Suosittua juuri nyt!

keskiviikko 14. tammikuuta 2026

Uutta tietoa pääkaupunkiseudun demografisesta muutoksesta

Suomen Perusta on julkaissut raportin, jonka mukaan maahanmuuttajataustaisten ihmisten osuus väestöstä on Helsingissä 20 %, Espoossa 25 % ja Vantaalla 30 %. Lisäksi se toteaa, että maahanmuuttajataustainen väestön osuus alle 16-vuotiaista on yli puolet jo 15:lla pääkaupunkiseudun asuinalueella.

Eri lähiöiden välillä on kuitenkin suuria eroja. Maahanmuuttajia on erittäin paljon esimerkiksi Vuosaaressa, kun taas esimerkiksi Ullanlinnassa ja Pakilassa osuus jää hyvin pieneksi. Näin pääkaupunkiseudun alueet eriytyvät nopeasti toisistaan.

Maahanmuuttajia asuu erityisesti vuokra-asunnoissa, mitä kuvaa se, että heidän osuutensa ARA-vuokra-asuntojen asukkaista on melkein kaksinkertainen verrattuna heidän väestöosuuteensa. Näissä asunnoissa he ovat enemmistönä 16 pääkaupunkiseudun asuinalueella.

Maahanmuuttajat eivät myöskään ole tuoneet rikkautta pääkaupunkiseudulle, sillä heidän tulonsa jäävät selvästi kantaväestöä alhaisemmiksi. Vuosina 2020—2022 pääkaupunkiseudulle muuttaneiden ulkomaalaistaustaisten palkat ovat olleet Helsingissä 54,1 %, Espoossa 50,1 % ja Vantaalla 53,1 % kantaväestön palkkatuloista – siis vain hiukan yli puolet. Tämä on luonnollisesti johtanut erilaisten yhteiskunnallisten tukien runsaaseen käyttöön, mikä rasittaa pääkaupunkiseudun kaupunkien julkista taloutta.

* * *

Minusta oli myös mielenkiintoista, ettei Yleisradio tehnyt – ainakaan ennen tämän blogitekstin kirjoittamista – juttua Suomen Perustan raportista. Tosin ei sellaista tehnyt myöskään Helsingin sanomat tai MTV3:kaan. Eikä edes Uutissuomalainen, Demokraatti tai Kansan uutiset. 

Nähtäväksi jää, julkaiseeko joku tai jotkut näistä medioista ehkä myöhemmin lukijoilleen tiedon Suomen Perustan tutkimuksen tuloksista. Olisihan tutkittu tieto erittäin tärkeää ihmisten luodessa itselleen käsitystä maahanmuuton vaikutuksista Suomessa. 

Positiivista tässä suhteessa oli kuitenkin se, että Kokoomuksen Verkkouutiset huomioi raportin samoin kuin – luonnollisesti – Perussuomalaisten Suomen Uutiset. Valitettavasti nämä mediat eivät liene kovin suosittuja sen väestönosan piirissä, jonka käsitykset maahanmuutosta ovat kaikkein ruusuisimmat. 

Siksi suomalainen maahanmuuttokeskustelu ja siinä käytetyt argumentit – ainakin sen kannattajien puolella – pyörinevät myös tulevaisuudessa pikemminkin mielikuvien ja ennakkoluulojen kuin tutkitun tiedon varassa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hakunila on Suomen Mogadishu
Espoon Finnoossa on asuntoja, jotka kaipaavat asukkaita
Koulujen haaste syntyy köyhistä vaan ei työväenluokkaisista oppilaista

27 kommenttia:

  1. Kaikenlainen "tutkiminen" on turhaa, kun ymmärtää rotuerot, niiin on päivänselvää, että haittiksissta on päästävä eroon, tai kansantalous, suomalaisten kaikinpuolinen elintaso ja rommaaminen joka saralla vain jatkuu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kaikki tämä on täysin tarkoituksella tehtyä.
      Kauanko vähempilahjaisilla kestää tajuta tämä?

