keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Todisteet viittaavat tieteelliseen epärehellisyyteen ilmastonmuutostutkimuksessa?

Meitä informoitiin äskettäin siitä, että viime syyskuu oli tilastojen mukaan kaikkien aikojen lämpimin. Näitä uutisia olemme saaneet tänä vuonna lukea melkein kuukausittain, joten tarkastellaanpa tiedettä niiden takana.

Kirjoitin huhtikuussa 2014 Australian Alice Springsin ilmastotilastoissa havaitsemistani muutoksista. Niinpä päätin tänään huvikseni katsahtaa miltä tilasto näyttää nyt kahden vuoden jälkeen, joten etsin ja löysin seuraavan kuvan GISS:in sivuilta.


Kuvasta näemme, että tänään kuvakaappaamani tilaston mukaan Alice Springsin ilmasto on 1940-luvulta lähtien lämmennyt erittäin voimakkaasti. 

Seuraavaksi palautan arvoisalle lukijalleni mieleen edellisen tässä blogissa julkaisemani kuvakaappauksen saman paikan lämpötilastoista.


Tämä kuva on siis huhtikuulta 2012. Ero nykyiseen tilanteeseen on hämmästyttävän suuri.

Palautan vielä arvoisan lukijani mieleen maaliskuussa 2012 tässä blogissa julkaisemani kuvakaappauksen.



Samalla muistutan siitä, että tuolloin kuvakaappaukseni syynä oli havainto, jonka mukaan se oli aivan erilainen kuin helmikuussa 2010 eteeni GISS:in sivulta avautunut kuva (jota en nyt kopioi tähän, mutta joka löytyy siis täältä ).

Edelle kokoamani Alice Spingsin tilastomuutokset saavat yhä omituisemman sävyn kun kiinnitän lukijani huomion siihen, että tämä maaliskuulta 2012 peräisin oleva (kolmas) kuva vaikuttaa pitkälti samanlaiselta kuin tänään kaappaamani (ensimmäinen) kuva. Se ei ole identtinen, mutta hyvin samankaltainen.

Kaiken tämän jälkeen on vaikea uskoa Alice Springsin lämpötilamittausten luotettavuuteen. Tai ainakaan niistä tehtyihin tilastoihin.

En ole selvittänyt samalla tavalla GISS:in muiden paikkakuntakohtaisten tilastojen luotettavuutta, mutta jo tähän blogaukseen kirjoittamillani perusteilla totean  GISS:in tilastojen olevan ilmiselvästi täysin epäluotettavia. Siten myös niiden pohjalta tehdyt maailmanlaajuiset lämpötilaestimaatit ovat valheellisia. 

* * *

Edellisen kirjoitukseni perusteella epäilen saman koskevan myös HadCRUT4-lämpötilasarjaa. Lisävahvistukseksi julkaisen tässä kuvan havaitsemistani eroista oman aiemmin tallentamani HadCRUT4-aikasarjan sekä viikko sitten tutkimani HadCRUT4-aikasarjan välillä, koska edellisessä kirjoituksessani julkaisin ainoastaan samoihin lähtötietoihin perustuvan taulukon.



Kuvasta nähdään se, että HadCRUT4:n pohjana olevaan tiedostoon on tehty muutoksia, joissa erityisesti viimeisten vuosien lämpötiloja on korjattu ylöspäin. Vastaavasti vanhimpia tilastotietoja on korjattu alaspäin.

Tuntuu varsin omituiselta, että aivan viime vuosien muutokset ovat suurimpia ikään kuin ne olisivat olleet kaikista epävarmimpia. Todellisuus on luonnnollisesti päinvastainen - eli mitä uudemmat mittaukset, sitä luotettavampia ne ovat.

Käsillä olevan todistusaineiston seurauksena epäilen sekä NASA Goddard Institute of Space Studies´n että Itä-Anglian yliopiston tutkijoiden syyllistyneen sellaiseen tieteelliseen epärehellisyyteen, jonka seurauksena heidät tulisi sulkea koko tiedeyhteisön ulkopuolelle. Ikävä sanoa, mutta tosiasioiden perusteella ei voi tulla muunlaiseen johtopäätökseen.

Lopuksi toivon tämän kirjoituksen leviävän mahdollisimman laajalle, sekä aivan erityisesti sen saattamista tänään ilmastonmuutospolitiikkaan kantaa ottaneen pääministeri Alexander Stubbin silmiin. Samalla suosittelen hänelle uusimman Ilmastorealismia-blogissa ilmestyneen kirjoituksen lukemista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Australian ilmasto vaihtelee ennen näkemättömällä tavalla
Ilmastonmuutos ja ilmastotilastojen muokkaus Australiassa
Katastrofismi ja ilmastonmuutos

9 kommenttia:

  1. Kirjoitat "heidät tulisi sulkea koko tiedeyhteisön ulkopuolelle". Olen täysin samaa mieltä! Antero

    VastaaPoista
  2. Ilmastorealismin käyttö suositeltuna linkkinä on kuin ruton tartunnan suosittelemista?

    VastaaPoista
  3. Professori Bruce Charlton kirjoitti kokemuksiinsa ja tietoihinsa perustuen siitä epärehellisyydestä, jota tieteessä nykyisin on, ja mitä sille pitäisi tehdä (suosittelen katsomaan myös viitteet tekstin lopussa):

    http://corruption-of-science.blogspot.co.uk/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä. Teksti on niin pitkä, että luen kun ehdin.

      Minun kokemukseni on sellainen, että tiede on yllättävänkin rehellistä, mutta yhtä selvää on että jotkut kulkevat epärehellisyyden rajoilla. Taustalla on se raaka totuus, että joko julkaiset tai tuhoudut.

      Poista
  4. Suosittelen myös sivuja: http://www.solarwindonearth.com/

    VastaaPoista
  5. Mielestäni sellainen poliitikko, joka levittää väärää tietoa, on kusipää valehtelija. Voihan hän olla myös helevetin tyhmä, kun ei osaa tutustua faktoihin. En kyllä haluaisi että kukaan hönö päättäisi minun asioistani. Olen kyllä nyt niin vihainen että äänestän varmasti.

    VastaaPoista
  6. Jaa. Taas yksi nettipelkuri lisää. Ja oikein "Proferssori".

    KaikKi saatani sitä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minähän en tehnyt muuta kuin listasin havaitsemiani outoja ilmastotilastoihin liittyviä havaintoja. Kaikki oli myös dokumentoitu niin pitkälle kuin se nettikeskustelussa on mahdollista. Miten nämä havainnot olisivat muuttuneet, jos olisin kirjoittanut saman tekstin omalla nimelläni?

      Noin yleensä ottaen tämä on mielenkiintoinen ilmiö. Miksi ne, jotka eivät pysty osoittamaan nettikirjoituksissa asiavirheitä ryhtyvät niin usein ad hominem -hyökkäyksiin?

      Poista
    2. Lienee professorinkin syytä jättää henkilöllisyytensä kertomatta, koska toisinajattelijoiden keinovalikoima vaikuttaisi laajenevan äärimmäisyyksien suuntaan. Kun faktoja ei olekaan, on ainoa mahdollisuus ryhtyä nimittelemään ja syyttelemään, mikä ei tietenkään ole keskustelemisen arvoista. Pikkulapsimainen käyttäytyminen paljastaa täydellisen tappion tulleen todetuksi omalla puolella pöytää.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!