keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Avustusjärjestöt rahoittavat ihmissalakuljetusta

Iltalehti kertoi tänään tarinan seksiorjan asemassa olleen naisen paosta. Jutusta saa hyvän käsityksen siitä julmuudesta, jota monet äärimuslimit kohdistavat naisiin. Se ei kuitenkaan ole enää uutinen, eikä siksi tämän kirjoituksen aihe.

Sen sijaan kiinnitin huomiotani siihen, että nainen teki pakomatkansa "avustusjärjestöiltä saamiensa varojen avulla". Toisin sanoen Välimeren toisella puolella toimii avustusjärjestöjä, jotka ovat ottaneet tehtäväkseen ihmissalakuljettajien bisneksen rahoittamisen.

Tässä tapauksessa matka ei suuntautunut Välimeren yli Eurooppaan, vaan Irakin ja Syyrian rajalla olevalle pakolaisleirille. Tapaus herättää kuitenkin kysymyksen siitä, rahoittavatko samat avustusjärjestöt myös Välimeren yli tapahtuvaa merenkulun sääntöjä väärinkäyttävää ihmissalakuljetusta, joka on vaatinut huomattavan määrän ihmisuhreja.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuinka monikulttuurinen kaaos lopetetaan?
Feministis-rasistinen kuolemantuomio
Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla

3 kommenttia:

  1. Entäs tämä pöyristyttävä uutinen. Kauniaisista kotoisin oleva suomalainen Nytte Ekman on auttanut pakolaisia salaa Suomeen. : http://www.hs.fi/ihmiset/a1436153186111

    Hän on myös saanut syytteen laittoman maahantulon järjestämisestä, mutta syyttäjä teki tapauksessa syyttämättäjättämispäätöksen.

    Eipä ihme, että vVapaaehtoisjärjestö Nada Hopea johtava Ekman kertoo HS:lle saaneensa Suomessa tappouhkauksia. Myös kaksi järjestön työntekijöistä järkyttyi salakuljetuksista niin, että erosi tehtävistään.

    -heppa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi hauska tietää miksi syyttäjä ei halunnut viedä ihmissalakuljetusta oikeuteen. Sehän olisi ollut oikea tapa tutkia, onko toiminta ollut lainmukaista.

      Poista
  2. Onhan Suomen somaliyhteisökin omanlaisensa avustusjärjestö: joka kuukausi lähtee satoja tuhansia euroja Afrikan sarveen.

    Nytte Ekmanin touhu on kuvottavaa, halveksittavaa ja selkeästi lainvastaista. Toiset vaan ovat tasa-arvoisempia kuin toiset, se on maan tapa.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!