      Poista
    2. Niinpä. Tällaista kehitystä meillekin halutaan. Jostain syystä.
      Miksi kukaan ei tutki, että kuka tätä oikeasti junailee? Vahva veikkaus on, että wef-puolueet.

      https://x.com/MigrationWatch/status/1974503518733054039

      Poista
    3. Katsoppa karttaa:

      "Aluekohtaiset tilastotiedot maahanmuuttajista"

      https://lahioluvut.fi/

      Poista
    4. En viisastele (tai ehkä vähän, hih), mutta nyt mänttivaltamedia tietää jo uutisoida ja spekuloida, että jääkö Suomi(stan) yksin, kun Ruotsi loikannee Tanskan kelkkaan uhittelemaan muuatta pientä, hyvin vaatimatonta ja ennen kaikkea sotilaallis-taloudellis-poliittisesti ajatellen varsinaista kääpiövaltiota, USAkkia vastaan.
      _ _ _
      Aivan kuin Ruotsi-Hurrilalla ei olisi tähdellisempääkin tekemistä ja juuri omien sisäpoliittisten uhkatekijöidensä kannalta, jotka me kaikki täällä hyvähkösti tiedostamme.
      _ _ _
      Mutta kuka jäisi Suomilandian ystäväksi maailmalla? Ei välttämättä hevin tule ketään ja mitään sydänkäpystä mieleen. Idän ja Lännen suurvallat vaikuttavat aika torjukeilta. Anteeksipyydetyt Kiina ja Japani, jotka ovat oikeastaan vihollisia ja ainakin vinoilevat keskenään, mutta jotka E-Korean ohella ilmeisesti anteeksipyydeltiin hellyttävästi ja joita ei voisi sånninkaan vertaa vähempää kiinnostaa miljardiväestöineen pikku-Suomilan katumusharjoitukset.
      _ _ _
      EU on melko kelvoton. Ei löydy sitä kansojen onnelaa, joka pitää yllä yhtä-köyttä-yhdistystä. Se piti pitää, mutta kun ei pirulainen pidä. Siellä vedetään kotiinpäin, toisin kuin Suomikko, mallioppilas.
      _ _ _
      Ja sitten vielä siis nuo Pohjolan uljaat viikinkimaakaverimme, jotka käytännössä ja todennäköisesti vetävät (näennäisellä) uhmakkuudellaan vielä hyvät diilit trumpetistihallinnolta, tai omaksi vahingokseen häviävät matsin 8 - 0. Vaikea sanoa - tuskin.
      _ _ _
      Itäblokkiinkaan suvakko-Suomi ei istu, ja on tuo ilkeä Suomenlahti vielä tuossa loiskumassa välissä. Joten mitä jää? Ei oikein mitään. Sorry.
      _ _ _
      Köyhtyvä, turvattomoituva, kuihtuva, huimausaineistuva, palveluniukentuva, velkaantuva, antikristillistyvä, islamilaistuva, jengiytyvä, perusarvo- ja taustahistoriansa hukannut entinen Suomi, jota hehkutettiin meikänkin peruskouluajalla Pohjolan Japanina ja jolla oli oma maa- ja metsätalous- sekä -kaivosteollisuus voimissaan.
      _ _ _
      Valtionvelka aikamoisen mitätön. Tosin se suuri ja mahtava Neukkula vieressä, no, joo..., mutta idänkauppa kävi kuin siimaa, joten...?? JA NYT???

      Poista
  2. Ei valtamedia noteerannut mitenkään Suomen Perustan edellistäkään selvitystä, joka tutki m- muuttajille maksettujen sosiaalitukien prosentuaalista määrää kaikissa Suomen kunnissa. Kun utopia törmää faktoihin, agendajournalismi vaikenee. Olisi jo korkea aika ennen kuin on liian myöhäistä avata silmät siellä vasemmallakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verkkouutisissa Sanni Grahn-Laasonen lupasi aloittaa selvityksen sosiaalitukien mahdollisista väärinkäytöksistä. Tuloksia odotellen.
      Petteri Orpo lupasi laittaa VVM:n virkamhenkilöt selvittämään maahanmuuton todelliset kustannukset vuonna 2018. Ymmärrän, että tutkimukset jatkuvat.

