sunnuntai 28. heinäkuuta 2024

Laittomasti maassa olevien terveyspalvelut ovat haitallisen maahanmuuton vetovoimatekijä

Suomen hallituksen aikeet rajoittaa laittomasti maassa elävien ihmisten terveyspalveluita on saanut kovaa arvostelua. Kyse on siitä, että nykyisen hallituksen ajama muutos käytännössä kumoaisi viime vaalikaudella tehdyn päätöksen, jonka mukaan paperittomilla on oikeus välttämättömiin kiireettömiin terveyspalveluihin. 

Erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla vastaavasta HUS:sta annetussa lausunnossa on arveltu, että "ehdotettavan lakimuutoksen taustasyyt ovat enemmän puoluepoliittisia kuin havaituista todellisista ongelmista johtuvia". Ja kerrottu, että "sääntelyn tiukentaminen vastaamaan suunnilleen aikaisempaa tulisi siten todennäköisesti pikemminkin lisäämään laittomasti maassa olevien potilaiden hoitoon käytettävää resurssia".

Myös Etelä-Karjalan hyvinvointialueella on vastustettu lakimuutosta ja arveltu, että "lakiesityksen tuomat hyödyt valtiontalouden ja terveydenhuollon kantokyvylle jäävät marginaalisiksi, mutta inhimillinen kärsimys on vaarassa lisääntyä". Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta on taas väitetty, että "esitetty sääntelyratkaisu voi johtaa peräti terveydenhuollon kokonaiskustannusten kasvuun säästöjen syntymisen sijaan".

Myös Helsingin pormestari Juhana Vartiainen (kok) on ottanut asiaan kantaa kertomalla, että "osaa paperittomien ryhmästä ei ole syytä sulkea välttämättömän terveydenhuollon ulkopuolelle sillä perusteella, että se erityisesti kuormittaisi terveydenhuoltoa". Eikä Helsingin kaupunki siitä syystä kannata lakimuutosta.

Minun nähdäkseni jokainen näistä lausunnoista on typerä, sillä laittomasti maassa olevien terveydenhoitopalveluiden järjestäminen on osa sitä kokonaisuutta, joka houkuttaa maahamme sosiaaliturvaperusteista elintasopakolaisuutta, joka aiheuttaa valtavat kustannuksen ja toimii kaiken kukkuraksi vielä kasvualustana seksuaali- ja jengirikollisuudelle

Tästä syystä laittomasti maassa oleskelevien ihmisten terveydenhoitopalvelut ovat äärimmäisen haitallisia suomalaiselle yhteiskunnalle ja laillisesti maassa oleskelevien turvallisuudelle. Ja siksi hallituksen pyrkimys laittomien maassaolijoiden terveydenhuollon rajaamiseksi nykyistä suppeammaksi on erittäin kannatettavaa, joskin turhan löperöä ja yksinään riittämätöntä politiikkaa.

51 kommenttia:

  1. Ehkä mä revin "paperini" ja värjään naamani mustaksi, niin mä voisin saada tarvittaessa parempaa "palvelua"..

    Valkoisenhan tarvii aina palvella neekeriä. Huomioikaa arvojärjestys!!!

    Mutta muslimin on kiellettyä "palvella" kristittyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tästä syystä, arvojärjestys, muslimi ei koskaan voi olla valkoisten, kristittyjen "palvelija" eli esim. lähihoitaja.

      Ainoat alat, johon muslimilla on islamin mukaan mahdollisuus työllistyä on olla PÄÄÄLLIKKÖ kristittyjen suhteen, kuten vaikka linja-auton tai taksin kapteeni, jollon muslimi on esimies,päällikkö asemassa kyyditettäviensä suhteen. Ja näinhän se onkin reaalimaailmassa.

