lauantai 12. joulukuuta 2015

Vasemmistovaltuutettu arveli mutiaisten tulevan vuodeosoatolle

Vasemmistolaisesti ajattelevat suomalaiset ovat olleet valmiita tuomitsemaan jyrkin sanoin kaikki, jotka ovat olleet turvapaikanhakijoiden tulvaa vastaan. Esimerkiksi Itä-Suomen yliopiston vasemmistoliittolainen tutkija Vesa Puuronen on kirjoittanut Perussuomalaisista seuraavaa.

"Erityisen järjestäytyneeltä näyttää kaupunkilaisrasistien ryhmä, jota edustavat muun muassa äärikansallismielisen Suomen Sisun jäsenet ja kansanedustajat Jussi Halla-aho, James Hirvisaari, Olli Immonen ja Juho Eerola.... Toista Perussuomalaisten piirissä vaikuttavaa ryhmää voinee kutsua maalaisrasisteiksi ja siihen kuuluvat ainakin kansanedustajat Teuvo Hakkarainen ja Pentti Oinonen... Näiden kahden kohtuullisen selkeän ryhmän lisäksi osa muistakin Perussuomalaisten kansanedustajista suhtautuu maahanmuuttajiin ja monikulttuuriseen maahanmuuttopolitiikkaan hyvin kielteisesti."

Tämän päivän uutinen osoittaa, etteivät kaikki poliittisesti aktiiviset kommunistien perilliset ole täysin kritiikittömiä turvapaikanhakijoiden ihailijoita. Vasemmistoliiton Kaakkois-Suomen piirin mukaan iittiläinen valtuutettu Hannu Suhonen ei nimittäin voi jatkossa asettua puolueen listoille ehdokkaaksi rasististen puheiden vuoksi.

Suhonen oli todennut, että tyhjentyneelle terveyskeskuksen vuodeosastolle olisi seuraavaksi tulossa "mutiaisia". Ilmeisesti Vasemmistoliiton päättävät elimet ovat tulkinneet Suhosen tarkoittaneen turvapaikanhakijoita, vaikka tämä onkin puolustautunut väittäen tarkoittaaneensa satiaisia. En voi tuomita Vasemmistoliiton tulkintaa, koska en olisi itsekään uskonut Suhosen selitystä.

Mutta mikä mies on Hannu Suhonen? Ja miksi minä kiinnitin huomiota Kaakkaois-Suomen vasemmistoliiton tapahtumaan?

Hannu Suhonen on ollut hyvin aktiivinen vasemmistopoliitikko. Ja kallis. Iitin kunnan mukaan Suhonen on tammikuusta 2013 kesäkuuhun 2015 tehnyt yhteensä 24 valitusta, jotka kunnanhallitus on käsitellyt.

Kunnan tekemän arvion mukaan yhden valituksen käsittely maksaa noin 2 000 euroa. Näin Suhosen valitukset ovat maksaneet Iitille noin 48 000 euroa viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana.

Virkakoneiston kuormittamista merkittävämpi taloudellinen menetys saattaa kuitenkin syntyä, jos valitus estää kohteena olevan hankkeen toteutumisen. Suhonen on luonnollisesti ollut toimintansa kustannuksista aivan eri mieltä.

Suhonen kuvailee politiikkansa motiiveja seuraavasti: "meikäläisen tavoitteena on puolustaa sellaista ihmistä, joka ei itse uskalla, pysty tai osaa tuoda mielipidettään tai pysty puolustamaan ilmatilaansa, elinoikeuksiaan. Se on työväenedustajan tavoite ja tehtävä."

Etelä-Suomen Sanomien kolumnisti on puolestaan kuvaillut Suhosta seuraavalla tavalla. "Kovaääninen puhe alkaa eikä lopu lyhyeen. Iitin legendaarinen kunnanvaltuutettu Hannu Suhonen (vas.) varastaa shown jo ennen kuin valtuuston kokous edes pääsee vauhtiin.

Suhonen asettuu poikkiteloin, koska hänen mukaansa Iitin kunta tunnetaan ´virkamiesten mielivallasta, toimivallan ylityksistä sekä siihen liittyvästä ylimielisestä asenteesta köyhälistöä ja kommunisteja kohtaan´. Osapuilleen näillä sanoilla hän tapaa aloittaa valituskirjelmänsä sekä osan valtuustopuheenvuoroistaan.

Suhonen, 72, on merkonomi ja työttömäksi jäänyt entinen ay-toimitsija, joka on istunut Iitin valtuustossa vuodesta 1973 lähtien. Hänessä yhdistyvät vankkumaton usko omaan oikeudentajuun ja epäkunnioitus muita päättäjiä kohtaan."