      Poista
  3. Islam ei hyväksy pankkilainojen korkoa. Joku älypää on meilläkin ehdottanut, että muslimeille voitaisiin tarjota pankeista korotonta asuntolainaa. Mitähän seuraavaksi tässä tasa-arvon mallimaassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se koroton pankkilaina on vaaaan niiiin eri juttu. Sanoisi somalii andersson joka tekee tällä hetkellä itsestään miljonääriä EU:ssa.
      Eukko halasi toista kommunistia joka hakkasi viatonta ihmistä vasaralla päähän vain siksi, että se mies oli kalju.
      Kaljut ovat kuulemma natseja.
      Itse olen kalju ja saa jokainen partisaani tulla kokeilemaan.

      Poista
  4. Ulkomaalaisten osuus alle 16-vuotiaiden ikäryhmässä on 64,5 % Hakunilassa. Vilma Nissisellä oli siis perusteltu syy nimittää tätä lähiötä Suomen Mogadishuksi. Odottelen Hiihtoliiton kommenttia asiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johan sitä hiihtoliitto sanoutui irti, ei kuulemma vastaa hiihtoliiton käsitystä. Voisikin muuttaa tuon liiton nimeksi somalihiiholiitto.

      Poista
    2. Tarkoitin uutta kommenttia ja anteeksipyyntöä Vilmalta.

      Poista
  5. Ei uskoisi että vaikka hallitus vaihtui niin maahantulijoiden virta on vain lisääntynyt entisestään. Tanska tiukenti maahantulolakeja ja tulijoiden määrä tyrehtyi. Ennen ko maahan vuoden aikana tuli lähes 10.000 läpsijää mutta, kun laki tiukkeni viime vuonna ei tullut kun alle 900 läpsijää, Suomessa taasen ihan päinvastaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomeen tuli 2025 yli 40 000 läpsyttelijää. Kepun mukaan määrää pitäisi nostaa vielä toiset 40 000 kun on niin saatanallinen työvoimapula.

      Poista
  6. Ja Ullanlinnassa ja Pakilassa asuvat ne jotka innokkaimmin kannattavat ja osin ajavatkin tätä maahanmuuttoa.

    VastaaPoista
  7. Tosiasiat ovat rasismia, ei mulla muuta.

    VastaaPoista
  8. Tuo tutkimushan sen vahvistaa. Kyseessä on persujen väestönvaihtosalaliitto, ei enää pelkkä teoria!!!!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heititkö päivän vitsin vai ironiapaketin?
      Persutko pyrkivät väestönvaihtoon vai miten kommentti pitää ymmärtää?

      Tosiasia on, että väestö vaihtuu sekä Suomessa että Euroopassa.
      Tämä ei ole hyvä asia meille ja siksi Perussuomalaiset pyrkivät vastustamaan haittamaahanmuuttoa ja säilyttämään maan sen kantaväestöllä.
      Minusta afrikkalaiset eikä muslimit kuulu tänne koska he eivät arvosta eivätkä kunnioita meitä eikä meidän elämäntapaamme vaan pyrkivät yhteiskuntajärjestyksen muuttamiseen kuten heidän niin sanottu islam uskonto opettaa.

      "Islaminuskossa vakiintunut ja klassinen tulkinta on, että Koraani velvoittaa muslimeita pyhään sotaan eli jihadiin.
      Sen aiheeksi riittää pelkkä vääräuskoisten olemassaolo, sillä sodan tavoitteena on levittää islamin valta koko maailmaan.[4][5][6]
      Sotaa tulee käydä kalifin johdolla, jos islamilaisessa maailmassa sellainen on."

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Väkivalta_Koraanissa

      Suomen tilannetta voi katsoa täältä https://lahioluvut.fi/

      Poista
    2. Näillä netin kommenttipalstoilla pyörii tyyppejä, jotka laittavat kaikki mahdolliset ja mahdottomat asiat PS:n syyksi. Mitään peeusteluja ei koskaan esitetä, koska sellaisia ei ole, kunhan vouhotetaan. Ihmettelen suuresti esim. sitä, mikä porukka on valloittanut US:n puheenvuorojen kommenttipalstat. Kun jäädään alakynteen, aletaan nimitellä ja haukkua toisenlaisen mielipiteen edustajaa, vaikka sen pitäisi olla ohjeiden mukaan kiellettyä. Pitäisi pysyä asialinjalla, mutta ei malteta, kun monilla on hinku päästä solvaamaan nimenomaan perussuomalaisia. Ehkä kuvittelevat saavansa sulan hattuunsa hännystelijöiltään, mutta niin ala-arvoiseksi on entisen laatulehden anti mennyt ainakin tältä osalta, että eipä tuolla viitsi juuri enää käydä noita lukemassa.

