maanantai 18. heinäkuuta 2016

Mediavallan ruumiillistuma nousi siivilleen

Virtuaalimaailma on saanut uuden menestystuotteen. Se on Pokemon Go -niminen peli, jonka seurauksena pelaajat hortoilevat ympäri kaupunkeja. Kuten nykyisin on tapana, itse peli on ilmainen, mutta houkuttaa käyttäjiään panemaan likoon todellista rahaa.

Peliä ei tee mielenkiintoiseksi sen sisältö, vaan sen jo etukäteen saavuttama mediahuomio. Löysin siitä ensimmäisen uutisen viime syyskuulta Pelaaja-sivustolta. Tämä on ymmärrettävää, koska sivusto lienee suunnattu nimenomaisesti pelaajia varten ja se uutisoinee samaan tapaan muitakin peliuutuuksia.

Sen sijaan oli peräti yllättävää kuinka paljon peli sai ennakkojulkisuutta valtamediassa. Sen saama huomio ulottui niin iltapäivä- kuin naistenlehtiinkin. Jopa Helsingin Sanomat otti pelin esiin ennen sen julkaisemista.

Tämän ennakkohuomion jälkeen ei lienekään mikään ihme, että peli saavutti käyttäjäkuntansa nopeasti ja jopa ennen julkaisemistaan Suomessa. Samoin on tapahtunut kansainvälisillä markkinoilla - sitä en kuitenkaan alkanut selvittää saiko se sielläkin samanlaisen etukäteisen mainoskierroksen.

Suomalaisittain asialla on sikäli merkitystä, että Pokemon-peli ohitti suomalaisen pelifirman eli Supercellin ykköstuotteen Clash of Clansin maailman tuottavimpana pelinä. Toivottavasti se ei kuitenkaan ennakoi Supercellin alamäkeä, vaan peliyhtiö onnistuu kehittelemään myös jatkossa menestyspelejä.

Itse pääasiasta vielä sen verran, että kirjoitin tämän päivityksen kiinnittääkseni arvoisan lukijani huomion siihen, kuinka Pokemon Go -pelinkin tapaus osoittaa mediavallan laajuuden. Se ei ole yhtään pelialaa vähäisempi yhteisissä asioissamme eli politiikassa tai kansalaisten asenneilmaston luomisessa.

Siksi median kirjoittelu Pokemon Go -pelistä on mitä tärkein uutinen, sillä se osoittaa kuinka tärkeää on opettaa medialukutaitoa jokaiselle sukupolvelle jo ennen aikuisikää. Tehtävä on niin tärkeä, ettei sitä voi jättää yksin perheen eikä myöskään yksin koulun vastuulle, vaan asiaa on syytä pakottaa niin kotioloissa kuin oppitunneillakin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
HS jatkaa ulkomaalaisten raiskaajien avustamista
Pelimiehiä ja maksumiehiä
Miksi media vaikenee tieteen menestyjistä?



14 kommenttia:

  1. Hei,

    Mikäli nyt ymmärsin oikein kirjoituksesi pointin, jaan myös orastavan huoleni median roolin liukumisesta kohti suoramainontaa. Myös ns. perinteiset puolueettomat kanavat ovat näissä talutusnuorissa.
    Ja mitä muut edellä sitä Suomi perässä, näinhän se on - pokemon-kuumetta hehkutetaan myös länsinaapurissa raportein peliä pelaavista sokkoilijoista kaduilla, ensin tietysti raportti miten JENKKILÄSSÄ nyt lerpataan tai mitä lie twerkataan.

    Jos pokemon-peli tuo nuoret ja lapset ulkoilemaan enemmän on kai se hyvä asia siinä mielessä. Täytyy sitten olla silmät selässä näiden syliinsä tuijottelijoiden kanssa liikkuessa. Mitä seuraavaksi, virtuaalipeli pyöräilijöille?

    VastaaPoista
  2. Samaa asiaa ihmettelin kun tuo peli oli YLEn pääuutisten aiheena monen minuutin skuupilla. Miksi? Ehkä siksi että suomalaiset mediatalot ovat jo pitkään keskittyneet ottamaan uutisensa kääntämällä muualta ja kun yksi löytää jotakin niin kaikki muut kopioi.

    VastaaPoista
  3. ^ Valitettavasti juuri noin asia on, ja se on minusta vielä huonompi asia kuin pokemon-peli. Meillä on huikea ero esim SVT uutisointiin, jolla on hyvin erilainen positio, suhde ja voimavarat Eurooppaan/maailmaan. Länsinaapuri identifioituu Euroopaan, suomalainen taas ei samoin. Ulkomaan kirjeenvaihtajia on varmaan triplasti enemmän SVT:llä. Koko ajan on tuoretta päivitettyä tietoa saatavilla. Tämä on resurssikysymys, mutta onko tama tosiaan Suomen ( rikas valtio globaalisti) kohdalla rahakysymys? Mielestäni tama on myös poliittinen aihe, Suomi vetäytyy ja valitsee tässäkin minimaalisen uutisoinnin. Onko kyse rohkeuden puutteesta? Opittavaa on varmasti paljon. Tiedosta ja taidosta ja POTENTIAALISTA se ei ole koskaan Suomen kohdalla kiinni. Sitä riittää, kunhan opettelemma lisää yrityksen ja erehdyksen kautta - ihan itse!

