Suosittua juuri nyt!

keskiviikko 30. heinäkuuta 2025

Yleisradio salasi Mohammed Ahmedin nimen

Ilta-Sanomat kertoi eilen Mohammed Ahmedista, joka tuomittiin kolmen vuoden ja kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Syynä oli se, että hän oli syyllistynyt raiskaukseen, kahteen seksuaaliseen kajoamiseen lapseen ja seksuaaliseen ahdisteluun.

Yleisradio julkaisi noin puolitoista tuntia myöhemmin oman uutisensa samasta aiheesta. Muuten asiallisen, mutta sen toimitus katsoi, ettei sen tarvitse noudattaa lehdistön yleistä käytäntöä yli kahden vuoden linnatuomion saaneiden rikollisten nimien julkaisemisesta. Eikä se nähnyt tarpeelliseksi kertoa edes raiskaajan etnisestä taustasta.

Tälle päätökselle on vaikea nähdä muuta syytä kuin suomalaisiin naisiin kohdistuva naisviha ja piittaamattomuus heidän turvallisuudestaan peittelemällä tiettyjen maahanmuuttajaryhmien korkeaa osuutta suomalaisiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa. Mikäli Ylen toimitus on eri mieltä, pyydän sen jäseniä kommentoimaan asiaa tämän kirjoituksen keskustelupalstalle ja esittämään vaihtoehtoisen selityksen toiminnalleen.

* * *

Kun nyt seksuaalirikoksista tuli puhe, niin muistutan tässä teitä - arvoisat lukijani - siitä, että vuoden 2023 tilastojen mukaan syyrialaiset syyllistyivät seksuaalirikoksiin lukumääräänsä suhteutettuna 15,5 kertaa todennäkäisemmin kuin kantaväestö. Heitä seurasivat kongolaiset ja afgaanit suhdeluvuilla 12,5 ja 12,3 sekä irakilaiset (10,5), somalit (6,4) ja iranilaiset (4,7). 

Nämä suhdeluvut ovat tolkuttoman korkeita, eikä niitä voi siitä syystä pitää millään tavalla hyväksyttävinä. Eivätkä näin suuret erot selity myöskään maahanmuuttajien ja kantasuomalaisten välisillä tilastoinnin eroilla. 


29 kommenttia:

  1. Viherkommunistit ja äärivasemmistoliitto myös perustelemaan, miksi muslimimaista ja mustasta Afrikasta on saatava pääosa maahanmuutosta ja rikollisuudesta Suomeen

    VastaaPoista
  2. Olikohan syynä "uhrin suojeleminen"? Tämähän ei luonnollisestikaan koske tapauksia, joissa tekijä on nimensä puolesta kantasuomalainen pottunokka.

    VastaaPoista
  3. Yle on tekopyhä media. Mamuasioissa erityisesti, keskustelua voidaan käydä vain nyyhkyperspektiivissä, suomalaisia syyllistäen.
    Yle ja HS, ei kannata vaivautua.

    VastaaPoista
  4. Asiat on hyvä tuoda esille, uudelleen ja uudelleen, mutta se mikä vaikuttaa on miten kansa äänestää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äänestää mitä, persuja vai? Mitä ovat saaneet aikaan Suomen turvallisuudeksi aikaan, ei mitään kun mitataan sitä Suomeen laukkaaviin islamivirtoihin. Maahamme tulee somalitakin enemmän kun ikinä samoin muualta 3 maailmasta tulevia.

      Poista
    2. Lainsäädännön muuttaminen vie aikansa, ja nyt nautitaan vielä edellisen idioottihallituksen löperöstä politiikasta, jolla haittamaahanmuuttoa oikein haalittiin maailmalta. Demareitten huoneentauluhan oli, että "rahaa on", vasemmistoliiton Anderssonin, että "meillä on tilaa" ja vihreitten Ohisalon, että "turvapaikanhaku menee kaiken muun edelle". Ja sama jatkuu, jos pääsevät valtaan ensi vaaleissa.

      Poista
    3. Ano klo 1003: Mistä luulet sen johtuvan? Se johtuu siitä, että edellisissä vaaleissa niin moni mamu vastainen jätti joko äänestämättä tai äänesti jotain ossitiihosia. Ja tämä taas tarkoitti sitä, että PS ei ole pääministeripuolue. Ja kun mamuasiassa valtavirrasta poikkeavaa linjaa ajava puolue ei ole pääministeripuolue, joutuu se tekemään hyvin suuria kompromisseja. Herää oikeasti kysymys, että ymmärtävätkö Ano klo 1003:n kaltaiset ollenkaan suomalaisen poliittisen järjestelmän realiteetteja? Sisältäpäin laillisesti tapahtuva radikaali muutos mamutukseen edellyttää tilannetta, että joko PS tai Sinimustat saa vähintään n. 49 % (vaalitavan takia hitusen alle 50 % äänistä toisi enemmistön paikoista) kannatuksen. Hitaampi tie olisi PS:n vakiintuminen selkeästi suurimmaksi puolueeksi. Tosiasia on, että ilman perustuslain muutosta vetovoimatekijöitä on lähes mahdoton poistaa (kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva).

