perjantai 8. heinäkuuta 2011

Harmaa talous

Yksi inhimillisyyden keskeinen piirre on pyrkimys oikeudenmukaisuuteen. Se on todettu useita kertoja erilaisissa  tutkimuksissa ja lienee tärkein siihen, miksi ihmiset kokevat pöyristyttäväksi saksalaisten ja ranskalaisten sijoittajien omaisuuden pelastamisen eurooppalaisten veronmaksajien rahoilla.

Pohjoismainen hyvinvointivaltio perustuu käytännössä siihen, että yhteiskunta on ottanut hoitaakseen sekä välttämättömät terveydenhuollon tyyppiset peruspalvelut, että sellaiset koulutuksen kaltaiset toiminnot, jotka hyvin hoidettuna tuottavat yhteiseen pottiin enemmän kuin veroina kustantavat. Näin on pystytty rakentamaan yhteiskuntia, jotka erilaisissa tutkimuksissa on todettu ainakin lähes maailman parhaiksi paikoiksi elää.

Harva kuitenkaan rakastaa verotusta silloin kun se kohdistuu omiin tuloihin. Kun Suomessa tienaa satasen saa siitä veroina pulittaa suoraan useita kymppejä yhteiseen kassaan: osansa ottavat sekä valtio että kunnat. Lisäksi lähes jokaisesta ostoksesta saa maksaa arvonlisäveron. Verottajalla onkin visainen tehtävä: hänen olisi löydettävä se verotuksen taso, joka ei heikennä ihmisten yritteliäisyyttä, eikä houkuta liikaa veronkiertoon, mutta tuottaa parhaimman verotuoton. Tätä suurinta mahdollista verokertymää kutsutaan joskus "kuninkaan aarteeksi".

Historiassa kuninkaat ja muut hallitsijat ovat usein luopuneet aarteestaan. Esimerkiksi feodaaliyhteiskunnan aikana kuninkaalle palveluksia tehneet aateliset vapautettiin veroista. Heille jopa läänitettiin alueita, joilla talonpoikien veronkanto-oikeus siirtyi kuninkaalta läänityksen saaneelle aateliselle. Samalla kun aatelisto ei enää tuottanut valtakunnalle verotuloja, joutui etenkin talonpoikaisto yhä ankaramman verotuksen piiriin.

Feodalismi oli Suomessa huipussaan Ruotsin suurvalta-aikana, jolloin kulttuurista ja hovielämästä kiinnostunut kuningatar Kristiina jakeli suosikeilleen niin aatelisarvoja kuin läänityksiäkin. Näin Ruotsin suurvallan tulot romahtivat ja häntä seuranneet kuninkaalliset, soturikuningas Kaarle X ja etenkin tämän poika Kaarle XI ryhtyivät perumaan aateliston etuoikeuksia. Samalla talonpoikiin kohdistunut sietämätön verotaakka helpotti jonkin verran.

Tänä päivänä Suomi on taloudellisessa kriisissä. Se on korviaan myöden veloissa, ja tältä kestämättömältä tieltä olisi mitä pikimmiten päästävä pois. Ongelmana vain on se edellä mainittu seikka, etteivät ihmiset rakasta veroja. Tässä tilanteessa onkin ensimmäisenä katsottava, voitaisiinko tehdä jotain sellaista, joka lisäisi verotuloja ilman että verojaan rehellisesti maksavan verotus kiristyisi.

Juuri tälle tielle on tuore työministeri, Lauri Ihalainen, luvannut lähteä, sillä hän on ilmoittanut ottavansa hoitaakseen harmaan talouden torjumisen. Hänen takanaan on koko hallitus sekä työnantaja- ja työntekijäjärjestöt, sillä eduskunnan tarkastuvaliokunnan mukaan harmaasta taloudesta aiheutuu verottajalle, eli veronsa maksaville rehellisille suomalaisille, vajaan viiden miljardin euron tappiot, jotka on katettava jostain muualta. Tämä tarkoittaa, että harmaan talouden takia jokainen suomalainen vauvasta vaariin maksaa verottajalle ylimääräistä lähes tuhat euroa per nokka. Tämä ei ole oikein, eikä kyseessä ole mikään pikkuraha.

Oikeudenmukaisuuden kannalta oli myös erinomaista, että uutdesta hallitusohjelmasta sovittaessa tyrmättiin aiemmin esitetty osakeomistuksen salaaminen. Toteutuessaan esitys olisi tullut sekä poliisin että verottajan  käsityksen mukaan johtamaan talousrikosten ja veronkierron lisääntymiseen. Ja siis nostanut rehellisen veronmaksajan taakkaa entisestään.

Vaikka en hallituksen Eurooppapolitiikkaa ole voinut kannattaa, näen että tässä kirjoituksessa käsittelemieni asioiden osalta Kataisen ministeristö on oikeilla jäljillä. Toivotan sille onnea ja menestystä harmaan talouden tilkitsemisessä, jotta Suomi voitaisiin tulevaisuudessakin säilyttää pohjoismaisena hyvinvointivaltiona. Kansa on tavoitteen takana niin pitkään, kun se kokee tehtävät ratkaisut oikeudenmukaisina.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Äänestäjä on kuningas
Kenen tauti hoidetaan?
Valtion tehtävät
Alexander Stubb ja 1970-luvun Suomi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!