    VastaaPoista
  4. YLEn oma uutistuotanto on kehnoa. Pitäisi palata takaisin STTn käyttöön, jossa on ammattilaisia.

    VastaaPoista
  5. Mun mielestä YLE:ssä on kuitenkin paljon hyvää. Perusasiat on uutistuotannossa kunnossa. sim. Turkin vallankaappausyrityksen erikoislähetys lauantaina oli todella hyvin tehty, oli nopeaa reagointia, erittäin ammattitaitoista ja syvällistä analysointia tilanteesta kuluttajaystävällisesti eli erilaiset katsojasegmentit otettu huomioon.
    Onnistumisia soisi useamminkin, mutta musta se oli mielenkiintoinen ja hyvin ammattitaitoinen lähetys Yleltä

    VastaaPoista
  6. Omasta mielestäni pelistä on uutisoitu siksi, että se on varsin poikkeuksellinen peli, joka saanut aikaan poikkeuksellisia asioita, kuten sen, että käytännössä sisätiloihin lukkiutuneet nörtit ovat joutuneet lähtemään ulos. Pelin toimintatapakin on käsittääkseni aika ennenkuulumaton, ns. augmented reality, eli Pokemoneja metsästetään oikeassa maailmassa mm. museoista ja muistomerkeiltä.

    Peli on päätynyt uutisiin myös siksi, että se suosio on ollut valtaisaa jo ennen julkaisua Suomessa ja Euroopassa. Kun peli julkaistiin Australiassa ja Uudessa-Seelannissa ensimmäisenä, alkoi hurja ryntäys muualta maailmasta hankkimaan proxyjen yms kautta sikäläisistä mobiilipelikaupoista. Pokemon Go nosti Nintendon osakkeen aivan ennennäkemättömään nousuun.

    Pelimaailma pöhisi Pokemonista jo ennen valtamedian huomiota muutaman viikon, Pokemon-harrastajat luultavasti paljon kauemmin. Valtamedian huomion ovat herättäneet pelin aiheuttamat vaaratilanteet ja pelin avulla tehdyt ryöstöt ja varsinkin pelaajien uudelleen löytynyt sosiaalisuus, mitä ei kai voi pitää huonona asiana.

    VH

    VastaaPoista
  7. Kiitos VH infosta.
    Se että nörtit ja muutkin saadaan ulkoilemaan on upea juttu. Pelistä nyt en ole ihan niin varma, mutta tosi innovatiiviselta se kyllä tuntuu.

    VastaaPoista
  8. Siitä tietysti kirjoitetaan mistä maksetaan. Jokuhan ne omistaa uutismediatkin ja käyttää niitä tietysti myös omien agendojen levittämiseen ja rahan ansaitsemiseen..

    VastaaPoista
  9. ^ Tietysti. Ja juuri siksi medialukutaito on niin tärkeää.

    VastaaPoista
  10. Kyllä toimittaja kirjoittaa omistajan toiveiden lisäksi myös omista agendoistaan. Toki ne ovat usein yhdenmukaiset kun huomioidaan toimittajakunnan poliittinen vinoutuneisuus kohti poliittista vasemmistoa.

    VastaaPoista
  11. Foliohattuilua: Joskus se toimittajien oma-agendallinen kuorrutus voi olla hyvinkin oikeistolaisten mediaomistajien "hyödylliset hölmöt"-pelinappula.

    Ehkä ne tärkeimmät uutiset lopultakin kerrotaan siten kuin omistajien agenda sanoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsittääkseni omistaja sopii päätoimittajan kanssa agendasta. Epäilemättä niissä keskusteluissa päätetään vähintäänkin reunaehdoista.

      Poista
    2. Juu, ilmaisin taas itseäni huonosti. Meinasin että omistajataho saattaa hyvinkin antaa vasemmiston kuorruttaa juttuja agendoillaa kunhan vain tiettyihin aiheisiin ei kosketa eikä niistä uutisoida ja niitä tongita..
      Voi olla mediamogulin etu, että vasurikirjoittajat aiheuttavat huomion poisvievää polemiikkia omilla agendoillaan(suurvaltajuonitteluiltaan, bisneksiltään etc) lukijakunnassa.. niin kauan kuin tietyt aiheet pysyvät poissa mielistä.

      Poista
    3. Saatat hyvinkin olla oikeilla jäljillä.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!