tiistai 30. syyskuuta 2025
Haluavatko palestiinalaisterroristit rauhan?
USA:n presidentti Donald Trump kävi eilen neuvottelemassa Israelin pääministeri Benjamin Netanyahun kanssa Gazan tilanteesta. Lopputuloksena syntyi rauhansuunnitelma, jonka seurauksena "Hamas riisutaan aseista. Gazasta tulee demilitarisoitu. Israelilla säilyy vastuu turvallisuudesta, mukaan lukien turvavyöhyke aina nähtävissä olevaan tulevaisuuteen saakka. Ja lopuksi Gazaan tulee rauhanomainen siviilihallinto, jota ei johda sen paremmin Hamas kuin palestiinalaishallintokaan."
Ylen jutun mukaan suunnitelman pääkohtia ovat kaikkien Hamasin hallussa olevien panttivankien vapauttaminen 72 tunnin kuluessa sopimuksen hyväksymisestä sekä Israelin vangitsemien palestiinalaisten elinkautisvankien päästäminen vapaalle jalalle, Gazan säilyminen Israelista erillisinä, mutta ilman, että Hamasilla tai Länsirannan palestiinalaisia olisi roolia sen väliaikaishallinnossa, jota johtaisi itse Donald Trump.
* * *
Pallo on nyt siirretty Hamasille ja Länsirannan palestiinalaishallinnolle, joiden tulee käytännössä vastata yhteen yksinkertaiseen kysymykseen. Haluatteko Gazaan rauhan vai jatkaa mieluummin heidän kärsimyksiään, jotta pysyisitte itse vallassa?
Netanyahun mukaan "Israel hoitaa asian itse", mikäli vastaus on jälkimmäinen. Tämä tarkoittanee sitä, että sellaisessa tapauksessa maan armeija vie kansanmurhaksikin luonnehditun Gazan operaationsa loppuun asti. Ja sillä on tällä kertaa siihen – Netanyahun mukaan – myös Yhdysvaltain täysi tuki.
Nähtäväksi siis jää, mikä on Hamasin ja Länsirannan palestiinalaishallinnon vastaus. Ja etenkin se, että noudattavatko kaikki Hamasin terroristit niiden päätöstä, mikäli palestiinalaisjohtajat asettavat rauhan gazalaisten kärsimysten edelle.
* * *
Mikäli Gazaan syntyy rauha, tulee myös gazalaisten itse tehdä päätös tulevaisuudestaan. Jos Israelin terrorisointi Gazasta ammutuilla raketeilla jatkuu rauhanteon jälkeen, tulee maan armeija aivan varmasti tekemään sotilaallisia vastatoimia, jotka tuskin edistävät palestiinalaisten elinolosuhteidensa paranemista tulevina vuosina tai vuosikymmeninä.
Siksi alueen tulevan hallinnon on itse huolehdittava siitä, että rakettien ampujat ja muut terroristit – mikäli sellaisia ilmaantuu – otetaan kiinni ja pannaan vankilaan. Sekä huolehtia siitä, ettei alueelle rauhanteon jälkeen epäilemättä virtaavia miljardien eurojen avustuksia käytetä – aiempaan tapaan – terrorismiin tarkoitettujen tunneleiden tai aseiden hankintaan vaan ne sijoitetaan viimeistä killinkiä myöden ihmisten elinolosuhteiden parantamiseen.
Tunnisteet:
aseet,
aseriisunta,
avustaminen,
Benjamin Netanyahu,
Donald Trump,
Gaza,
hallinto,
Hamas,
Israel,
Palestiina,
palestiinalaiset,
panttivangit,
raketit,
rauha,
suunnitelma,
terroristit,
turvallisuus,
vangit
24 kommenttia:
Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiitos ajatuksen lukemisesta
Tervetuloa uudelleen!
Seuratkaa rahaa. Hamasin johtajat ovat imuroineet Gazaan lähetettyjä avustuksia miljardikaupalla omille tileilleen, joten uudisrakentaminen on rahan heittämistä samaan kaivoon. Suurin osa Gazan ja Länsirannan asukkaista haluaa juutalaisvaltion tuhoamista.
VastaaPoistaGaza on Hamas ja Hamas Gaza. Olen ymmärtänyt on Suomi on lähettämässä Gazaan 5 miljoonaa euroa. Milloin terrorismin rahoittaminen lakkasi olemasta Suomessa rikos? Vai onko tämä eri asia?
