sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Afrikan tulevaisuus kehitysavun valossa

Helsingin Sanomat kirjoitti mielikuvitustarinan eli skenarion siitä, mitä tapahtuisi jos Suomeen tulisi kolmen vuoden kuivuus samalla tavalla kuin Somalimaassa on ollut. Tosin samaisen jutun mukaan sielläkin kuivuus on jatkunut vasta kolmatta vuotta, ei siis kolmea.

Somalimaahan on se Somalian pohjoispuolella oleva ja siitä irtautumaan pyrkivä maakaistale, jossa on suhteellisen rauhallista. Itse jutussa puhutaan myös Somaliasta, koska sielläkin on ollut hyvin kuivaa.

Kun millä tahansa eläinlajilla on luonnon tarjoamista resursseista pulaa, romahtaa niiden populaatio ympäristön kantokykyä vastaavaksi. Tai sitten eläimet siirtyvät muualle. Mutta mitä on tapahtunut Somalimaassa ja Somaliassa?

En löytänyt niiden väestön kehityksestä erillisiä tietoja, mutta en ole kuullut Somaliassa tapahtuneista kuivuudesta johtuvista joukkokuolemista enkä väestönkasvun muutoksista. Wikipediasta löytyy tieto, jonka mukaan jälkimmäinen oli vuonna 2014 peräti 1,75%. Se tarkoittaa, että Somalian väestö kasvoi viime vuonna noin 182 000 ihmisellä.

Kuten hyvin tiedämme, on Somaleita lähtenyt joukoittain muualle maailmaan. Ei kuitenkaan likimainkaan 182 000 ihmistä vuodessa. Yhtenä syynä tähän on Helsingin Sanomien jutussa mainittu katastrofiapu: "läntistä Somalimaata Itä-Afrikassa koettelee jo kolme vuotta jatkunut kuivuus, ja avustusjärjestöt Punainen Puolikuu ja Punainen Risti ajattavat hätätila-alueelle vettä tankkiautoilla".

Pyydän arvoisaa lukijaani huomaamaan, että loogisesti katsoen juuri katastrofiapu mahdollistaa väkiluvun jatkuvan kasvun. Mutta se myös hillitsee somaleiden ja muiden kotimaidensa kantokyvyn yli kasvaneiden väestöjen muuttoa muualle maailmaan.

Ongelma tässä kaikessa syntyy siitä, etteivät avustajat osaa tai uskalla sanoa, että näiden maiden asukkaiden olisi tehtävä jotain holtittomalle väestönkasvulleen. Niin kauan kuin Somaliassa väestö kasvaa rajoituksetta, on jokainen kuivuuskausi ylitettävä entistä vahvemmin kansainvälisten avustajien hyväntahtoisuuden ja resurssien varassa. Tai pyrittävä muualle maailmaan.

Sama koskee muitakin maita ja maanosia, joiden väestö kasvaa yli maan tarjoamien resurssien. Käytännössä suurin ongelma on kuitenkin Afrikassa, jolla on jo nyt vaikeuksia elättää asukkaansa ja jonka väestön on ennustettu kasvavan peräti nelinkertaiseksi.

Tämä tarkoittaa Suomeksi sitä, että joudumme tällä vuosisadalla valitsemaan kolmen vaihtoehdon välillä. Ensimmäinen on yhä kasvavien resurssien eli katastrofiavun vieminen Afrikan väestön elättämiseksi Afrikassa. Toinen on ennennäkemättömän afrikkalaisten joukkovaelluksen salliminen muualle maailmaan.

Kolmas vaihtoehto pitää sisällään periksi antamisen avustamisessa ja samaan aikaan rajojen sulkeminen resurssiensa loppumista pakenevilta afrikkalaisilta. Ja sen seurauksena näiden joukkokuolema samaan tapaan kuin Suomessa kävi pikku jääkauden aikana 1600-luvun lopussa: tuolloin kuoli 28 prosenttia maamme väestöstä.

Looginen johtopäätös tästä kaikesta olisi tietenkin länsimaisen avun kytkeminen afrikkalaisten yhteiskuntien väestönkasvun pysäyttämiseen. Valitettavasti emme taida elää loogisessa maailmassa, vaan Afrikassa jatkuu entinen meno kunnes seisomme edelle kirjoittamieni kolmen vaihtoehdon edessä. Ja joudumme valitsemaan yhden niistä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiisistä:
Kehitysapunainen valaisi verovarojemme käyttöä Afrikassa
HS: olemme tyhmiä verrattuna afrikkalaisiin
Uusi askel Afrikassa

12 kommenttia:

  1. No Kenia ainakin osoittaa aktiivisuutta asiassa joten on syytä pelätä että suomen maailmaahalaava johtomme naaraa pakolaiset tänne jonkavuoksi kamppailu sananvapaudesta suomessa onkin vauhdittunut valtiovallan ehkä pyrkiessä jonkinmoiseen Rauhanlaki II,seen.

    http://rahmispossu.net/2015/04

    Ilkka/11/kenia-pakottaa-ykn-siirtamaan-pakolaisleireja-somaliaan/

    VastaaPoista
  2. Siis:

    http://rahmispossu.net/2015/04/11/kenia-pakottaa-ykn-siirtamaan-pakolaisleireja-somaliaan/

    Ilkka

    VastaaPoista
  3. En jaksa lakata hämmästelemästä, kuinka sokeita meidän päättäjämme ja mediamme ovat tälle maailman suurimmalle ongelmalle, eli Lähi-Idän ja Saharan eteläpuolisen Afrikan väestönkasvulle. Tätä taustaa vasten esimerkiksi Junckerin maahanmuuttopuheet, joiden sävy lähentelee hysteriaa, ovat suorastaan tyrmistyttäviä. Maapallo on jo nyt ylikansoitettu. Useimmilla alueilla väestönkasvu kuitenkin on saatu tai ollaan saamassa hallintaan. Poikkeuksena nuo yllä mainitut alueet.

