sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Halutaanko yhteiskunnallisen tutkimuksen kriisi levittää myös muille tieteenaloille?

Helsingin Sanomat uutisoi tänään Suomen Akatemian rahankäytöstä tehdystä (vielä julkaisemattomasta)  tutkimuksesta. Lehden mukaan selvityksen perussanoma on, että rahojen käyttö ei ole ollut kovinkaan tehokasta.

Ensimmäiseksi on todettava, että käsitelty tutkimus on kohdistunut vain kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimukseen. Se ei ole minun alaani, enkä siksi pysty kommentoimaan asian substanssiosamisen pohjalta. Tästä syystä lähestyn asiaa lähinnä tieteenalojen yhteisten ja yleisten periaatteiden pohjalta.

* * *

Seuraavaksi on kerrottava, että tutkimuksen tehneet professorit ovat laskeneet, että keskimääräinen tutkijatohtorin hanke on tuottanut noin kaksi, akatemiahanke kolme ja akatemiatutkijan hanke neljä julkaisua. Tämä on heidän mielestään silmiinpistävän vähän, kun kyse on monivuotisista projekteista.

HS:n toimittaja oli kaivanut esille myös professoreiden omat julkaisumäärät, jotka olivat vuosivälillä 2011-2015 27 ja 35 vertaisarvioitua artikkelia. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että itselläni vastaava luku oli 37, eli tutkimuksen tehneet professorit olivat suunnilleen yhtä tuotteliaita tutkijoita kuin olen itsekin.

Tässä yhteydessä on selvennettävä mikä on vertaisarvioitu julkaisu. Se on raportti, jossa kerrotaan uudesta tieteellisestä löydöksestä ja joka on ennen julkaisua ollut anonyymisti arvioitavana saman alan (yleensä kansainvälisillä) tutkijoilla, joiden tehtävänä on arvioida löydösten uutuusarvoa, käytettyjen menetelmien virheettömyyttä, saatujen tulosten luotettavuutta sekä niistä tehtyjen johtopäätösten loogista oikeutusta.

Toisin sanoen vertaisarvioitujen julkaisujen määrä on tuotetun uuden tieteellisen tiedon mittari. Jos tutkimushanke tuottaa paljon julkaisua sen on täytynyt tuottaa myös paljon uutta tietoa. Edelleen se tarkoittaa, että mikäli julkaisuja on vähän, on uuden tiedon määrä vähäinen.

Tässä yhteydessä on kuitenkin huomattava, ettei mittari ole kovin tarkka - mitä arvostetummassa julkaisusarjassa raportti julkaistaan, sitä enemmän siinä on oltava uutta tietoa. Mutta suuntaa antava mittari kyllä on, vaikka myös eri tieteenalojen välillä lienee jonkin verran eroja siinä, minkä kokoinen tietopaketti on julkaisukelpoinen.

* * *

Suomen Akatemian tutkijatohtori-rahoitus on kolmivuotinen ja se on tarkoitettu tohtorin tutkinnon eli tutkijan perustutkinnon juuri suorittaneiden nuorten tutkijoiden itsenäisen tutkijanuran käynnistämiseen. Jos tämän työn lähtökohtana on aloittelevan tutkijan siirtyminen kokonaan uudelle tutkimusalueelle, en pitäisi HS.n vuotamassa raportissa mainittua kahta julkaisua kolmessa vuodessa mitenkään erityisen huonona.

Toisaalta, mikäli tutkijatohtorin jatkosuunnitelmat on tehty hänen oman väitöskirjatyönsä pohjalle, saattaa kolmen vuoden aikana tuotettu julkaisumäärä nousta helposti puoleen tusinaan. Siksi keskiarvona kaksi julkaisua per hanke on tosiaan varsin alhainen ottaen huomioon, että Akatemian hankerahoituksesta on kova kilpailu, jonka pitäisi tarjota mahdollisuus valita rahoituksen piiriin parhaista parhaimmat.

Akatemiahanke puolestaan on varttuneemmille tutkijoille suunnattu rahoitusmuoto, jonka tarkoituksena on tukea tieteellisesti korkeatasoisen tutkimusryhmän toimintaa. Tässä rahoitusmuodossa keskiarvona kolmen julkaisun tuottaminen olisi ainakin omalla tieteenalallani lähinnä varsin kehno suoritus, elleivät kyseessä ole aivan huippusarjoissa julkaistut työt.

Tässä yhteydessä on kuitenkin todettava, että HS:n toimittajan vertailu tutkimuksen tehneiden professoreiden kaikkien tutkimusraporttien määrään on harhaanjohtava. Edellä kerroin oman julkaisutahtini määrän, eli keskimäärin noin seitsemän vertaisarvioitua julkaisua per vuosi.

Tuo määrä kuitenkin jakaantuu kaikkien meneillään olevien tutkimushankkeiden kesken, joten esimerkiksi edellinen Suomen Akatemian rahoittama nelivuotinen hankkeeni tuotti nelivuotisen kestonsa aikana "vain" seitsemän vertaisarvioitua julkaisua. Toisin sanoen tutkimuksessa tarkasteltujen akatemiahankkeiden julkaisumäärä on kyllä ainakin omiini verrattuna varsin pieni, mutta ei aivan sellainen katastrofi kuin jutussa käytetty vertailu näyttäisi osoittavan.

