Suosittua juuri nyt!

Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle kellon siirtely. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit
Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle kellon siirtely. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Tosiasioiden hyväksyminen on vaikeaa

Kolumnisti Juha-Pekka Raeste kirjoitti tänä aamuna gerbiilistä peräaukossa. Jutun oleellinen sisältö oli siinä, että ihmiset ovat valmiita ottamaan vahvasti kantaa asioihin, joiden todenperäisyydestä heillä ei ole aavistustakaan.

Raeste lopetti kirjoituksensa toteamalla että "emme osaa erottaa, missä oma tietämyksemme loppuu ja muiden tieto alkaa. Kun lisäksi valetieto muuttaa pysyvästi näkemyksiä, ei pidä ihmetellä, jos maailman meno tuntuu välillä nimenomaan järjettömältä."

Raeste lienee totuuden jäljillä. Itse hämmästelin maaliskuussa 2015 sitä, kuinka tosiasiat tuntuvat vain vahvistavan monien maahanmuuttouskovaisten asenteita. Näin siitä huolimatta, etteivät mitkään faktat puolla heidän uskomustaan humanitaaristen maahanmuuttajien hyödyllisyydestä suomalaiselle yhteiskunnalle.

* * *

Näin kellonsiirtelyn jälkeisenä aamuna on hyvä kirjata kaksi hyvää esimerkkiä Raesteen esille nostamasta paradoksista. Kellon siirtely on mainittava siksi, että sitä jatketaan vuosi toisensa jälkeen, vaikka sen on moneen kertaan todettu olevan haitallista.

Viimeksi eilen meille kerrottiin, että kesäaikaan siirtyminen lisää tutkimusten mukaan riskiä saada sydänkohtaus tai aivoinfarkti, siirron jälkeisinä päivinä koululaiset ja opiskelijat suoriutuvat koulutehtävistään ja kokeistaan keskimääräistä heikommin eikä kesäaikaan siirtymisellä juurikaan saavuteta kuviteltuja hyötyjä.

Itse olen tavannut kysyä kellon siirtelyä puolustelevilta niitä etuja, joita itse kellon siirtämisestä kahdesti vuodessa saavutetaan. Vastaukseksi olen saanut puhetta mahdollisista tuntia aikaisemmin alkavasta päivästä koituvia etuja, mutta en kertaakaan itse kellon siirtelyn hyötyjä.

Ikään kuin keskustelukumppanini ei edes ymmärtäisi mistä puhun. Siis kellon siirtelystä. Toistan: siirtelystä.

* * *

Toinen hyvä esimerkki löytyi aamun lehden mielipidesivulta, missä Euroopan kirkkojen konferenssin pääsihteeri kumppaneineen arveli, ettei paperittomien ja seurakuntien rankaiseminen ratkaise lainsäädännön luomaa ongelmaa. Heidän mukaansa "kirkot huolehtivat lähimmäisten hyvinvoinnista ja heidän ­oikeuksiensa edistämisestä silloinkin, kun valtio ei myönnä paperittomalle oleskeluoikeutta".

Mainittu lainsäädännön ongelma on pääsihteerin ja kumppaneiden mukaan se, että säädös humanitaarisesta suojelusta poistettiin laista toukokuussa 2016, minkä seurauksena Suomeen on syntynyt kasvava laittomien maassaolijoiden joukko.

Minun nähdäkseni he ovat sikäli oikeassa, ettei laittomien maassaolijoiden ongelmaa olisi, mikäli Suomeen voisivat asettua kaikki ne, jotka haluavat. Sen sijaan heiltä on jäänyt mitä ilmeisimmin ymmärtämättä, että sellaisen politiikan lopputuloksena suomalainen yhteiskunta muuttuisi peruuttamattomasti tavalla, jota suurin osa kantaväestöstä ei halua.

Näin siitä huolimatta, että esimerkiksi Ruotsista olisi nähtävissä laajamittaisen humanitaarisen maahanmuuton seurauksia ja Lontoossa koettiin juuri äsken vielä raflaavampi esimerkki. Lisäksi suomalaisilta on juuri äsken kysytty mielipidettä näiden laittomien maassaolijoiden kohtelusta: heidät halutaan poistaa Suomesta.

* * *

Listaa voisi toki jatkaa pidempään. Erityisen skeptisesti suhtaudutaan moniin tieteen ja tutkimuksen kautta saavutettuihin asioihin kuten geenitekniikan avulla tuotettuun ruokaan, rokotuksiin tai tehometsätalouteen.

