torstai 31. joulukuuta 2015

Vuoden vitsi?

Helsingin Sanomat muistutti pääkirjoituksessaan, ettei vastaanottokeskuksiin kohdistuneita polttopulloiskuja voi selittää pelkän humalatilan avulla. Lehti on oikeassa: iskujen taustalla on monia erilaisia syitä.

Tärkein niistä on kuluneena vuonna Suomeen suuntautunut massamaahanmuutto, joka on monin paikoin muuttanut merkittävästi ihmisten elämää. Tutkimuksia tästä muutoksesta ei ole tietääkseni tehty, mutta erityisesti Lähi-Idän ja Afrikan alueelta saapuneiden maahanmuuttajien "ansiot" seksuaali- ja muussa väkivaltarikollisuudessa ovat hyvin kansalaisten enemmistön tiedossa joko omien havaintojen, lehdistön ja sähköisten viestimien tai sosiaalisen median kautta.

Niinpä tyttöjen liikkumista on monissa perheissä rajoitettu ja pojat ovat paikoin ottaneet yhteen maahanmuuttajien kanssa - ja myös jälkimmäisten välttäneen yksin liikkumista öiseen aikaan. Näistä tosin ei ole juurikaan uutisoitu, mutta tiedän molempia tapahtuneen omassa lähipiirissäni.

Lisäksi yhteen puoluekokoukseen osallistuvia on maassamme kehotettu välttämään yksin liikkumista - tosin luultavasti pikemminkin maahanmuuttajien puolustamista väkivaltaisuutensa tekosyynä pitävien vasemmistonuorten kuin itse maahanmuuttajien uhan välttämiseksi.

* * *

Optulan vuonna 2014 tekemän tutkimuksen mukaan "Seksuaalirikoksista epäillyistä ulkomaalaisista 24 prosenttia oli kotoisin Aasiasta, 19 prosenttia Afrikasta... Aasialaisista epäillyistä 53 prosenttia oli irakilaisia, 21 prosenttia iranilaisia ja 11 prosenttia afganistanilaisia... Afrikkalaisista epäillyistä 18 prosenttia oli kotoisin Nigeriasta ja 18 prosenttia Somaliasta, algerialaisia epäillyistä oli 12 prosenttia, marokkolaisia seitsemän prosenttia, libyalaisia kuusi prosenttia ja ghanalaisia kuusi prosenttia."

Nähdään, että seksuaalirikostilastojen kärjessä ovat juuri ne kansalaisuudet, joita meille on saapunut eniten vuoden 2015 aikana. Tämä ei ole jäänyt ihmisiltä huomaamatta, vaan on johtanut pelkoon suomalaisen yhteiskunnan muuttumisesta naisille turvattomaksi. Tähän liittyen on maassamme annettu myös oppilaitoksen rehtorin ohje nuorille naisille heidän pukeutumisensa muuttamiseksi ja koulun rehtorin tiedote tyttöjen käyttäytymisen muuttamiseksi.

Samaisessa tutkimuksessa todetaan pahoinpitelyrikosten osalta myös, että "afrikkalaisten tekemien rikosten keskittyminen somalialaisten ryhmään viittasi siihen, että valtaosa pahoinpitelyrikoksista epäillyistä oli maassa turvapaikanhakijoina.... Mikäli oletetaan kaikkien somalialaisepäiltyjen olleen turvapaikanhakijoina maassa, olisi turvapaikkaa hakeneiden somalialaisten rikollisuustasoksi vuosina 2009–2012 tullut keskimäärin 22 pahoinpitelyrikosta 100 000 maassa viipymisvuorokautta kohti. Vastaavasti, mikäli kaikki pahoinpitelyrikoksista epäillyt irakilaiset olisivat olleet turvapaikanhakijoina maassa, ryhmän keskimääräinen rikollisuustaso olisi ollut 25 pahoinpitelyrikosta 100 000 maassa viipymisvuorokautta kohti."

Edellä olevasta tilastotiedosta voidaan laskea, että pelkästään maahamme 1.1.-30.11.2015 turvapaikanhakijoina saapuneet 19 857 irakilaista turvapaikanhakijaa tulevat tekemään maassamme noin 800 pahoinpitelyrikosta olettaen, että heidän hakemuksensa käsittely kestää kansainvälisten sopimusten salliman puoli vuotta

Edelleen voidaan estimoida, että 1.1.-30.11.2015 myönteisen päätöksen saaneet 453 irakilaista tulevat jatkossa tekemään vuosittain noin 35 pahoinpitelyrikosta. Toki suurin osa niistä kohdistuu saman Optulan tutkimuksen (ja myös maahanmuuttajanuorten kokemuksiin keskittyvän työn) mukaan muihin maahanmuuttajiin - eniten irakilaisiin itseensä.  

