lauantai 25. huhtikuuta 2015

Abdigadir Osman Hussein vapautetaan hovioikeuden päätöksellä

Yksi Suomen kaikkien aikojen häikäilemättömimmistä rikollisista on päätetty vapauttaa. Kuten kaikki suomalaiset jo todennäköisesti tietävät, Abdigadir Osman Hussein niminen Suomesta turvapaikan saanut somali on kiittänyt tappamalla ja raiskaamalla täysin häikäilemättömästi suomalaisia, minkä seurauksena otuksesta on tehty jopa oma Wikipedia-sivu.

Päätöksen tämän ihmishirviön vapauttamisesta on tehnyt Helsingin hovioikeus vastoin asiaa paremmin ymmärtävien rikosseuraamusviraston, Turun vankilan ja psykiatrisen vankimielisairaalan kantaa. Helsingin hovioikeuden täysin muusta maailmasta irti olevien tuomareiden päätös on siis täysin käsittämätön.

Vai onko tässä kyse somaleiden positiivisesta erityiskohtelusta?

Tapahtuneelle ei ilmeisesti enää voi mitään. Niinpä pyydän arvoisaa lukijaani allekirjoittamaan eduskunnan käsittelyyn tulevan kansalaisaloitteen rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten karkoittamiseksi maastamme, vaikka se ei koskekaan nyt vapautettavaa elukkaa mikäli tällä on Suomen kansalaisuus.

Toivon myös, että vastoin kaikkien asiantuntijoiden näkemystä somalihirviö osoittautuisi vaarattomaksi, eikä tuhoaisi vielä yhden ihmisen elämää. Mikäli näin ei kuitenkaan käy, oletan päätöksen tehneiden hovioikeuden tuomareiden ymmärtävän erota osoittauduttuaan kykenemättömiksi hoitamaan korkeaa virkaansa. Tai jos eivät ymmärrä, tulisi heidän esimiestensä siirtää heidät paskanluoniin tai muihin vastaaviin tehtäviin, jotta työ vastaisi tekijänsä kykyjä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla
Pitäisikö joukkoraiskaajiksi epäiltyjen kuvat ja nimet julkaista lehdistössä vai ei?
Muslimisoituva Suomi ja naisrauha

19 kommenttia:

  1. Helsingin hovioikeus

    Päätös, Antamispäivä 24.4.2015

    Nro 589, Diaarinumero V 13/2495

    Julkinen Asia

    Elinkautiseen vankeuteen tuomitun ehdonalaista vapauttamista koskeva asia:

    Hakija Abdigadir Osman Hussein

    Kuultava Rikosseuraamuslaitos Tuomio, jolla hakija on tuomittu elinkautiseen vankeuteen Turun hovioikeus 20.9.1996 nro 3046 (Tampereen käräjäoikeus 25.6.1996 nro 62) Asian käsittely hovioikeudessa .

    Oikeudenkäyntiaineiston ja ratkaisun julkisuus

    Oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 9 §:n 1 momentin 4 kohdan, 10 §:n, 11 §:n 1 ja 3 momentin ja 24 §:n sekä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 1 momentin 27 ja 28 kohdan nojalla oikeudenkäyntiasiakirjat ja pääasian ratkaisu on päätöslauselmaa ja sovellettuja lainkohtia lukuun ottamatta pidettävä salassa 60 vuoden ajan tämän asian vireilletulopäivästä 3.10.2013 lukien. ——————————————————————————————

    Päätöslauselma Abdigadir Osman Husseinin hakemus hyväksytään.

    Hussein päästetään elinkautisesta vankeudesta ehdonalaiseen vapauteen.

    Vapauttamispäivä on 1.9.2016.

    Elinkautiseen vankeuteen tuomitun ehdonalaisen vapauden koeaika ja jäännösrangaistus ovat kolme vuotta.

    Lainkohdat Rikoslaki 2 c luku 10 § ja 13 § 2 2

    Muutoksenhaku: Muutosta tähän ratkaisuun saadaan hakea korkeimmalta oikeudelta valittamalla vain, jos korkein oikeus niillä erityisillä perusteilla, jotka ilmenevät oheisesta valitusosoituksesta, myöntää valitusluvan.

    Valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 23.6.2015.

    Helsingin hovioikeuden puolesta asian ovat ratkaisseet:

    hovioikeudenlaamanni Liisa Lehtimäki, hovioikeudenneuvos Jarmo Kilpelä, määräaikainen hovioikeudenneuvos Kari Vesanen

    Ratkaisu on yksimielinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä kiitellä.

      Joissain virallisissa dokumenteissa tuon somalisaastan nimi on

      Hussein, Abdiqadir Osman.

      Tämä saasta tunnetaan myös nimellä

      Hussein Osman, Abdi Qadir

      Lähteenä Turun hovioikeuden diaarinumero R 96/1141, siis vuodelta 1996.

      Poista
  2. Veikkaushan voisi tehdä jonkun tulosvedon tms. siitä kuinka kauan kestää, että Abdigabdiagadir on taas kissalan poikien hoteissa. Provikat pelintuotosta voisi maksaa uhrin omaisille. Jos armahdukset pitäisi yhä hyväksyttää presidentillä, niin mikäköhän olisi Niinistön kanta? Tarja pomminvarmasti armahtaisi. Saulista en menisi takuuseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaanpa että mies kostaa kohtelunsa (vangitsemisensa) klaanivihollisille (etnisille suomalaisille) ensimmäisenä päivänä raiskaamalla ja tappamalla klaanivihollistensa lapsen. Saadaan kiinni seuraavana päivänä.

      Poista
    2. Tuolla arvauksella olisi varmaan aika huono tuotto. Se on liian ilmeinen.

