perjantai 4. joulukuuta 2015

Poliisi joutui pakenemaan turvapaikanhakijoita Hennalassa - ei rikostutkintaa

Helsingin Sanomat kertoi tänään sisäministeri Petteri Orpon aikeesta perustaa Suomeen palautuskeskus. Hänen mukaansa sinne kerättäisiin ne ihmiset, joiden turvapaikkahakemus on hylätty. Ja jotka siis ovat maassa täysin laittomasti.

HS:n juttuun sisältyi aivan valtava uutispommi. Sen mukaan "Lahdessa Hennalan vastaanottokeskuksessa sattui marraskuussa välikohtaus, jossa miesjoukon piirittämä poliisipartio joutui pakenemaan uhkaavaa tilannetta käyttämällä kaasua ja patukkaa.

Hämeen poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikön Tero Seppäsen mukaan välikohtauksesta on käynnistetty poliisin sisäinen selvitys... Seppäsen mukaan Hennalassa oli paikalla useampia poliisipartioita. Hänen tietääkseen välikohtauksen takia ei ole aloitettu yhtään rikostutkintaa."

Suomessa ollaan siis jouduttu tilanteeseen, jossa virkavalta joutuu väkivallan kohteeksi, joutuu perääntymään eikä katso tarpeelliseksi tulkita tapahtunutta rikokseksi. En myöskään ole havainnut asiasta uutisoidun aikaisemmin, vaikka Hennalan tapahtumista on toki muuten uutisoitu kerran jos toisenkin.

Haluankin tässä kysyä, että aikooko poliisi jatkossakin ohittaa itseensä kohdistuneet uhkaavat tilanteen olan kohautuksella? Samoin kysyisin suomalaiselta valtamedialta miksi se ei ole katsonut aiheelliseksi uutisoida näyttävästi turvapaikanhakijoiden poliisiin kohdistuvasta vakavasta väkivallasta ja tekemättä jätetystä rikostutkinnasta, vaan jopa kaltaiselleni aktiivisesti mediaa seuraavalle ihmiselle tapahtunut tuli esiin vasta jälkikäteen aivan eri asiasta kertovan otsikon alla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Poliisin toiminta Tampereen mielenosoituksen yhteydessä on tutkittava
Tiina Rosenbergin unelma mielenkiintoisesta Pohjolasta etenee
Media siirtyi maahanmuuttopolitiikassa salailusta vapaaseen tiedonkulkuun



26 kommenttia:

  1. Mediamme ja tutkiva journalismi näyttävät sulkevansa toisensa pois, valitettavasti. Kun idästä tulee shioja ja lännestä sunneja ja etelästä salafisteja tänne myöhäiskristilliseen sekularisoituneeseen pohjolaan, tämän kansainvaelluksen aiheuttanut 1400 vuotta jatkunut islamin sisäinen uskonsota alkaa täälläkin, minkä Hennalan esimerkki osoittaa. Poliisijohtajan lausuma sunni-shia-kärhämistä taidettiin lööpeistä sensuroida. Auttoiko mitään?
    Meikäläisessä (ilmeisesti jo entisessä) rauhaan ja keskinäiseen luottamukseen perustuvassa nukkekodissa tuo uskonriita ei ratkea koskaan, vaan koko hienojakoinen hyvinvointivaltion rakenne menee lopullisesti nurin niin taloutensa kuin sosiaalisen viitekehyksensä osalta. Kauhulla odotan perheenyhdistämisiä.
    Uskonnolliset erimielisyydet eivät voi olla peruste turvapaikan saamiseen, koska tänne tulee kaikkia riidan osapuolia eikä vain yhden ”henkilökohtaisesti vainotun” ryhmän väkeä. Tuohon väliin erotuomariksi meneminen saa vain kaikki osapuolet käymään ”vääräuskoisen” poliisin kimppuun.
    -Beowolf-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäs sijoittaa ne siiat ja sunnit inarin pohjoispuolelle tammikuuksi jonneki puolijoukkuetelttaaan, kyll äsiellä pahemmat kuumenemiset viilenis ..

      Poista
    2. Ongelma ratkeaa jos kaikki ryhdymme sunni-muslimeiksi....

      Poista
  2. Nykyinen niin sanottu journalismi on täysi paradoksi. Aikakautena, jolloin yhä pienempi piiri omistaa ristiin kaikki tiedotusvälineet, on turha työ koettaa löytää valtamedioista aidosti kyseenalaistavaa ja inhorealistista epäkohtia tonkivaa toimittajaa, koska tämä olisi hyvin pian työtön toimittaja.

