Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste perintöverot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perintöverot. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. maaliskuuta 2026

Progressiivinen asiantuntija, muunneltu totuus ja unohdus

En millään tavalla kiistä Helsingin sanomien oikeutta julkaista mitä se haluaa. Kiinnittäisin kuitenkin teidän – arvoisat lukijani – huomion siihen, että se julkaisi artikkelin, jonka mukaan maahanmuutto on ollut yksi niistä keinoista, jotka ovat säilyttäneet Ruotsin talouden kasvu-uralla samaan aikaan kuin Suomi on ajautunut taloudelliseen alhoon. 

Kommentti kieltämättä kuulostaa oudolta suomalaisten korvissa, sillä olemmehan varsin hyvin tietoisia niistä vaikeuksista, joiden parissa ruotsalaiset ovat joutuneet painiskelemaan maahanmuuttajiensa kanssa. Lisäksi näiden työttömyysaste on perin alhainen verrattuna kantaväestöön. 

Tästä syystä HS:n jutussa asiantuntijana käytetyn henkilön – Elinor Odebergin – kommentit näyttäisivät liittyvän pikemminkin hänen poliittiseen taustaansa. Onhan hän Arena Idé -nimisen progressiivisen ajatushautomon palkkalistoilla. Ja siten mitä todennäköisimmin vahvasti vasemmistolainen. 

Tosiasia joka tapauksessa on se, että maahanmuuttajien tuottavuus yhteiskunnalle on ainakin Suomessa ja Tanskassa negatiivinen – ja erityisen negatiivinen se on Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta tulleiden kohdalla. Tilanne ainakaan tämän ryhmän osalta tuskin poikkeaa Ruotsissa, joten progressiivisen asiantuntijan näkemys lienee persees... hmmh... muunneltua totuutta. 

* * *

Haastatellun asiantuntijan mainitsemat kolme muuta asiaa sen sijaan osunevat kohdalleen, mutta eivät ole koko totuus. Nuo seikat ovat länsinaapurimme Suomea monipuolisempi ja suurempi talous, oma valuutta – joka joustaa tarvittaessa – sekä sopuisammat työmarkkinat. 

Näiden lisäksi on yhtälöön lisättävä vielä  – progressiivinen asiantuntijan sanomatta jättämä –perintöverotus, minkä puuttuminen kannustaa ruotsalaisia sukuja – kuten Wallenbergit – pääomien ylisukupolviseen kerryttämiseen ja edelleen sijoittamiseen sekä ehkäisee varakkaiden ihmisten maastamuuttoa. Siis sellaisten kuin esimerkiksi Suomesta Ruotsiin muuttanut Björn Wahlroos. 

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!