet.
Suomi on kaikkea muuta kun turvallinen maa.
VastaaPoistaMaa jossa mitä enemmän tekee rikoksia sen pienemmäksi tuomio säätyy. Feministisyys on syy siihen tässä valtiossa. Tuo pitäisi kitkeä helkkariin ja muuttaa maamme oikeusvaltioksi missä isommisa rikoksista säätyisi aina kuolemantuomio ja pieniä rikoksia kun kertyisi 3 niin kuolemantuomio. Tuo toimisi pelokkeena ja rikostilastot kuihtuisi lähes kokonaan.
Ano 0904: Oletko ihan varma, että esimerkiksi 3 päin punaista ajamista/kävelemistä, 3 parkkisakkoa tai 3 vääränlaisen lippaan (omistat itselataavaan kivääriin yli 10 patruunan lippaita ilman erikoislupaa) omistamista jne. olisi kuolemantuomion arvoinen? Tai 3 tuomiota "kiihottamisesta kansanryhmää vastaan"? Esimerkiksi tuo lipasjuttu on Suomessa tulkittu niin pahaksi rikokseksi, että siihen syyllistynyt saattaa menettää kaikki aselupansa loppuiäkseen.
PoistaRangaistusten koventaminen ja vähintäänkin "paljousalennuksista" irtipääseminen olisivat keinoja orientoida harhaista oikeusajattelua uudelleen. Huomio pitäisi kiinnittää erityisesti väkivaltarikollisuuteen.
PoistaLuulen, että niiden suhteen psykologinen arviointikykymme on pahiten pettänyt. Rikosoikeudellinen ajattelumme esimerkiksi määrittelee murhan pahemmaksi rikokseksi kuin tapon, vaikka yleisen turvallisuuden kannalta juuri äkkipikaistuksissaan väkivaltaisiksi muuttuvat ihmiset ovat todellisin ongelma.
Luulen, että oikeusajattelumme tekee monia vastaavalaisia perustavanlaatuisia häränpyllyjä. Esimerkiksi se, että nimenomaan omaa käyttäytymistään hallitsemattomat väkivallantekijät eivät myöskään ymmärrä mitään "rangaistusten pelotevaikutuksista" -- sitä ei pitäisi käyttää perusteena rangaistusten koventamista vastaan. Ehkä kuolemanrangaistuksen mukaan ottaminen auttaisikin yhteisöä tekemään eron itseään hallitsevien ja itseään yhtään hallitsemattomien tekijöiden välille.
Juristeria elää omissa ennakkoluuloissaan, joille epätoivoisesti on tueksi kyhätty tutkimustakin. Kaiken tuollaisen juristeristisista yleiskäsitteistä liikkeelle lähtevän tutkimuksen arvo pitäisi kyseenalaistaa.
Esimerkiksi outo falski mieli- ja kielikuva "kansanryhmistä", tai kummallinen käsitys siitä että "vihapuheet jophtavat vihatekoihin", tarvitsisivat paljon käsitteellistä ihmistieteellistä -- ei juristeristista -- selvitystyötä. Kiinnostavaahan on myös se, mistä ja miten tällaiset yleisiksi "totuuksiksi" levinneet mussupuheet kumpuavat.
Trilisser, on kyllä ihan oikein että siitä saa kovemman rangaistuksen,kovuudesta en sano mitään, tapahtuneet koulu- ym. ampumiset koventaneet rangaistuksia, toisaalta mihin kansalainen tarvitsee tuollaista lipasta...
PoistaVarsinainen kova rangaistus pitäisi pystyä langettamaan tuollaisia lippaita myyville.
Minä kannatan: kolmas tuomio väkivalta - tai sukupuolirikoksesta, rangaistuksena elinkautinen vankeus ilman lomaoikeutta. Demla
Poistavalittaa:"Kallista",minä:"Otetaan kehitysavusta."
Onko pää vähän pehmoinen, on feminismi noussut hattuun? Jos pitää muka tietämättä syyllistyä mihin tahansa rikokseen niin joutaa kyllä lähtemäänkin. Kyse oli vuoden sisällä tapahtuneista pikkurikosista, se jäi aiemmin kirjoittamatta. Vankilat on täynnä rikollisia ja sieltä palavista iso osa jatkaa siitä mihin jäivät. Kaikki tuo olisi pois jos rikolliset häviäsi multiin.
PoistaSuomi EI ole oikeusvaltio, vaan valtio jossa kansalaiset on orjuutettu toimimaan virkamies kunnan palveluksessa! Täysin Tsaristinen järjestelmä!
VastaaPoistaLait suojaavat järjestelmää ja sitä pyörittäviä politiikkoja ja virkamiehiä!
Kiitos Demlan! Taas kerran, vasemmistolaiset ovat olleet aina, ja joka asiassa väärässä!
VastaaPoistaKyseessä on itseasiassa suosituimmuuskilpailu kansainvälisessä kahvipöydässä. "Humaanein kriminaalipolitiikka" voittaa, sen edustajat saavat eniten peukkuja.
