Suomen Perusta on julkaissut raportin, jonka mukaan maahanmuuttajataustaisten ihmisten osuus väestöstä on Helsingissä 20 %, Espoossa 25 % ja Vantaalla 30 %. Lisäksi se toteaa, että maahanmuuttajataustainen väestön osuus alle 16-vuotiaista on yli puolet jo 15:lla pääkaupunkiseudun asuinalueella.
Eri lähiöiden välillä on kuitenkin suuria eroja. Maahanmuuttajia on erittäin paljon esimerkiksi Vuosaaressa, kun taas esimerkiksi Ullanlinnassa ja Pakilassa osuus jää hyvin pieneksi. Näin pääkaupunkiseudun alueet eriytyvät nopeasti toisistaan.
Maahanmuuttajia asuu erityisesti vuokra-asunnoissa, mitä kuvaa se, että heidän osuutensa ARA-vuokra-asuntojen asukkaista on melkein kaksinkertainen verrattuna heidän väestöosuuteensa. Näissä asunnoissa he ovat enemmistönä 16 pääkaupunkiseudun asuinalueella.
Maahanmuuttajat eivät myöskään ole tuoneet rikkautta pääkaupunkiseudulle, sillä heidän tulonsa jäävät selvästi kantaväestöä alhaisemmiksi. Vuosina 2020—2022 pääkaupunkiseudulle muuttaneiden ulkomaalaistaustaisten palkat ovat olleet Helsingissä 54,1 %, Espoossa 50,1 % ja Vantaalla 53,1 % kantaväestön palkkatuloista – siis vain hiukan yli puolet. Tämä on luonnollisesti johtanut erilaisten yhteiskunnallisten tukien runsaaseen käyttöön, mikä rasittaa pääkaupunkiseudun kaupunkien julkista taloutta.
* * *
Minusta oli myös mielenkiintoista, ettei Yleisradio tehnyt – ainakaan ennen tämän blogitekstin kirjoittamista – juttua Suomen Perustan raportista. Tosin ei sellaista tehnyt myöskään Helsingin sanomat tai MTV3:kaan. Eikä edes Uutissuomalainen, Demokraatti tai Kansan uutiset.
Nähtäväksi jää, julkaiseeko joku tai jotkut näistä medioista ehkä myöhemmin lukijoilleen tiedon Suomen Perustan tutkimuksen tuloksista. Olisihan tutkittu tieto erittäin tärkeää ihmisten luodessa itselleen käsitystä maahanmuuton vaikutuksista Suomessa.
Positiivista tässä suhteessa oli kuitenkin se, että Kokoomuksen Verkkouutiset huomioi raportin samoin kuin – luonnollisesti – Perussuomalaisten Suomen Uutiset. Valitettavasti nämä mediat eivät liene kovin suosittuja sen väestönosan piirissä, jonka käsitykset maahanmuutosta ovat kaikkein ruusuisimmat.
Siksi suomalainen maahanmuuttokeskustelu ja siinä käytetyt argumentit – ainakin sen kannattajien puolella – pyörinevät myös tulevaisuudessa pikemminkin mielikuvien ja ennakkoluulojen kuin tutkitun tiedon varassa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hakunila on Suomen Mogadishu
Espoon Finnoossa on asuntoja, jotka kaipaavat asukkaita
Koulujen haaste syntyy köyhistä vaan ei työväenluokkaisista oppilaista

Kaikenlainen "tutkiminen" on turhaa, kun ymmärtää rotuerot, niiin on päivänselvää, että haittiksissta on päästävä eroon, tai kansantalous, suomalaisten kaikinpuolinen elintaso ja rommaaminen joka saralla vain jatkuu
VastaaPoistaJa kaikki tämä on täysin tarkoituksella tehtyä.
PoistaKauanko vähempilahjaisilla kestää tajuta tämä?
Niinpä. Tällaista kehitystä meillekin halutaan. Jostain syystä.
PoistaMiksi kukaan ei tutki, että kuka tätä oikeasti junailee? Vahva veikkaus on, että wef-puolueet.
https://x.com/MigrationWatch/status/1974503518733054039
Katsoppa karttaa:
Poista"Aluekohtaiset tilastotiedot maahanmuuttajista"
https://lahioluvut.fi/
Ei valtamedia noteerannut mitenkään Suomen Perustan edellistäkään selvitystä, joka tutki m- muuttajille maksettujen sosiaalitukien prosentuaalista määrää kaikissa Suomen kunnissa. Kun utopia törmää faktoihin, agendajournalismi vaikenee. Olisi jo korkea aika ennen kuin on liian myöhäistä avata silmät siellä vasemmallakin!
VastaaPoistaVerkkouutisissa Sanni Grahn-Laasonen lupasi aloittaa selvityksen sosiaalitukien mahdollisista väärinkäytöksistä. Tuloksia odotellen.
PoistaPetteri Orpo lupasi laittaa VVM:n virkamhenkilöt selvittämään maahanmuuton todelliset kustannukset vuonna 2018. Ymmärrän, että tutkimukset jatkuvat.