      Poista
  2. Olen täysin samaa mieltä Professorin kanssa.
    Ja suuresti ihmettelen sairaanhoitopiirin ja HUS:n lausuntoa ottaen huomioon hyvinvointialueiden rahantarpeen, työvoimapulan ja yksiköiden sulkemistarpeet eri alueilla.
    Jos rahat ja resurssit ei riitä omien kansalaisten hoitoon, ei niitä vähiä tule kuluttaa ulkomaalaisten elintasopakolaisten hyysäämiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveydenhuollon alasajohan tässä on meneillään. Kaikki liittyy tahalliseen ja tarkoitukselliseen toimintaan.

      https://injektiopiikki.com/2024/07/26/terveydenhuollon-kaataminen/

      Poista
    2. Sitä voi kyllä miettiä, että onko kokoomuksen tavoitteena Suomen terveydenhuollon yksityistäminen?

      Poista
    3. Kokoomuksessa vallankaapanneet maanpetturit toimivat erilaiste yksityiluontoisten intressipiiririen edunvalvojina ja saavat niiltä vaalirahaa pysyäkseen vallankahvassa. Koko maan ja koko kantasuomalaisväestön etu on heille toisarvoinen asia.

      Poista
    4. Terveydenhuollon erään ammattiryhmän edustajana olen alkanut ajatella että kokoomus todellakin haluaa yksityistää terveydenhuollon -ehkä lukuunottamatta Yliopistosairaaloita. Kokoomus-EK-Pty ry muodostavat sellaisen pahan akselin, joka on tavallaan keskenään keskustelemassa puhtaasti kaupallisista näkökulmista. Siinä etiikka menee romukoppaan.

      Poista
  3. Juhana Vartiainen on kultalusikka suussa syntynyt, tunnen kaverin nuoruudestani.
    Ei mikään ajattelun tonava, mutta sukuoikeutus petasi työpaikan top endissä.
    Mies oli jo nuoruudessaan supervihreä, vaikka lienee virallisesti kokoomuslainen.
    Mutta nuo mainitsemasi perustelut ovat kyllä omaa luokkaansa.
    Jos minä tulisin aavikolta tai viidakosta, jossa ei ole minkäänlaista yhteiskunnallista infrastruktuuria, niin kernaasti ottaisin terveyspalvelut, hammasremontin ja ilmaisen asumisen päivärahoineen.
    Vartiainen, kultalusikoineen, ei voi ymmärtää näitä asioita houkutustekijöinä.
    Vartiainen et al....ajattelukyvyttömän puhetta, mutta odotetusti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wikipedia/Vartiainen Juhana

      Poliittinen ura

      Luettuaan Karl Popperia, Karl Marxia, Väinö Linnaa ja muita Vartiainen päätyi SDP:hen vältelläkseen ääriliikkeitä.[10] Hän lukeutui puolueen vasempaan laitaan.[11]

      Vartiainen oli SDP:n talouspoliittisen työryhmän jäsen ainakin vuodesta 1992[12] ja ainakin vielä Antti Kalliomäen ministeriaikana.[13] Hän oli myös puolueen ehdokkaana vuoden 1995 eduskuntavaaleissa.[14]

      Vartiainen oli SDP:n jäsen vuosina 1975–2015, mutta hän erosi puolueesta ja lähti kokoomuksen ehdokkaaksi kevään 2015 eduskuntavaaleihin, koska ”en pyrkinyt, ei pyydetty, enkä tiedä olisinko suostunut” sosiaalidemokraattien ehdokkaaksi. Antti Rinne sanoi jälkeenpäin, että häntä ei olisikaan huolittu siksi, että hän vertasi tviitissään työttömiä rikkaruohoon.[15] Vartiainen tarkoitti tviitillään, että vaikka vertauskuvallisesta pellosta eli työvoimasta osa menisi hukkaan, näiden määriä kannattaa silti lisätä.[16]

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Juhana_Vartiainen

      Poista
    2. Joskus sitä hämmästyy miten vähän mikään historiallinen kriisi pystyy ihmisiä opettamaan. Ehkä on niin, että jo hyvän aikaa ennen kuin yhteiskunnat tavalla tai toisella kriisiytyvät, yleinen ajattelu ja "yhteiskunnallinen keskustelu" ovat amputoineet terävimmän kriittisen järjen, ja tosiasioiden torjumisen seurauksena auenneet tajunnalliset tabuaukot ovat nielaisseet kaiken asiahallinnan. Yleinen sekavuustila ei mahdollista muistin toimintaa, ja näin ollen historia ei opeta mitään.

