lauantai 30. huhtikuuta 2016

Soldiers of Odin läpivalaisu

Helsingin Sanomat on käyttänyt tällä viikolla paljon palstatilaa katupartioita järjestävästä Soldiers of Odinista kertomiseen. On seurattu sen virolaisia jäseniä, selvitelty järjestön kansainvälisiä yhteyksiä ja rahaliikennettä, haastateltu tutkijaa sekä ryyditetty koko paketti lehden agendaa tukevalla mielipidekirjoituksella jos toisellakin.

Juttusarjasta jäi ainakin itselleni sellainen kuva, että Soldiers of Odin on väkivaltaisten ja rikollisten sekä natsisympatioita tuntevien henkilöiden muodostama omituinen yhteisö, joka on rakentamassa kansainvälistä ja vähän mafiatyyppistä toimintaa. Erityisesti joukkiossa on HS:n mukaan mukana naisia pahoinpiteleviä ja heidän oikeuksistaan piittaamattomia miehiä. Jostain syystä myös muutamia naisia.

Juttusarjan perusteella tämä joukko herättää muissa ihmisissä pelkoa ja kauhua. Näin erityisesti Pikku Huopalahdessa, jonka monikulttuurisessa yhteisössä ei ole ristiriitoja sen enempää kuin Vartiotornin vuosikymmenten takaisissa piirroksissa, joissa leijonat käyvät lampaiden kanssa kedolla.

* * *

Helsingin Sanomien vyörytyksen luettuani jäin miettimään sen tavoitteita. Onko tarkoituksena vaikuttaa Soldiers of Odinin toimintaan? Jos näin, niin uskovatko toimittajat tosiaankin itse kuvaamiensa kovanahkaisten rikollisten luopuvan tuotteliaasta liiketoiminnastaan (paitamyynti) ja ihmisten pelottelusta (?) heitä moittivan kirjoittelun takia?

Vai haluavatko lehden toimittajat kääntää koko yhteiskunnan Soldiers of Odinin katupartiointia vastaan. Se saattaa hyvinkin onnistua nyt nähdyn kaltaisella kirjoittelulla. Mutta entä sitten?

Katupartiot käyttävät toimintaansa jokaisen oikeutta kävellä kaduilla ja pitää päällään sellaisia vaatteita kuin haluavat. Onko toimituskunnan perimmäisenä tavoitteena siis rajoittaa suomalaisten yksilönvapauksia? Vai mistä on kyse?

Silmiini ei ole sattunut, että Soldiers of Odinin katupartiot olisivat syyllistyneet rikoksiin. Sellaisesta ei mainitse myöskään Helsingin Sanomat, vaikka tällaisen tapauksen esilletuominen olisi epäilemättä tukenut lehden agendaa.

Toisaalta ei ole myöskään todistusaineistoa siitä, että kadut olisivat rauhoittuneet siellä missä Soldiers of Odinin partiot kulkevat. Tosin tässä asiassa todellinen testi koittaa vasta nyt säiden lämmetessä ja pusikoiden suojissa tapahtuvan seksuaalirikollisuuden lisääntyessä.

* * *

Omalta kohdaltani voin vain todeta, etten kaipaa kaduillemme minkäänlaisia partioivia suojeluskuntia, mafioita, punakaarteja enkä edes paikkoja rikkovia anarkisteja. Niiden sijaan kaipaan sellaista poliittista päätöksentekoa, jonka seurauksena kaupunkimme ovat turvallisia kaikille kulkijoille. Niin miehille, lapsille kuin naisillekin.

Siitä syystä olisin suonut, että Helsingin Sanomat olisi käyttänyt energiansa Soldiers of Odinista kirjoittelun sijasta sen pohtimiseen, miksi maassamme tapahtuneiden väkivalta- ja seksuaalirikosten määrät ovat kasvaneet. Siis valaista lukijoitaan maamme harjoittaman maahanmuuttopolitiikan merkitystä tämän kehityksen primus motorina.