      t saavan

      Poista
    3. Minä olen kritisoinut joka ikistä puoluetta ja jokaista edustajaa. Miksikö, no, siksi että täysi hiljaisuus siitä miten eu tuhoaa Suomen maatilat ja monikansalliset kaivosrikolliset tunkee väkisin Suomen Natura alueille missä tuhovat sukupuutoon eliötä joita ei muualla maassamme ole, samoin pilaavat maaperän ja vesistöt mitään muuta ne maallemme tuo kun tuhoa. Miksi minä kehuisin mitään puoluetta kun ne ei ansaise muuta kun maanpetoksista elinkautiset. Sitten voisin muuttaa mielipidettäni jos Suomi erotetaan eu;sta ja yk:sta.

      Poista
  9. Eurooppalaisella uudella ajalla kielellis-kulttuurisissa kansallisvaltioissa kehittynyt, erityiseen "edustuksellisuuden" kognitioon perustunut demokratia ei ole vain enemmistövaltaan perustuva "vallan" legitimoimisen järjestelmä, vaan osa kokonaista historiallisesti täällä kehittynyttä tajunnallis-tiedollista, keskeisten aistiemme ihan tiettyyn keskinäiseen työnjakoon perustuvaa aikalaisajattelua, jossa esimerkiksi visuaalisella mieltämisellä on historiassa koskaan aiemmin esiintymätön rooli.

    Esimerkiksi uudella ajalla syntyneet uudet tiedonalat jakautuivat ja saivat totuudellisuutensa nimenomaan visuaalisen mieltämisen mallien poahjalta. Luonnontieteet kehittyivät Euroopassa ja uudella ajalla. Eikä niiden kehittyminen ollut mikään mille maailman kulttuurille ja kansalle mahdollinen juttu, vaan ihan erityinen, hyvin erityisille kulttuurikognitiivisille ehdoille ja edellytyksille rakentunut emergenssi.

    Ja olemme olleet totaalisesti harhateilla, kun olemme yrittäneet esimerkiksi viedä omaa edustuksellista demokratiaamme kehittymättömiin teokratioihin. Kuten Iranin tilanne nyt näyttää, ajattelun eriperusteiset premissit eivät ole "sopeutumisella" yhdistettävissä.

    Voisimme myös oikaista ne kuvitelmat, joissa omaa "enemmistövallan" ideaa yritämme laajentaa oman yhteiskuntamme sisällä tapahtuvaa veästönvaihtoa koskeviksi. Eivät ne ongelmat ala siitä että oman ajattelumme kanssa totaalisen yhteismitaton kulttuuri saa "enemmistön". Ongelmat ovat alkaneet jo kauan sitä ennen.



    VastaaPoista
  10. T&T 03/26

    Kansantalous

    Suomen taloudesta tuli nyt positiivisia merkkejä

    Tutkimuksen mukaan suomalaisessa yrityskentässä on edelleen kasvupotentiaalia.

    https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/a/409028ee-57d5-4a26-930b-7fdb9203034e

    Artikkelista poimittua

    Tutkimuslaitos Laboren analyysin havainnot viittaavat siihen, että suomalainen yritysrakenne on kyennyt uusiutumaan myös heikon talouskasvun vuosina.

    Tästä kertoo se, että kasvuyritysten työllisyysosuus on noussut Suomessa Yhdysvaltojen ohi.

    Toisin sanoen yritysrakenteiden uudistuminen on ollut 2010-luvulla vilkkaampaa kuin Yhdysvalloissa.
    ...
    ...
    ”Analyysissä on pyritty replikoimaan yhdysvaltalaisilla aineistoilla aikaisemmin tehty tutkimus niin tarkasti kuin mahdollista, mutta jotkut tekniset haasteet aiheuttavat väistämättä jonkin verran epävarmuutta. Herkkyysanalyysiemme perusteella tulokset ovat kuitenkin sangen luotettavalla pohjalla”, sanoo Laboren johtava tutkija Paolo Fornaro.

