Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste esi-isä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste esi-isä. Näytä kaikki tekstit

torstai 20. kesäkuuta 2024

Lapsiuhreja, sukulaisia ja supernopeaa evoluutiota

Popol Vuh on Wikipedian mukaan "mayojen vanhan mytologian pohjalta 1550-luvulla kirjoitettu myyttis-historiallinen teos, jossa selitetään kiche-kansan ja heidän jumaliensa vaiheet, maailman luominen, ihmisen valmistaminen, taistelut hyvän ja pahan sekä elämän ja kuoleman välillä, sekä lopuksi kiche-kansan historia aina 1550-luvulle asti".

Tämä teos muuttui yhdessä hetkessä päivänpolttavaksi, kun Naturessa julkaistun artikkelin tekijät huomasivat, että heidän tutkimistaan muinaisten Mayojen uhririiteissä kuolleista lapsiuhreista löytyi paljon lähisukulaisia ja jopa identtisiä kaksosia. Yhteys kaksosten merkitystä korostavaan Popol Vuhiin oli ilmeinen, joten uhrien uhraamisen syyn voitiin päätellä liittyvän juuri siihen. 

Tutkimuksen seurauksena saatiin selville myös se, että nykyiset samoilla seuduilla asustelevat nykyiset Mayat ovat uhrien kanssa läheistä sukua eli espanjalaisten vallanpidosta huolimatta väestö on säilynyt alueella vuosisatojen ajan. 

Tai itse asiassa - tarkalleen ottaen - yksi aivan oleellinen muutos oli tapahtunut. Se liittyy siihen, että nykyisillä Mayoilla on eurooppalaisten tavoin sellaiset geenit, ettei Salmonella-bakteeri ole heille tappava. Toisin oli tutkituilla lapsiuhreilla, jotka olisivat kuolleet bakteerin tartuntaan, mikäli olisivat eläneet pidempään ja saaneet jossain vaiheessa tartunnan. 

Selitys muutokselle on yksinkertainen. Mayoja kuoli joukoittain eurooppalaisten mukanaan tuoman bakteerin infektioihin ja lopulta jäljelle jäivät vain ne, joilla oli geneettinen valmius selvitä sen tartunnasta. Eli Mayakansassa oli tapahtunut supernopea evoluutio, jonka seurauksena heille oli muodostunut kyky selvitä hengissä Salmonella-tartunnasta.

Tämä tutkimuksen tulos auttaa ymmärtämään, miksi vähälukuiset espanjalaiset onnistuivat kukistamaan ja alistamaan paikalliset ihmisyhteisöt. Salmonella-bakteerit yksinkertaisesti tappoivat joukoittain Mayoja, mutta jättivät espanjalaiset henkiin. 

Lopputuloksena jälkimmäiset ottivat vallan ja rikkaudet - mutta eivät lopulta kuitenkaan syrjäyttäneet kokonaan paikallisia ihmisiä. Mayat muodostavat edelleen merkittävän osan tutkitun alueen - Jukatanin niemimaan - ihmisistä, mutta heidän kulttuurinsa on muuttunut aivan oleellisesti lapsiuhrien uhraamisen ajoista. 

Nämä pienet tiedonpalaset ovat erityisen merkittäviä siksi, että ne osoittavat kuinka tieteen ja sen menetelmien kehittyminen avaa mahdollisuuksia ymmärtää sellaisia asioita, joita aiemmin voitiin vain arvailla. Mutta kiitos muinaisen perintöaineksen analysoinnin mahdollistaneiden tieteellisten edistysaskeleiden, voimme nyt ymmärtää paremmin esimerkiksi tässä kirjoituksessa tarkasteltuja yli viidensadan vuoden takaisia tapahtumia ja niiden seurauksia. 