* * *

Edelle olen hakenut Optulan tutkimuksesta ne rikollisuuden lajit, jotka vaikuttavat eniten ihmisten turvallisuudentunteeseen. Lisäksi samaan sarjaan on luettava terrorismin nousu kuluneena vuonna. Erityisesti Pariisin islamisti-iskut herättivät runsaasti huomiota ja heikensivät luottamusta muslimimaahanmuuttajia kohtaan. 

Erityisesti pelätään heidän määränsä kasvun johtavan suomalaisen yhteiskunnan muuttumiseen sellaiseen suuntaan, jota kukaan ei halua. Pelätään naisten turvallisuuden heikkenemistä ja yleisen väkivaltaisuuden lisääntymistä. Pelkoa on lisäksi ollut omiaan lisäämään valtamedian läpinäkyvä pyrkimys salata maahanmuuton negatiivisia lieveilmiöitä ja korostaa siihen liittyviä onnistumisia.

Minä väitän, että se on juuri tämä pelko, joka on saanut jotkut humaltuneet miehet tekemään, onneksi epäonnistuneita, yrityksiään tuhota vastaanottokeskuksia. Nämä teot ovat irrationaalisia, vaikuttavat yleiseen mielipiteeseen tekijänsä tahdon vastaisesti ja omalta osaltaan vievät yhteiskuntaamme juuri siihen suuntaan, mitä kukaan ei halua. 

* * *

Lukijani saattaa tämän kirjoituksen lopun häämöttäessä pohtia sitä, mikä edelle kirjoitetussa on otsikon mukainen vuoden vitsi. Vastaus on, ettei mikään, sillä kirjoitin kaiken edellä olevan taustaksi tämän kirjoituksen kahden viimeisen virkkeen sisältämälle mustahkolle huumorille. 

Itse älyllisen epärehellisyyden alalle sijoittuvan vitsin kopioin tämän aamun Helsingin Sanomista: "Saksassa ilotulitteiden ampumisesta ohjeistetaan paikoin pidättäytymään. Viranomaisten pelkona on, että räjähdykset voisivat tuoda sodasta pahoja muistikuvia sadoille syyrialaispakolaisille."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

JK Kirjoituksen julkaisemisen jälkeen tuli vielä mieleeni muutaman päivän takainen uutinen Ruotsista. Sen mukaan maassa on esiintynyt useilla paikkakunnilla poliisia vastaan kohdistettuja rakettihyökkäyksiä. Niiden tekijöinä on ollut hätää, sotaa ja vainoa paenneita nuorukaisia, joille räjähdykset eivät näyttäisi tuottavan pahoja muistikuvia. Enemmän tietoa Ruotsin tapahtumista suomeksi käännettynä täällä.

JJK Äskeisen jälkikirjoituksen lisättyäni avasin Ylen nettisivut, ja jouduin toteamaan joidenkin ilmeisesti kantasuomlaisten ottaneen mallia uusruotsalaisesta ilotulitusraketteihin liittyvästä käytöskoodistosta. Idiootit.

10 kommenttia:

  1. Miksikä muuten yleensäki puhutaan näissä "turvapaikanhakijoissa" mahanmuutosta, kun eivät he virallisesti muuta maahan ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Hehän ovat vain maahan muuttamaan pyrkiviä, jotka muuttuvat maahanmuuttajiksi ja myös pakolaisiksi vasta siihen luvan saatuaan.

      Poista
    2. Oma tuntuma on että tämä on sekä tahatonta (harvemmin) että tahallista koska tälläistä tph=maahanmuuttaja sekoittelua tapahtuu juuri näissä esim. YLE & HS jotka suurimpana suitsuttavat pakolaiskriisiä vain myönteisenä. Sekoittamalla nämä kaksi saadaan omia pyrkimyksiä paremmin jaettua tyyliin :Nepalilaisten työllistymisaste vs turvapaikanhakijat.

