Mielenosoitukset Wall Streetiltä Helsinkiin ja Roomaan

Yhdysvalloista Wall Streetiltä ja Espanjasta alkanut nykyaikaista kapitalismia vastustava mielenosoitusaalto on levinnyt niin muualle Yhdysvaltoihin, Suomeen kuin moneen muuhunkin maahan. Italiassa se on tänään leimahtanut voimakkaammin kuin missään tätä ennen.

Uskoisin, että mielenosoitusten perimmäinen syy on se epäoikeudenmukaisuuden tunne, joka on seurannut viime aikoina vallinneesta Suomen 1500-luvun loppua muistuttavasta ahneudesta. Se, jolla on ollut varaa, on hyödyntänyt mahdollisuutensa täysin mitoin. Näin ympäri läntistä maailmaa on hyvinvoinnin epätasainen jakautuminen kärjistynyt entisestään.

Tosiasiahan on, että varsinkin USA - Iso-Britannia akselilla ovat väestön luokkaerot olleet selvästi suuremmat kuin esimerkiksi pohjoismaissa. Niinpä siinä, missä Wall Streetillä on protestoitu suurpankkien toimintaa ja talouden alamäkeä, ja Espanjassa korruptiota ja työttömyyttä vastaan, näyttäisi Suomessa liikkeessä on mukana myös  Eurooppalaiseen kriisinhallintapolitiikkaa kritisoivia tahoja.

Ehkäpä näissä mielenosoituksissa syvimpänä pohjavirtana ja eri maita yhdistävänä tekijänä on monien ihmisten kokema voimattomuus maailman tapahtumia kohtaan. Kansalaisia ei kuunnella päätöksenteossa, eikä omaisuuksien kasautuminen yhä harvempien taskuihin tunnu oikeudenmukaiselta. Nuorille ihmisille nykytilanne näyttää lähinnä toivottomalta tulevaisuudelta.

Kyseessä on siis syvimmiltään demokraattisen päätöksenteon kriisi. Ehkäpä juuri siitä syystä Suomessa mielenosoitukset jäivät laimeiksi. Meillähän protesti kanavoitui juuri keväisten vaalien kautta. Siellä perussuomalainen puolue keräsi äänet niiltä, jotka esimerkiksi vastustivat poliittista korruptiota, järjetöntä paskavesilakia, eivät halunneet muuttaa yhteiskuntaamme monikulttuuriseksi eivätkä halunneet Suomen ryhtyvän asiansa huonosti hoitaneiden maiden tai heidän vastuuttomien lainoittajiensa pelastajaksi.

Yhteiskunnallisen kehityksen jatkumisen osalta Suomessa on oleellista, kokeeko kansa perussuomalaisten tekevän sitä, miksi heidän on eduskuntaan valittu. Noin 20 prosentin kannatuksella ja etenkin hallituksen ulkopuolelle jouduttuaan he eivät pysty ohjaamaan suoraan Suomen politiikkaa. Vaikutus kuitenkin tuntuu epäsuorasti, eikä Suomen ratkaisuja Kreikkalainojen vakuuksista tai Bulgarian ja Romanian sulkemisesta Schengen-alueen ulkopuolelle voi ymmärtää muuten kuin hallituspuolueiden piirissä koetun perussuomalaisten  entistä suuremman jytkyn pelolla. Myös maahanmuuttoasiat ovat nousussa parlamentaariseen käsittelyyn, kuten aiemmin kirjoitin.

Tässä tilanteessa on syytä olla tyytyväinen. Suomen eduskunta on, hiukan onnekkaalla vaalien ajankohdalla, ja omilla toimillaan pystynyt ainakin osin poistamaan niitä syitä, jotka Italiassa johtivat leimahdukseen. Mutta pelkkä hetkellinen muutos yhteiskunnan hallitsemisessa ei auta, vaan yhteiskuntarauha voi olla taattu ainoastaan, mikäli jatkossa kansan ääntä kuunnellaan tosissaan ja tehden poliittisia ja taloudellisia päätöksiä sen mukaisesti.

Yksi suuri, ja ratkaisematon, ruutitynnyri on yhteiskunnan taloudellinen epätasa-arvoistuminen. Tämä edellyttää tilanteen ymmärtämistä myös maan taloudelliselta eliitiltä, enkä ole lainkaan varma riittääkö heillä sellaiseen ymmärrystä oman lyhytnäköisen ahneutensa ohi. Toisaalta myös monien etenkin nuorten suomalaisten asenteessa on korjattavaa, sillä suomalaista hyvinvointia ei voida ylläpitää downshiftaamalla, vaan oikein oivaltamalla, ahkeroimalla ja raa´asti yrittämällä.

Toivokaamme siis viisautta kaikille suomalaisille päättäjille, jotta maamme tulevaisuus rakennettaisiin demokraattisin ja rauhanomaisin keinoin, eikä ulkoparlamentaarisin manööverein!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Malttia vaurastumiseen!
Ratkaistaanko talousongelmat laillistamalla perheväkivalta?
Klaus Fleming ja 2000-luvun Suomi