Kolmas tutkimuksessa tarkasteltu ryhmä olivat akatemiatutkijahankkeet. Nämä ovat hiukan varttuneempien eli jo itsenäistyneiden tutkijoiden hankkeita, joilta voi olettaa tulosta, koska niitä rahoittamalla on tarkoitus tukea niitä "nälkäisiä susia", joilla on edellytykset ja intohimo nousta tieteenalansa kansainväliselle huipulle.

Tutkimuksen perusteella nämä hankkeet ovat tuottaneet vain neljä julkaisua viidessä vuodessa, joka on katastrofaalisen vähän rahoituksen tarkoitukseen peilattuna. Koska näissä hankkeissa rahoitetaan tutkijan täysipäiväistä toimintaa (eli maksetaan koko palkka), tulisi heidän listata koko hankkeen aikainen tieteellinen julkaisutuotantonsa. Sen voisi olettaa olevan jotain samankaltaista kuin tutkimuksen tehneillä professoreilla tai itselläni. Tai joka tapauksessa vähintäänkin kaksinumeroisella luvulla ilmoitettu julkaisumäärä.

Näyttääkin siis siltä, että akatemiatutkijat eivät ole tehneet rahoituksen edellyttämää täysipäiväistä tutkimusta hankkeessaan tai vaihtoehtoisesti he ovat jostain syystä jättäneet raportoimatta osan julkaisuistaan. Tai sitten he ovat olleet yksinkertaisesti kelvottomia työssään. Tämän tietänevät vain tutkimuksen aineistona olleet kulttuurin ja yhteiskunnan alan tutkijat itse.

* * *

Kaiken kaikkiaan näyttäisi siltä, että Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan toimikunnan toiminnassa on jotain sellaista, jota en tunnista omaan tieteenalaani liittyvästä Suomen Akatemian rahoituksesta. Sen osalta rahat ovat ainakin itse tuntemieni tutkijoiden osalta menneet varsin hyvällä osumatarkkuudella sinne, minne pitääkin. Eli motivoituneille, tuottaville ja kansainvälisesti korkeatasoista tutkimusta tekeville henkilöille.

Olisikohan nyt siis myös yhteiskuntatieteilijöiden aika katsoa peiliin ja korjata sieltä näkyvät ongelmat? Suomen Akatemian sisällä ne ovat ratkaistavissa siirtämällä parhaat käytännöt muista toimikunnista myös humanististen tieteiden puolelle. Oma veikkaukseni on, että rahoitusta päätettäessä avainasemassa olisi rahoituskriteerien painottaminen nykyisin ilmiselvästi poliittisesti tarkoitushakuisten perusteiden korvaaminen tieteellisellä laadukkuudella.

Ja lopuksi tämän kirjoituksen varsinaiseen sanomaan. Edelle kirjoittamaani taustaa vastaan on hälyttävää, että Sipilän hallituksen suunnasta on kuulunut kovalla äänellä vaatimuksia tutkimusten suuntaamiseksi muilla kuin tieteellisillä perusteilla.

On vaadittu erityisesti tutkimuksen vaikuttavuuden ja poliittisen relevanssin lisäämistä. Siis tieteen suuntaamista tieteellisten kriteereiden sijasta poliittisen päätöksenteon toiveiden mukaan.

Jos ja kun näin tehdään, on tuloksena myös kovien tieteiden puolella samanlainen tutkimuksen laadun ja tuottavuuden heikkeneminen, jonka olemme saaneet nähtäväksemme Helsingin Sanomien tänään julkaisemasta tutkimusraportista. Minusta on siksi selvää, että hallituksessa ollaan jälleen kerran päällystämässä tietä helvettiin hyvillä aikomuksilla, jotka kumpuavat siitä varmuudesta, jonka vain täydellinen tietämättömyys tieteellisen työn luonteesta voi ihmiselle antaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomi tuhlaa arvokkainta pääomaansa
Alexander Stubb tiedepolitiikkona
Himasen pamfletti loukkaa tieteentekijän oikeustajua

2 kommenttia:

  1. Ei tämä ole pelkästään Suomen yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen ongelma. Norjassa yhteiskuntatieteitä opiskellut (myöhemmin koomikkonakin tunnettu) Harald Eia osoitti varsinkin naistutkimuksen mädännäisyyden, mistä seurasi että jatkosa naistutkimus joutui kilpailemaan samoista rahoista kuin muutkin - ts korvamerkitty raha jäi saamatta.

    Eian erinomainen sarja useista kuumista aihepiireistä:

    http://rixstep.com/2/20111127,00.shtml

    VastaaPoista
  2. Minua on taas ihmetyttänyt se, miksei hankkeiden tuloksellisuuden arviointiin sovelleta yksittäisten julkaisujen vertaisarviointia. Näissähän eräs keskeisimmistä kriteereistä on se, kuinka hyvin asetettuihin tavoitteisiin tutkimuksessa on päästy. Kun Akatemian rahoitus on julkista, niin avoimen ja puolueettoman arvioinnin hankkeiden osalta pitäisi olla itsestään selvää.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!