      Näin ollen yleiseltä kannalta ei ole väärin muistuttaa siitä kuinka Henri Vartiainen kirjoitti viisastelevan esipuheen Ravi Bartran kirjan "Suuri lama 1990" suomennokseen. Hyvin varmoin sanankääntein tämä "talousasiantuntija" torjui päättäväisesti sen mahdllisuuden, että pankkikriisi voisi koskaan toteutua Suomessa.

      Olen säilyttänyt Batran teoksen hyllyssäni nimenomaan siksi, että esipuheen ajoittainen lukeminen palauttaa jalat maan pinnalle, jos joskus erehtyy sellaisen kuvitelman valtaan, että talousasioissa oltaisiin jotenkin viisastuttu huonoista kokemuksista.

      Poista
  4. VArttiainen ei kuitenkaan näytä erityisen komealta mieheltä, olisko syynä vaikka sukurutsaus tai pelkkä syömis himo?

    VastaaPoista
  5. Hyvälle ihmiselle Suomi on huono maa, huonolle ihmiselle hyvä ja oikein huonolle oikein hyvä.
    Kannatan vetovoimatekijöiden poistoa.

    VastaaPoista
  6. Laittomasti maahantulijat tuovat yleensä mukanaan kaikenlaisia tauteja. Jos heidän terveyspalveluistaan karsiminen johtaa vähäisempään maahantuloon, niin sitten täällä on vähemmän tauteja levittäviä ihmisiä. Tämä lienee yleisen terveystilanteen kannalta toivottava asia.

    VastaaPoista
  7. Jos laittomasti maahantunkeutuvia pakoloisia ei päästettäisi maahan, heidän tilanteensahan kärsimyksen osalta pysyisi ennallaan. Siksi Etelä-Karjalan hyvinvointialueen väite siitä, että parasiittien terveyspalvelujen rajaaminen lisäisi inhimillistä kärsimystä, on paskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiaa voi verrata pakkoruotsin tarpeellisuuteen. Käytetään valtavasti resursseja kansallistunteen murentamiseen. Ja mitään hyötyä siitä ei kuitenkaan ole. Kukaan ei kuitenkaan osaa sitä pakkoruotsia.

      Poista
  8. Joo, todella typeriä lausuntoja, "päätökset enemmän poliittisia", totta kai ne on poliittisia, niin oli edellisen hallituksenkin.
    Mitähän Vartiainen tarkoittaa "osalta paperittomia" , tuskin osaa sanoa itsekään..
    Koko maahanmuuttajien terveyspalvelut pitää käsittää samanlaisena maamme haittatekijänä kuin lisääntyvä rikollisuus.

    SK

    VastaaPoista
  9. Etenkin HIV-sairaita tulee Suomeen maahanmuuttajina. Uusista HIV-sairaista vuonna 2022 ulkomaalaiset toivat Suomeen viisi kuudesta. Tuo kuudes, suomalainen, on hyvinkin voinut saada tartunnan maahanmuuttajalta. HIV ja AIDS ovat erittäin kalliita hoitaa. Siksi jokainen HIViä kantava maahan tullut pitäisi karkottaa samantien.

    VastaaPoista
  10. Laittomasti Suomessa olevien maksuttomaan sairaanhoitoon ei ole hyväksyttäviä perusteluja. Se on myös kustannuskysymys, koska palvelujen mitoitus on jo suomalaisten osalta äärirajoilla.

