Suosittua juuri nyt!

torstai 13. elokuuta 2026

Tyhmimmän kansanosan suuruus

Eilisen kahden kirjoituksen (yksi, kaksi) "juhlapäivän" jälkeen on aika palata arkeen. Ja mikäpä siihen kävisi paremmin kuin demareiden politiikan tarkasteleminen. 

SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmania (sd) nimittäin kävi melkein sääliksi, kun hän puolueensa kesäkokouksessa yritti keksiä kritisoitavaa hallituksen talouspolitiikasta. Niinpä hän tarjoili sekä jakopolitiikkaa että tempputyöllistämistä potentiaalisille äänestäjilleen. 

Lindtmanin jakopoliittinen lista sisältäisi alle 30-vuotiaille työttömille työ-, harjoittelu-, oppisopimus- tai koulutuspaikkaa veronmaksajien tuella, eläkkeelle pääsyä pitkäaikaistyöttömille, valtionraha yrityksille pitkäaikaistyöttömien työllistämisestä, kotitalousvähennystä, pienyrityksille 25 prosentin verohyvityksen ensimmäisen työntekijän palkkaamisesta ja arvonlisäverovelvollisuuden alarajan nostamista sekä sosiaaliturvan suojaosien uudistamista työn vastaanottamisen kannustamiseksi.

Eikä Lindtman unohtanut myöskään retoriikkaa, vaikkei mikään varsinainen ruuneperi olekaan. Niinpä hän huomautti sinänsä aivan oikein, että työllisiä on nyt noin 70 000 vähemmän kuin vaalikauden alussa, vaikka Suomi lähti tälle vaalikaudelle historiansa korkeimmasta työllisyydestä. 

* * *

Suomalaisten työllisten määrän vähenemiseen ovat vaikuttaneet sekä pitkään jatkunut heikko suhdannetilanne – johon maailmanpoliittiset tapahtumat ovat osaltaan vaikuttaneet – että Petteri Orpon (kok) hallituksen toimet, jotka pitkällä aikavälillä pyrkivät lisäämään työn tekemisen ja työvoiman palkkaamisen kannustimia, mutta samalla heikentävät lyhyen aikavälin kokonaiskysyntää. Toisin sanoen talouden pohjaa on tervehdytetty vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. 

Orpon hallitus on siten tehnyt toimia, joiden seurauksena suomalainen talous voi nyt lähteä taloudellisesti terveeseen kasvuun, jossa yrittäminen ja työllistäminen kannattavat aiempaa paremmin. Ja sitä kautta Suomen taloudesta tulee aiempaa dynaamisempi markkinatalouden ristiaallokossa.

Antti Lindtmanin ja koko opposition kannalta tilanne on ikävä. Hallituksen talouspolitiikan tulokset ovat alkaneet nyt näkyä suomalaisten yritysten ja sitä kautta koko kansantaloutemme toiminnassa. Siitä on viime aikoina raportoinut Tilastokeskus, jonka mukaan esimerkiksi teollisuustuotanto kasvoi kesäkuussa 2026 sekä edellisestä kuukaudesta että vuodentakaisesta, teollisuuden liikevaihto kasvoi 13,5 % vuoden 2026 kesäkuussa, rakentamisen liikevaihto kasvoi vuoden 2026 kesäkuussa 12,4 % vuodentakaisesta, teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat vuoden 2026 kesäkuussa 16,6 % vuodentakaisesta ja vaihtotase oli ylijäämäinen vuoden 2026 kesäkuussa

Alla olevasta kuvasta näkyy viime kesäkuun talouskasvun poikkeuksellisuus tällä vuosikymmenelle. Eikä siten ole mikään ihme, että esimerkiksi Osuuspankin ekonomistit ennustivat eilen Suomen talouden kasvavan ensi vuonna kaksi prosenttia. 


* * *

Kysymys tietenkin kuuluu, että mitä Antti Lindtmanin ja SDP:n pitäisi tässä tilanteessa tehdä. Koska himo valtiolaivan peräsimeen on kova, ei Orpon hallitukselle voi antaa tunnustusta hyvin tehdystä työstä. Siten vaihtoehdoksi jää alussa kuvaamani vasemmistolainen retoriikka, joka uppoaa tyhmimpään kansanosaan.

