Olen antanut yliopistossa opetusta sekä suomen että englannin kielellä. Jälkimmäiseen on johtanut vaatimus yliopistojen kansainvälistymisestä.
Se on ymmärrettävästi mahdollista vain puhumalla kieltä, jota muualta tulleet ihmiset ymmärtävät - ellemme tee niin, ei meillä ole myöskään kansainvälisiä opiskelijoita. Tai ellemme sallisi englanninkielistä opetusta, ei meillä olisi myöskään kansainvälisiä vierailevia tutkijaopettajia.
En tässä ota kantaa siihen, onko englanninkielisen opetuksen järjestäminen vähäinen vai kova hinta yliopistojen kansainvälistymisestä. Meille tutkijaopettajille se ei kuitenkaan ole kovin suuri loikka, sillä kirjoitanhan tutkimusteni tuloksetkin aina englanniksi, koska vain siten ne saavat kansainvälistä näkyvyyttä ja vaikuttavat eniten ihmiskunnan tieteelliseen maailmankuvaan, jonka varaan hyvinvointimme positiivinen kehitys on perustunut viimeisten satojen vuosien aikana.
Hyvä kehitys ei olisi ollut mahdollista - ei ainakaan näin nopeasti - mikäli kaikki maailman tutkijat olisivat pitäytyneet omassa kielessään. Sellainen johtaa vain tiedonvälityksen hidastumiseen ja turhaan työhön. Minulla on jopa omakohtainen esimerkki tapauksesta, jossa luulimme oppilaideni kanssa löytäneemme jotain uutta, mutta myöhemmin ilmeni, että sama asia oli jo julkaistu meiltä pimennossa - ranskaksi, kuinkas muutenkaan.
Asia nousi mieleeni kun luin tänään suomen kielen lautakunnan ilmaisseen huolensa suomen ja ruotsin kielten asemasta maassamme. Omalta osaltani olen pyrkinyt popularisoimaan oman alani tiedettä äidinkielelläni ja keksinyt myös suomenkielisiä nimiä tutkimuskohteilleni, mikäli niillä ei ole sellaisia ollut. Samoin olen omalla alallani kohtuullisen paljon kantaa ottava tutkija - mikä on asioihin vaikuttamisen lisäksi myös yksi keino edistää suomen kielen käyttöä tieteellisessä viitekehyksessä. Julkinen kirjoitteluni ei siis rajaudu pelkästään tähän blogiin.
Mutta itse asiaan. Minä jaan suomen kielen lautakunnan kanssa huolen äidinkieleni tulevaisuudesta. On tärkeää, että siitä pidetään huolta, koska se muodostaa yhdessä ruotsin ja saamen kanssa yhden kansakuntamme keskeisistä omaleimaisista piirteistä, jonka varaan rakentuu myös meitä yhdistävä suomalainen identiteetti. Se taas on äärimmäisen tärkeää siksi, että ilman yhteistä identiteettiä - eli tunnetta suomalaisuudesta - ei meillä ole myöskään luottamusyhteiskuntaa.
Siksi on hyvä, että ministeri Sampo Terho (sin) ilmoitti hallituksen ottavan asian käsittelyyn. Toivottavasti myös muut hallituspuolueet ottavat äidinkiel(t)emme asian vastaan yhtä innostuneesti.
Näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Tai ainakin itseäni puistatti, kun luin toimittaja Hanna Mahlamäen kommentin, jossa tämä epäili kielemme joutuneen heitteille muiden poliitikkojen perussuomalaispelon takia.
Toivottavasti Mahlamäki on väärässä, eikä meillä Suomessa pelin politiikka aja hallituksessa ja eduskunnassa asioiden hoitamisen edelle, vaan päätöksenteko kulkee asialinjalla niin kielikysymyksissä, ilmastoasioissa kuin maahanmuutossakin. Tuosta viimeisestä on tässä hyvä todeta, ettei esille ajoittain noussut vaatimus kielitaidosta lipsumisesta työmarkkinoilla ole yhteensopiva kansallisten kieltemme vahvan kotimaisen aseman kanssa - eikä siten myöskään tue luottamusyhteiskuntaa.
Eikä maahanmuuttajille saa myöskään antaa sellaista käsitystä, ettei kielitaito olisi tärkeää. Päinvastoin, meidän tulee vaatia heitä omaksumaan uuden kotimaansa kieli nopeasti ja perusteellisesti.