Islam ei hyväksy pankkilainojen korkoa. Joku älypää on meilläkin ehdottanut, että muslimeille voitaisiin tarjota pankeista korotonta asuntolainaa. Mitähän seuraavaksi tässä tasa-arvon mallimaassa?
VastaaPoistaUlkomaalaisten osuus alle 16-vuotiaiden ikäryhmässä on 64,5 % Hakunilassa. Vilma Nissisellä oli siis perusteltu syy nimittää tätä lähiötä Suomen Mogadishuksi. Odottelen Hiihtoliiton kommenttia asiaan.
VastaaPoistaJohan sitä hiihtoliitto sanoutui irti, ei kuulemma vastaa hiihtoliiton käsitystä. Voisikin muuttaa tuon liiton nimeksi somalihiiholiitto.
PoistaTarkoitin uutta kommenttia ja anteeksipyyntöä Vilmalta.
PoistaEi uskoisi että vaikka hallitus vaihtui niin maahantulijoiden virta on vain lisääntynyt entisestään. Tanska tiukenti maahantulolakeja ja tulijoiden määrä tyrehtyi. Ennen ko maahan vuoden aikana tuli lähes 10.000 läpsijää mutta, kun laki tiukkeni viime vuonna ei tullut kun alle 900 läpsijää, Suomessa taasen ihan päinvastaista.
VastaaPoistaJa Ullanlinnassa ja Pakilassa asuvat ne jotka innokkaimmin kannattavat ja osin ajavatkin tätä maahanmuuttoa.
VastaaPoistaTosiasiat ovat rasismia, ei mulla muuta.
VastaaPoistaTuo tutkimushan sen vahvistaa. Kyseessä on persujen väestönvaihtosalaliitto, ei enää pelkkä teoria!!!!!!!!
VastaaPoistaHeititkö päivän vitsin vai ironiapaketin?
PoistaPersutko pyrkivät väestönvaihtoon vai miten kommentti pitää ymmärtää?
Tosiasia on, että väestö vaihtuu sekä Suomessa että Euroopassa.
Tämä ei ole hyvä asia meille ja siksi Perussuomalaiset pyrkivät vastustamaan haittamaahanmuuttoa ja säilyttämään maan sen kantaväestöllä.
Minusta afrikkalaiset eikä muslimit kuulu tänne koska he eivät arvosta eivätkä kunnioita meitä eikä meidän elämäntapaamme vaan pyrkivät yhteiskuntajärjestyksen muuttamiseen kuten heidän niin sanottu islam uskonto opettaa.
"Islaminuskossa vakiintunut ja klassinen tulkinta on, että Koraani velvoittaa muslimeita pyhään sotaan eli jihadiin.
Sen aiheeksi riittää pelkkä vääräuskoisten olemassaolo, sillä sodan tavoitteena on levittää islamin valta koko maailmaan.[4][5][6]
Sotaa tulee käydä kalifin johdolla, jos islamilaisessa maailmassa sellainen on."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Väkivalta_Koraanissa
Suomen tilannetta voi katsoa täältä https://lahioluvut.fi/
Eurooppalaisella uudella ajalla kielellis-kulttuurisissa kansallisvaltioissa kehittynyt, erityiseen "edustuksellisuuden" kognitioon perustunut demokratia ei ole vain enemmistövaltaan perustuva "vallan" legitimoimisen järjestelmä, vaan osa kokonaista historiallisesti täällä kehittynyttä tajunnallis-tiedollista, keskeisten aistiemme ihan tiettyyn keskinäiseen työnjakoon perustuvaa aikalaisajattelua, jossa esimerkiksi visuaalisella mieltämisellä on historiassa koskaan aiemmin esiintymätön rooli.
VastaaPoistaEsimerkiksi uudella ajalla syntyneet uudet tiedonalat jakautuivat ja saivat totuudellisuutensa nimenomaan visuaalisen mieltämisen mallien poahjalta. Luonnontieteet kehittyivät Euroopassa ja uudella ajalla. Eikä niiden kehittyminen ollut mikään mille maailman kulttuurille ja kansalle mahdollinen juttu, vaan ihan erityinen, hyvin erityisille kulttuurikognitiivisille ehdoille ja edellytyksille rakentunut emergenssi.
Ja olemme olleet totaalisesti harhateilla, kun olemme yrittäneet esimerkiksi viedä omaa edustuksellista demokratiaamme kehittymättömiin teokratioihin. Kuten Iranin tilanne nyt näyttää, ajattelun eriperusteiset premissit eivät ole "sopeutumisella" yhdistettävissä.
Voisimme myös oikaista ne kuvitelmat, joissa omaa "enemmistövallan" ideaa yritämme laajentaa oman yhteiskuntamme sisällä tapahtuvaa veästönvaihtoa koskeviksi. Eivät ne ongelmat ala siitä että oman ajattelumme kanssa totaalisen yhteismitaton kulttuuri saa "enemmistön". Ongelmat ovat alkaneet jo kauan sitä ennen.