VastaaPoistaMutta eikös tämä ole se SDP:n, viherkommareiden ja Eva Biuaudetin märkä uni, että ei laiteta ketään vankilaan, koska se ei paranna ketään kuitenkaan. Siis vapaaksi vaan kaikki murhamiehetkin ja raiskaajat, tulee niin kalliiksi pitää niitä vankilassakin. Noita USA:n kovia tuomioita voidaan perustella juuri sillä, mitä professorikin ihmetteli, että 6 vuoden jälkeen vapaaksi, niin USA:ssa tällaisista rikoksista saisi elinkautisen ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen ja vaikka vielä 400-500 vuotta päälle. Silloin henkilö on poissa kaduilta tekemästä lisää samanlaisia rikoksia, kuolemantuomio olisi sitten se lopullinen ratkaisu. Tuota Suomen paljousalennusta ei ymmärrä kukaan. On se niin jotenkin oikeustajun vastaista.
VastaaPoistaNelinkertaisen sarjakuristaja Michael Penttilän tapausta on käsitelty maailmalla eri rikoskonfrensseissa useita kertoja, ja aina se on aiheuttanut tavatonta pöyristymistä suomalaisen oikeuslaitoksen kieroutuneisuudesta! Penttilän tapausta on pohdittu myös psykiatrien symposiumeissa, eli lääketieteelliseltä kannalta, ja sama pöyristyminen on ollut niissäkin vallalla! Jotakin on Suomessa todella pahasti vialla?
PoistaPari päivää sitten luin tuomiosta, jonka perusteena oli pahoinpitelyjä ja ryöstöjä, mutta pahimpana hyvin nuoren tytön kuolema autohurjastelun lopputuloksena ja tuomio oli puoli vuotta ehdollista. Onhan Suomi oikeusvaltio, onhan?
VastaaPoistaEikös vasemmistolaisen oikeuskäsityksen mukaan rikoksen tekijä ole yhteiskunnan uhri, joka on sorron ja syrjäyttämisen vuoksi pakotettu turvautumaan rikoksiin ja väkivaltaan. Vähän kuten Ohisalolaisen intersektionalismin mukaan turvapaikan saanut islamilainen kurkunkatkoja on pakotettu tekemään hirviötekoja., jos vääräuskoinen vaikkapa puhuu hänen mielestään väärin, tai hän kokee kunniaansa loukatun.
VastaaPoistaViisikko oli vähä-älyisten kauhukabinetti, joka lähes päivittäin laukoi mielipuolisuuksia, mutta nyt on hallituksessa täyspäisiä ministeteitä, jotka korjaavat lainsäädäntöä sen, minkä vielä ehtivät.
Niin, ei kurkun katkojaa pakoteta tekemään hirmutekoja, vaan hän joutuu turvautumaan hirmutekoihin, näin lausui sisäministeri Ohisalo.
PoistaUskomattomia vähä-älyisiä punavihreitä on noussut päättäviin asemiin, ja toimivat aina ja poikkeuksetta suomalaisten vahingoksi.
PoistaEikös vasemmistolaisen oikeuskäsityksen mukaan rikoksen tekijä ole yhteiskunnan uhri, joka on sorron ja syrjäyttämisen vuoksi pakotettu turvautumaan rikoksiin ja väkivaltaan. Vähän kuten Ohisalolaisen intersektionalismin mukaan turvapaikan saanut islamilainen kurkunkatkoja on pakotettu tekemään hirviötekoja., jos vääräuskoinen vaikkapa puhuu hänen mielestään väärin, tai hän kokee kunniaansa loukatun.
VastaaPoistaViisikko oli vähä-älyisten kauhukabinetti, joka lähes päivittäin laukoi mielipuolisuuksia, mutta nyt on hallituksessa täyspäisiä ministeteitä, jotka korjaavat lainsäädäntöä sen, minkä vielä ehtivät.
Vähemmän tunnettu rikos tapahtui vuosia sitten Turussa vanhan kirjaston edustan puistossa. Eläkeläispari oli istunut puiston penkillä, ja nigerialainen "turvapaikan hakija" oli tullut takaa päin ja veti puukolla molemmilta kurkun auki! Hyvää tuuria oli siinä, että viillot eivät ihan sattuneet mihin ne oli tarkoitettu, ja toiseksi ambulanssi oli sattumalta parkissa vajaan sadan metrin päässä. Olisipa mukavaa tietää, saiko Nigerian poika turvapaikan?
VastaaPoistaHei SDP, Eikö teitä hävetä?
VastaaPoistaTurvallisuus suomalaisessa oikeusvaltiossa SDPläisittäin.
IS tänään
Häirintäkohu riepottelee Sdp:tä – Sdp:n kansanedustaja: ”Pakottaa katsomaan peiliin”
IS uutisoi viidestä häirintätapauksesta Sdp:n sisällä.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011750371.html
Artikkelista poimittua
Merinen antoi Ylen Vallan algoritmi-sarjassa ymmärtää, että kansanedustajat kohtelevat avustajiaan huonosti.
– Ajattele, kun sinulla on sellainen asetelma, missä sinä olet täysin suojattu ja jos työntekijä ei miellytä, voit sanoa, että vaihdetaan tämä. Hän ei voi sanoa eteenpäin mitään. Minä olen kuullut ihan hirveitä juttuja, mutta en voi sanoa, mitä, Merinen sanoi sarjassa.
...
...
IS uutisoi keskiviikkona viidestä Sdp:hen kytkeytyvästä häirintätapauksesta.
----------------------------------------
Katso myös https://www.is.fi/politiikka/art-2000011749874.html