    Laboren johtaja ja Turun yliopiston professori Mika Maliranta painottaa tulosten merkitystä tulevaisuuden kannalta:

    ”Suomen tulevan talouskasvun kannalta on tärkeää, että yritysrakenteiden uudistuminen jatkuu voimakkaana myös 2020-luvulla. Nopeasti työllisyyttä orgaanisesti kasvattaneiden kasvuyritysten suuri osuus on yksi indikaatio siitä, että on perusteita rationaaliselle optimistisuudelle.”

    VastaaPoista
  11. Tilastot vahvistaa sen, minkä jokainen on voinut jo pitkään havaita mm.Itiksessä ja Hakunilassa. Kehareissa on tulevaisuus.Tosin se ei näytä lainkaan lupaavalta.

    VastaaPoista
  12. Suomella ja pohjoismaille käy samanlailla kun esimerkiksi Iranille. Siellä oli kansa samanlaista kun vaikkapa euroopassa, kansa ilakoi ja viettivät aikaa hienoilla uimarannoilla. Sitten tuli musmit ja muuttivat koko maan p-viemäriksi, kansalalta kielettiin sosiaalinen käyttäytyminen kokonaan, netti suljettiin ja puhelimet laitettiin kuunteluun, kansaa murhattiin urakalla. Nyt kumminkin maa ehkä saa uuden tilaisuuden kun alkoi puhdistuminen muslimeista. Mutta ei täällä pohjoisessa täällä tapahtuu sama islamistien osalta ja päättäjät vie kansamme joko tietäen tai ei tietäen, suoraan hirteen.

    VastaaPoista
  13. Melko hyvin on tiedossa eri etnisyyksien älykkyysosamäärä. Jos joku vaivautuisi raportoimaan pääkaupunkiseudun kartan niin, että kullekin alueelle olisi laskettu sen keskimääräinen älykkyyosamäärä, niin kaikki mediat raportoisivat asiasta.

    VastaaPoista
  14. HS tänään

    Trumpin hallinto lopettaa tilapäisen suojelu­aseman somalialaisilta

    Yhdysvallat| Trumpin hallinto vaatii somalialaisia poistumaan maasta maaliskuun puoleenväliin mennessä. Päätös koskee noin 2 500:aa ihmistä.

    https://www.hs.fi/maailma/art-2000011747367.html

    Artikkelista poimittua

    Presidentti Donald Trumpin hallinto lopettaa tilapäisen suojeluaseman (TPS) tuhansilta Yhdysvalloissa asuvilta somalialaisilta. Asiasta kertoi Valkoisen talon lehdistösihteeri Karoline Leavitt tiistaina viestipalvelu X:ssä.

    Tilapäisen suojeluaseman piirissä olevien somalialaisten on poistuttava maasta 17. maaliskuuta mennessä, kertovat uutistoimisto Reuters ja asiasta ensin uutisoinut Fox News.

    VastaaPoista
  15. Satuin katsomaan Youtubesta Saksan Dortmundista kertovan videon, jossa käsiteltiin kaupungissa maahanmuuton seurauksena tapahtuvaa islamisaatiota.
    Yksinkertaisesti järkyttävää, miten siisti kaupunki on muuttunut täysin paskastadiksi, kun se on täyttynyt islamilaisista muukalaisista. Kadut täynnä mustiin säkkeihin pukeutuneita naisia ja miehiä, jotka harrastavat huumekauppaa aivan avoimesti,ja käyttäytyvät väkivaltaisesti. Kaikki paikat ovat täynnä roskaa ja saastaa, kaduilla ulos dumpattuja resuja huonekaluja ja muuta jätettä. Talot rapistuvat kunnossapidon puutteessa, kun kukaan ei välitä mistään mitään.
    Islam on sellainen paskakulttuuri, joka pystyy lyhyessä ajassa tuhoamaan paikan, jonne se asettuu, huolimatta siitä, kuinka hyvin sitä on aiemmin hoidettu.
    Ei yhtään enää Suomeen sitä !

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!