Totta kai se on eri asia. Koska palestiina/HAMAS on hyvä kun taas Israel on paha ja itsestä perkeleestä!
PoistaEikös Hamas:in terroristien tukeminen olekin ollut Suomen viimeisten natsien (naamioutuvat nykyään vasemmistoksi) päätavoite, jotta kuuluisa Lopullinen Ratkaisu saadaan toteutettua.
PoistaYritys hyvä, 10.
VastaaPoistaEn uko elinpäivieni riittävän, jotta näkisin palestiinalaisten lopettavan riekkumisensa.
Eikä sitä tule näkemään tulevatkaan sukupolvet.
PoistaPalestiinalaisille on jo monta kertaa vuosien varrelta tarjottu rauhaa ja jopa oman valtion perustamista. Ei ole kelvannut. En usko, että tulee kelpaamaan ainakaan hamasille. Kun se Israel pitäisi ensin ajaa vaikka sinne Välimereen. Rauhansuunnitelma on ihan hyvä. Trump johtaa väliaikaishallintoa jne. Kiinnitti huomiota, kun YLE taas kerran oli kutsunut aamuteeveehen pari asiantuntijaa, joista Reunamäki on ihan hyvä, mutta joku väitöskirjatutkija Tiina Hyyppä oli YLE:lle tyypillistä. Ei osannut muuta kuin jankata kansanmurhasta. Oli myös aika vihreän näköinen.
VastaaPoistaHamasin kertoman mukaan kolme prosenttia heikäläisistä on saanut surmansa. Ei se ole kansanmurha. Veikkaan, että Trumpin runnoma rauha kestää viikon-pari. Hamas rikkoo rauhan.
VastaaPoistaKun koraani käskee, imaami yllyttää ja Hamas kiristää, niin terrorismi jatkuu aivan varmasti tulevaisuudessakin. Se on islamissa sisäänrakennettuna, oleellisena elementtinä.
PoistaKyllä Honkasalo ja kumppanit tietää paremmin että oli kansanmurha, niin kuin ne taas jankuttivat tänään eduskunnassa. Tunteet ja tietämättömyys edellä...
PoistaHamasin ja muiden toimijoiden kertoma 3 %.
PoistaSillä reilulla 65´000 kuolleella, pääsee tuhoamisleirien sijalle 12. ja ne leirit on laskettu kansanmurhaksi aiemmin.
Miten proffa yhdistää hamasin ja fatahin (Länsiranta) jotka ovat lähes verivihollisia.
Mihinkä Israel vapauttaa vankeja ? Gazan tuhoamisleirille, vai johonkin muualle. Vai antaako peräti suoraan niskalaukauksen, kuten Israelin poliisi usein tekee.
On naiivi ajatus, että siellä mikään muuttuisi parempaan. Vanha sanonta kuuluu: "saahan sitä pataansa paskantaa", eli saahan sitä. Eurooppalainen vihervasemmisto ja aika laajasti oikeistokin tulee perustelemaan naiiviuttaan, kun kaikki tulee romahtamaan, että mutku, se kansanmurha oli niin massiivinen, että palestiinalaiset ovat niiiiin katkeria! Lyödäänkö veikkaa? Palestiinalaiset on peloteltu hamasin toimesta kauhun alle, niin että mitään muuta vaihtoehtoa ei palestiinalaisilla ole, kuin sodan ja terrorismin jatkaminen. Hamas laskee ajan, ja varsinkin eurooppalaisten tukeen asiassaan, ja onhan toki hamas ollut kartalla ja kuulolla, kun EU:n isot äänenpainot ovat vaatineet täydellistä kauppasaartoa Israelille. Ongelmana EU:lle on vain muuan Trump.
VastaaPoistaMuutama seikka
VastaaPoistaSananvapauttani käyttäen totesin jo, että mielestäni Idän jättiläisen, siis Putinin ja hallintonsa, ihmiset eivät ole petoja ja maailmansyöjiä. Niin, ruplasalkkuko tästä? Toki. Tai siis ei. Ei kun haluan trollaamiseni dollareiksi. Näinkö se menee – menisi mikäli sikäli, mutta kun eipä mene!
Olen realisti. Nimittäin – ja lukekaakin tarkkaan – Neukkulalla on sinänsä mahdollisuus syyttää Suomea natsien kelkkaan heittäytymisessä siinä hurmiossa, johon ajauduttiin tilanteessa, jossa viiksekäs ehkenpä hieman vajaalahjaisen taidemaalarin mahtiarmeija melkein sai listittyä koko tuon mainitun Idän kommunistisen hehtaarivaltion. Baltteja ja esim. Puolaa ei voi tällaisesta syyttää. Hieman pelkään Suomilandian puolesta, mutta Neukkulalle pakkoluovutetut alueet takaisin! Teillä sitä pinta-alaa riittää muutenkin.