      Poista
    4. Eli persut istuu vaikka satavuotta orsilla niin mitään ei tapahdu, se vain on tosiasia. Ensinnäkin persut on valehdelleet että ovat saaneet palautuksiin nopeutta lisää ja islamiteja on palautettu maihinsa takaisin enemmän kun koskaan, tosuus vain on että islamitimaihin ei plautuksia ole tehty kun parin tulijan verran, kohta ei edes sitäkään. Eli vaikka kuinka persut potkii päähän, kannatajilla ei koskaan järki kuki asialle, todellisia lampaita.

      Poista
    5. Sama vaikka persut olisi isoin puolue ja pääministeri ja samalla vaikka persu presidentti, Suomi olisi silti eu:ssa ja maa muuttuisi enemmän ja enemmän kehitysmaaksi. Mutta silloinkin persukannattajat itkisi että se johtuu siitä kun ei persuilla ole mahdollisuutta vaikuttaa mihinkään.

      Poista
    6. Suomen kansa on viimeinkin luopunut siitä illuusiosta, että äänestämisellä muka voisi vaikuttaa!

      Mutta siihenhän se meni Rooman kejsarikunnassakin ja köyhä kansa alkoi suoraan myydä ääniään poliitikoille, jotka niistä maksoivat - rahalla tai lupauksella. Nimenomaan tällaiset poliitikot olivat alunperin niitä "populisteja" ( lat. populus = kansa ).

      Poista
    7. Jos haluat vastustaa maahanmuuttoa, mitähän puoluetta olisi viisasta äänestää.
      Olisiko se Sdp, Vasemmistoliitto tai Vihreät. No ei varmasti, koska matuja tulee Suomeen silloin kuin maan mutaa.
      Olisiko se Kokoomus, Rkp vai Keskusta. No ei varmasti. Asenne maahanmuuttoon löperön myönteinen.
      Olisiko se Kristillisdemokraatit. Ei merkitystä, vaikka asenne ok monissa kysymyksissä.
      Olisiko se Perussuomalaiset. No aivan varmasti olisi. Mikään muu merkittävä puolue ei toimi maahanmuuttoa vastaan niin vakaumuksellisesti kuin persut.
      Jos sen sijaan jätät äänestämättä Persuja eli jäät katsomoon, saat olla varma, että noiden muiden puolueiden äänestäjät kyllä äänestävät matumyönteisiä puolueitaan, ja peli on menetetty.

      Poista
    8. Tässä maassa on ihan sama mitä äänestää, tulos kun on ihan sama. Yksikään oleva puolue eikä tuleva ei tule erottamaan maatamme Eu:sta, joten työnnä äänestämisesi hanuriin, ne ei auta yhtään mihinkään.

      Poista
    9. No sinähän se torvi olet. Jätät siis sen ainoan keinon käyttämättä, jolla voisit estää vihervasemmiston valtaan nousun taas seuraavissa vaaleissa. Sieltä sitten saat taas jonkin idioottimaisen älyvapaan porukan valtaan. Sopiiko vaikka Marin , Ohisalo, Andersson, Tuppurainen, Lindtmann, Mäkynen, Kiuru, Adlercreutz, Henriksson, ja sitä rataa.

      Poista
    10. Trilisseriltä selkeä opetus näille "ossitiihosille" !

      Poista
    11. Ovatko nämä "ossitiihoset" vihervasemmiston salajuoni ?
      Joskus totuus on tarua ihmeellisenpää...

      Poista
    12. Ovatko nämä "ossitiihoset" vihervasemmiston salajuoni ?
      Joskus totuus on tarua ihmeellisenpää...

      Poista
    13. Minulle märkäkorvien on ihan turha alkaa ylentelemään joksikin ryssäntorveksi ja vasemmitovihreäksi. Minä olen 50 täyttänyt äijä joka on ollut 35 vuotta yksiyiyrittäjä joka siinä sivussa on tarjonnut monelle työpaikan. Vai antoi joku tissitrissel opetuksen.. Te että oikein tajua että persut ei ole enää Suomen puolella, olette niin helkkarin tolloja että elätte ihan omassa kuplassanne. Ääänestämien on pelkkää lumetta millä nimeomaan heikkoja viedään vaikka teuraaksi, silti luullaan että muka vaikutetaan johonkin.

      Poista
  5. YLE on feministinen institutio jota ei enää tavallinen suomalainen mies voi kuunnella. Sielläpähän akat ja ählämit kehuvat toisiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä nainen; meitä on sentään olemassa vielä ihan tervejärkisiäkin.

      Poista
    2. Tämä on aina tervetullut muistutus!
      -jussi n

      Poista
  6. Vihervasemmiston tarkoitus on tuhota kapitalistinen talousjärjestys keinoja kaihtamatta, ja siihen sopii kutsua maailma kylään! Pieniä oheisvahinkoja tietenkin aina tapahtuu mm. lasten, tyttöjen ja naisten raiskauksia, mutta rapatessa aina roiskuu, mutta internationaali on korkein päämäärä!