JK kello 8:45. Tulin ajatelleeksi, että julkaistuani tänä vapaa-aamuna kaksi tekstiä, niin ehkä ensimmäinen kirjoitukseni on jäänyt arvoisalta lukijaltani huomaamatta. Ja siltä varalta, että hän haluaisi lukea sen päätin tässä antaa suoran linkin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kanarian saaret synnyttivät erikoisen ihmisyhteisön
Mahtimiehet pitivät pintansa kansainvaelluksen puristuksessa
Oikeus paskaan

perjantai 7. toukokuuta 2010

Alkuperäisistä euraasialaisista juuristamme!

Tänään Science-lehdessä julkaistiin neandertalin ihmisen genomisekvenssi. Uskomaton saavutus työn tehneeltä Svante Pääbon tutkimusryhmältä.

Tutkimus tuotti varsin kiehtovia tuloksia: meissä eurooppalaisissa ja aasialaisissa on pari prosenttia neandertalinihmisen geenejä. Toisin sanoen Afrikasta myöhemmin tulleet ja Euroopassa ja Aasiassa jo aiemmin asuneet neandertalilaiset pariutuivat ja saivat lapsia jossain evoluutiomme vaiheessa keskenään toisin kuin pitkään on luultu.

Sen sijaan nykyafrikkalaisilla ei ole neandertalinihmisen geenejä lainkaan. Eurooppalaiset ja aasialaiset ovat siis afrikkalaisia läheisempää sukua neandertalilaisille. Tai toisin päin, kymmeniä tuhansia vuosia sitten kadonneiden ihmisten geenit elävät edelleen meissä - ja voimme olla ylpeitä satojen tuhansien vuosien taakse ulottuvista euraasialaisista juuristamme; vaikka toki suurin osa geeneistämme lähtikin Afrikasta vasta kymmeniä tuhansia vuosia sitten.

Kaikkiaan neandertalilaisen ja nykyihmisen genomien välillä näyttää olevan erittäin vähän eroja. Genomien sekvenssit ovat 99,84 prosenttisesti samoja. Valkuaisaineiden aminohappoja muuttavia, eli käytännössä yksilön ilmiasuun suoraan vaikuttavia, muutoksia löytyi vain 78 kappaletta (lisäksi lienee vaikeammin identifioitavia, mutta merkittäviä säätelyalueiden eroja, jotka voivat selittää suuriakin eroja lajien välillä).

Nykyihmisen ja neandertalilaisen geneettisten erojen määrä on yllättävän pieni. On kuitenkin varsin mielenkiintoista että muutokset löytyivät geeneistä, jotka vaikuttavat muun muassa ihon pigmentaatioon, hiuksiin, haavojen paranemiseen, geenien ilmentämiseen, ruumiinlämmön säätelyyn ja siittiön hännän rakenteeseen. Jatkotutkimuksissa selvinnee tarkemmin, millä tavalla neandertalilaiset näiden erojen takia poikkesivat meistä.

Kaikkiaan nyt julkaistu tutkimus kertoo tieteen mahdollisuuksista tuottaa tietoa jopa aiemmin täysin mahdottomina pidetyistä asioista. Tuskin kukaan olisi nimittäin 20 vuotta sitten pitänyt realistisena, että voisimme verrata nykyihmistä ja ammoin hävinnyttä neandertalinihmistä toisiinsa genomin emäsjärjestyksen tasolla. Nyt se on kuitenkin tehty, ja omalta osaltaan avartaa koko ihmiskunnan maailmankuvaa samalla tavalla kuin vaikkapa Kopernikuksen, Darwinin tai Einsteinin havainnot ovat aikanaan tehneet.

On siis jälleen kerran hyvä muistuttaa, että ilman inhimillistä uteliaisuutta ja sen seurauksena syntyneitä tietoja ja oivalluksia eläisimme edelleenkin metsästellen ja keräillen ravintomme sekä peläten jumalallisten voimien aikaansaamiksi oletettuja luonnonilmiöitä ja sairauksia. Onneksi on siis olemassa inhimillinen uteliaisuus ja sen tyydyttämiseksi luotu länsimainen tiede!

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!