Tuolloisen Saksan maineikas johtoporukka, josta olen paljon lukenut, ei ole minulle pelkkä hirviögalleria, vaan joukko kiinnostavia ihmisiä; suosikkini on valtakunnanmarsalkka Göring, joka mm. sanoi, ettei koskaan armahda raiskaajia. Ja itse olen mitä suurin Israelin ystävä. Palet ovat niitä samoja lähi-itäläisiä arabiaanoja, jotka aiheuttavat liian paljon tuskaa, kuluja ja muuta harminkia, ja femakko-oikeuslaitos päästää nämä lellikit aivan liian vähällä.
Kyllä, tiedämme seurauksia: USAkki suostui Brittein Kirkkokukkulan (Churchill) miltei rukoilemana osallistumaan II-maailmansotaan pelastamaan sen, mikä ns. vapaasta länsimaailmasta oli valloittamatta.
USAkin pressa Roosevelt ilmeisen sosialismimielisen, suoraan sanoen yksioikoisen pöljän neuvonantajansa H. Hopkinsin ohjeistamana antoi massiivisen apunsa pelkästään Saksan vihollisille. Tuloksena Neuvostoblokin nousu.
Tärkeä havainto: Samalla kuitenkin meni viemäristä koko laadukas, tieteellis-taidokas keskinen Eurooppa, kun Saksa valtiona, kulttuurina ja kansana laitettiin matalaksi liittolaisineen. Jopa jotkin kristitytkin tahot ovat sanoneet, että nuo kaksi mahtimaata, Saksa ja Neukkula, olisi pitänyt tuolloin jättää keskenään tuhoamaan toisensa. Siinä jonkinlainen ratkaisu.
Mutta nyt tuo kuuluisa Saksanmaa on ihmeen kädetön kehitysmassamaahanmuuttonsa kanssa. Voin vakuuttaa teille, että kerrassaan yhtään missään itseään sivistyneessä länsimaassa ei koskaan, ikinä, milloinkaan olisi hyväksytty jotakin ihmeen valepakolaisia, mukaturvapaikanhakijoita saalistamaan meikäläisiä kauniita vähäpigmenttisiä typyköitä. Ei! Eivätkö edes ulkominsa-Elinan peitetyt sääret huippuihmisoikeusvaltio Iranin televisiossa saa femaleita heräämään? No, eivät tietenkään!
Nyt Neuvostoliiton kaaduttua samankaltainen kaaos näyttää tunkevan tänne länteen, rautaesiripun länsipuolelle, Brysselin lisääntyvän diktatuurin myötä. Kai käsitämme, että ”Euvostoliiton” itsetarkoitus on lykätä näppinsä joka ainoaan asiaan, mitä teemme.
Mannerheim totesi muistelmissaan, että Toinen maailmansota oli Stalinin ja Churchillin sota, jonka tarkoituksena oli tuhota Saksa, johtava teollisuusmahti Euroopassa, joka heikensi Englannin asemaa. Sama kupru oli myös Ensimmäinen maailmansota, jonka alku oli jo 1800-luvun loppupuolella. Meille on opetettu, että kun Gavrilo Princip ampui Sarajevossa arkkiherttuan, niin sen seurauksena tapettiin kymmeniä miljoonia ihmisiä tuosta noin vain, ja jo runsaan parin kymmenen vuoden kuluttua alkoi sama souvi. Eikö ole vähän outoa, varsinkin kun historia on aina voittajan historiaa? Olen taipuvainen ajattelemaan, että mikä Saksan kansassa oli niin uhkaavaa, että sen tuhoamista alettiin suunnitelmaan jo 1800-luvun puolen välin jälkeen? Missä ovat vapaasti tutkittavat englantilaiset historian kirjat, onko joku niitä nähnyt? Salaisia papereita piisaa, kun Hessinkin lennon asiakirjat piti julkaistaman v. 2017, mutta eipä niitäkään sitten julkaistu. Läheskään kaikki ei ole sitä miltä näyttää.
PoistaAngloamerikkalaiset bangsterit!
PoistaTuosta voi katsella hieman erilaisen tarinan, kuin ns. virallinen kertomus.
