tiistai 12. huhtikuuta 2016

Lämpimin maaliskuu

Kirjoitin kuukausi sitten siitä, kuinka viime helmikuun globaali lämpötilapoikkeama oli alailmakehän satelliittimittausten historian suurin: kokonaista 0,9736 astetta. Pari päivää sitten ilmestyneen tilaston mukaan poikkeama on tarkentunut 0,9781 asteeksi, eli "ennätystulos" on vielä vähän "parantunut".

Samassa kirjoituksessa jäin odottamaan syntyisikö maaliskuussa jälleen uusi ennätys. Näin ei kuitenkaan tapahtunut samassa mielessä kuin helmikuussa, mutta kaikista mitatuista maaliskuista tämänvuotinen oli kuitenkin lämpimin.

Poikkeamaksi ilmoitettiin 0,8419 astetta, joka on kaikista kuukausista kolmanneksi suurin ja kaikista maaliskuista suurin. El Ninõ on siis edelleen ollut voimissaan.

Asian poikkeuksellisuuden voi hahmottaa seuraavasta kuvasta, johon olen piirtänyt viimeisen viidentoista vuoden lämpötilapoikkeamat.


Näemme, että kuluvan vuoden ensimmäisten kuukausien globaalit lämpötilapoikkeamat (sininen viiva) ovat poikkeuksellisen korkeita. Sen sijaan 15 vuoden trendi (punainen viiva) on vain hiukan yläviistossa.

On kuitenkin selvää, että mikäli lämpötilapoikkeamat ovat vuoden muinakin kuukausina yhtä korkeita, tulee tästä vuodesta kaikkien aikojen (so. vuodesta 1979, jolloin tilastot alkoivat) ylivoimaisesti lämpimin.

Minusta me elämme juuri nyt jännittäviä aikoja. Siten palannen asiaan taas kuukauden kuluttua kun olemme yhtä datapistettä viisaampia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uusi ennätys on syntynyt
Ilmaston mittaamista vai tilastohuijausta?
Alaska ja globaali ilmastonmuutos

4 kommenttia:

  1. Kyllähän tässä hyvin voikin lämmetä, ei se maailmanloppua tarkoita. Kun katsoo geologisen aikaskaalan lämpötilavaiheluita, alkaa ymmärtää että tällä hetkellä on menossa harvinainen jääkausivaihe. Ja jääkauden aikaisten lämpötilojen lämpeneminen lähemmäksi normaalia on kaikkea muuta kuin pelottavaa.

    Muutamat helppoheikit vain naruttavat tyhmiä ennustamalla maailmanloppua ja nostelevat "tutkimusapurahoja" kun tyhmät uskovat heidän satujaan. Ei kannata uskoa kaikkea, etenkään maailmanlopun vaahtosuisia ennustajia.

    VastaaPoista
  2. Luin jostain, että maanpintaa mittaavien satellittien datan mukaan lämpötilassa ei niiden lentoajan (10+v.) puitteissa ole mitään merkkiä lämpötilan noususta.
    Eihän sitä voi toisaalta olla ajattelematta, että mihin kaikki johtaa. Eikä niin kirkasotsaisesti kuin amerikkalaiset äärirepublikaanit, joiden mukaan kasvihuoneilmiö on bullshittiä. Mittaushistoria on vielä niiiin lyhyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edellä linkitetty alailmakehän lämpötilasarja osoittaa nousua vuoteen 1998, minkä jälkeen lämpötilan nousu on alkanut uudelleen voimakkaan El Ninon myötä. Se lienee nyt päättymässä, joten on mielenkiintoista nähdä palautuvatko lämpötilat takaisin viime vuosikymmenen tasolle vai jäävätkö ne korkeammiksi. Vai painuvatko jopa alemmiksi.

      Poista
    2. Vielä sen verran, että uusi nousu alkoi siis muutamia kuukausia sitten, kuten päätekstin kuvasta näkyy.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!