maanantai 7. joulukuuta 2015

Yleisradio nosti äärioikeiston parrasvaloihin, vai nostiko?

Yleisradion aamun sana on äärioikeisto. Mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Wikipedian mukaan "Äärioikeisto on nimitys, jota käytetään totalitaarisiin päämääriin pyrkivistä radikaaleista, poliittisista oikeistoliikkeistä... Tunnetuimpia äärioikeistolaisia liikkeitä ovat Euroopassa olleet fasismi, kansallissosialismi ja uusnatsismi".

Meillä Suomessa järjestettiin itsenäisyyspäivänä mielenosoituksia. Yksi niistä oli nimeltään 612-kulkue, jonka järjestäjät ilmoittivat seuraavaa.

"Kulunut vuosi on ollut varsin tapahtumarikas monessakin mielessä, joten yhdistys näkee entistäkin tärkeämpänä järjestää vuotuisen kulkueen suomalaisuuden puolesta. Monet tavalliset ihmiset ovat huolissaan sekä omasta että Suomen tulevaisuudesta, ja me toivotamme näistä asioista huolestuneet kanssakansalaiset mukaan osoittamaan hiljaisesti mieltään isänmaan puolesta. Kaikin puolin kiristyneen ilmapiirin keskellä haluamme omalta osaltamme muistuttaa, että positiivisuus, kunnioitus ja yhteen hiileen puhaltaminen ovat suomalaisia arvoja, joista on syytä pitää kiinni jatkossakin.

Tältä pohjalta yhdistys ilmoittaa, että marssi järjestetään tänäkin vuonna.Tapahtuma ja siihen olennaisesti liittyvä soihtukulkue ovat edelleen poliittisesti sitoutumattomia, eikä yhdistys edusta mitään poliittista kantaa. Poliittisten merkkien ja tunnusten esilläpitäminen ja käyttäminen tapahtumassa on edelleen kielletty. Myös kulkueen kärjessä liikkuva yhdistyksen asettama lippuairueen saattama Suomen lippu on ainoa sallittu banneri, viiri tai lippu.

Tältä pohjalta toivotamme kaikki isänmaalliset suomalaiset mukaan kunnioittamaan edellisten sukupolvien työtä ja uhrauksia 6.12.2015."

Uutisiin ja otsikoihin 612 mielenosoitus nousi, koska poliisi joutui suojelemaan tätä laillisesti järjestettyä mielenosoitusta Vapaus pelissä tunnuksen alla kulkevalta joukolta pidätyksin ja jopa voimatoimin. Operaatiossa ammuttiin paineilma-aseella ja otettiin kiinni yli 130 rähinöitsijää. Heistä yksikään ei osallistunut soihtukulkueeseen.

Tapahtunutta on tänään kommentoinut politiikan tutkija Erkka Railo, jonka mukaan kansallismieliset yrittävät hyödyntää itsenäisyyspäivän juhlaan liittyvää isänmaallisuutta omien tavoitteidensa saavuttamisessa.

"Äärioikeisto järjesti mielenosoituksen Linnan juhlien aikaan saadakseen julkisuutta omalle toiminnalleen ja tavoitteilleen... Yritetään tehdä itsenäisyydestä vääräntyyppistä nationalismia, joka ei ole rakentavaa eikä hyödyksi Suomelle. Täytyy toivoa, että he eivät siinä onnistu."

Railo puhui kannanotossaan siis Helsingissä rauhallisesti mieltä osoittaneista - eikä väkivaltaiseen ja laittomaan toimintaan ryhtyneistä vastamielenosoittajista. Itse jäin tutkijan kannanotossa ihmettelemään soihtukulkueen järjestäjien julkilausuttujen tavoitteiden ja Railon väitteiden välistä ristiriitaa: voisiko kulkueessa tosiaankin olla kyse fasismiin tai natsismiin pyrkivien radikaalien mielenosoituksesta suomalaisen demokratian kaatamiseksi?