Tämän seurauksena kevään eduskuntavaalit ratkaiseva kysymys on tyhmimmän kansanosan suuruus armaassa kotimaassamme. Ymmärretäänkö Orpon ja hänen oikean kätensä valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) johtaman hallituksen tekemä suurtyö suomalaisen yhteiskunnan taloudellisten raamien tervehdyttämiseksi ja annetaan nykyiselle hallituspohjalle neljän vuoden jatkoaika? Vai langetaanko Lidtmanin ja hänen vieläkin vasemmistolaisempien kumppaneidensa sujuvasanaiseen – mutta järjettömään – retoriikkaan? 

16 kommenttia:

  1. Demarit jo valmentavat imaameja ohjaamaan alamaisensa äänestämään oikein kuten viime vaalien alla, jolloin imaamit oikein kirjastoissakin näyttivät ilmeisesti lukutaidottomille seuraajilleen ketä äänestää. Tämä takaa, että demarit saavat ainakin kaikkein tyhmimmän kansanosan äänet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Atte Kaleva kertoi eräässä blogissa, että vastaanottokeskuksissa neuvotaan turvapaikanhakijoita äänestämään vasemmistolaisia puolueita ja yllättyvät, kun heille kerotaan, että Suomessa on vaalisalaisuus ja saa äänestää ketä haluaa. Tällä konstilla saadaan sitten kunnallisvaaleissa m-muuttajia valtuustoihin ja sitä kautta heille hyvä ponnahduslauta valtiollisiin vaaleihin. Kun m-muuttajien määrä jatkuvasti lisääntyy, tämä ei voi olla vaikuttamatta maan asioihin.

      Poista
  2. Jotenkin tuntuvat näpertelyltä tähänastiset tervehdyttämistoimet. Tuntuva parannus olisi täälläkin moneen kertaan esitetty keino: elintasopakoloisten palauttaminen rasismivapaisiin kotimaihinsa. Noihin etuisuuksien lihottamiin lukeutuvat suurin piirten kaikki tänne rahdatut ja omin keinoin läpsytelleet islamilaiset.

    VastaaPoista
  3. Voi kun kaikki maahan tulleet "turvapaikanhakijatkin" eli elintasopakolaisia eli elintasoshoppailijatkin lukisivat tätä blogia.
    Ai niin, eihän he välttämättä osaa edes lukea tai eivät viitsi opetella suomen kieltä.
    Mutta hei, me rikastutaan tällä.
    Ja muistakaakin, että oma kansa ensin - ajattelu on vahingollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinka tyhmä ihmisen pitää olla, että äänestää Tytti Tuppuraista vaikka hän selvällä suomen kielellä kertoo että hän mielellään kusee suomalaisten muroihin.

      Poista
    2. Kusee!? Tytti on itse, kuin joku olisi kaatanut saavillisen lehmänkusta hänen päähänsä.

      Poista
    3. Tuppu-Tytti on selvästi älykkäämpi kuin Lintti-Antti. Typeryyksiä on puhunut mutta on paranemaan päin. TT pääministeriksi.

      Poista

  4. Suomen valtionvelka oli heinäkuun lopussa 198,9 mrd €. Säästöistä huolimatta, tänäkin vuonna joudutaan ottamaan velkaa lisää, nettolainanotto on luokkaa 13,4 mrd €.
    Valtionvelan korkoihin menee tänä vuonna 3,2 mrd €.
    Ennusteen mukaan korkoihin menee vuonna 2030 yli 6 mrd € per vuosi.
    Meillä ei ole tähän varaa. Velkaantuminen täytyy saada loppumaan. Veronkorotukset eivät ole ratkaisu vaan turhia menoja pitää lopettaa ja säästää menoissa.
    Katso https://www.valtionvelka.fi/

    Minä ja jotkut muutkin ehdottavat säästötoimia mutta miten se Tytin, Nasiman, Krista K:n ja Antin putiikki hoitaisi asian?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verkkouutisisa oli VVM:n virkamiesten ennuste; 2030-luvun lopulla korkokulut 15 miljardia euroa/vuosi.
      Perustuslaissa ei mielestäni säädetä, että eniten ääniä saaneen puolueen pitäisi olla hallituksessa. Ensin äänestetään, sitten neuvotellaan.