    Mitä tulee poliisin ahdinkoon, suomalaisten pitäisi olla enemmän kuin huolissaan. Mikäli virkavallan rahkeet riittävät ainoastaan raiteiltaan joutuneiden kantaväestön ressukoiden kurittamiseen, olemme tuomittuja sillä hetkellä, jolloin uudet asukkaat päättävät lähteä tosissaan ajamaan omia normejaan ja tapojaan vallitseviksi tässä maassa. Sormen heristely ei auta uskonnollisen fanatismin edessä.

    Pitäisi tunnustaa se tosiseikka, että omien kansallisten etujen ajaminen ei aina tuo järin humaania mainetta maailmalla, mutta se on toisinaan kansan ja heidän maansa säilymisen edellytys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siinäö vaiheessa pitää ottaa avuksi puolustusvoimien sotapoliisipojat puupamppuineen, ja jos se ei auta niin rynkkyinneen ,,,

      Poista
    2. Toivotaan nyt, että lakimuutokset kannustavat jo tulleita palaamaan koteihinsa.

      Poista
  3. Virkavallan väkivaltainen vastustaminen ei siis ole enää rangaistava teko Suomessa.

    Tiedonjulkistamispalkinto tästä pitää myöntää Suomen poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja Yrjö Suhoselle, joka kertoi asiasta keskiviikkona blogissaan, tosin Hennalaa mainitsematta. Ilman tätä kansalaisrohkeutta emme tietäisi kapinasta vieläkään.

    Pimeä aika on koittanut, keskiaikaa pimeämpi.

    VastaaPoista
  4. Nämäkin VOKeissa rähjäävät pitäisi palauttaa muitta mutkitta. Raiskaajat, seksuaalisesta ahdistelusta epäillyt ja rähjääjät pitäisi kaikki palauttaa saman tien. Ei pitäisi olla vaikeaa. Kyse on tahdosta, eikä mistään muusta.

    VastaaPoista
  5. Niin ja jos suomalaiset piirittäisivät poliisin samalla tavalla, häkki heilahtaisi alta aikayksikön. Double standards?

    VastaaPoista
  6. Oikeastaan ymmärrän hyvin, että poliisi ei käynnistä tästä kähinästä esitutkintaa. Se vaatisi melkoisen määrän työtä, eikä käytännössä johtaisi mihinkään. Pääsyyllisten eli kellokkaiden esiin saaminen olisi työn takana. Todenpuhujat turvapaikanhakijoiden kuulusteluissa olisivat harvemmassa kuin kanan hampaat. Aikanaan sitten ehkä päästäisiin jopa oikeuteen asti, jossa määrättäisiin ehkä sakkoja (joita ei tietysti saataisi perittyä) tai ehdollista (eli käytännössä ei itään). Siis paljon työtä turhan takia. Mistä herää taas kysymys, että miksi tällainen tilanne on ehdoin tahdoin synnytetty ja miksi edelleenkään ei ole saatu aikaan rajatarkastuksia ja pikakäännytyksiä, jotka todellisuudessa ovat ainoa keino tilanteen pahenemisen pysäyttämiseksi.

    Ja valitettavasti suomalaiseen mediaan pätee se sama kritiikki, joka voidaan kohdistaa sisäministerin toimintaan. Todellisuuteen herätään vain pakon edessä ja hitaasti silloinkin. Herääminen johtaa vain vastahakoisiin ja vaikutukseltaan mitättömiin toimenpiteisiin. Mistään analyyttisistä tarkasteluista ja proaktiivisista toimenpiteistä ei ole puhettakaan.

    Muutama päivä sitten tulin muutaman tunnin lennolla takaisin Suomeen. Koneessa oli hyvä lehtitarjonta ja niinpä luin ensin Financial Timesin, New York Timesin ja Economistin. Lopulta avasin myös tarjotun Hesarin, mutta sieltä pöllähti niin ummehtunut löyhkä, että parin minuuttia kestäneen selaamisen jälkeen palasin aikaisemmin lukemieni pariin.

    VastaaPoista
  7. Jospa poliisin on käsketty säästää rahaa pahan päivän varalle ja siksi rikostutkintaa ei aloitettu? Ministerikin jo herännyt, että tulevaisuuden mamu kulut ovat miljardiluokkaa mistä ei selvitä...

    "– Me tulemme puhumaan miljardeista. Sanon sen ihan suoraan, että tässä puhutaan sellaisista summista. Silloin meillä on keinot aika vähissä, että mistä ne rahat otetaan, Mäntylä toteaa.