* * *

Ulkomaan uutisten joukossa Yle otsikoi äärioikeiston saaneen voiton eilisissä Ranskan paikallisvaaleissa. Itse uutisesta löytyi tieto, että vaalivoittaja Kansallinen rintama on saanut lähes kolmanneksen annetuista äänistä.

Ylen uutisoinnista voinemme siis päätellä, että kolme kymmenestä ranskalaisesta on radikaaleja äärioikeistolaisia. Aikanaan vapauden, veljeyden ja tasa-arvon nimiin vannonut valtakunta on siis verovaroin toimivan uutisvirran mukaan muuttunut varsinaiseksi äärioikeistolaisten pesäpaikaksi, jonka väestöstä melkein kolmannes on heittänyt demokratian ihanteet roskakoppaan ja tavoittelee fasismin ja natsismin kaltaista äärioikeistolaista totalitarismia. Pelottavaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi unohdit Ranskan muslimit, Elina Ravantti?
Yle kaalimaan vartijana
Ylen propagandapäivän alku ei lupaa hyvää



18 kommenttia:

  1. Samaan kiinnitin huomiota, harkitsemattomia sanavalintoja - tai sitten hyvinkin tarkkaan harkittuja, Olisi mielenkiintoista tietää mitä toimittajan kysymystä tai sanamuotoa Railo oikeasti analysoi, Ylehän ei tätä meille kertonut. Suuressa fasismiuutisoinnissaan Yleltä unohtuu kertoa myös se, että ennen kuin natsisiat hyökkäsivät sotakoirin ja ampuivat satunnaista sivustahuutelijaa maanpinnan kautta silmään, oli väkivaltainen joukko heitellyt järjetystä pitävää virkavaltaa kivillä sekä pulloilla ja yrittänyt käskyjä tottelematta murtautua poliisin linjojen läpi.

    Kannattaa myös vilkaista aamun Sanoma-konsernin lööpit ja verrata Alma-median vastaaviin. "Poliisi ampui anarkisteja kohti 7 laukausta paineilma-aseella, jälkipyykkiä seuraa varmasti poliisin toimista!", "Suurin osa pidätetyistä jo vapautettu" jne. Voinette arvata kummasta otsikot ovat. Toisessa taas keskitytään enempi linnan pukuihin.

    Ai niin, IS:n uutisessa oli muuten vielä aikaisemmin aamulla Sanoman anarkisti-uutisten luottotoimittajan Miikka Hujasen omakuva uutisen yhteydessä, mutta koska sen habitus ei olellisesti eroa muista takkufoorumilaisista on se kadonnut. Toivottavasti lukija- ja tilaajapalautteen johdosta.

    VastaaPoista
  2. Eilen oli teksti-TV:ssä havainnollinen ero YLE:n ja MTV:n välillä.
    -MTV kertoi (kuten poliisi YLE:n uutisten suorassa lähetyksessä) luvattomista mellakoijista.
    -YLEn sanamuodoista voi saada sen kuvan, että 612-kulkue oli häirikkö ja heitellyt poliisia.
    Hatunnosto suoran lähetyksen poliisille. Asia tuli selväksi. Näytti muuten haastattelijan polvet notkahtaneet ja meni ns pasmat hetkeksi sekaisin.
    PS Kuka osaa, olisi hyvä ottaa kuvankaappaukset em txt-TV-sivuilta !
    -Beowolf-

    VastaaPoista
  3. Näin se media muuttaa nopeasti jonkin ei mieluisan asian edustajat äärioikeistoksi (tai tapauksesta riippuen joksikin muuksi ääri-liikkeeksi). Professorin kirjoituksessakin kansallissosialistit ovat tunnettua äärioikeistoa. Todellisuudessa kansallissosialistit olivat sosiaalidemokraatteja, siis huomattavasti enemmän vasemmalla. Italian fasisti olivat selkeästi oikeistoa, mutta kun he aloitti yhteistyön natsien kanssa ja sota hävittiin, niin kommunistit eivät tietenkään voineet olla samaa leiriä kansallissosialistin kanssa. Näin kaikki väännettiin äärioikeistoksi. Näin se historia on käännetty median avustuksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytin kirjoituksessa Wikipedian luonnehdintaa äärioikeistosta tarkoituksella. Siihen sisältyvät sekä natsit että fasistit. Sinänsä olen kanssasi samaa mieltä.