    VastaaPoista
  7. Aina kun päivän uutiset toistelevat tällaisia "syyllisyyskysymyksiä" meidän pitäisi muistaa millainen raadollinen alitajunnallinen mekanismi uhrirooliin samaistuminen on.

    Ne jotka saavat syvää sielullista voimaantumista uhrirooleihin samaistumisesta ovat myös niitä, jotka käyttävät projektiivista syyllistämistä oman "oikeudentuntonsa" vahvistusmekanismina.

    Kun taistolaistytön laulavat ääni väristen maailman riistettyjen ja väärinkohdeltujen puolesta, tuohon "puolestaloukkaantumisen" ideologiseen paatokseen kuuluu myös tietty piiloon painuva ja koskaan julkilausumaton alitajunnan mekanismi. Suoraan siitä, että alitajunnassa kaikki "uhrit" ovat ideaalisesti viattomia, seuraa se, että uhrirooliin samaistuva voi helposti ottaa oikeuden omiin käsiinsä.

    Ja valitettavasti oman yhteiskuntamme -- kuten koko valistuneen länsimaailman -- omat henkiset eväät ovat valjastetut nimenomaan sokeiden individualististen tuntojen ja sokean empatian palvelukseen. Uhrirooleihin samaistuminen on itse asiassa korvannut kaiken psykologisen ja sosiologisen tiedon ja jättänyt käsiin vain joukon käsitesekavia mutta ihanteellisia ideologioita, joissa eksyneet yksilöt saavat kokea vahvistautumista.

    Akateeminen ajattelu ainakin ihmistieteitten alueella on totaalisessa alennustilassa. Yliyleistävien yleiskäsitteiden hypnoottinen retoriikka noituu ymmärryksen. Tieteiden synty valistusajalla oli ihmisen historiassa aivan ainutlaatuinen tajunnallis-tiedollinen prosessi, joka perustui nimenomaan käsitteelliseen erittelykykyyn. Nyt olemme kaikki jeesuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsingin yliopiston kestävän kehityksen professori on haastattelussa Hufvudstadsbladetille todennut Suomen lapsipulasta, että kehitys on toivottavaa ja että hän toivoo, että Suomessa ei synny lisää lapsia. Hän haluaisi nähdä suomalaisten korvautuvan muiden kansanryhmien ihmisillä, jotka muuttaisivat maahan. Hän on viitannut globalismiin perustellakseen toivettaan siitä, että suomalainen kansa katoaisi. "On tietysti valitettavaa niille yksilöille, jotka eivät saa haluamiaan lapsia, mutta ilmastovaikutuksen ja globaalimman näkökulman kannalta tämä ei ole lainkaan huono kehitys". Miten pihalla ihminen voi olla ja vielä sellainen, joka opettaa yliopistossa? Kuvitteleeko hän tosissaan, että tänne tulevat eivät lisäänny ollenkaan tai jos lisääntyvät, ovat kuitenkin parempia kuin suomalaiset ja tyytyvät kotimaansa elintasoon?

      Myös eräs toinen professori on esittänyt seuraavanlaisen idean: "Matkustusverolla ei ilmastonmuutosta pysäytetä, mutta miten olisi lapsihaittavero?"

      On meitä joka junaan.

      Poista
    2. Erinomaisia huomioita, hra. Oikkonen!

      Kirjoituksianne on aina ilo lukea.

      Poista
  8. Yle on nyt lisännyt nimen artikkeliinsa. https://yle.fi/a/74-20174934

    VastaaPoista
  9. Periaatteessa nimen kertominen olisikin ollut turhaa, sillä seksuaalirikosten ollessa kyseessä tietää koko Suomen kansa tekijän olleen mohammed.
    *
    Muuten olen sitä mieltä, että ruumiinrangaistukset kuten häpeäpaalussa seisottaminen, raipparangaistus ja kuolemanrangaistus tulisi ottaa uudelleen käyttöön. Jälkimmäinen voitaisiin panna toimeen perinteiseen tapaan viemällä tuomittu metsään ( aidatulla, vartioidulla alueella ) ja sitoa puuhun miettimään tekojaan.
    *
    Periaatteessa ongelmana on se, että Pohjoismaiden lainsäädäntö on aikanaan laadittu pohjoismaisia ihmisiä varten!

    VastaaPoista
  10. Anterkin on kommentoinut mannaa: https://www.anteryasa.fi/p/yle-edesauttoi-isis-kytkoksista-imaamia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anterilla on hyviä juttuja, ainoa mikä häiritsee ja paljon. Ko äijä on myös wake huutaja kovimmasta päästä.

      Poista
  11. Suomessa osataan vallan hyvin peittely lähes joka valtamedian painoksessa kun tekijät on 3 maailman kulkijoita.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!