Eilisen uutisen mukaan Suomen sosiaaliturvamenot ovat OECD-maiden korkeimmat. Raportin mukaan Suomen sosiaaliturvamenot olivat vuonna 2024 noin 32,5 prosenttia bruttokansantuotteesta, mikä on 0,6 prosenttiyksikköä enemmän kuin toisena olevassa Ranskassa ja 9,5 prosenttiyksikköä enemmän kuin OECD-maiden keskiarvo.
Suomen korkeita menoja selittävät muun muassa perhe-etuudet ja -palvelut, varhaiskasvatus, johon perheillä on laaja oikeus ja jonka maksut ovat pienituloisille alhaiset tai olemattomat sekä työttömyysturva- ja eläkemenot. Toisin sanoen juuri nämä ovat ne yhteiskunnalliset kulut, joita on mahdollista supistaa ilman suurempia ongelmia, koska niiden osalta myös muualla maailmassa pärjätään pienemmillä kuluilla.
* * *
Nähtäväksi kuitenkin jää, tulkitaanko nyt julkaistua raporttia tulevissa hallitusneuvotteluissa samoin kuin minä, vai etsitäänkö menoleikkauksia jostain muualta. Vai etsitäänkö supistettavaa muista kohteista?
Eikä kai ole pois luettu sekään, että maahan saataisiin vihervasemmistohallitus, joka siirtää Suomen jälleen talouden tasapainottamiseen tähtäävästä kireän rahan politiikasta perinteiseen jakopolitiikkaan, jossa kulut rahoitetaan kahdella kasvavalla veellä: veloilla ja verotuksella? Ja maksun kuittaavat sitten aikanaan nykyiset nuoret.
* * *
Lopuksi todettakoon kuitenkin se tärkein. Sosiaaliturvamenojen suhteellisiin osuuksiin bkt:stä voi toki vaikuttaa myös kasvattamalla taloutta. Eli uutta luovalla tuotekehityksellä, tuottavilla investoinneilla, rohkealla yrittämisellä, ahkeralla työnteolla ja menestyksellisellä kaupankäynnillä.
Valinta on tietenkin kaikilla suomalaisilla – tavallisista työntekijöistä aina suuryritysten omistajiin ja johtajiin. Ja paras vaikutusmahdollisuus meillä kaikilla on – yhteiskunnallisesta asemastamme riippumatta – juuri omalla kohdalla.
Aivan sama keitä on hallituksessa. Teot ratkaisevat. Poliitikko ajattelee ainoastaan seuraavia vaaleja ja uudelleenvalintaansa. Velkaa otetaan niin kauan kuin sitä saadaan.
VastaaPoistaHei mitä jos otettaisiin jotain kehitysmaalaisia opiskelemaan tänne ja annettaisiin heidän myös tuoda valtavat perheensä mukanaan. Sitten saataisiin paljon lisää lapsiperheköyhyyttä ja voitaisiin näyttää kuinka hieno maa Suomi on, kun se kattaa kaikkien näiden köyhien kaikki kulut.
VastaaPoistaSama mikä puolue istuu orsilla, kaikki luulee että ne on siellä vain ajaakseen omia asioitaan.
VastaaPoistaNäyttää vahvasri, että taloustiede kuuluu samaan epätieteiden sarjaan missä on jo mm sosiologia. Suomessa luotetaan sokeasti Marxilaiseen ajatteluun väittäen että se on osa taloustiedettä, ainoa oikea. Mikään esimerkki maailmalta ei saa sosialisteja muuttamaan uskoaan siihen. Joten sama meno jatkuu. Jos markkinatalouden kannattajat voittaa, edunsaaja rälssi lyö neliraaja jarrutuksen päälle ja mikään todellien uudistus joka vaikuttaisi velkaantumiseen estetään. Poliitikot ja heitä lähellä olevat tahot kehottavat ihmisiä vaikuttamaan äänestämällä. Tosin mikään ei muutu neljää vuotta pidemmäksi aikaa, mutta meille annetaan toivoa, kunnes sekin katoaa ja jäljelle jää vain romahdus ja mahdollisesti väkivaltainen kaaoksen ja sekasorron kausi.
VastaaPoistaPolitiikasta -- poliitikoista -- ei ole yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisijaksi. Poliittinen ajattelu on opillisten "ismitotuuksien" tasolla, ja sellainen sopii toki "mielipiteilyyn", mutta kaikki yhteiskunnallinen "keskustelu" jää identiteettikriisien tasolle, eikä reaalimaailmassa siitä seuraa muuta kuin että korkeintaan joidenkin asioiden nimiä tai ehkä vähän näköäkin saadaan muuttumaan, mutta tosiasiassa yhteisölliset pohjavedet virtaavat edelleen samoissa uomissaan --- "talouskasvu" tapahtuu tuloerojen kasvuna, köyhillä on suhteellisesti kaventuva kaista, ja pahintahan on, että ihan absoluuttisesti ottaen he putoavat ulos "yhteisöllisyyden" tunnosta ja puureistä.
