Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste uzbekit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uzbekit. Näytä kaikki tekstit

maanantai 19. heinäkuuta 2021

Ruotsalaislasten ja poliisin ampumistapauksista

Eilisen päivän ja tämän aamun aikana on meillä julkaistu laajalti mediassa (Helsingin sanomat, Ilta-Sanomat, MTV3) Ruotsissa sattuneesta tapauksesta, jossa oli ammuttu kahta lasta. Teon motiivia ei tiedetä, mutta epäillään, ettei ampujan tarkoituksena ollut osua lapsiin.

Tapahtumapaikka oli Huddingen Flemingsbergin lähiö, jonka lähes 16 000 asukkaasta on Wikipedian mukaan syntynyt ulkomailla 57 prosenttia. Siten sattumuksen perimmäisenä syynä lienee ruotsalaisten harrastama maahanmuuttopolitiikka. 

Tapaus on herättänyt jälleen ruotsalaispoliitikot ja esimerkiksi asiasta vastaava sisäministeri haluaa nähdä toimintaa jengien panemiseksi kuriin. Myös pääministeri on ilmoittanut olevansa epätoivoinen ja vihainen tapauksen johdosta.

Vaikka suomalaismediat kertoivatkin laajalti edellä kuvaamastani ikävästä tapauksesta, vaikeni se kuin muuri toisesta eilen sattuneesta - ja epäilemättä paljon vakavammasta - episodista. Siinä poliisimies yritettiin murhata päähän ampumalla tämän pysäytettyä mopedin, joka kuljetti kahta miestä. 

Tapaus osoittaa jokin aikaa sitten tapahtuneen poliisimurhan tavoin, että Ruotsissa virkavallan kunnioitus on lähes olematonta. Samalla se viestii siitä, kuinka yhteiskuntaan on pesiytynyt ryhmiä, jotka haluavat elää täysin irrallaan muusta yhteiskunnasta ja hankkia toimeentulonsa rikollisilla keinoilla. 

Mutta sattuu ja tapahtuu sitä muuallakin. Iltalehti nimittäin kertoi, että Tokion tulevalla olympianäyttämällä uzbekkimiehen epäillään raiskanneen naisen työvuoron päätteeksi. Jostain syystä raiskaajaksi arvellun henkilön tausta muslimimaassa ei yllättänyt allekirjoittanutta. 

Kaiken edellä kerrotun lopuksi on syytä jälleen kerran kysyä suomalaisilta poliitikoilta ja heitä äänestäviltä kansalaisilta, että olisiko tästä kaikesta opittavissa jotain? Ja jos on, kannattaisiko sitä soveltaa myös suomalaisessa politiikassa?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
17-vuotias nuorukainen olikin äitinsä kanssa asuva somali
Jengirikollisuuden tilasta Suomessa ja Ruotsissa
Miten hallitus reagoi poliisiylijohtajan huoleen?

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!