lauantai 8. lokakuuta 2016

HS:n Riku Rantala ja pelon ilmapiiri

Helsingin Sanomien kolumnisti Riku Rantala kirjoitti tänään kehitysmaalaisten homofobiasta ja homoseksuaalisten tappovaatimuksista. Otsikoksi hän oli valinnut "perussuomalaiset, kristilliset ja Afrikan homofoobikot ovat yhteisellä asialla – ja hyödyntävät taitavasti ihmisten pelkoja."

Itse jutussa nostettiin esiin kehitysmaalaisten vastenmielinen homofobia, joka kytkettiin suomalaisen politiikan arvokonservatiivisimpaan osaan. Muuten Suomen politiikkaan ei oikeastaan viitata kuin väittämällä, että "laskelmoivat poliitikot... hyödyntävät taitavasti meistä ennakkoluuloisimpien ja patavanhoillisimpien tietämättömyyttä ja pelkoja. Kaikkien talibanien, hindunationalistien, donaldtrumpien tai mikaniikkojen yhteinen etu on kärjistää ja luoda vastakkainasettelua."

Kolumnisti siis asettaa lähinnä otsikoinnillaan kaksi eduskuntapuoluettamme varsin kyseenalaiseen seuraan vihjaten tekstissä yhden mitä ilmeisimmin syvästi inhoamansa kansanedustajan nimeen. Kirjoituksen luettuani minulle tuli kuitenkin välittömästi mieleen myös kaikkien muidenkin puolueiden pyrkimys hyödyntää ihmisten pelkoja.

Siis sellaisten kuin työväenpuolueidemme ay-siipien jo yli sata vuotta jatkunut pyrkimys pelotella äänestäjäkuntaansa työnantajien riistolla. Tai vihreiden poliitikkojen puolueen olemassaolon alusta asti maalailemat uhkakuvat koko maapallon tuhoutumisesta länsimaisen hyvinvoinnin seurauksena. Tai lähes koko punavihreän poliitikkokaartimme pyrkimys luoda kuva, jonka mukaan hallitsematonta humanitaarista maahanmuuttoa järkeistämään pyrkivät henkilöt tahtoisivat luoda Suomesta kokonaan maahanmuutolta suljetun yhteiskunnan, joka olisi tuomittu henkiseen ja taloudelliseen alamäkeen.

Eikä ennakkoluulojen hyödyntäminen toki ulotu pelkästään vasemmistoon. Kokoomuksen Nato-siivessä pelotellaan potentiaalisia äänestäjiä esimerkiksi Venäjän uhalla ja keskustassa puolestaan maaseudun heitteille jättämisellä. Ja rkpläiset suomalaisen kaksikielisyyden hävittämisellä. Jotkut perussuomalaiset puolestaan pelottelevat äänestäjiään humanitaarisen maahanmuuton kohtuuttomilla kustannuksilla ja kristilliset edustamansa arvopohjan murtumisen moraalittomilla seurauksilla.

Edellä listattujen pelkojen todenperäisyyttä ja niiden esillä pitämisen oikeudenmukaisuutta voi jokainen mielessään pohtia; se ei ole tässä oleellista. Oleellista sen sijaan on, että pelonlietsonnan lähtökohta kautta poliittisen kenttämme on täsmälleen se, minkä kolumnisti toi esiin: poliitikot houkuttelevat äänestäjiä hyödyntämällä ihmisten pelkoja.

Olisiko toimittaja Riku Rantalan siis kannattanut uutisoida kirjoitelmansa esimerkiksi seuraavasti. "Suomen poliittinen kenttä ja Afrikan homofoobikot ovat yhteisellä asialla – ja hyödyntävät taitavasti ihmisten pelkoja." Näin hänen juttunsa olisi pysynyt neutraalina eikä sen sinänsä tärkeä sanoma ihmisten pelkojen hyödyntämisestä politiikan välineenä olisi muuttunut asiallisesta reunahuomautuksesta lukijakunnan "ennakkoluuloisimpien" pelkojen lietsomiseksi. Ja oivaltavan tiedonvälityksen sijasta kehnonpuoleiseksi propagandaksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsingin Sanomat vasemmiston puolesta
Helsingin Sanomat valotti varovasti Ruotsin arkea
Helsingin Sanomat kiihkoilee maahanmuutosta

12 kommenttia:

  1. Niin, minusta se, että suomalainen konservatiivi esim. suhtautuu kielteisesti samaa sukupuolta olevien avioliittoon ei ole ihan sama asia kuin se, että vaaditaan homojen tappamista. Mutta ai niin, sillähän ei oikeastaan ole merkitystä, koska 'Todellisuudessa homoseksuaalisuutta on ollut Afrikassakin aina, mutta homofobia on vahvasti tuontitavaraa.' Eli valkoisen miehen piikkiin menee nekin perseilyt.

    VastaaPoista
  2. Pelko on tehokas keino ohjailla vaalikarjaa. Tai saada ihmisparat höynäytettyä ostamaan lehtiä, joita päin eivät muuten vilkaisisikaan.

    Nykyään pelottelua näkee joka puolella kaikista mahdollisista asioista, oli se sitten ydinvoima, tuulivoima, mamut, rasistit, ilmaston lämpeneminen tai hetikohta saapuva jääkausi.