Erityisesti maamme suurin sanomalehti olisi voinut nostaa esiin niitä politiikantekijöitä, joiden toiminta on vaarantanut ihmisten liikkumisen kaduilla. Näin olisi saattanut syntyä poliittisia paineita ongelman ratkaisemiseksi. Siten myös Soldiers of Odinin partiotoiminta saattaisi osoittautua tarpeettomaksi ja siitä syystä hävitä katukuvasta.

Näin siksi, että toisin kuin katujen partiomiehet, välttelevät poliitikot hyvinkin tarkasti negatiivista julkisuutta - varsinkin mikäli sen taustalla on kiistattomia tosiasioita.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mitä Senaatintorilla oikein tapahtui uudenvuodenyönä?
Katupartioista
Helsingissä kalpea aavistus Kölnistä

6 kommenttia:

  1. Vertailun vuoksi kannattaa seurata, miten paljon energiaa HS uhraa Hanhikiven työmaalla häiriköineiden aktivistien taustojen selvittämiseen. Siellä huudettiin "No photo". Mistä nämä henkilöt olivat peräisin?

    Hanhikiven "aktivistit" heittelivät kiviä toimittajia kohti. Luulisi sen edes kirvoittavan jonkinlaiseen journalismiin.

    Tässä ovat nyt vastakkain äärivasemmiston harjoittama oikea väkivalta ja Soldiers of Odinin hämäräperäinen mutta toistaiseksi toteutumaton väkivalta.

    Katupartiot ovat seuraus turvattomuudesta ja viranomaisten heikentyneestä kyvystä vastata tähän. Ne eivät synny tyhjästä.

    VastaaPoista
  2. Toimittajat voisivat myös joskus miettiä miksi Suomen poliitikoille on niin vaikeaa puolustaa suomalaisia kuten muualla tehdään. Esimerkkinä vaikka Itävallan turvapaikkalaki.
    Samoin Norjassa tiukennettiin jokin aika sitten lakia. Sveitsi valmistautui panssareiden ja sotilaiden lähetämiseen Italian rajalle jne.

    http://yle.fi/uutiset/itavalta_hyvaksyi_uuden_tiukan_turvapaikkalain/8842391

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etenkin kun Suomen hallituksessa on puolue, joka sai Jytkyn lupaamalla panna maahanmuuttopolitiikan kuntoon.

      Poista
  3. Poikani pysäytti talvella pimeän aikaan erään ns. "maahanmuuttajan" yksinäiseen naiseen kohdistuneeseen ryöstöyrityksen. Kaveri kiskoi naisen laukkua kun poika puuttui asiaan. Ryöstäjä selitti että "ei, ei hän mitään ole tehnyt, se oli vahinko". Poikani "että poliisi saa selvittää oliko ryöstö vai ei" johon toinen" että ei, ei, ei poliisia !" ja lähti sitten karkuun. Koko juttu jäi paikan videolle ja poliisi soitteli vielä asiasta pariinkin kertaa.

    Nainen kertoi nähneensä kaverin seuraavan häntä pitkän matkan jotenkin kummallisesti käyttäytyen kai odottaen sopivaa paikkaa joka osoittautui tyhjäksi alikulkukäytäväksi. Poika näki tilanteen jo hiukan kauempaa ja osasi kääntyä takaisin katsomaan että kuinkas tässä käy? Hän oli yksin siinä mutta oli ajatellut että ei tästä mitään tule jos jäädään vain katselemaan.

    Jatkosta ei tietysti ole tietoa. Sitä vain miettii että onko tässä kyse jonkinlaisesta kaavasta näissä ryöstöyrityksissä? Noita videoitahan on netissä nähty useampiakin. hh

    VastaaPoista
  4. Kun näitä "spontaaneja" toimintoja, kuten nämä odinin soturit ilmaantuu, niin kannattaa miettiä kenen asiaa ajavat. Kannattaa miettiä kuka on viime vuosina duunannut hartijavoimin rikkoakseen EU:n thtenäisyyden.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!