Malttia vaurastumiseen!

Aikanaan poikkeuksellisen kiistelty poliitikko ja myöhemmin lähes Suomen diktaattori,  Urho Kekkonen, kysyi aikanaan "onko maallamme malttia vaurastua". Minun nuoruudessani tämä ei ollut päällimmäinenä Kekkosen poliittisella agendalla, vaan enemmän puhuttiin ulkopolitiikasta, jota käytettiin myös surutta sisäpoliittisena lyömäaseena.

Tänä päivänä Paasikiven-Kekkosen linja on kauan sitten kadonnut poliittisesta kielenkäytöstä. Sen sijaan edellä lainaamani Kekkosen viisaus näyttää säilyneen kirkkaana kansakunnan kollektiivisessa muistissa.

Tarkoitan tällä tänään syntynyttä palkkasopimusta, joka osoittaa suomalaisen yhteiskunnan vahvuuden jälleen kerran. Kun meitä uhkaa joku ulkoinen tekijä, osaamme löytää yhteisen sävelen, jolla Suomi säilyttää hyvinvointinsa. Ja suuntaa kohti yhä valoisampaa tulevaisuutta. Tämä nähtiin niin talvisodassa kuin 1990-luvun vaihteen lamassakin. Ja kuvaahan Topelius samaa ilmiötä jo Välskärin kertomuksissa - liittyen nälkävuosiin.

Nähdäkseni juuri kriisitilanne-käyttäytyminen erottaa meidät suomalaiset (ja meidän kulttuurimme) monista muista kansakunnista. Toki me olemme hyvinä aikoina ihan samalla tavalla omaa etuamme tavoittelevia kuin muidenkin maiden kansalaiset. Mutta tarpeen tullen osaamme kuitenkin tinkiä omista eduista ja tuottaa yhteistä hyvää. Ainakin tavallisen kansan tasolla.

Tähän kirjoituksen aiheen antaneeseen sopimukseen liittyen YLE laski tehdyn ratkaisun seuraukset; joiden voitiin todeta käytännössä ylläpitävän nykyisen ostovoiman myös tulevaisuudessa. Kun vielä ratkaisuun sisältyy klausuuli, jonka mukaan tehty sopimus voidaan olosuhteiden muuttuessa nostaa uudelleen pöydälle, on kyseessä selvästi kriisinodotusajan paketti, jossa molemmat osapuolet kantavat vastuuta. Tämä on aivan erinomainen asia ja osoittaa edelle kirjoittamani oikeaksi.

Nyt nähdyn perusteella uskonkin, että Suomella on hyvät mahdollisuudet selvitä Etelä-Euroopan aiheuttamasta talouskriisistä vähäisemmin vaurioin kuin moni muu maa. Tai ellei vähäisin vaurioin, niin ainakin kriisin jälkeinen talouden nopealle nousulle on hyvät edellytykset. Aivan niin kuin kävi edellisenkin suuren laman jäljiltä.

Kekkosen opetusta mukaillen on kuitenkin hyvä muistuttaa myös siitä, että säilyttääksemme tässä kuvailemani kansallisen yhtenäisyyden myös tulevissa kriisitilanteissa, tulisi myös yhteiskunnan vahvimpien ymmärtää tinkiä omista eduistaan. 1990-luvun laman jälkeen maan tavaksi muodostuneelle ahneudelle on saatava rajat, jotta tulevaisuudessakin voitaisiin välttää samankaltainen yhteiskunnan kriisiytyminen kuin monissa kovaa libertarismia harvoittavissa maissa. Sellaisen seuraukset voivat pahimmillaan olla järkyttävät, ja pienimmilläänkin syövät sitä yhteisen hyvän hakuisuutta, jota suomalaiset jälleen kerran ovat osoittaneet.

Aiampia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ratkaistaanko talousongelmat laillistamalla perheväkivalta?
Harmaa talous
Kenen tauti hoidetaan?
Klaus Fleming ja 2000-luvun Suomi