Kaikkiaan Suhonen tuntuisi siis olevan ay-taustainen ja vahvasti vakaumuksellinen pitkän linjan vasemmistopoliitikko, joka värikkäällä käytöksellään on saavuttanut riittävän äänestäjäkunnan suosion tullakseen valituksi valtuustoon. Niinpä myös hyönteispuheissa taustalla oli epäilemättä omien näkemysten ilmaisemisen lisäksi oman kannattajakunnan suosion tavoittelu.

Asia on yleispoliittisesti tärkeä, sillä Suhosen mutiaislausunto tuli samalla osoittaneeksi, etteivät vasemmiston kannattajat ole niin yksimielisesti ylitiösuvaitsevaisen maahanmuuttopolitiikan ja monikultturismin takana, kuin aatesuunnan johtomiehet ovat puheissaan ja toimissaan antaneet ymmärtää. Tässäpä onkin purtavaa puolueen seuraavalle puheenjohtajalle, joka epäilemättä tulee puolueen äärisuvaitsevasta plutoonasta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lepsu maahanmuuttopolitiikka tuhosi Perussuomalaisten kannatuksen
Toimittaja Pirkko Kotiranta: patsas ja sananvapaus
Vihatekojen sarja jatkuu Helsingissä





6 kommenttia:

  1. Suhonen lienee melkoinen änkyrä, mutta sikäli kuin olen huomannut, vasemmistoliitossa on melkoinen määrä jokseenkin tiukkoja ja asiapohjaisia maahanmuuton vastustajia. He tiedostavat sen, että nykyinen sosiaaliturva ei kestä nykyistä maahanmuuttoa. Nykyiset tulijat kun kuuluvat sellaisiin ryhmiin, jotka eivät ole kahteenkymmeneen vuoteen työllistyneet ja joiden työllistymisennuste on siten erittäin huono. Edessä on siis kaksi vaihtoehtoa. Sosiaaliturvaa leikataan voimakkaasti tai jatketaan nykyisellä linjalla, jonka tuloksena talous romahtaa, ja sosiaaliturvaa leikataan vielä paljon jyrkemmin. Se, mitä mahdollisuuksia näillä entisillä saarislaisilla ja heidän perillisillään on vaikutta vasemmistoliiton toimintaan on sitten jo toinen kysymys. Epäilen vahvasti, että vaikutusmahdollisuudet ovat jokseenkin heikot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahdollisuudet lisäntyvät mikäli perinteiset duunarit palaavat Perussuomalaisista Vasemmistoliittoon. Nyt he lienevät vasta siirtyneet Perussuomalaisista nukkuviin.

      Se on sitten eri asia, onko Perussuomalaisten merkityksen pieneneminen loppupeleissä hyväksi kenellekään.

      Poista
    2. Tuskinpa duunari Perussuomalaisista Vasemmistoliittoon siirtyvät. Demareihin heitä kyllä on palannut. Kuinka pysyvästi, sen aika näyttää. Eivätköhän ne saarislaiset duunarit ole siellä Vasemmistoliitossa vanhaa muistia ja jos uudeksi puheenjohtajaksi tulee Li Andersson, niin lähtevät sieltä melkoisella varmuudella.

      Poista
    3. Toki suurin osa demareihin. Mutta eivät kaikki. Esimerkiksi tunnettu kommunistien pesä Karkkila muuttui 2011 persujen vahvaksi alueeksi, joten siellä luonteva paluusuunta olisi vasemmisto. Andersson kylläkin karkoittaa.

      Poista
    4. Perussuomalaisten maalaisrasisti Hakkarianen kävi henkilökohtasesti opastamssa aikoinaan väliamerikassa kenttäsahan käyttöä ja huoltoa ..

      Poista
  2. Olen itse iittiläinen ja olen tuntenut Suhosen jo pienestä pitäen. Se, mitä Hannusta pitää tietää, on se että hän ei koskaan pitänyt suutaan kiinni politiikasta ja kaikki hänen puheenaiheensa sivuavat aina jotenkin politiikkaa. Hänen kiihkoileva kommunistisuutensa sekä hänen alati pärisevä moottoriturpansa takasi hänelle tietyn maineen kuntalaisten keskuudessa, sekä porttikieltoja kylän kahviloihin ja huoltoasemille.

    Hän on myös varmaan ainoa kommunisti koko valtakunnassa, joka ajaa bemaria.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!