Sama koskee tietenkin myös kulttuuria, jonka omaksumisen myötä pitäisi olla itsestään selvää, että suomalaisuuden kanssa ristiriidassa olevat vanhan kulttuurin merkit naisten ympärileikkauksista ja kasvot peittävistä hunnuista aina miesten kunniakäsityksiin poistuvat ja tuomitaan erityisen jyrkästi nimenomaan maahanmuuttajien omassa piirissä. Näin hekin voivat ajan myötä päästä osalliseksi suomalaisesta luottamusyhteiskunnasta, eivätkä sen sijaan vaaranna sen olemassaoloa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kotouttamisen haaveet
Kielirasismia Pohjoismaiden neuvostossa
Suomalaisten asenteet maahanmuuttoon ovat kohdallaan
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sampo Terho. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sampo Terho. Näytä kaikki tekstit
lauantai 27. lokakuuta 2018
maanantai 26. maaliskuuta 2018
Vaatiiko vuoden 2018 kenttäoikeus uhrin?
Viime aikoina on Suomessa saatu seurata elokuva-ohjaaja Aku Louhimiehen työtavoista syntynyttä näytelmää. Se on kaikessa karuudessaan ollut niin mielenkiintoinen, että ansaitsisi tulla dramatisoiduksi elokuvaksi ihmisen käyttäytymisen syvimmistä pohjavireistä.
En aio tässä käydä läpi tapahtumien vaiheita - etenkin kun niistä ei ole kaikilta osin syntynyt yksimielisyyttä. Sen sijaan panin ihmeekseni merkille sen, kuinka aluksi yksimielinen Louhimiehen tuominnut julkisuus muuttui Jussi-patsaiden jakotilaisuuden jälkeen.
Tilaisuudessa (ja jo sitä ennen) Louhimies esiintyi anteeksipyytävästi, mutta siitä huolimatta ministeri Sampo Terho (sin) kieltäytyi luovuttavasta hänelle kansan valitsemaa parhaan elokuvan palkintoa. Ehkäpä osasyynä sille oli vielä itse tilaisuudessakin leijunut vahva Louhimiehen tuominnut kenttäoikeuden henki. Siis se sama, joka meillä vallitsi ensin vuoden 1918-tapahtumien yhteydessä ja jälkeen sekä vielä uudelleen 1930-luvun oikeistoradikalismin aikana.
Tapauksen jälkeen muutamat henkilöt ovat ottaneet vahvasti kantaa tähän kenttäoikeuteen, jonka airueksi myös ministeri oli asettunut. Ensin Jari Sarasvuo käytti kovaa kieltä Louhimieheen kohdistuneesta inkvisitiosta.
Sitten yleensäkin selväjärkinen Ilta-Sanomien toimittaja Ulla Appelsin kirjoitti tasapainoisen analyysin, jossa hän asetti Louhimiehen toiminnan viitekehykseensä. Minulla ei ole siihen lisättävää, mutta haluan nostaa esille kaksi virkettä: "lienee jokaiselle selvää, että kaikenlaiseen työpaikkakiusaamiseen pitää olla nollatoleranssi. Ongelma on, jos ihmettely muuttuu inkvisitioksi ja keskustelu kiusaamiseksi."
Viimeisenä käänteenä tapaukselle elokuvaohjaaja Renny Harlin otti etäisyyttä Sampo Terhoon ja edellä mainittuun kenttäoikeuteen. Hän peruutti osallistumisensa ministeri Kiinan-valtuuskuntaan. Myös hän totesi kaksi asiaa: "tietenkin kaikkia niitä pitää tukea, joita on kaltoin kohdeltu. Se ei kuitenkaan ole kulttuuriministerin tehtävä ryhtyä tuomariksi ja pyöveliksi."
Tämän kaiken ylös merkittyäni jään odottamaan tilanteen kehittymistä jatkossa. Selvääkö Louhimies kiirastulestaan ehjänä, vai murtuuko ruotsalaisen teatteriohjaajan tavoin?
Oma toiveeni on se, että Louhimiehen teot julkisuuteen nostaneet naisnäyttelijät viheltäisivät pelin poikki ja hyväksyisivät julkisesti Louhimiehen anteeksipyynnöt ennen tämän täydellistä romahtamista. Eihän ohjaaja loppujen lopuksi liene kuitenkaan syyllistynyt oikeusjärjestelmämme mukaan kovinkaan raskaasti tuomittaviin rikoksiin.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Karjalan liitto astui tielle, joka on vieras suomalaiselle kulttuurille
Keisarin vaatteet taiteessa
Elääkö kirjailija sananvapaudesta?