      Poista
    2. IKL ajalta ennen sotia olisi tutumpi esimerkki kotimaisesta äärioikeistosta ja sekin taisi vielä pääosin pysytellä demokratian puitteissa kun siis Lapuan liike oli mennyt selkeästi "yli rajan". hh

      Poista
  4. Hyvin tyypillistä median toimintaa, asiat käännetään päälaelleen. Kuuntelin YLEn klo 8:n uutiset, ja minulle jäi epäselväksi, keitä pidätettiin, ketkä olivat äärioikeistolaisia, keiden mielenosoitus tapahtui ilman lupaa. Tahallistako hämmentämistä? Luotettavaa tiedonvälitystä? Totuutta täytyi taas lähteä etsimään median parjaamasta netistä.

    VastaaPoista
  5. Aikamme newspeakissa näemmä kolttasaamelainen lesbopari == Kulttuuripariskunta. Yllättäen Sanoma-konsernin uutisoimana.

    Alma taas on päässyt jo irti eilisistä vasuriorgasmeista ja välittää jo uutisiakin siitä kuinka Nato päättää pian Turkin ilma-avusta.

    VastaaPoista
  6. Kun kyseessä oli saamelaispariskunta olisi oikea muoto Kulttuuripaliskunta...

    VastaaPoista
  7. Näissä toimittajien äärioikeistoluonnehdinnoissa on alkanut herättää huomiota, että heidän mukaansa monissa maissa yli puolet kansalaisista kuuluu äärioikeistoon ja äärivasemmistoa ei löydy lainkaan. Herää epäilys, että toimittajien mittareiden nollakohta on päässyt vinksahtamaan pahasti sivuun ja mittari antaa sen takia omituisia lukemia. Onneksi normaali-ihminen on oppivainen ja korjaa vääriä lukemia antavan mittarin antamat arvot automaattisesti osapuilleen oikeaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan tuon antaa anteeksi mielipiteitään paasaavalle toimittajalle, mutta minua harmittaa kun monet tutkijat tässä kirjoituksessa mainittu mukaan lukien propagoivat omaa maailmankatsomustaan ikään kuin tieteen arvovallalla.

      Poista
    2. Juu, aiemmin kävi mielessä että ko tutkijan asteikolla nyky-Kokoomus olisi siinä Vihreiden ja Arhinmäen välissä. ;-)

      Todella Professori, ei ole aivan vaaraton asia että tutkijasta käy heti kun on suorittanut tietyt muodolliset opinnäytteet. Siinä kärsii pian yleinen luottamus yhteiskuntaan. Ruvetaan ajattelemaan, että kaikilla mielipiteillä on oikeutensa, ei ainoastaan mielipiteinä vaan myös osatotuuksina. hh

      Poista
    3. Siitä olen ehdottomasti samaa mieltä, että on erittäin huolestuttavaa, että tutkijat hylkäävät tieteellisen kriittisyyden ja korvaavat sen mielipteiden kauppaamisella. Sehän ei enää ole tieteellistä ajattelua vaan teologiaa, jossa ajattelu rajoittuu perustelujen ja selitysten hakemiseen valmiille mielipiteille. Vielä huoletuttavampaa on saman ilmiön pesiytyminen tiettyyn osaan juristikuntaa, etenkin muutamaan perustuslakiasiantuntijaksi itseään karahteeraavaan.

      Poista
  8. Ylen annon eilisessä haastattelussa, jossa toimittaja ja haastateltava poliisi olivat naamat sateesta märkiä, ei poliisin lausuman perusteella jäänyt yhtään epäselväksi, että riehujat olivat nimenomaan anarkisteja. Sitä vastoin haastattelun studiojuonnosta saati muusta studiouutisoinnista ei mitenkään voinut päätellä vasurianarkojen olevan vastuussa lainvastaisesta mellakoinnista. Ulkopuolisen vastuulla siis tosiasioiden uutisoiminen. Voiko tämän alemmas toimittelu enää mennä?