PoistaAinakin itselle selvisi monta asiaa, jotka oli vaivannut tuossa "virallisessa" kertomuksessa. Kannattaa katsoa kaikki jaksot.
https://odysee.com/@injektiopiikki:c/Eurooppa-Viimeinen-taistelu---Osa-1:4
Eiköhän siellä Iranin tv:ssä vain suojeltu katsojia, sillä kuka nyt selvin päin haluaisi katsella keski-ikäisen wef-tantan paksuja jalkoja?
PoistaBritit ja ranskalaiset syyttivät Saksaa 30-luvun lopulla maailman herruudesta, mutta eikö Ranskalla ja Englannilla ollut siirtomaita ryövättäväksi ehkä hieman enemmän? Britit kehuskelivat, että heidän kansainyhteisössä ei koskaan laske aurinko, ja saman suuntaista meuhkasi Ranska! Entäpä Belgian hirmutyöt Afrikassa?
PoistaSumma summarum: olen syvästi pettynyt. Toisaalta todennut asiat jo kauan sitten. Vaihtoehdot: Niinistö ja Haavisto; Stubb ja Haavisto, jne. Eli ei mitään vaihtoehtoa.
VastaaPoistaJa kun nyt näen näitä luttekirkon papittaria meidän kaikkien syntisten puolesta anteeksipyytelemässä epämääräisseksuaalivähemmistöiltä, niin ärsyttää ja hävettää suuresti.
Silloin aikanaan 90-luvulla siinä oli ehkä tietty pointti, miksi erinäiset miekkoset vastustivat naispappeutta. Piti tulla naisherkkyyttä ja kivoja tunteita; tuli pridesaatiota ja islamisaatiota. Joten ei kun kiitos ja kunnia! Huom! Olen kylläkin asioinut muutaman hyvän naispapin kanssa saaden sekä käytännön apua että hengellistä lohtua. Mutta kokonaisuus ja lopputulos ratkaisee. Otamme naisia kaikkein syrjivimmistä kulttuureista täkäläisten naisten tuella.
Se uusvassukkavirheiden, femakkosuvakkottarien
maailmanymmärryslogiikka on kerrassaan lyömätön!
_ _ _
Olen keskustellut lähiaikoina muutamien PS-vaikuttajien kanssa. Olen ollut sekä tyytyväinen että vaikuttunut. Siellä on paljon lahjakkuutta, suoraselkäisyyttä ja rohkeutta sekä naisissa että miehissä. Lienevät terävöittäneet linjaansa sekä kannatuksensa romahdettua että ihan vain asiaperustein. Hyvä niin. Ja Trumpin monet jutut ovat mainioita – kannatan ja suosittelen. Hyvä, että puhut kristittyjen vainosta, Euroopan menosta päin helvettiä, suojelet Israelia...
Virosta sananen pari: Täällä jostain syystä – vaikka täälläkin on vanheneva väestö – ei näemmä tarvita kehitysmaalaisia esim. autokuskeiksi tai hoitajiksi. Hyvinkin kypsään ikään ehtineet harmaapäämiehet tekevät remonttitöitä, tyhjentävät yleisiä roskiksia ja paljon muuta. Naiset ovat kaupoissa, hoitajina ja muissa palveluammateissa. Ihana, vanhakantainen työelämän perinteinen sukupuolijako! Olkoon vaan. Ja ikäihmisetkin saavat jatkaa työelämässä ilman ikäsyrjintää, ja tarkoitus Baltiassa onkin työllistää kaikki kynnelle kykenevät loppuun saakka. Suomessa ei.
Pian on paikallisvaalit, aion äänestää EKREä, eli mahdollisimman kansallismielistä puoluetta. Rauhaisaa ja sopuisaa on, palet eivät mellakoin tms. Talvella pakkasta ei käytännössä koskaan ole yli 15 astetta etelä-Virossa. En tajua, kuinka olen kestänyt moista vuosikymmenet. Terveydenhuolto on täällä minimaalisesti hinnoiteltua Suomeen nähden, tosin pian joudun käymään siellä ottamassa uuden Covid-rokotteen kalliilla hinnalla, sitä kun ei täältä saa vieläkään edes rahalla. Seitsemäs kerta - ihan tosi. Mutta saas nähdä, montako huumenistien ja rikastajien puukkoa saa kaivaa kehostaan tuon reissun jälkeen.