En aio tässä käydä läpi tapahtumien vaiheita - etenkin kun niistä ei ole kaikilta osin syntynyt yksimielisyyttä. Sen sijaan panin ihmeekseni merkille sen, kuinka aluksi yksimielinen Louhimiehen tuominnut julkisuus muuttui Jussi-patsaiden jakotilaisuuden jälkeen.
Tilaisuudessa (ja jo sitä ennen) Louhimies esiintyi anteeksipyytävästi, mutta siitä huolimatta ministeri Sampo Terho (sin) kieltäytyi luovuttavasta hänelle kansan valitsemaa parhaan elokuvan palkintoa. Ehkäpä osasyynä sille oli vielä itse tilaisuudessakin leijunut vahva Louhimiehen tuominnut kenttäoikeuden henki. Siis se sama, joka meillä vallitsi ensin vuoden 1918-tapahtumien yhteydessä ja jälkeen sekä vielä uudelleen 1930-luvun oikeistoradikalismin aikana.
Tapauksen jälkeen muutamat henkilöt ovat ottaneet vahvasti kantaa tähän kenttäoikeuteen, jonka airueksi myös ministeri oli asettunut. Ensin Jari Sarasvuo käytti kovaa kieltä Louhimieheen kohdistuneesta inkvisitiosta.
Sitten yleensäkin selväjärkinen Ilta-Sanomien toimittaja Ulla Appelsin kirjoitti tasapainoisen analyysin, jossa hän asetti Louhimiehen toiminnan viitekehykseensä. Minulla ei ole siihen lisättävää, mutta haluan nostaa esille kaksi virkettä: "lienee jokaiselle selvää, että kaikenlaiseen työpaikkakiusaamiseen pitää olla nollatoleranssi. Ongelma on, jos ihmettely muuttuu inkvisitioksi ja keskustelu kiusaamiseksi."
Viimeisenä käänteenä tapaukselle elokuvaohjaaja Renny Harlin otti etäisyyttä Sampo Terhoon ja edellä mainittuun kenttäoikeuteen. Hän peruutti osallistumisensa ministeri Kiinan-valtuuskuntaan. Myös hän totesi kaksi asiaa: "tietenkin kaikkia niitä pitää tukea, joita on kaltoin kohdeltu. Se ei kuitenkaan ole kulttuuriministerin tehtävä ryhtyä tuomariksi ja pyöveliksi."
Tämän kaiken ylös merkittyäni jään odottamaan tilanteen kehittymistä jatkossa. Selvääkö Louhimies kiirastulestaan ehjänä, vai murtuuko ruotsalaisen teatteriohjaajan tavoin?
Oma toiveeni on se, että Louhimiehen teot julkisuuteen nostaneet naisnäyttelijät viheltäisivät pelin poikki ja hyväksyisivät julkisesti Louhimiehen anteeksipyynnöt ennen tämän täydellistä romahtamista. Eihän ohjaaja loppujen lopuksi liene kuitenkaan syyllistynyt oikeusjärjestelmämme mukaan kovinkaan raskaasti tuomittaviin rikoksiin.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Karjalan liitto astui tielle, joka on vieras suomalaiselle kulttuurille
Keisarin vaatteet taiteessa
Elääkö kirjailija sananvapaudesta?
torstai 1. helmikuuta 2018
Sinisten poliittinen eriytyminen voisi lisätä maahanmuuttokriittisten kokonaiskannatusta
Helsingin Sanomat julkaisi uuden puolueiden kannatusta mittaavan mielipidekyselyn tulokset. Niissä ei ollut tapahtunut suuria muutoksia.
Oleellisimmat olivat Keskustan kannatuksen melkein prosenttiyksikön nousu ja Vasemmistoliiton puolen prosenttiyksikön suosion lasku. Kolmanneksi suurin muutos oli Kokoomuksen kannatuksen 0,3 prosenttiyksikön lasku.
