keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Maahanmuuttobisneksestä malli koko julkiselle sektorille?

Helsingin Sanomissa oli tänään kolme kirjoitusta, joiden tarkastelu yhdessä on avartavaa. Niinpä teen sen tässä blogitekstissäni.

Ensimmäinen artikkeli on lehden pääkirjoitus, jossa todetaan Yhdysvaltojen olevan kiistaton menestystarina etnisten ja uskonnollisten ryhmien yhteiselossa. Erikseen mainitaan, että jopa muslimit ovat sopeutuneet sinne paremmin kuin Eurooppaan, missä he toteuttavat säännöllisen epäsäännöllisesti terroritekoja, profiloituvat seksuaali- ja väkivaltarikollisuudessa sekä matkustavat taistelemaan ISISin riveihin. Siitä huolimatta roturaja - tai siis ihonväri - on myös Yhdysvalloissa edelleen ongelma, kuten kerta toisensa jälkeen toistuva mustien riehunta osoittaa.

Toiseksi kiinnitin huomioni kieltenopettajien mielipidekirjoitukseen, jossa he toteavat maahanmuuttajien kielenopetuksen kärsivän jatkuvasta kilpailuttamisesta, jonka seurauksena yhden toimijan kanssa aikaansaatu kehitys menetetään joka kerta kun opetuksen antaja vaihtuu. Näin kotouttamistoiminta on kaikkiaan kelvotonta.

Kolmannessa jutuissa puhutaan siitä, kuinka Espoo hakee taloussäästöjä ulkoistamalla palveluitaan. Erityisesti mainitaan päiväkotien, koulujen ja puistojen töiden ulkoistaminen. Tämä ulkoistaminen tarkoittaa hankintalain mukaista kilpailutusta tietyin määräajoin. Näin kaupunki arvelee saavuttavansa jopa miljoonien eurojen säästöt.

Mitähän tästä kaikesta pitäisi ajatella? Yhdysvalloissa ei juuri kotouteta maahantulijoita, ei tueta heidän omaa kulttuuriaan, eikä jaeta rahallista tukea. Tämä menettelytapa on johtanut paikoin jopa somalien kohtuulliseen sopeutumiseen.

Meillä humanitaarisiin maahanmuuttajiin on käytetty runsaasti rahaa, julkisia varoja annetaan mm. kotouttamiseen ja oman kulttuurin tukemiseen. Niinpä maahanmuuton ympärille on kasvanut maahanmuuttobisnes, jonka menestys perustuu sopeuttamistoimintojen ulkoistamiseen julkiselta yksityiselle toimijalle. Lopputulos on kelvoton ja kieltenopettajien todistuksen mukaan myös kehitystä ehkäisevä.

Sama malli on otettu käyttöön yhä useammissa julkisissa palveluissa. Näin on tarkoitus tehdä myös Espoossa.

Mutta on sitä tehty muuallakin - valtion työntekijänä hoitelen työasioita valtion vuokraamalla leasing-autolla ja täyttelen päivät pitkät erilaisia yksityisiltä palveluntuottajilta ostettuja huonosti toimivia intranetkaavakkeita. Tutkimuslaitteita ostaessani toteutan monimutkaista koreografiaa, jonka kanssa täytyy olla tarkkana, ettei asettamiini spekseihin lipsahda sellaista lapsusta, jonka takia joutuisin hankkimaan huonosti käyttötarkoitukseensa soveltuvan laitteen.

Näyttäisikin siltä, ettei - vanhan amerikkalaisen sanonnan mukaan - kannata alkaa korjaamaan sellaista mikä toimii. Amerikassa ei ole rakennettu maahanmuuttobisnestä, koska asiat näyttävät toimivan muutenkin kohtuullisesti. Meillä sellainen on rakennettu, eikä mikään tunnut toimivan.

Julkinen sektori hoiti aiemmin perustehtävänsä itse, ja täydensi osaamistaan ainoastaan tilapäisten palveluiden osalta. Malli on vuosikymmenien ajan toiminut kohtuullisesti; ongelmaksi on kuitenkin muodostunut julkisen palveluverkoston kasvu siihen käytettäviä resursseja kalliimmaksi.

Nyt jäänkin jännityksellä odottamaan tuottaako maahanmuuttobisneksessä kelvottomaksi osoittutunut malli Espoossa vanhanaikaista palvelutuotantoa paremman lopputuloksen. Ainakin se tuottaa - ja on esimerkiksi terveydenhuollon osalta jo tuottanut - yksityisen julkispalvelubisneksen, jonka on tavalla tai toisella katettava kulunsa sekä tuotettava omistajalleen liikevoittoa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuutto rämettää virkamiesten loogista ajattelua
Hyvin kotoutuneita somaleita

7 kommenttia:

  1. Oivallinen kirjoitus.

    Tuosta jenkkien menestystarinasta maahanmuuttajien kanssa. On hieman kyseenalaista verrata suurvaltojen maahanmuuttopolitiikkaa tuntuvasti pienemmän maan sellaiseen, vaikka yhtäläisyyksiä olisikin. Suurvalloilla yleensä on erilainen yhteiskuntarakenne, sen kansalaisilla voimakkaat patriarkaaliset arvot sekä kokemus pitää vähintään puoliaan erilaisten kulttuurien ja kansojen kanssa. En ottaisi USA:sta esimerkkiä tai vertaisi sitä suomalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan. Onpa silläkin edelleen tänä päivänä omat kamppailunsa etnisyyksien välillä vaikka Obama saatiinkin kammettua presidentiksi saakka. Ruotsistakin on vain huonoa esimerkkiä otettavana. Ehkä suurvalloista Japani tietää parhaiten, mitä se tekee ja toimii loogisimmin asiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. USA:n maahanmuuttopolitiikan menestyksestä voisi tietenkin kysyä myös maanosan alkuperäiskansoilta. Heidän näkökulmastaan katsottuna se ei liene menestystarina.

      Poista
    2. Aivan, mitä mieltä "natiivi-amerikkalaiset", viittaan sanalla ns. intiaaneihin, ovat asioista reservaateissaan, joihin ovat "alistuneet"... Heitä ei näy esim. johtavissa asemissa politiikassa juurikaan.
      Mustien nousu omasta henkisestä reservaatistaan on kestänyt kauan. Itse kannatin 80-luvulla pastori Jesse Jacksonin valintaa presidentiksi, vaikka demokraatti onkin. Osittain kylläkin kannatukeni johtui hänen niinkin triviaalista seikasta kuin hänen ihonvärinsä!. Ja myönnettävä on, että sellaisesta ajattelusta kumpuavasta logiikasta menevät suomalaisittain sanottuna puurot ja vellit aivan sekaisin. Sama tuntuu vaivaavan kotimaista maahanmuuttopolitiikkaa, usein sääli sivuuttaa terveen järjen sekä normaalin empatian.

      Poista
    3. Aika monen maahanmuuttokriittisen mielestä maahanmuuttoklusterilla työskentelevät ihmiset suhtautuvat tulijoihin kuin pieniin lapsiin, eivätkä oleta näiden osaavan mitään. Jos näin on, se saattaa olla yksi syy heidän heikkoon sopeutumiseensa. Asiaa kannattaisi todennäköisesti tutkia.

      Poista
    4. Hyviä huomioita, asiaa kyllä kannattaisi varmasti tutkia. Saataisiin todella tärkeää, uraauurtavaa, arvokasta ja validia tavaraa eikä mitään nollatutkimuksia, vaikka niillekin on hyvää palveleva tarkoituksensa.

      Poista
    5. Kotouttamisen tehokkuuden tutkiminen on äärettömän vaikeaa, kun ei virallisesti edes tiedetä, mitä halutaan. Kotouttaminen on "ikuinen" prosessi, jolla ei ole päätepistettä tai ylipäätänsä mitään standardia. Opetushallitus on laatinut mamuille omat opsit, joissa kerrotaan, mitä kotoutumiskoulutuksessa tulisi oppia (esim. kielitaito taso B1.1), mutta mitään konkreettisempaa ei ole tarjolla. Jos työllisyyttä katsotaan (tai muita vastaavia indikaattoreita), kotoutuminen ei onnistu. Jos maahanmuuttajilta kysytään (erilaiset barometrit), koutuminen ei onnistu silloinkaan. Viranomaisvastuu on olematon. Mutta onhan meillä nyt uusi Kotouttamisen osaamiskeskus.

      Mielestäni ulkoistamishekuma on entistä kyseenalaisempaa, kun kyseessä on maahanmuutto. Koko ilmiö nauttii niin omanlaistansa korrektisuuden ja salamyhkäisyyden suojissa tapahtuvaa arvoa, että asioista on vaikea saada tietoa senkään vähää. Esimerkiksi mikään virallinen kotoutumisohjelma tai -selvitys tai -ohjeistus ei huomioi sitä, että yksityiset yritykset enemmän tai vähemmän tekevät koko homman. Eivät uimataitoa ja jalkapalloa opettavat kansalaisjärjestöt tai esteettisiä prinsiippejä sorvaavat julkistoimijat, vaan yksityiset firmat, kuten Ramboll, Eduhouse, Springhouse, Arffman ja kymmenet pienemmät puljut... Kirjoitin aiheesta itsekin joku aika sitten.

      Riikka

      Poista
    6. Ei kotouttamisen mittaaminen sinänsä pitäisi olla vaikeaa. Jokainen työikäinen maahanmuuttaja, joka ansaitsee leipänsä laillisesti itse, noudattaa lakeja ja elää maassa koko yhteiskunnalle lisäarvoa tuottaen on hyvin kotoutunut.

      Valitettavasti tällaisen kriteerin käytölle ei tunnu olevan halukkuutta. Eikä kotouttamistoimilla voida tähän tosiasiaan vaikuttaa kuin korkeintaan marginaalisesti - pikemminkin epäilen monien nyt käytössä olevien toimien olevan kotoutumisen kannalta haitallisia. Toki kielen ja suomalaisen kulttuurin opettaminen lienevät hyödyllisiä.

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!