      Poista
    3. Kuten jo ylle kirjoitin: toivottavasti arvaus menee kuitenkin väärin ja Abdista on vankilassa ollessaan kuoriutunut työtä tekevä, veroja maksava, länsimaisia arvoja arvostava ja kaikenlaista väkivaltaa vastustava kultamuna.

      Poista
  3. Mielestäni jossain oli uutinen, että kyseistä kaveria ei yllättäen huolita yhtään mihinkään, joten saa jäädä Suomeen mellastamaan. Toisessa uutisessa taisi olla, että tähän on olemassa valituslupa ilmeisesti Rikosseuraamusvirastolla. Joka tapauksessa ainakin itse olisin aika hiton huolissani tälläisestä kaverista, mutta ilmeisesti tämä ei hirveästi hovioikeuden tuomareita hirvitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo taparikollinen on Somalian kansalainen. Ellei Somalia omaa kansalaistaan maahan huoli, se rikkoo omaa perustuslakiaan ja oikeasti olemassaolevia kv-sopimuksia vastaan. Tiukka linja vaan: Mogadishuun, tehkööt siellä AOH:lle mitä tekevät.

      Poista
  4. Miehen rikostuomioihin johtaneet teot ovat kaikki kohdistuneet alaikäisiin tyttöihin (15v, 13v ja 4v). Vanhin teko 1993, tuorein 2005. Oikeus mainitsi vapautuksen perusteluina miehen alkoholittomuuden ja sitoutumisen opiskeluun. Ainoa perusteltu syy vapauttaa mies olisi osallistuminen seksuaaliterapiaan ja oma-aloitteisesti lupautuminen pysyä kaukana lapsista ja nuorista. Siitä ei ole ollut mitään mainintaa ainakaan mediassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse suosisin tällaisissa tapauksissa vapautumisen ehtona vapaaehtoista kastraatiota. Valitettavasti Suomen laki ei tarjoa tällaista vaihtoehtoa.

      Poista
  5. Mikäli "sankarimme" jatkaa valitsemallaan tiellä, tulee vapauttamispäätöksestä vastanneet Helsingin hovioikeuden tuomarit laittaa syytteeseen avunannosta kyseiseen rikokseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvita syytettä. Riittää kun heidät todetaan kyvyttömäksi tehtäviinsä ja kielletään toiminta oikeussaleissa. Näin syntyvä tulonmenetys riittäköön rangaistukseksi koska se on tehty täyttä ymmärrystä vailla.

      Poista
  6. Päätös on täysin käsittämätön ja kuvastaa hyvin, miten irrallaan hovioikeuden oikeustaju on ympäröivästä maailmasta. Lakipykälät vaativat aina tulkintaa, näillä ihmisillä ei siihen ilmeisesti siihen ole kykyjä. Hovioikeuden tuomarit vastuuseen, kun rikoksentekijä tulee 100% varmuudella uusimaan tekonsa. Itse pidän tyttäreni syyskuussa 2016 kotiarestissa tai olemme matkoilla. Pitkää aikaa tuskin täytyy piilotella tuolla rikoshistorialla.

    Käykää allekirjoittamassa - nyt jo yli 24 000 ääntä:
    http://www.adressit.com/abdigadir_osman_hussein_karkoitus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikoinaan Tahdon -äänten keräystä pystyi seuraamaan lähes reaaliajassa valtakunnan mediasta. Miksi luin tästä addressista ensimmäisen kerran vasta täältä blogista?

      Poista
    2. Koska journalisti on mielestään mediavaikuttaja ellei peräti -johtaja. Siis ei tiedonvälittäjä.

      Poista
  7. Veikkaanpa, että tässä saatetaan päätyä johonkin samantyyppiseen ratkaisuun kuin toisen väkivaltaisen pedofiilin, Jammu Siltavuoren kohdalla. Hänethän päästettiin vapaaksi kaikkien ihmetykseksi vankeusrangaistuksen jälkeen, mutta heti vapautumisen jälkeen mies napattiin kiinni ja passitettiin mielisairaalan suljetulle osastolle loppuiäksi. Tämä oli siis poliisin juoni. Juridisesti tämä voi olla selkeämpi tapa kuin aina vain jatkaa vankeutta yleisessä vankilassa, ja toivon, että jotain tällaista on nytkin vireillä. Todisteita mielenvikaisuudesta kun riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tosiaan näin on, muutenhan me saamme - pelottavan todennäköisesti - taas yhden lapsenraiskaus/murhan taas kauhisteltavaksemme. Vapautuksen perusteet: ei juo - ei ole juonut koskaan, opiskelee - on opiskellut kaikkien tuomioidensa aikana, on vain - siis vain - kerran vankilomallaan raiskannut 4- vuotiaan lapsen, on ollut kauan vankilassa . . . Tämäntyyppiset, täysin kansan oikeustajun ulkopuolella olevat tuomiot räjähtivät esiin edellisen presidentin aikana, hänen DEMLA (DEMokraattiset LAkimiehet) näkemyksensä, että rikoksen tekijä on aina yhteiskunnan uhri, rikoksen kohteesta ei niin väliä, on saanut yleisen oikeustajun ulkopuolelle menevän kannatuksen tuomioistuimissa. Kun tämä vapautuja seuraavan kerran raiskaa/murhaa, voimme kysyä, oliko raittius/opiskelu niin merkittäviä tekijöitä, että uhri oli oikeutettu. Ainakin vapautustuomion antajien nimet kannattaa nyt panna muistiin, voimme sitten kysellä tuomion oikeellisuudesta. Toivottavasti seuraava raiskattu/murhattu on heidän lapsensa.

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!