Näin siitä huolimatta, että jopa miljardi ihmistä on jo vuosia syönyt geenitekniikalla tuotettua ruokaa ilman tavanomaisia elintarvikkeita suurempia haittavaikutuksia, rokotukset ovat hävittäneet maailmasta isorokon (ja melkein kokonaan muitakin tauteja kuten polion) ja 1950-luvulta alkanut metsätalouden tehostaminen on kaksinkertaistanut suomalaisten metsien puuntuotannon.

Toki itse kukin vastaa omista käsityksistään ja näkemyksistään. Tosiasia kuitenkin on, että tieteen ja tutkimuksen tuloksia hyödyntämällä on länsimaissa saavutettu parempi elämänlaatu kuin koskaan ennen ihmiskunnan historiassa.

Näin tullaan toivottavasti tekemään jatkossakin, vaikka poliittiset realiteetit tulevat hidastamaan tätä kehitystä, kuten on tapahtunut aiemminkin. Kaikkihan muistanevat esimerkiksi sen, kuinka 1800-luvun Iso-Britanniassa rautatieliikenteen vaikuttajat onnistuivat vaikeuttamaan autoliikennettä erityisellä punaisen lipun lailla, jonka mukaan autojen edessä tuli aina liikkua jalankulkija heiluttamassa punaista lippua vaaran merkiksi.

Nähtäväksi jää, voittavatko tosiasiat myös teknisen kehityksen ulkopuolisissa asioissa. Siis sellaisissa kuin kellojen järjenvastainen siirtely tai koko yhteiskunnan toimivuuden vaarantava maahanmuuttopolitiikka. Tosin ainakin toistaiseksi maahanmuuttopolitiikassa on kyseessä poliitikkojen kansanvastainen toiminta - ei niinkään tavallisten ihmisten järjettömyys.

Sen sijaan kellojen siirtelyssä myös kansalaiset tahtovat jatkaa käytännön aiheuttamia haittoja. Ellei kysymys sitten ole siitä, etteivät he ole tulleet ajatelleeksi, että kellonsiirtelyn kaikki väitetyt hyödyt voitaisiin saavuttaa myös jättämällä siirtymättä talviajaksi normaaliaikaan. Ongelmathan eivät aiheudu aamun tai keskipäivän ajankohdasta vaan sen muuttamisesta kahdesti vuodessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisten asenteet maahanmuuttoon ovat kohdallaan
Ikävät faktat vain vahvistavat maahanmuuttouskovaisten asenteita
Mitä hyötyä on kellon siirtämisestä normaali- eli talviaikaan?



lauantai 24. lokakuuta 2015

Allekirjoita aloite kansanterveyden parantamiseksi!

Ensi yönä Suomessa siirrellään taas kelloja. Sen seurauksena suuri osa väestöstä kärsii väsymystä - omalla kohdallani aamuvirkkuna ihmisenä tämä tapahtuu vähitelleen siten, että noin kahden viikon kuluttua olen täysin uuvuksissa.

Syynä on se, että iltaohjelmani määräytyy muiden ihmisten lailla kellon mukaan, mutta kesäajasta normaaliaikaan siirtymisen jälkeen en saa aamulla nukutuksi kuin noin viiteen koska sisäinen kelloni käy edelleen kesäaikaa. Näin minulle syntyy kasautuvaa univelkaa tunti vuorokaudessa siihen asti, kunnes elimistö lopulta reagoi krooniseen väsymykseen ja nukun kuin tukki läpi koko yön.

Niinpä allekirjoitan kansalaisaloitteen, jossa todetaan seuraavaa.

"Kellon päivitys Keski-Eurooppalaiseen aikavyöhykkeeseen antaisi meille jokaiselle todellista pääomaa, monessa mielessä. Nykyinen kesä-talviaika vaihtelu tutkimusten mukaan tarkoittaa sitä, että ihmisen biologinen vuorokausirytmi häirintyy. Siitä on seurauksena pitkäaikaisia väsymystiloja ja terveysriskejä. Esimerkiksi sydän- verisuoniterveyshaitat ja oppimiseen liittyvät ongelmat lisääntyvät, sekä vaikutukset elämän, arjen ja työelämän haasteisiin. Myös koneiden käyttö- ja liikenneonnettomuusriskit lisääntyvät.

Kesä-talviaika vaihdos lisää aamun pimeyttä, jonka takia tekeminen siirtyy myöhemmälle iltaan. Seurauksena on usein univelkaa, mitä terveysriskien lisäksi pitää maksaa pois myös menettämällä rahaa ja työaikaa.