    --
    vtt

    VastaaPoista
  9. Hyvin oli kulkuekin ajoitettu.. kun tiedossa oli että on se vuoden päivä, jolloin kaikkein tyhmimmät antifantit ovat koolla riehumassa.. siinä vieressä.. :D

    Suomen äärioikeisto, skinit yms. ovat vain haitaksi asialleen ja vesittävät muidenkin mamukriittisten sanomaa sekoiluillaan.
    Kunpa ymmärtäisivät joskus, että parasta asialleen olisi se kun pysyisivät vain kotonaan..

    VastaaPoista
  10. Olen yhä vahvemmin sitä mieltä, että tarvittaisiin jokin rehellisten tiedemiesten yhteenliittymä, joka avoimesti haastaisi julkisuudessa nämä huijaritutkijat. Voisin osallistua, jos saadaan porukkaa kasaan.

    VastaaPoista
  11. Erkka Railon julkaistu tutkimus on vaatimatonta. Hän onkin omaksunut median suosiollisella tuella poliittisen roolin, jota hämmästelen.

    VastaaPoista
  12. Lausuntoautomaatti on toimittajien perustoimintaa, haetaan haluttu mielipide "tutkijalta", joka on oikeasti lähinnä bulvaani tai advokaatti.

    VastaaPoista
  13. Etsiskelin silloin uudenvuoden aikoihin tietoa 612 kulkueesta ja mitä löysin että se on järjestetty useampana vuonna ja muusta mitä löysin sain käsityksen että se on ollut rauhallinen marssi kynttilöiden/soihtujen kanssa joka on päättynyt hautausmaalle/seppeleen laskemiseen.

    Mistään en löytänyt mitään viitteitä että kyseessä olisi ollut jotain "äärioikeistolaista". Jos ei lasketa yhtä suoli24 ollutta kommenttia, jonka mukaan natsitkin kulkivat soihtujen kanssa joskus jossain. Hivenen vain sitäkin rasittaa sellainen seikka että niin ovat lukuisat muutkin eri puolilla maailmaa eri kulttuureissa.

    Näyttää siltä että vasemmistoanarkistin vain tänä vuonna päättivät että kyseessä on joku äärioikeistolainen ja epäluotettavimmat mediat lähtivät toistamaan samaa levyä ilman minkäänlaista rajoistusta. Koska mistään erityisen oikeistolaisesta tahi ääriasioista ei ole ollut mitään näyttöä, keinoina ovat ollaat sitten vihjailu ja antamisen ymmärtäminen tuttuun tapaan: "Äärioikeisto mellakoi kaupungilla, väkivaltaa ja polttopulloja"
    (=äärioikeisto piti puheita ja hurrasi toisilleen torin kulmalla, antifasistit kähinöivät poliisin kanssa, heittelivät polttopulloja ja mukiloivat muutaman ihmisen ja polttivat pari autoa siinä sivussa.)

    Tässä viimeisin 5-10 vuoden aikaan ns. valtamediaan on vain oppinut olemaan luottamatta, etenkin länsimaissa. Pravda lähinnä tulee mieleen.
    Homma on aivan liian tarkoituksenhakuista ja useammasta kuin yhdestä tapauksesta on kuullut netinlankoja pitkin koska mitä on tapahtunut ei ole sopinut ns. narratiiviin, esim. rikoksen tekijät ovat olleet vallan vääriä sen suhteen millainen tarina haluttaisiin kertoa.
    Kannattaa esim. kertoa mitä BLM (black lives matter) liikehdinnästä kerrotaan Yhdysvaltojen mediassa vs. mitä selviää kun tapauksiin kaivautuu tarkemmin.

    Niille joilta enkku vain taipuu niin esim. tuossa on hyvää tiivistettyä perkausta siitä mitä oikein tarkoitan:
    https://www.youtube.com/watch?v=ifH998pT7pU

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!