    Mäntylän mukaan tällainen summa ”heijastuu väistämättä” myös palveluihin ja eri yhteiskunnan toimintoihin. Hän huomauttaa, että esimeriksi poliisit toimivat tällä hetkellä ”aivan äärirajoilla”."

    http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/147219-ministeri-tvssa-turvapaikanhakijoiden-kustannuksista-sanon-sen-ihan-suoraan

    VastaaPoista
  8. Tämä on lopun alkua. Olen vakaasti sitä mieltä, että tämän läpimädän poliittisen epäjärjestelmän pitääkin antaa romahtaa. Lähes kaikki joutuvat siinä rytäkässä kärsimään jollain tavalla, mutta sekin on parempi kuin nykyisen pelleilyn jatkaminen tekohengityksellä. Kerran se kirpaisee ja sitten puhtaalta pöydältä suoran demokratian keinoin parempi hallinto pystyyn.

    VastaaPoista
  9. Hyviä huomioita kommenteissa. Muistetaan kuitenkin, ettei Ruotsin talous ole ainakaan vielä romahtanut. Sen sijaan yhteiskunta on muuttunut siellä peruuttamattomasti. Uhtenä merkkinä siitä ovat sikäläisen poliisin säännölliset perääntymiset nuorisolaumojen edessä. Meillä tämä kehitys on vasta alussa, mistä Hennalan tapaus on esimerkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisivat palkata venäjältä omonin poikia sinne pahimmille alueille, ne pojat ei ole kovin kilttejä ..

      Poista
  10. Yle näytti tuunti sitten kertovan, että tapauksessa poliisin kimppuun oli käynyt 50 turvaa maastamme hakevaa. Myös poliisihallituksen tarkastaja ihmettelee rikosilmoituksen tekemättä jättämistä. Mielenkiintoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös poliisia syytetty kovista otteista? Ehkä siinä syy. VOK-asukas haki rajoja ja sai niitä kuin Tikritin poliisilta.Poliisi toivoo että asiasta ei nouse enää isompi haloo.

      Poista
  11. Olen aidosti huolissani jos nyt kylminä, pimeinä ja sateisina päivinä on tälläistä kun on ymmärretty antaa olevan, niin mitä tapahtuu kesällä? Jengiä ei saisi ottaa maahamme yhtään lisää ja "vanhatkin" pitäisi saada maasta ulos. Samaan aikaan kesällä naistenkin pukeutuminen muuttuu "provosoivammaksi", niin mitä tapahtuu? Jos poliisikin perääntyy ja jättää asian sikseen, niin ei tässä valitettavasti kauheasti vaadita, että ensimmäiset suomalaiset vigilantet syntyvät tai että isompi porukka hermostuu ja ottaa asiat omiin käsiinsä. Ellei touhuun saada pikaisesti järkeä, niin kesällä tunnelmat ovat puolin ja toisin kaikin puolin kuumat. Väkivallan kesää odotellessa. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä käy niin ettei suomaliset enään puistele nyrkkiä taskussa vaan jossain muualla ...

      Poista
  12. Alkaa olla viimeiset hetket aseistautua.

    VastaaPoista
  13. Lahdessa kiertää todella kovan luokan huhu Hennalasta,ks. MV-lehti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huhut ovat huhuja ja niissä lehmätkin lentävät. Enpä usko tuota ennen kuin asiasta on näyttöä.

      Poista
    2. MV saattaa hyvinni olla putinilainen projekti Suomen poliittiseksi epästabiloimiseksi. Eppäilen ryssää aina yleisesti ja erityisesti.

      Poista
  14. Jos tuossa MV-huhussa on perää, niin se kieltämättä selittäisi poliisin vaitonaisuutta. Tapauksesta voi hyvinkin olla elävää kuvaa. Tosin raadollisempi selitys on varmaankin se, ettei tutkinnassa saataisi selville mitään. Tuskin piiritetyt poliisit enää hyökkääjiä tunnistavat, eivätkä hyökkääjät myönnä mitään, joten miten tutkia?

    VastaaPoista
  15. Pakko sanoa, että valot päälle. Jos nyt järjellä miettii, niin en kyllä hetkeäkään usko, että poliisit olisivat vain "poistuneet" VOK:sta tuollaisen jälkeen. Eihän siinä olisi enää mitään järkeä. Ei millään pahalla, mutten jaksa tuohon uskoa.

    VastaaPoista
  16. Poliiseilla on hyvä varustus, mutta näköjään tarvitaan siihen mukaan mopopoikien suosima actionkamera. Halpa henkivakuutus ja auttaa selvittämään monta kiperää tilannetta jälkikäteen.

    Olen niin tyhmä, etten tiedä onko kaikissa poliisiajoneuvoissa ns. liikennekameraa tai autokameraa, joka kuvaa esim. poliisin päiväätyösarkaa. Tällaiset kamerat kun ovat tuttuja vaan amerikkalaisista sarjoista ja tietenkin Venäjän reissuilta.

    Arja-täti

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!