    VastaaPoista
  11. Pauli Vahtera laski muistaakseni vuonna 2017 maahanmuuton kustannukset 3,2 miljardia euroa nykyään varmaan aika likellä viittä miljardia. Petteri Orpo lupasi silloin laskettaa todelliset kustannukset, niitä odotellessa. Kukaan ei ole asettanut Paulin laskelmia kyseenalaiseksi jostain kummasta syystä. Itse pitäisin niitä niin todenmukaisia, että niitä ei pysty asettamaan kyseenalaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Petteri Orpo ei kerkiä sellaisia laskettamaan, on niin tyytyväinen itseensä kun on saanut nostettua Suomen Pohjoismaiden ykköseksi edes yhdessä asiassa.
      Nimittäin veronkierrossa, näin kertoi Aamulehti pari kuukautta sitten.
      Suomen veronkierto oli 5 600 000 000 euroa vuodessa, kiitos Petterin.

      Poista
  12. On kyllä HUS ym osalta äärettömän typeriä kommentteja tässä tilanteessa, kun edes nykyiset asukkaat eivät saa tarvitsemaansa hoitoa riittävän nopeasti. Toisaalta, kun katsoo vaikka HUSin hallituksen kokoonpanoa, niin punavihreillä on selkeä enemmistö suunnilleen suhteessa 70/30.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näille muille kyllä löytyy hyysääjiä.
      Montakohan sataa miljoonaa näitten ylläpitoon menee vuosittain?

      https://jukkahankamaki.blogspot.com/2017/12/kuinka-maahanmuutto-pelastaa-suomen.html

      Poista
  13. Täytyy vaan todeta, että Kari Suomalainen eräässä piirroksessaan, tiesi mitä on tulossa. Että muut ensin. Ettei vaan olisi sote johtajilla yms, samat ohjeistukset, kuin ylellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näin on.
      WEF ohjeistaa, ja pöljät poliitikot panevat toimeen. Ja suurimmat vahingot aikaansaaneet palkitaan messevillä tehtävillä, kuten samariinista voimme nähdä.

      Poista
  14. Miten hemmetissä maassa voi oleskella ilman papereita! Toimiiko valtiovalta ja poliisi oikeusvaltio periaatteitten vastaisesti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan heillä paperit, useimmilla useatkin. Kaikissa niissä papereissa lukee että "ei maassalolooikeutta, hakemuksenne hylätty". Viranomaiset eivät vain pistä lakia täytäntöön. Englannn kielessä poliisitoimesta käytetään termiä "law enforcement" eli lain toimeenpano. Olisi hyvä termi meillekin.

      Poista
  15. Terveydenhuollon piirissä olevat naiset ovat siirtäneet hoivaviettinsä "pakolaisressukoihin".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on yksi esimerkki siitä, kuinka korviketoiminnot ovat syrjäyttäneet aido. Naiset eivät tee lapsia vaan paapovat "pakolaisressukoita". Kaupungeista tehdään massiivisia kivierämaita ja luontoa katsotaan televisiosta. Aitojen ihmissuhteiden korvikkeeksi on tunkrnut tosi-tv. Huxleyn "Uusi uljas maailma" on täällä tänään tai viimeistään huomenna.

      Poista
    2. Huxley ja Orwell kuvasivat kaksi näennäisesti eri tietä totalitarismiin: Huxley kuvasi sen miten kiltisti ihmiset taantuvat nautintojen kautta -- kun ihmiset passivoidaan vaikutusten ja vaikutelmien vastaanottajiksi -- keinoviihteen ohjelmoimiksi elämyksenmetsästäjiksi -- lopputulos on sama kuin jos heidät pelotellaan pois tolkuistaan ja perustetaan totalitarismi orwellilaisittain väkivallan uhkan, ankaran normimoraalin ja tiukan sensuurin varaan.

      Totalitarismi on sosiopsyykkinen taantuma, jossa ihmisen ne ominaisuudet, jotka tekevät hänestä terveen "toimijasubjektin", amputoidaan, ja yksilöt palaavat alkuperäiseen, elämän ensimmäisinä vuosina vallinneeseen "objektin" rooliin, jossa tunnot ovat symbioottisia ja ajattelu tunnustuksellista.

      Kyllä Huxleyn uljas uusi maailma on täällä tänään. Mutta myös Orwellin kuvaama kehitys on hyvässä vauhdissa -- olemme luopumassa tiedollisesta ajattelustamme ja taantumassa tunnustuksellisten ideologioiden opillisiin "totuuksiin", ja itse omaa tilaamme tajuamatta taantuneet jo sensuuriin, tabujen, leimasanojen, ilmianto- ja irtisanoutumiskulttuurin asteelle.

