tiistai 29. joulukuuta 2015

Penkkiurheilua kaupallisen suunnitelmatalouden ehdoilla

Minun lapsuudessani meillä oli kaksi TV- ja kaksi radiokanavaa. Niiltä tuli urheilua lähinnä arvokisojen ja suosituimpien kotimaisten kilpailujen yhteydessä. Niinpä penkkiurheilevan kansakunnan kaapin päällä oli vain harvoja sankareita - sellaisia kuin Eero MäntyrantaJouko Kuha, Jorma KinnunenKaarlo Kangasniemi tai Matti "Mölli" Keinonen.

Sittemmin digitalisaatio on muuttanut viihde- ja urheilutarjonnan. Sen mukana on tullut suuri määrä erilaisten urheilukilpailujen lähetyksiä, mutta samalla monet kansaa eniten kiinnostavat urheilulajit on suljettu maksumuurin taakse.

Eihän urheilu tietenkään ole ollut rahasta vapaa oikeastaan koskaan. Vuonna 1916 asian vahvisti juuri maastohiihdon Oulun piirin 30 km mestaruuden voittanut Eino Björn sanoen käsissään mitalia pidelleen "vaan min´en taija ennää tulla".

Björnin motiivina oli se, ettei voittoon enää liittynyt rahapalkkiota (lähde Jussila 1998: Suomen Hiihto, Otava). Ammattiurheilu oli muuttunut amatööri-ihanteiden mukaiseksi myös piirinmestaruustasolla.

No, raha palasi urheiluun varsin vikkelästi, kuten Paavo Nurmen sulkeminen vuoden 1932 olympialaisista osoittaa. Tosin niin ei tainnut käydä enää piirinmestaruustasolla. Myös TV-lähetyksistä on vuosi vuodelta maksettu yhä huimempia summia kilpailujen järjestäjille.

Sen seurauksena monien suosittujen TV-lajien kilpailuista on tullut katsojille maksullisia. Esimerkiksi maastohiihdon maailmancupin saa seurattavakseen MTV3:n maksullisesta palvelusta ja jääkiekon SM-liigan nelosen vastaavasta.

Kaupallisuuden aiheuttamista ilmiöistä kertoi myös Helsingin Sanomat tänä aamuna uutisessaan, jonka mukaan Suomessa erittäin paljon kiinnostusta herättävää NHL-jääkiekkoa voi muualla maailmassa katsella 20 dollarin (18,5 euron) hintaan, mutta meillä se on kytketty Viasat-palveluun, jolloin hinnaksi tulee yli neljänneksen enemmän (24,95). Se tekee vuositasolla 77,40 euroa, jonka vastineeksi saa joukoittain ohjelmia, joista juuri kukaan ei ole kiinnostunut.

Jos siis olisin kiinnostunut seuraamaan TV:stä vaikkapa maastohiihtoa ja jääkiekkoa, minun pitäisi ostaa hiihtoa varten MTV3:n maksullinen paketti ja liigajääkiekkoa varten Sanoma Oy:n vastaava palvelu. Kokonaishintaa näille tulisi yli 500 euroa vuodessa. Ja sen päälle perhekoosta riippuva Yle-vero.

Pelkän Yle-veron maksaja saa tänä vuonna katsella kotimaiset hiihtokilpailut (mukaan lukien maassamme järjestettävät maailmancup-osakilpailut), jääkiekon nuorten MM-kilpailut sekä osan jääkiekon aikuisten MM-kilpailuista. Siis kokonaisuudessaan vain hiukan laajemman valikoiman kuin näiden lajien ystävä sai katsottavakseen 1960-luvun kahdelta TV-kanavalta.

* * *

Toki monet maat ovat tarjonneet TV-lähetyksiään internetistä. Niinpä muutamia vuosia sitten esimerkiksi hiihdon Otepään maailmancupin saattoi katsella virolaisella selostuksella sikäläisestä netti-TV-lähetyksestä.

Nyt tämäkin porsaanreikä on kuitenkin tukittu ja kaupalliset palvelut ovat sopineet urheilulähetysten sensuroinnista sellaisissa maissa, joissa lähetysoikeudet on ostanut jonkin taho. Tämä voidaan nähdä urheilutarjonnan kaupallistamisena suunnitelmatalouden keinoin.

Näin toimien TV:n kaupallistaminen ei oikeastaan ole johtunut palvelutarjonnan lisäämiseen, vaan tyypillisen suunnitelmatalouden tavoin lähinnä urheilulähetysten levityksen rajoittamiseen. Lopputuloksena urheilun pyörittämiseen on kanavoitunut paljon rahaa, jota kukin hyötyjätaho on voinut käyttää sopivaksi katsomallaan tavalla.

Samalla urheilun seuraaminen erilaisten internetin "streamien" kautta on tullut varsinkin nuorten ja muiden rahojaan tarkasti laskemaan joutuvien parissa tavalliseksi. Hintana niissä on oikean steamin löytämisen vaikeus, ohjelmien usein heikko taso ja mahdollisesti jonkinasteinen virusvaara.

Lisäksi näihin "streameihin" usein liitetyt mainokset katkovat lähetyksiä. Tämä seikka viittaa varsin mielenkiintoisesti siihen, että suunnitelmatalouden keinoin rakennettu kaupallinen toiminta on saanut kilpailijan vapaan, joskin laillisuuden rajoja kokeilevan, markkinatalouden piiristä.

Aika yksin näyttää pystyykö lakien suojelema kaupallinen suunnitelmatalous säilyttämään asemansa tässä kilpailussa. Joka tapauksessa on selvää, että mitä suositummaksi "streamit" tulevat, sitä enemmän ne asettavat paineita kanavapakettien hintasuunnitteluun. Ja pelaavat näin epäsuorasti kuluttajan pussiin - ainakin ellei TV-yhtiöiden ja sitä kautta urheilun keskusjärjestöjen saamatta jäävä taloudellinen tulos vaikuta urheilun ja siitä tehtävien TV-lähetysten tasoon.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lapsille voidaan tarjotaa vain kilpailemisen sisältävää liikuntaa tai ei liikuntaa lainkaan
Oliko laskuvarjohyppy 41 km korkeudesta sankarin vai ääliön teko?
Kuinka paljon jalka-, lento- ja koripallo kiinnostavat?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!