      Poista
    2. Eipä niin. Saksassa, Briteissä ja Ranskassa on jo käynyt niin että eniten kansanääniä saanut puolue on savustettu pois ja jopa eniten ääniä saanut kansallismielisten puolue Saksassa ollaan kieltämässä. Eli tuo on sitä eu:n "demokratiaa" Ja sitä hienointa "sananvapautta".

      Poista
  5. 1. Arvonlisäverovelvollisuuden alarajan reipasta nostoa kannattaa hyvin moni oikeistolainen kuten Pauli Vahtera, koska se parantaisi etenkin yksinyrittäjien asemaa merkittävästi.

    2. Työllisten määrä/työllisyysaste on typerä mittari. Ajatellaanpa vaikka 5 miljoonaa lotossa voittanutta henkilöä. Hän pistää hanskat tiskiin ja rupeaa elämään voittonsa turvin, eikä ilmoittaudu työnhakijaksi, eikä käytä työttömyysturvaa jne. Hän on työllisyysasteen kannalta riippa, mutta esimerkiksi julkisen sektorin suojatyöläinen ei ole. Mutta kansantaloudelle hän on massiivinen plussa ja nettoveronmaksaja (koska 5 miljoonan voitosta on maksettu hyvin suuri lahjavero).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäksi maksaa ostoksistaan runsaasti arvonlisäveroa.

      Poista
  6. Kovasti kaikkea hyvää ja tulevaisuuden uskoa luovaa uutista tulee talous rintamalta, odottaisin kuitenkin työllisyys lukujen paranemista, ennen kuin nostan lippua salkoon! Pieni pelko on persiissä, että Tilastokeskus tekee perinteiset ja muuttaa lukuja! Toivotaan ettei taloutta nyt vain yritetä puhua liikkeelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nythän valtamedia on jo esittänyt, että nousevat talousluvut on väärin laskettu. Olipa yllätys!

      Poista
  7. Mikä olisi työttömien määrä Suomessa ilman ulkomaalaisia? Otetaanko tätä tarkasteluhin milloinkaan, kun jatkuvasti EK ja vihervasemmisto hinkuaa lisää?

    VastaaPoista
  8. SDP oli varmasti tehnyt tilauksesta tutkimuksen Kalevi Sorsan säätiöltä, että talouskasvuluvut ovat suuresti liioiteltuja. Miten sattuikaan juuri tähän ajankohtaan, missä talouskasvu alkaa olla loistavaa, oppositiolle ei tunnu maistuvan koko Suomen hyöty juuri nyt, kun vaalit ovat tulossa. No Tuppurainenhan on sanonutkin: Oma maa ensin ajattelu on vahingollista. Oli taas hurjaa katsottavaa YLE:n aamussa, kun sinne oli raahattu niitä pöyristyneitä toimittajia ja joku viherkommari puoliprofessori Emilia Palonen kommentoimaa ja kauhistelemaan sitä kauheaa rasistista juttua, jonka persujen Mauri Peltokangas oli kirjoittanut naamakirjaan. SDP:n Lindtmankin oli melkein pyörtymisen partaalla tästä jutusta. Meidänkö Nasima kiintiö Islamisti vai miten se oli. Kaikki olisi Suomessa muka hyvin, kunhan ensin poistetaan nuo (Suomalaiset Tsuhnat eikun) persut. Varmaan valmistelevat jo lakia ensi kaudeksi, että näin rasistinen puolue kuin persut, ei nauti lain suojaa ja siksi kielletään. Näin voi käydä, jos ja kun Nasimasta tulee se kiintiöafkaaniministeri.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!