      Poista
    3. Nyt oli hyvä kuvaus tilanteesta Sepolla.

      Harald

      Poista
  16. Pari vuotta sitten Hesari kertoi uuden Lastensairaalan päiväosaston potilaista yli puolet olevan vieraskielisiä. Korkea johtaja kertoi asiaa tutkittavan ja varmaan niin tehtiinkin, mutta tulokset ovat jääneet kertomatta.

    Tuodaanko ulkomailta lapsia kalliisiin hoitoihin? Oma lapsi viedään sinne ja samanikäinen sairas lapsi Lastensairaalaan. Isä saa kymppitonneja korvausta ja Mogadishun kaduilla juoksee ikuisesti Suomelle kiitollinen terve lapsi.

    Ei siinä mitään, mutta silloin sotet ja sairaalat pitää rakentaa 40 miljoonaa ihmistä varten!!😆😆😆😆😆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Potilaan lääkärilehti 25.4.2023

      Jos lapsipotilaan sydän leikataankin Tanskassa, kuka hoitaa mahdolliset komplikaatiot?

      Husin Uusi lastensairaala tarjoaa mahdollisuutta hakeutua sydänleikkaukseen Tanskaan hoitajapulan vuoksi. Mitä jos kaikki ei suju Tanskassa kuten pitää?

      https://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/jos-lapsipotilaan-sydan-leikataankin-tanskassa-kuka-hoitaa-mahdolliset-komplikaatiot/

      ----------------------

      Suomalaisia viedään Tanskaan!!!!!

      Poista
  17. Suomessa laillisesti asuvkantakirjasuomalainen saa odottaa lääkärille pääsyä pahimmiallaan kuukausitolkulla. Samaan aikaan maassa laittomasti läpsyttelevä matu jolkottaa jonon ohi notta suhahtaa.
    Useissa maissa laittonat linkaistaan häkkiin kunnes sakot on maksettu ja sen jälkeen maasta ulos otti kotimaa vastaan tai ei mutta meillä saa notkua perseilemässä maailman tappiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja saa kaupanpäälle vielä erityiskohtelua (lue: parempaa kohtelua) verrattuna kantiksiin.

      https://jukkahankamaki.blogspot.com/2017/11/maahanmuuttajien-erityiskohtelu.html

      Poista
  18. On mielestäni kammottavaa, ett palautamme tällaiset ongelmat ideologisiin valintoihin, vaikka kysymyksessä ovat pelkästään ihmisyyteen kuuluvat tosiasiat.

    Niitä olemme täydelisen kyvyttömiä käsittelemään. Tosiasia, etteivät liian erilaiset, erilaatuista yhteisöllisyyttä edustavat, tai kehityksessään liian eritasoiset kulttuurit pysty muuhun kuin toistensa tuhoamiseen, on liian vaikea tajuttavaksi ja hyväksyttäväksi.

    Hullut humanistimme ovat nässä "keskusteluissa" itseoikeuttamallaan tavalla kakkien muiden yläpuolella, ja herran pelko elää suomalaisissakin niin syvllä, ettei kriittisiä tilanneanalyyseja tai edes asennetta sallita, vaan kaikki sellainen leimataan "vihapuheeksi".

    Viko olla hölmömpää kvasiasiantuntijaa kuin sellainen, joka "vihapuheista" saarnaten vaatii että "kaikkia ihmisiä tulee kohdella samanarvoisina ja kunnioittavasti"?

    Arvot ovat kulttuurinen tosiasia, ja ne ovat olemuksellisesti hierakkisia, eikä kehittymättömien kulttuurien kehittymättömyyden suojelemisessa ja "kunnioittamisessa" tehdä muuta kuin karhunpalvelus ihan kaikille.

    Kritiikki on helppo leimata "vihaksi", varsinkin kun omat hengeneväät eivät riitä ja salli muuta kuin kipeiden kysymysten loputonta ympäripyörittelyä.

