Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste harkinta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste harkinta. Näytä kaikki tekstit

torstai 27. elokuuta 2026

Lukashenko joutui venäläisten sotabloggareiden hampaisiin

Valko-Venäjä on Euroopan viimeisiä diktatuureja. Siellä valtaa pitää presidentti Aleksandr Lukashenko, jonka vallassa pysymisen tukena on Putinin Venäjä.

Toisaalta Lukashenko pyrkii välttämään sotkeutumista Putinin onnettomaan sotaretkeen Ukrainassa, etenkin nyt, kun on selvää, ettei sieltä ole tulossa nopeaa voittoa. Ja ilmeisesti siksi – epäilemättä tarkkaan harkittuaan asiaa – hän onnitteli Ukrainaa maan 35. itsenäisyyspäivän johdosta.

* * *

Tämä teko näyttää ainakin asiasta kertoneen Verkkouutisten mukaan olleen liikaa monille venäläisille niin sanotuille sotabloggareille. Näiden mukaan kun Venäjän pääongelmana eivät ole sen viholliset vaan liittolaiset – jotka eivät suostu kaikkiin Putinin typeryyksiin. 

Näin on toiminut myös Lukashenko, joka ymmärsi vuonna 2022 olla lähtemättä täysin rinnoin mukaan Putinin kolmen päivän erityisoperaatioon. Lieneekö syy siihen ollut saamattomuudessa, sen ymmärtämisessä, ettei Venäjän hyökkäyksessä käy hyvin, vai jossain muussa, mutta heti sodan ensimmäisinä päivinä epäonnistunut Kiovan valtausyritys osoitti, että ratkaisu oli onneksi Valko-Venäjälle. 

* * *

Itse sodassa ei sen jälkeenkään ole nähty ratkaisuja. Toki molemmat osapuolet ovat saavuttaneet pieniä voittoja ja kärsineet vähäisiä tappioita. Yksi sellainen on juuri kehittymässä Lymanin kaupungin pohjoispuolelle, missä tuhansia venäläisiä on jäämässä mottiin. 

Se on tietenkin melkoinen katastrofi Venäjän armeijalle, mutta ei yksinään ratkaise sotaa Ukrainan hyväksi sen enempää kuin puna-armeijalle vielä paljon tuhoisampi Raatteen tien taistelu ratkaisi talvisotaa Suomen eduksi. Lukashenkon kaltaisille diktaattoreille se on kuitenkin selvä merkki siitä, ettei heidän kannata upota liian syvälle Putinin taskuun, vaan pyrkiä pitämään mahdollisuuksien mukaan etäisyyttä tärkeimpään tukijaansa.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin järjetön sota

keskiviikko 21. elokuuta 2024

Adlercreutz ehdotti työperäisen maahanmuuton vapauttamista

Suomalainen kielipuolue pitää työperäistä maahanmuuttoa välttämättömänä maamme tulevaisuuden kannalta ja esitti siksi hallituksen maahanmuuttopoliittisten linjausten avaamista. Tarkalleen ottaen puheenjohtaja Anders Adlercreutz (ruots) ehdotti vuotuisen nettomaahanmuuton pitämistä yli 40 000:ssa ihmisessä.

Hänen mukaansa työperäinen maahanmuutto pitäisi vapauttaa tarveharkinnasta kokonaan, mutta suomalaiset veronmaksajat velvoittaa järjestämään "englanninkielistä opetusta niin peruskouluun kuin lukiokoulutukseen". Lisäksi hänen mukaansa "tarvitsemme englanninkielisen ylioppilastodistuksen". 

Adlercreutz ehdotti myös, että Suomessa korkeakoulututkinnon suorittanut ulkomainen henkilö saisi pysyvän oleskeluluvan ja jopa ylioppilaaksi suomen tai ruotsin kielellä valmistuneelle pitäisi antaa pysyvä oleskelulupa. 

Puheenjohtajan ajatukset eivät saanut pääministeri Petteri Orpoa (kok) tai valtiovarainministeri Riikka Purraa (ps) innostumaan. Näin ollen RKP:n vaatimukset tuskin toteutuvat tällä hallituskaudella, kuten Adlercreutz epäilemättä tiesikin niitä luetellessaan. Siksi on kysyttävä, että miksi hän teki ehdotuksensa. 

Vastausta ei tietenkään tiedä kukaan muu kuin hän itse. Minulle juolahti kuitenkin mieleen, että olisiko ajatuksena rakentaa pohjaa jo nyt sille mahdollisuudelle, että maahanmuuttoasioihin vastuuttomasti suhtauttuva vihervasemmisto voittaisi vuoden 2027 eduskuntavaalit ja pääministerin paikka menisi SDP:lle? Vai oliko tarkoituksena yksinkertaisesti vain kosiskella Suomessa jo nyt asuvia maahanmuuttajataustaisia henkilöitä puolueen kannattajiksi tällä halpahintaisella ulostulolla?

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!