VastaaPoista"Talous" on tavallaan sodankäyntiä, ja rujo ja raju totuus sotarintamilta on se, että miehistö ei taistele minkään ideologisen päämäärän puolesta, vaan vain säilyttääkseen keskinäisyhteytensä, luottamuksen toisiinsa ja nimenomaan henkisen etäisyyden niihin jotka hautovat ideologisia totuuksia.
Valitettavasti kropotkinilaisilla mutuaalitunnoilla on kuitenkin nykyisissä "individualististen" markkinoiden yhteiskunnissa vain häviävä merkitys. Syrjäytyminen tapahtuu enenevästi huumekaupan ja viihdeteollisuuden luomissa kulisseissa, ja poliittisten ideologioiden sisällöllinen merkitys näkyy nyt hyvin esimerkiksi siinä, että eurooppalaisten kaupunkien kaduilla riehuvat nuorisojoukot koostuvat näennäisesti täysin päinvastaisia "opillisia" totuuksia tunnustavista rintamajoukoista.
Kannattaa pitää mielessä yksi sanonta kaikkien jotka haukkuu ihmisiä jotka ei äänestä. "jos äänestämisellä voisi vaikuttaa, se oltaisiin kielletty jo kauan sitten".
VastaaPoistaHöpö höpö .
PoistaEi Roomaakaan rakennettu päivässä, mut se tuhottiin päivässä.
Välinpitämättömyys tuhoaa maan.
Jos olisi tietoinen mitä kohta tapahtuu yk:n ja eu tekemänä niin ei paljoa ujeltaisi äänestämisen ihannuudesta. Sitähän tapahtumaa ei mikään äänestys muuta, ja kun ei muuta, niin ei ole äänestämisellä mitään järkeä, kun maamme tuhotaan vaikka äänestäisit mitä tahansa. Ei maamme äänestänyt edes eu liitoksesta, vain vajaapäät luuli että oli oikea äänestys, ei ollut.
PoistaNL:ssa oli äänestyspakko. Miksi se sitten kaatui ja vajosi sekasortoon?
PoistaPresidentin suora äänestys sallittiin vasta kun presidentin valtaa oli vähennetty pieneksi.
VastaaPoistaTuo kansalaisperusteinen sosiaaliturva, jota Perussuomalaiset ajaa ainoana puolueena, on ihan kannatettava asia tässä tilanteessa.
VastaaPoistaPuoluekokouksissa jäsenillä ei ole suoraa äänioikeutta, paitsi perussuomalaisilla.
VastaaPoistaTyöttömyys- ja sosiaalitukia saadaan hillittyä lopettamalla humanitaarinen maahanmuutto, koska sitä valheellista "pakolaiskanavaa" pitkin tulee lähes pelkästään työntekoon kykenemätontä väkeä, jotka päätyönään lisääntyvät anteliaan sosiaaliturvan varassa. Lisäksi yhteiskunnan turvallisuus tuhoutuu ja vankilat täyttyvät rikollisista, joiden moniosaaminen keskittyy vain huumekauppaan ja muuhun rikollisuuteen. Heille pitäisi olla vankilasta vain yksi tie, eli ulos maasta.
VastaaPoistaTärkeä uudistus olisi sosiaaliturvan muuttaminen nykyisestä asumisperusteisesta kansalaisuusperusteiseen, ja varsinkin paperittomilta eli maassa laittomasti oleskelevilta tulee poistaa kaikki yhteiskunnan tuet.
Velaksi elävä Suomi ei voi olla koko maailman sosiaalitoimisto.
"Sosiaaliturvamenojen suhteellisiin osuuksiin bkt:stä voi toki vaikuttaa myös kasvattamalla taloutta. Eli uutta luovalla tuotekehityksellä, tuottavilla investoinneilla, rohkealla yrittämisellä, ahkeralla työnteolla ja menestyksellisellä kaupankäynnillä."
VastaaPoistaOlen aika varma, että SDP tulee esittämään sopeutusohjelmassaan juuri tämän muotoista "varmaa" korjausliikettä talouteen, koska he kansaa kusettaen vannovat, että kun he pääsevät valtaan, niin Suomalaiset heräävät horroksestaan ja alkavat toimia ihan toisella tavalla kuin nykyisen hallituksen aikana. Siis jos SDP:ltä nyt vihdoinkin jotain talousohjelmaa saadaan, mutta kaikki tulee olemaan kuitenkin toiveajattelun ja huuhaan varassa. Lopuksi vielä SDP:n voimakas vaalisslogan: OMA MAA ENSIN AJATTELU ON VAHINGOLLISTA.