      Poista
  2. "JK Kirjoituksen julkaisemisen jälkeen tuli vielä mieleeni muutaman päivän takainen uutinen Ruotsista. Sen mukaan maassa on esiintynyt useilla paikkakunnilla poliisia vastaan kohdistettuja rakettihyökkäyksiä."
    Ihmettelin joulun aikaan kun YLEn uutisia katsoin, ettei näistä kerrottu mitään, mutta Gävlen olkipukin poltto mainittiin useaan kertaan. Olikohan polttaja kantaruotsalainen, kun niin kovasti esillä pidettiin.

    VastaaPoista
  3. Päättyvän vuoden 2015 huomionarvoisimpiin ilmiöihin kuuluu median luotettavuuden jyrkkä lasku. Erityisesti tällä kyseenalaisella alalla on kunnostautunut Helsingin Sanomat. Tuo Professorin mainitsema pääkirjoitus on vain yksi esimerkki lehden käyttämistä menetelmistä. On asioita, joita suurennellaan ja jossa tapahtumien takaa etsitään ja ollaan näkevinään erilaista organisoitua toimintaa. On toisia asioita joita vähätellään, joita pyritään selittelemään parhain päin ja joiden takana olevalta organisoidulta toiminnalta ummistetaan silmät. Ja sitten on niitä asioita, joista tyystin vaietaan. Vaikenemisen vastapainona taas on täysin tyhjänpäiväisiä asioita, jotka nostetaan esiin suurilla otsikoilla suurenmoisina saavutuksina, edellyttäen, että näin saadaan nostettua esiin lehden suosimien ryhmien edustajia. Tästä näyttää olevan kolmenlaisia seurauksia. Yksi ryhmä (johon minä kuulun) saa tarpeekseen tämän propagandan rahoittamisesta ja sanoo tilauksensa irti. Toinen ryhmä oppii ja tottuu lukemaan kyseistä aviisia kremnologin tavoin. Ihmisellähän on se hyvä taito, että hän oppii tunnistamaan, tulkitsemaan ja oikaisemaan viestinnän vinoutumia lähes automaattisesti. Ja sitten on se kolmas, jatkuvasti kutistuva uskovaisten joukko joka hakee sieltä uskolleen vahvistusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaikinen kerta kun näen ns. valtamedian kirjoittavan ns. vastamediasta ilmaisemalla sen vääristelevän tapahtumia en voi olla näkemättä sieluni silmin kuinka harvinaisen ahnas pukki vartioi sitä kuuluisaa kaalimaata huomaamatta käsittämättömän suurta malkaa omassa silmässään.

      Poista
    2. Mahtaa se Eero Erkko pyöriä haudassaan, jos näkee mitä hänen lehdestään on tullut. Hänhän taisteli sananvapauden, suomalaisuuden, suomalaisen kulttuurin ja suomalaisten hyvinvoinnin puolesta. Nyt Hesari kiivailee "vääränlaista" sananvapautta vastaan, suhtautuu isänmaallisuuteen vähintäänkin epäluuloisesti, ivaa "impivaaralaista" kansallista kulttuuria ja ajaa suomalaisten rahojen jakamista milloin Guggenheimille, milloin maahantulijoille ja milloin millekin muulle ei-suomalaiselle taholle.

      Poista
  4. Niinpä, en olisi Janne Virkkusen lähtiessä uskonut tähän jouduttavan.

    Hyvää uutta vuotta nyt kuitenkin!
    hh

    VastaaPoista
  5. Juu, meillä on nyt pikku invaasio meneillään ja maahan saapuu äärihihhulismia sekä todella kovia epälänsimaalaisia arvoja, kielitaidottomia ihmisiä(edes englanti ei taivu), jotka eivät työllisty saati integroidu - puhumattakaan, että tänne ihan kirjaimellisesti tullaan hakemaan meidän rahat ja naiset.
    Jokainen saa toimia maksumiehenä kun tukia ja etuuksia leikataan, sakkoja ja maksuja korotellaan, aselakeja tiukennetaan(terorismin pelossa).. alkoakin on pakko saada myydä myöhempään, että rahat hulluuteen saadaan kasaan.

    Ongelman ydinkohdat ovat hyvin yksinkertaisia.

    VastaaPoista
  6. Heillä (HS ja muut valhemedian edustajat) on unelma, joka on natiivin painajainen.
    Onneksi on olemassa muitakin toimijoita, joita ei suvaitsevaisuusloisen purema ole mädättänyt rasismikorttia heiluttaviksi zombieiksi.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!