Sovittaisiin, että Suomessa kellot käyvät ympäri vuoden Keski-Euroopan aikavyöhykkeen mukaista aikaa ilman kesäajan käyttöä. Näin aamut olisivat syksyisin ja talvisin nykyistä valoisampia. Suomessa asuvat saisivat sisäisen kellonsa tahdistumaan nykyistä paremmin valoisan ja pimeän vuorotteluun. Univaikeudet siitä johtuvat terveysriskit ja kaamosoireet vähentyisivät."

Tässä aloitteessa on huomattava erityisesti kaksi seikkaa. Ensinnäkin tarkoituksena ei ole siirtyä pysyvästi oman aikavyöhykkeemme normaaliaikaan (talviaika), vaan Keski-Euroopassa käytössä olevaan normaaliaikaan, jolloin syksy- ja talviaamut olisivat nykyistä valoisampia.

Itse olisin valmis tekemään pikemminkin toisin päin, eli siirtymään nykyiseen kesäaikaan. Näin aamujen sijaan illat olisivat nykyistä valoisampia.

Näin siksi, etten Suomen valoilmastossa usko valoisuuden säätelevän nykyajan ihmisten elämänrytmiä juuri lainkaan, vaan se riippuu enemmän sellaisista yhteiskunnan aikatauluista kuin työajoista, televisio-ohjelmista ja vapaa-ajan palveluista. Tästä huolimatta katson, että kellon siirtelystä luopumisen hyödyt ovat merkittävästi suuremmat kuin omalta kohdaltani sinänsä epämiellyttävän pysyvän kellonajan haitat.

Toinen merkittävä muutos aloitteessa liittyy sen perusteluihin. Kellon siirtelyn on tutkimuksissa havaittu aiheuttavan huomattavaia terveyshaittoja. Aloitteen taustalla ei siis ole pelkkä kellon siirtelystä tympääntyneiden ihmisten mielipide vaan vankka tieteellinen näyttö. Oleellista on myös huomata, ettei kellon säännöllisestä siirtelystä ole osoitettu koituvan minkäänlaisia hyötyjä.

Kaikkiaan nyt käsillä olevassa kansalaisaloitteessa on kyse ennen kaikkea kansanterveyden parantamisesta. Toissijaisesti työelämän tehostamisesta.

Tässä vielä suora linkki kansalaisaloitteeseen: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1596

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mitä hyötyä on kellon siirtämisestä normaali- eli talviaikaan?
Älytön kellon siirtely on loppumassa - sinun avullasi
Kesäajasta normaaliaikaan - henkilökohtaiset seuraukset

lauantai 25. lokakuuta 2014

Mitä hyötyä on kellon siirtämisestä normaali- eli talviaikaan?

Taas on tullut aika vääntää kellon viisareita tunti taaksepäin. Siis kohti kesää.

Tutkimukset ovat osoittaneet kellon siirtelyn kokonaisuutena haitalliseksi, joten THL on suosittanut käytännöstä luopumista. Syksyllä siirrosta kärsivät erityisesti minun kaltaiseni aamuvirkut ja keväällä puolestaan iltavirkut ihmiset.

Minusta on tutkijana harmillista, ettei selvällä tutkimustiedolla ole mitään merkitystä kellon siirtelyn kannalta. Sen sijaan usein kuulee käytäntöä perusteltavan sillä, että kesäillat ovat näin toimien pidempiä kuin normaali- eli talviaikana.

Valitettavasti sama toimii myös syksyllä; tosin käänteisesti eli valoisat illat muuttuvat pimeiksi. Niinpä minäkin kuljen ylihuomisesta alkaen töihin ja takaisin kotiin pimeässä, kun vielä viime viikolla oli illalla hetken aikaa valoisaa.

Tätä taustaa vastaan minusta olisi mielenkiintoista kuulla jotain niistä hyödyistä, joita liittyy kellon siirtämiseen kesäajasta normaaliaikaan. Itse en keksi ensimmäistäkään. Ellei niitä keksi kukaan muukaan, miksi ihmeessä emme luovu välittömästi normaaliajasta ja siirry kokonaan ympärivuotiseen kesäaikaan?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Älytön kellon siirtely on loppumassa - sinun avullasi
Kesäajasta normaaliaikaan - henkilökohtaiset seuraukset
Talven merkkejä

torstai 21. maaliskuuta 2013

Älytön kellon siirtely on loppumassa - sinun avullasi

Kuulun niihin, jotka kärsivät kohtuuttomasti kellojen siirtämisestä kahdesti vuodessa. Jopa niin paljon, että olen kirjoittanut tästä problematiikasta yhden ja toisenkin kerran. Ja nyt huomasin ilokseni, että parhaillaan on meneillään nimien kerääminen kansalaisaloitetta varten.