    Kuka tahansa vähänkin riskien- ja kriisienhallinnan kanssa töitä tehnyt tietää, että kriisejä ei selvitetä ongelmia levittämällä vaan rajaamalla ongelma-alueet ja ratkomalla ongelmat siellä, missä ne esiintyvät. Ei metsäpalojakaan sammuteta kiikuttelemalla palavia kekäleitä ympäristöön. Vähemmälläkin järjellä luulisi tulevan selväksi, että Eurooppaan suuntautuva maahanmuutto ei voi olla tuon ongelman ratkaisu. Sillä ei pystytä saamaan ongelmaan edes väliaikaista helpotusta. Vai kuvitteleeko joku tosissaan, että tiheästi kansoitettu maanosa, jossa asuu pyöreästi 500 miljoonaa ihmistä pystyisi vastaanottamaan pari miljardia, kun parin miljoonankin tulo riittää aiheuttamaan vakavia ongelmia.

    Ongelman ratkaisu ei välttämättä ole helppo, mutta sitä edistää, kun tehdään ehdottoman selväksi, mitä keinoja EI ole käytettävissä. Kiina on erinomainen esimerkki väestönkasvun saamisesta hallintaan ja siitä seuranneesta hyvinvoinnin huimasta kasvusta. Kiinassa käytettyä keinoa, yhden lapsen politiikkaa, on pidetty brutaalina, mutta se siunaukselliset vaikutukset ovat olleet monin verroin haittoja suuremmat. Afrikassa vain ei taida olla sitä Dengiä, joka tahtoisi ja kykenisi lanseeraamaan tuollaisen politiikan.

    VastaaPoista
  4. Neljäs vaihtoehto on että somalialaiset rakentaisivat toimivan yhteiskunnan, infrastruktuurit ja omavaraisuutta ruuan tuotannon suhteen. Tai siis, valkoinen mies rakentaisi ne sinne ja somalialaiset ylläpitäisivät sitä..

    VastaaPoista
  5. Kuten tiedetään, ei Brysselin päättäjillä
    ole halua eikä kykyä suojella omia kansalaisiaan vaan - tänne vaan kaikki "turvapaikanhakijat".

    Siten Professorin kirjoituksen "Toinen" vaihtoehto tulee toteutumaan ja sitä vielä autetaan rakentamalla silta Lbyasta joko Kreikkaan tai Italiaan.
    Eihän voida sallia, että pikku murmelit joutuisivat vaaraan ylittäessään vapaaehtoisesti Välimeren etsiessään korkeampaa elintasoa ja elättäjää.

    VastaaPoista
  6. Valitettavasti käy sekä niin että afrikkalaisten määrä jatkaa holtitonta kasvuaan ja että he tulevat Eurooppaan yhä suuremmin joukoin. Nyt köyhyys rajoittaa tänne tulemista, mutta sitä mukaa kun maat saavat vähänkin vaurautta, kaikki kynnelle kykenevät lähtevät. Eurooppa on jo tuhoutunut, EU vain vauhdittaa lopullisia kuolon korahduksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoisten kaivamat kaivotkaan eivät auta. Alueilla, joissa on kaivot, ongelmat ovat pahemmat, koska lapsikuolleisuus on vähäinen. Kun ei ole kaivoja, lapset kuolevat. Näin niihin paikkoihin jää jotain elämisen mahdollisuuksia.

      Poista
  7. Suomella on lähestulkoon rajattomat pohjavesivarannot. Mahdolliset kuivat kaudet voidaan surutta paikata pohjavesistön avulla. Ruiskutetaan maahan, höyrystyy, sataa takaisin jne. Hkin vesilaitoksen yli-insinööri oli vierailukäynnillä oleville biologian opiskelijanuorille kertonut, että kylmää vettä voisi losottaa hanoista yötäpäivää ja ainut vaikutus olisi, että putkisto pysyisi paremmassa kunnossa ja puhtaampana. Somalia ja muu afrikka voisi tehdä samoin, jos heillä olisi infrastruktuuri, joka mahdollistaa vesilaitosten rakentamisen. Tätä taustaa vasten tuntuu epäoikeudenmukaiselta, että meitä jatkuvasti syyllistetään siitä, että meillä on puhdasta juomavettä. Meidän vetemme ei ole afrikkalaisilta pois. Me juomme omaa pohjavesiallastamme. Aivan samoin, kuin ei ole afrikan metsistä pois, jos me täällä kaadamme omia puitamme.

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Ainoa keino mielestäni Kiinan kaltainen yhden lapsen politiikka. Pentti Linkolan ajatusten mukaan odottelen sitä vakavaa katastrofia joka toisi järkeä myöntää kehitysavun toimimattomuus. Kehitysmaissa johtajien ei kannata hoitaa asioita kun ylimääräinen popula voidaan ulkoistaa Euroopan ja Pohjois-Amerikan rikkaiden maiden huonolle omalletunnolle.

    VastaaPoista
  10. Tuossa käännökseni Ulf Blomquistin kirjoituksesta

    Väestönlisäys ja maahanmuutto vaikuttavat kielteisesti ympäristöön

    http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=21053.0

    Tuolta:
    http://avpixlat.info/2016/02/18/befolkningsokning-och-migration-ar-negativt-for-miljon/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen kirjoitus. Ja samoilla linjoilla oman näkemykseni kanssa.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!