torstai 13. heinäkuuta 2017

Antti Pentikäisen ajatuksia Välimeren tulijatulvasta

Yleisradion A-studiossa haastateltu YK:n rauhanverkoston johtaja Antti Pentikäinen otti kantaa maahanmuuttoa vastustavan kansainvälisen nuorisojärjestön aikeisiin poimia Välimerestä Eurooppaan pyrkiviä ihmisiä ja palauttaa heidät Afrikkaan.

Pentikäisen mukaan "jos he kouluttamattomina menevät sinne näitä kumiveneitä vastaan ja kumiveneitä kaatuu ja siinä ihmisiä hukkuu, niin tämä on tilanne mihin kannattaa varautua. Heidän toimintansa seurauksena voidaan menettää ihmishenkiä ja sillä pitää silloin olla juridisia seurauksia."

Meille on aiemmin välitettyjen uutisten (esimerkki) mukaan kumiveneissä Välimerellä seilailevat ovat merihädässä, ja siksi heidät tulee pelastaa jo kansainvälisten merenkulkusäädösten perusteella. Mutta nyt YK:n korkea virkamies siis esitti, että pelastamisessa epäonnistumisesta tulee rangaista. Ajatus on kieltämättä varsin radikaali.

Jos näin ryhdyttäisiin toimimaan, pitäisi epäonnistumisesta rangaista tietenkin myös niitä, jotka poimivat Välimerellä kelluvista kumiveneistä ihmisiä toimittaakseen heidän Euroopan puolelle. Ja itse asiassa mikäli toimittaisiin Pentikäisen ehdottamalla tavalla, olisi syytä tutkia paikalla jo vuosia toimineiden kansainvälisten järjestöjen pelastustoimissa tapahtuneet epäonnistumiset ja rangaista myös niihin syyllistyneitä.

Nähdäkseni Pentikäisen ehdotus saattaisi hyvinkin ratkaista Välimerellä nyt nähtävissä olevan ongelman. Muutama rangaistus kuolemantuottamuksesta alueella toimivien laivojen miehistöille saattaisi hyvinkin lopettaa heidän toimintansa. Samalla myös kumiveneiden varassa Afrikan pohjoisrannikolla ajelehtivien Eurooppaan pyrkijöiden, ja niistä aiheutuneiden kuolemantapausten, määrä saattaisi romahtaa.

* * *

Pentikäinen otti tulijakysymykseen ja siihen liittyvään ihmissalakuljetukseen myös laajemman kannan. Hänen mukaansa sen ongelmat ratkeaisivat, mikäli EU:n sisälle saataisiin aikaiseksi taakanjako ja solidaarisuus. Siihen hän ei ottanut kantaa, miten tuollainen järjestelmä vaikuttaisi Eurooppaan pyrkijöiden määriin.

Eikä hän ottanut myöskään kantaa siihen, millä keinoin EU-maat saataisiin jakamaan kaikki tänne halajavat. Jotkut maathan eivät suostu täyttämään edes nykyisiä pakolaiskiintiöitään kun taas toisiin ei ole edes halukkaita tulijoita. Yhtälö ei siis ole helppo ainakaan demokratian keinoin ratkaistavaksi.

Entä johtaisiko tuollainen taakanjako varsinaisten turvapaikkashoppailijoiden (henkilö, joka hakee turvapaikkaa vain saadakseen elatuksen prosessin ajaksi) määrän räjähdysmäiseen kasvuun, mikäli Euroopan sisälle pääseminen tapahtuisi automaattisesti ja ilman epäonnistumisen riskiä. Itse ainakin epäilen vahvasti, että juuri näin saattaisi käydä - syntyihän meillekin taannoin ihmisvirta täysin turvallisesta, mutta köyhästä, Albaniasta.

Yhteenvetona Antti Pentikäisen haastattelusta voisi todeta kauniisti, että hän tuli ilmeisesti tahtomattaan ehdottaneeksi yhden hyvän ratkaisun Välimeren ihmissalakuljetukseen, mutta toisella ehdotuksellaan osoitti vain kyvyttömyyttä arvioida politiikkapäätösten todennäköisiä seurauksia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ihmissalakuljetus Välimerellä
Poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä YK:ta johdetaan
Kuinka EU voi toteuttaa YK:n vaatimuksen ihmishenkien pelastamisesta Välimerellä?

4 kommenttia:

  1. "Génération Identitaire rahoittaa merioperaationsa netissä järjestetyllä joukkorahoituskampanjalla"

    Täytyypä harkita lahjottaisinko pienen summan tuolle järjestölle. Hyvään ja hyödylliseen tarkoitukseen menisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. https://www.generation-identitaire.com

      Poista
  2. Niitä paljon odotettuja laillisia väyliä tuli taas yksi lisää:Italy visa offices in Tobruk Thursday (2) (ANSA 27.6.2017)

    Muuten tuossa Pentikäisen kirjoituksissa ei ollut muuta uutta, kuin Professorin hyvin oivaltama ja tulkitsema käytäntö rangaistuksista.

    Italiassa muuten suunnittelevat todella järjettömiä lakimuutoksia, jotka toteutuessaan varmasti vaikuttavat tulijatulvaan. Italians Say Government Committing ‘Ethnic Replacement’ — Poll (Breitbart 11.7.2017)

    VastaaPoista
  3. "Muuten tuossa Pentikäisen kirjoituksissa ei ollut muuta uutta, kuin Professorin hyvin oivaltama ja tulkitsema käytäntö rangaistuksista."
    Todella terävä huomio. Mutta poliitikkojen kätyrit vesittävät laintulkinnan vahingoista laivareiteillä Libyasta Italiaan tai muualle Eurooppaan.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!