tiistai 25. lokakuuta 2016

Nöyristelyn aika on ohi

Kansainväliset sopimukset ovat tulleet muotiin ympäristöpolitiikassa. Näin siitä huolimatta, että päästöoikeuksien kauppaan tehty järjestelmä on toiminut yskähdellen ja tuottaen lopputuloksena hankalia ja ilmeisesti myös päättäjät yllättäneitä ja jopa ympäristön kannalta vahingollisia seurauksia.

Tällä kertaa ollaan sopimassa metsiin liittyviä hiilinieluja Euroopan Unionin puitteissa. Helsingin Sanomat käsitteli asiaa ansiokkaasti pääkirjoituksessaan, joten seuraavaksi pari poimintaa sen kannanotosta.

"Suomen metsät sitovat enemmän hiilidioksidia ilmakehästä kuin vapauttavat sitä ja toimivat siten hiilinieluina. Metsäpinta-ala kuitenkin vähenee, ja ja hiilinielu on pienentynyt huippuvuosista, jolloin hakkuut olivat laman vuoksi alhaisella tasolla."

Ongelma on syntynyt siitä, että EU esittää vertailuvuodeksi loppumassa olevan laman syvää aallonpohjaa eli vuotta 2009. Silloin teollisuutemme kärsi Ruotsin kruunun alhaisesta (eli euron korkeasta) tasosta ja metsähakkuut olivat valuuttakurssien aiheuttaman teollisuuden heikon kilpailukyvyn takia paljon alhaisemmat kuin maamme hallituksen ajama biotaloustavoitteiden raaka-ainetarve edellyttää tulevaisuudessa. Valuuttakurssikehitys selviää katsomalla Suomen pankin sivuilta löytämääni kuvaa.


Suomi siis kärsi ensin eurosta aiheutuneen laman ja sen jälkeen EU haluaa rangaista teollisuuttamme siitä, että se on nousemassa uudelleen jaloilleen. Tämä siksi, että metsien kohdalla EU:n tavoite on "kehittää yhtenäinen päästöjen raportointimenetelmä, jota kaikki maat velvoitettaisiin seuraamaan".

"Tilanne on nurinkurinen. Suomen metsät ovat joka tapauksessa Euroopan suurimpia hiilinieluja. Puunkäyttöä on tarkoitus lisätä nimenomaan ilmastosyistä. Olisi erikoista, jos tästä rangaistaisiin."

Tämä lainaus nyt vain veti yksinkertaisesti sanattomaksi. Ja taitaa kertoa vähän liikaakin EU-komissioon valittujen eltaantuneiden poliitikkojen ja heitä palvelevien byrokraattien kyvykkyydestä.

Samaan hengenvetoon on todettava, että jo tällä hetkellä, ennen tulossa olevien suurten investointien valmistumista, maamme metsäteollisuus tuottaa noin 20 prosenttia Suomen vientituloista. Puhumme siis maamme taloudelle elintärkeästä sektorista.

Edelleen on huomattava, että hiilen pitkäaikainen varastointi tihentyvissä ja ikääntyvissä metsissä on riskialtista, koska sellaisissa puuston kasvu hidastuu ja ikääntyneet metsät ovat alttiimpia myrsky- ja hyönteistuhoille. Näin ollen ne voivat muuttua hiilinieluista hallitsemattomiksi päästölähteiksi. Tästä esimerkin löydämme Kanadasta.

Edellä kuvattua taustaa vastaan Helsingin Sanomien muotoilu, jonka mukaan "Suomi toivookin, että nielujen laskentamalli perustuisi luonnontieteeseen" tuntuu kummalliselta. Ei Suomi voi eikä saa tässä tilanteessa toivoa.

Toivomisen sijasta Suomen pitää yksinkertaisesti todeta, ettei se tule hyväksymään esitettyä laskentamallia. Sekä ilmoittaa, että mikäli malli otetaan kaikesta huolimatta käyttöön EU:ssa, ei Suomi tule allekirjoittamaan eikä noudattamaan sopimusta. Eikä se tule myöskään maksamaan noudattamatta jättämisestä mahdollisesti koituvia sanktioita.

Tämä asia jos mikä osoittaa, että Suomen kohdalta EU-byrokratian nöyristelyn ajan on oltava ohi. Järjettömät, epäreilut ja hyvin todennäköisesti myös tarkoitustaan vastaan toimivat sopimukset on vakaasti torjuttava ja neuvoteltava niiden sijaan tieteellisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävä ratkaisu.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Marita Laukkanen unohti
Kasvipeite sitoo yhä enemmän ilmakehän hiiltä
Geenitekniikasta merkittäviä hyötyjä ympäristölle ja maataloudelle


"



9 kommenttia:

  1. Onko tuo CO2 pitoisuuden nousu nyt niin pahasta? Raportin mukaan,
    dryland greening , maapallon aavikot ovat
    alkaneet vihertää!