    Minun kohdallani nämä kaikki maailmanlopun ennustukset alkavat jo menettää tehoaan. Niitä kun syydetään koko ajan, ja mikään ei muutu: Hinnat nousevat ja poliitikot juonivat oman etunsa vuoksi. Tätä se on ollut kaikki ne vuosikymmenet jolloin olen uutisia viitsinyt seurata. Alkaa kyllästyttää.

    VastaaPoista
  3. Eipä sitä Rikua näytä ainakaan niissä ohjelmissaan pelottaneen, lieneekö leikattu pois.

    Mutta niin vaan sattui unohtumaan Ainoan Oikean Uskonnon homofobia Rikun listalta.

    VastaaPoista
  4. Riku Ranta on vasemmistolainen ja siten älyllisesti epärehellinen. Hänen epäasiallisen rinnastuksen ainoa tarkoitus oli heittää lokaa konservatiivien päälle. Niin edistykselliset tekevät, kun he kirjoittajat.

    En katso tv-ohjelmia, joissa Rantala on mukana, joten hänen työhönsä en puutu.

    VastaaPoista
  5. Taitavat aika harvassa olla ne homoseksuaalisuuteen nuivasti suhtautuvat (perus)suomalaiset, jotka Rantalan markkinoiman mielikuvan mukaisesti seksuaalivähemmistöjä pelkäisivät. Ennakkoluuloja toki on, eivätkä nämä LGBT- ja mitä niitä nyt onkaan-ryhmät ole niiden syntymiseen täysin syyttömiä.

    Suomessakin säännöllistesti järjestettävät Pride-tapahtumat ovat riekkuvaa karnevaalia, joihin osallistujien tarkoituksena on alleviivaten osoittaa miten erilaisia he ovat enemmistöön nähden. He jopa ilmoittavat avoimesti asenteekseen jynssätä omaa erilaisuuttaan heteronormatiivisen enemmistön kasvoihin kunnes heidät hyväksytään omanlaisinaan.

    Kaikille asianosaisille pitäisi olla selvää, ettei tällaisella toiminnalla todellakaan rakenneta enemmistön ja vähemmistön välistä yhteisymmärrystä ja hyväksyntää. Pride-väki ei oikeastaan edes väitä yrittävänsäkään niin tehdä. Heidän päämotiivinaan vaikuttaa olevan halu saada mahdollisimman paljon huomiota itselleen ja omalle, korostetulle erilaisuudelleen - ja sitä hankkiessaan he puukottavat kahvaa myöten selkään sitä seksuaalivähemmistöjen edustajien enemmistöä, joka haluaisi vain elää omaa elämäänsä kaikessa rauhassa samassa yhteiskunnassa heteroenemmistön kanssa. Se vain on aina vähän vaikeampaa jokaisen Pride-karnevaalin jälkeen, jossa on tehokkaasti ruokittu ennakkoluuloja seksuaalivähemmistöistä perverssin riettauden mannekiineina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä huolimatta homoseksuaalisilla ihmisillä tulee olla samat ihmisoikeudet kuin muillakin. Ja toisaalta esimerkiksi eri näkökulmien esille tuomisesta tulee voida esittää argumentteja suuntaan jos toiseen ilman että se herättää vihapuheita. Tämä erottaa meidät sivistymättömistä banaanivaltioista ja diktatuureista.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Tästä olemme samaa mieltä. Edellisellä kommentillani yritin sanoa etteivät seksuaalivähemmistöt ole yhteiskuntaa millään tavalla koskettava ongelma.

      Heidän äärilaidan vastustajissaan samoin kuin kannattajissaan sen sijaan on harvoja mutta sitäkin äänekkäämpiä tahoja, jotka käyttäytymisellään aiheuttavat sitä ongelmaa joka suuntaan vaikeuttaen näin kaikkien asianosaisten yhteistä hyvää.

      Poista
  6. Homofobia on näin heteromiehenä todella hankala ymmärtää, itsellä kun se kaava menee yksinkertaisesti näin: mitä enemmän homoja, sitä enemmän minulla on valinnanvaraa.

    Homoudelleen ei kukaan voi mitään muutenkaan eikä ketään voi sellaiseksi myöskään käännyttää - jos joku tuntee olevansa vaarassa kääntyä homoseksuaaliksi seuratessaa vaikkapa jotain pride-kulkuetta, niin siinä tapauksessa kannattaisi varmaankin tehdä pieni rehellinen itsetutkiskelu..


    VastaaPoista
  7. Heteromiehenä ja ekonomistina minäkin olen lähtökohtaisesti pitänyt homoista, heidän kilpailua vähentävän vaikutuksensa vuoksi - mitä enemmän homoja, sitä vähemmän kilpailijoita naisista. Toisaalta ongelman muodostavat nämä lesbot, jotka puolestaan pienentävät heteromiehen kohtaamaa naistarjoomaa. Eli parisuhdemarkkinoilta ei ole saatavissa pikavoittoja ainakaan sukupuolivähemmistöjen ansiosta.

    Ps. Televisiossa suuntautumistaan korostavat homot ovat menettäneet pikantin värinsä ja nykyään heitä on ohjelmissa yksinkertaisesti liikaa.

    VastaaPoista
  8. "Jotkut perussuomalaiset puolestaan pelottelevat äänestäjiään humanitaarisen maahanmuuton kohtuuttomilla kustannuksilla"

    Eihän tuo mitään pelottelua ole vaan tosiasia. Kuten esim. eilisen MOT:sta nähtiin.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!