    Tarvitsemme sääliä joka ei sorru helppoon empatiaan. Monikulttuurisuus on sairas "arvo" ja vaarallinen valinta, ja ongelmien jatkuva torjuminen alitajuntaan tulee johtamaan lopulta purkausellisiin reaktioihin, mistä meillä alkaa olla merkkejä yhetiskunnassamme.

    Sääliä joka ei sorru empatiaan on tavattoman vaikea tuntea kenenkään joka suojelee itseään tosiasioilta. He kaikki pelkäävät ihan sietämättömästi sitä, että jos empatian kaikkivaltaa epällään, me sorrumme ihmistuhontaan. Tosiasiassa tilanne on päinvastainen: juuri hullujen humanistien helppo empatia on se joka tukkii yhteiskunnasta kriittisen keskustelun ja lopulta sananvapauden, ja juuri alitajuntaan painetut kipeät kulttuuriset hylkimisreaktiot purkautuessaan johtavat ihmistuhontaan.

    VastaaPoista
  19. Proffalla luja, tietämättömyyteen todennäköisesti perustuva usko oman ajattelun ylivertaisuuteen. Aika luja pokka on jos väittää esim. HUSn lausuntoa typeräksi mielipiteeksi. Mutta meitä on moneen junaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mene sinä halaamaan lähi-itää ja muuta kolmattan maailmaa. Suomen ei kuulu noita hoitaa verorahoista, ne on suomalaisille ei koko maapallolle!

      Poista
    2. Se HUS:n lausunto on ihan yhtälailla poliittinen kuin mitä hallituksen esityskin. Siellä on vain äänessä vihervasemmisto edellisen hallituksen hengessä. Ja vaikka se heidän lausuntonsa taloudellisessa mielessä pitäisikin paikkansa juuri heidän kannaltaan, isommassa kuvassa moinen ilmaishoito on meille suuri taloudellinen rasite koska se houkuttelee tänne "turvapaikanhakijoita" jotka eivät sellaisia ole. Kun kaikki kuitenkin maksetaan ja elätetään, mitä väliä sillä turvapaikan saamisella oikein on ja koko prosessilla? kaikki jotka saavat hilattua itsensä rajan yli saavat jäädä ja pääsevät sosiaaliturvalle ja sairaanhoitoon. Näillä ehdoilla tuolla maailmalla on miljardeja tulijoita.

      Poista
    3. Muutama vuosi sitten istuin kahvipöydässä, jossa me kaikki olimme toisillemme tuntemattomia. Eräs nainen vuodatti pitkään ja hartaasti vanhan äitinsä saamasta riittämättömästä hoidosta terveydenhuollon rattaissa, johon sanoin kutakuinkin seuraavasti: "Iso osa Suomen julkisista varoista menee Suomeen rahdattaviin ulkomaaneläviin, joten äidillesi ei esimerkiksi siitä syystä ole riittävästi hoitoa." Nainen katsoi minua hölmistyneenä, ja sanoi: "En kyllä ymmärrä, kuinka nämä asiat liittyvät toisiinsa!??!"

      Helsingitär

      Poista
    4. Eihän tuohon Helsingittären tapaamaan naiseen voi muuta kommentoida kuin että meille kaikille ei ole jaettu samalla mitalla ja että puolet porukasta ovat IQ-käyrän vasemmalla puolella, siis puolet....

      Poista
    5. Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia.

      Poista
    6. No katoo, opetuslapsilauma riensi koloistaan uikuttamaan, uliuli:))

      Poista
    7. Ano 21.50: aika säälittävää, etkö muuta keksinyt? 🤣

      Poista
    8. Tämän blogin vakiotrolli!