Muuten, hankin eilen kesätakin tulevalle kesälle: puhuin yksittäisiä sanoja: ma otsin, jope, kas teil on, õhuke, sport, suveks… ja silleen. Takki saatiin. Pitää opetella lisää; sukulaiskieliä, mutta silti aika paljon erilaisia. Muukalaisista täällä ei pidetä, ei edes ukrainalaisia suosita, vaikka luulisi.
Noustaanko Suomessakin joskus brittiläisittäin kapinaan, en tiedä. Onko Suomilandia jo Peukkulandia? Yllättävän, minkäänlaisen hyökkäyksen uhka on täällä jotakin luokkaa 1 % Suomeen verrattuna.
Arvon Professori,
VastaaPoistaKirjoituksesi sisältää ainakin yhden virheen. Trump itse sanoi olevansa sen verran kiireellinen että hän ei oikein ehdi hoitaa gazan johtaminen sivutyönä. Kannattaa aina kuunnella/katsella tiedotustilaisuudet, varsinkin kun kyse suhteellisen isosta asiasta. Koska nimenomaan silloin kun kyse tärkeistä asioista hs ja muut vetää valhe-vaihde silmään ja alkaa keksimään omia.
Lähdekritiikki hyvä professori lphdekritiikki
Eikös Trumpista tule jonkinlainen Gazan maaherra? Jakelee maksua vastaan jälleenrakennusurakoita alueelle. Pisnismies.
VastaaPoistaKysymys johtaa harhaan. Kukaan terroristi ei halua rauhaa, koska marttyrismi tarvitsee jatkuvasti vahvistettavaa viholliskuvaa.
VastaaPoistaYhteisö tarvitsee viholliskuvaa vielä korkeammassa potenssissa kuin itsetuhoinen yksilö. Yhteistä viholliskuvaa tarvitaan koska se luo, kasvattaa ja vahvistaa yhteisön sosiaalista sitovuutta. Ja mitä maagisempia alitajunnan tuntoja viholliskuva ruokkii, sitä vähemmän se missään tulee julkilausuttuna rehellisesti ilmoitetuksi.
Terroriasmi on oikeastaan todellinen malliesimerkki "salaliitosta" -- toki terroristiryhmät suunnittelevat iskujaan, mutta koko toiminnan varsinainen syvämotivaatio ei koskaan nouse tietoiseen käsittelyyn -- jossa sitä saatettaisiin jopa analysoida ja kritisoida. Erilaiset terrorijärjestöt ovat tavallaan salaliittoja, joiden päämäärät eivät missään yhteydessä nouse laumakäyttäytymiseen olemuksellisesti kuuluvan vahvan "tunnustuksellisuuden" pinnan alta tietoisuuteen saati käsiteltäviksi.
"Salaliitoista" keskustellaan paljon sellaisen äärettömän typerän mielikuvan vallassa, että kyseessä olisivat jonkinlaiset salaisissa kabineteissa kokoontuvien päämnäärärationaalista järkeä edustavien pahojen tyksilöiden klubit. Salaliitot eivät todellisuudessa ole mitään sellaista. Salaliitot muodostuvat ihmisistä jotka tuskin tuntevat toisiaan -- joita yhdistää vain "yhteinen kieli", jolle taas ominaista on, että se muodostuu pikemminkin asioista joista ei puhuta eikä suinkaan mistään mikä on selväjärkistä ja jäsentyy päämäärärationaaliseksi toiminnaksi.
Edees historian hirvein salaliitto, natsimilitanttien Wannseen konferenssi, ei koskaan varsinaisesti käsitellyt toimia "juutalaiskysymyksen lopulliseksi ratkaisuksi". Ne jäivät kokouksessa puhumattomuuden pinnan alle, kuten brittiläisten tekemässä draamassa ihan loistavalla tavalla kuvataan.
Tuskinpa tulee rauha. Tuolla alueella on taisteltu melkein yhtäjaksoisesti jostain pronssikaudelta ja Vanhan testamentin ajoista asti. Palestiina onkin saanut nimensä filistealaisilta, israelilaisten verivihollisilta.
VastaaPoistaPalestiinan konflikti lyhyesti. Eurooppalaiset maahanmuuttajat perustivat oman valtion ja ajoivat alkuperäiset asukkaat pois. Nyt niistä lopuistakin alkuasukkaista halutaan päästä eroon. Maahanmuuttajia tukevat entiset eurooppalaiset siirtomaavallan ja Yhdysvallat.
VastaaPoistaJuutalaiset asuttivat Palestiinaa 1200 vuotta eKr. Silloin noilla hoodeilla ei kyllä näkynyt arbin puolikastakaan.
Poista