    Setarkos

    VastaaPoista
  2. " Toivomisen sijasta Suomen pitää yksinkertaisesti todeta, ettei se tule hyväksymään esitettyä laskentamallia. Sekä ilmoittaa, että mikäli malli otetaan kaikesta huolimatta käyttöön EU:ssa, ei Suomi tule allekirjoittamaan eikä noudattamaan sopimusta"

    Juuri näin! Kasvibiologian ja metsätieteen vastainen päätös pitää saada kumoon vaikka sitten valloonien mallin mukaan (CETA-sopimus).
    Ville Niinistön lepsuilun vuoksi tämä asia tulee nyt vaikeimman kautta eteemme. On siinä kanssa tosi 'luonnontieteellinen' vihreä!
    -Beowolf-

    VastaaPoista
  3. Ja kaikki tämä hässäkkä vain tieteeksi väitetyn, maailmanloppua ennustavan uskonnon (Ihmisen Aiheuttama Ilmastonmuutos) vuoksi. Herää kysymys siitä, onko Suomen hallitseva ylimystö mukana hyötymässä tästä uskonlahkosta vai ovatko he vain loputtoman tyhmiä?

    Minun veikkaukseni on, että ylimykset pitävät tiukasti kiinni ilmastouskonnosta koska sen avulla voi kääntää vaalikarjan huomion pois parempien ihmisten tekemistä virheistä ja rikoksista.

    VastaaPoista
  4. Hei, voitko Professori ottaa yhteyttä (halutessasi anonyymillä) sähköpostilla? mhamilo@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Vain suomalaiset ovat niin naiiveja että kuvittelevat muiden maiden ajavan tässä ympäristöasioita. Ei se niin ole. Jokainen järkevä maansa edustaja edustaa omaa maataan, ja haluaa sellaisen laskentamallin jossa oma maa pärjää parhaiten, vaikka se sitten ei tuottaisikaan sitä toivottua ympäristöllistä lopputulosta.

    Suomalaiset eivät vain millään opi mistä näissä neuvotteluissa on aina kyse ja miten asioita kytketään toisiinsa. Täällä ajatellaan että asiat asioina ja rehdisti vaan, mutta kukaan muu ei niin tee.

    No, tyhmän eväät syödään aina ensin.

    VastaaPoista
  6. Vastamyrkkyä ilmastohuijareille?



    ”Join the People’s Global Co-development Movement
    Learn How to Build Your Own Free Energy Generator”,
    http://qegfreeenergyacademy.com/?awt_l=PCNs6&awt_m=3dfr_jq3b2fCYJ.

    ”About the QEG Free Energy Academy

    Here you will find all of our QEG educational materials and courses for purchase, plus the free manual, QEG reports, documentation, videos and important links.

    Due to the unique open-source nature of the QEG fuelless generator project, many individuals, groups and so called “experts” have written a variety of bogus opinions on the QEG, however, none of them have ever built one. We have built 6 QEGs in the last two years. Currently there are over 100 QEGs being built in over 40 countries, global co-development at its best!”

    VastaaPoista
  7. Hesarin pikku-uutinen 25.10.2016: "Hiilidioksidin määrä ilmakehässä on noussut ennätyksellisen suureksi. Edellisen kerran yhtä paljon hiilidioksidia oli ilmakehässä 3-5 miljoonaa vuotta sitten."

    Tuhansia miljardeja euroja on siis haaskattu ilman mitään tulosta hiilipäästöjen vähentämiseen. Lopetetaan tämä hulluus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hulluus ei lopu koska niin monet hyötyvät siitä. Ainakin kolmen tahon intressit yhtenevät tässä:

      - poliitikot voivat kasvattaa julkisen vallan roolia melkein kaikessa vetoamalla ilmastonmuutokseen (katso miten hanakasti mm. haittamaahanmuutto pyrittiin siihen kytkemään ennen Syyrian ja Irakin tilannetta)

      - varakkaat sijoittajat ja alalla toimivat yritykset hyötyvät massiivisista julkisista tukiaisista tuuli- ja aurinkovoimalle sekä biopolttoaineille

      - ympäristöväki taas iloitsee avoimesti teollisuden alasajosta länsimaissa, vähät siitä että Kiinaan tilalle rakennetut tehtaat ovat ympäristölle vahingollisempia koska #GreenLogic

      Niin kauan kuin ilmastonmuutoksesta kohkaaminen tietää pienelle piirille lisää valtaa ja rahaa, ei 99%:n mielipidettä kuunnella.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!