      Poista
  20. Järjen käyttö olisi sallittava Suomessa myös tässä asiassa kuten Limnell ehdottaa:

    IS tänään

    Kansanedustaja nosti esiin jalkaväkimiinat ja Ottawan sopimuksen – ”Oli aikanaan poliittinen virhe”

    Kansanedustaja Jarno Limnéll kirjoittaa X:ssä, että miinat ovat puolustuksessa edelleen tehokas ja pelotteena toimiva ase.

    https://www.is.fi/politiikka/art-2000010592229.html

    Artikkelista poimittua

    – Oli aikanaan poliittinen virhe, että Suomi liittyi henkilömiinat kieltävään Ottawan sopimukseen. Miinat ovat edelleen pelotteena ja puolustuksessa tehokkaita, Limnéll kirjoittaa.

    – Vaikka korvaavia järjestelmiä jo on, olisi sopimuksesta irtaantuminen otettava nyt uudelleen poliittiseen harkintaan.

    VastaaPoista
  21. Mitään miinoja korvaavia järjestelmiä ei ole olemassakaan. On vain uusia järjestelmiä joita piti hankkia ja käyttää kun miinoja ei enää ole. Ne eivät edes ole samassa ekologisessa lokerossa miinojen kanssa, mutta toki kun on pakko, niitä käytetään. Mutta se maksaa suomalaista verta kun jonkun pitää jäädä kyttäämään ja laukomaan niitä oikealla hetkellä.

    Harald
    maj. evp

    VastaaPoista
  22. Tuohon edelliseen vielä lisänä että toki kaikki virassa olevat fiksut upseerit sanovat että ne korvaavat miinat ja ovat hieno ja toimiva ratkaisu. Mutta he sanovat niin vain siksi ettei ura katkea väärien mielipiteiden esittämiseen. Ja oikeassahan he ovat olleet, miksi uhrata oma ura sellaisen asian vuoksi jolle ei mitään sillä hetkellä voi.

    Harald

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virassa olevat upseeritko menevät rajalle ja huutavat maahantunkeutujalle "räjähdys räjähdys"? Kuten me 80-luvun varusmiehet huusimme sarrrrrja sarrrrja Säkylän metsissä.

      Poista
  23. Hallitus on juuri oikealla asialla, ja toivottavasti pysyy yhtä tiukkana kuin Venäjän välineellistetyn maahanmuuton torjunnassa. Mainittujen lausunnonantajien viestit voi jättää omaan arvoonsa ja panna rahahanat kiinni ilman mitään tunnonvaivoja.
    Vaikkapa Husin kommenttia voi miettiä siltä pohjalta, että aikoinaan sitä johti mm kommunisti Aki Linden, jonka aikana rahankäyttö oli hyvin kyseenalaista, eikä toiminta näköjään ole siitä paljoa parantunut. Suomalaisten veronmaksajien rahat kuuluvat suomalaisille, eivätkä varsinkaan millekään laittomille maassaolijoille.

    VastaaPoista
  24. Saavatko kiireettömät hoidot missään muussa EU-maassa kuin Suomessa? Kyllä ne ulisijatkin hiljenevät siinä vaiheessa, kun itse sairastuvat ja huomaavat ettei hoitoon pääsekään. Kiireetön hoito isossa ku**ssa ja mitä siitä seuraa? Kiireetön muuttuu kiireelliseksi ja kalliimpaan hoitoon kenties, ehkä pysyviä haittoja ja jopa niin pahoja että kuollaan jonoon tai jäädään loppuiäksi työkyvyttömiksi. Tunnen niin monia tällaisia. Olin itsekin leikkausjonossa 3,5 vuotta, koronaan vedottiin. Sitten leikattiin ja nyt hoidellaan "kiireettömyyden" aiheuttamia vammoja ties kuinka pitkään. Kelakyydit, lääkärit, hoidot, tutkimukset, olis ollut halvempaa ajoissa.

    VastaaPoista
  25. Ei Suomessa ketään kadulle jätetä kuolemaan eikä synnyttämään, mutta hoidon tarjoaminen maassa laittomasti oleville on jo tyhmyyttä. Ikään ei muka koskaan ole keneltäkään muulta pois, mutta jostakin kumman syystä valtion rahat eivät ole enää pitkään aikaan riittäneet nykyisiin sosiaali- ja terveysmenoihin, tukiin ja avustuksiin. Vain velkavuori jatkaa kasvuaan.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!