Tämän tekstin kirjoitan lisätäkseni ihmisten tietoisuutta aloitteesta. Samalla toivon mahdollisimman monen tätä lukevan allekirjoittavan sen. On itsestään selvää, että kaltaiseni kellojen siirtelystä kärsivät tekevät näin, mutta toivon että myös sellaiset, jotka eivät kellojen siirtelystä itse kärsi, allekirjoittaisivat aloitteen siitä yhteiskunnalle aiheutuvien haittojen takia. Ja että kaikki tämän kirjoituksen lukevat välittäisivät tietoa aloitteesta mahdollisimman laajalti.

Itse aloite löytyy täältä: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3 ja se kuuluu näin: "Eduskunta kumotkoon valtioneuvoston asetuksen kesäajasta (753/2001) ja säätäköön lain, joka kieltää vastaavien asetusten antamisen jatkossa. Lisäksi eduskunta sanoutukoon irti direktiivistä kesäaikasäännöksistä (2000/84/EY)"

Aloitteen perusteluissa puolestaan todetaan: "Kaksi kertaa vuodessa toistuva kellojen siirto aiheuttaa useita selkeitä haittoja. Ihmisen sisäinen kello voi mennä sekaisin jopa useiden viikkojen ajaksi kellojen siirron jälkeen, mikä aiheuttaa unihäiriöitä ja väsymystiloja.

Kellojen siirto altistaa myös aikatauluvirheille, kuten voidaan havaita esimerkiksi usein toistuvista uutisista milloin minkin valmistajan kännyköiden sekoilevista kelloista. Kellojen siirrosta johtuviin aikatauluongelmiin varautumiseen joudutaan käyttämään työaikaa, mikä aiheuttaa yrityksille turhia kustannuksia.

Kesäaikaan siirtymisen hyödyt sen sijaan ovat minimaaliset. Usein kesäaikaa perustellaan energiansäästösyillä, mutta tutkimustulokset eivät tue merkittävien säästöjen saamista tällä keinolla.

Lisäksi Suomessa kesät ovat niin valoisia, että mahdollisista hyödyistä voidaan nauttia vain vajaan kuukauden ajan keväällä ja syksyllä. Kesällä on joka tapauksessa niin valoisaa, että kesä- ja normaaliajalla ei ole merkittävää eroa.

Näistä syistä johtuen kesäajasta aiheutuva kellojen siirtäminen pitäisi lopettaa.

Tavoitteenamme on turhan ja vahingollisen kellojen siirtelyn lopettaminen. Tässä aloitteessa siihen pyritään kumoamalla kesäaika-asetus. Keskustelu "pysyvästä kesäajasta", eli siirtymisestä toiseen aikavyöhykkeeseen, voidaan käydä sitten erikseen."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kesäajasta normaaliaikaan - henkilökohtaiset seuraukset
Talven merkkejä



maanantai 24. maaliskuuta 2014

Onko lapsilla oikeus elää omana itsenään?

Kiinnitän tällä kirjoituksella arvosan lukijani huomion Kyuu Eturautin esille nostamaan aloitteeseen lasten suojelemiseksi pahoinpitelyltä. Näin siksi, että lasten oikeudet ovat tärkeitä.

Toivottavasti myös mahdollisimman moni muu äänioikeutettu Suomen kansalainen kokee lasten asian kannatuksen arvoiseksi, sillä kaikilla Suomessa elävillä lapsilla tulisi olla oikeus elää ilman pelkoa sukupuolielimiin kohdistuvasta silmittömästä väkivallasta. Ja elää lapsuutensa kokonaan sellaisena, miksi luonto on heidät luonut.

Elintään voi toki jokainen täysi-ikäisyyden saavuttanut sitten aikanaan silpoa kuten haluaa, mikäli kokee siihen syystä tai toisesta tarvetta.

Aloitteen voi siis allekirjoittaa täällä: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/726

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Turkistarhaus on kiellettävä!
Älytön kellon siirtely on loppumassa - sinun avullasi
Älyllisesti epärehellistä kirjoittelua

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!