Tämän blogin lukijoissa mielenkiintoa herättänee Perussuomalaisten ja Sinisten kannatuksen suhteellinen kehitys. Siinä oli tapahtunut yhteensä 0,2 prosenttiyksikön muutos halla-aholaisten eduksi. Lisäksi HS kertoi, että puolueen kannattajat ovat tällä hetkellä erittäin puolue-uskollisia, eli heidän äänestysvarmuutensa on korkea.
Tässä vaiheessa katsottuna näyttäisi siltä, että Soinin johtaman Perussuomalaisten hajoaminen oli emopuolueen kannalta erinomainen asia. Liike on nyt varsin yksituumainen ja Laura Huhtasaaren varsin onnistunut vaalikampanja loi uskoa tulevaisuuteen.
Siniset on puolestaan ryhtynyt (tai joutunut) puolustamaan monien vihaamaa työttömien aktivoimismallia. Eilen puheenjohtaja Sampo Terho käytti asian puolesta huomattavan tiukkaa kieltä, todeten - mitä ilmeisimmin aivan oikein - ettei ensi perjantain lakolla ole mitään tekemistä työttömien tilanteen kanssa, vaan taustalla on SDP:n ja SAK:n politikointi.
Perussuomalaiset ovat puolestaan tuominneet selväsanaisesti työttömien aktiivimallin, millä lienee kaikupohjaa suuressa osassa maamme väestöä. Näin soinilaisen populistipuolueen jälkeläisten poliittiseen linjaan näyttäisi tulleen muitakin eroja kuin ministeriauton takapenkin houkuttavuus.
Aika näyttää, miten puolueiden väliset linjat kehittyvät jatkossa. Tällä saattaa olla suuri merkitys mm. maahanmuuttopolitiikan kannalta.
Näin siksi, että mikäli Siniset pitäytyvät maahanmuuttokriittisellä peruslinjalla, syntyy tilanne, jossa maahanmuuttoon realistisesti suhtautuville äänestäjille syntyy kaksi poliittisesti erilaista vaihtoehtoa - halla-aholainen ja terholainen. Näin maahanmuuttoon realistisesti suhtautuvien kansanedustajien määrä saattaa ajan myötä kasvaa suuremmaksi kuin pelkästään Halla-ahon Perussuomalaisten kautta siitä huolimatta, että vaalijärjestelmämme suosii suuria puolueita.
Sitä ennen sinisillä on kuitenkin yksi ongelma ratkaisematta: millä tavoin palauttaa puolueen hajoamisen yhteydessä kadotettu uskottavuus itselle ja puolueelle. Onhan selvää, että juuri se estää tällä hetkellä monia edes harkitsemasta terholaisten äänestämistä.
Asia on akuutti, sillä mikäli puolue jää vuoden 2019 eduskuntavaaleissa ilman paikkaa, on seurauksena näivettyminen ja joidenkin kärkipoliitikkojen siirtyminen muihin puolueisiin - todennäköisesti lähinnä Kokoomukseen.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Riitelevät vennamolaisuuden perilliset
Simon Elo muunteli olkiukkoa
Brysselissä räjähti, mutta Petteri Orpo kaipaa Suomeen lisää pakolaisia
Oleellisimmat olivat Keskustan kannatuksen melkein prosenttiyksikön nousu ja Vasemmistoliiton puolen prosenttiyksikön suosion lasku. Kolmanneksi suurin muutos oli Kokoomuksen kannatuksen 0,3 prosenttiyksikön lasku.
Tämän blogin lukijoissa mielenkiintoa herättänee Perussuomalaisten ja Sinisten kannatuksen suhteellinen kehitys. Siinä oli tapahtunut yhteensä 0,2 prosenttiyksikön muutos halla-aholaisten eduksi. Lisäksi HS kertoi, että puolueen kannattajat ovat tällä hetkellä erittäin puolue-uskollisia, eli heidän äänestysvarmuutensa on korkea.
Tässä vaiheessa katsottuna näyttäisi siltä, että Soinin johtaman Perussuomalaisten hajoaminen oli emopuolueen kannalta erinomainen asia. Liike on nyt varsin yksituumainen ja Laura Huhtasaaren varsin onnistunut vaalikampanja loi uskoa tulevaisuuteen.
Siniset on puolestaan ryhtynyt (tai joutunut) puolustamaan monien vihaamaa työttömien aktivoimismallia. Eilen puheenjohtaja Sampo Terho käytti asian puolesta huomattavan tiukkaa kieltä, todeten - mitä ilmeisimmin aivan oikein - ettei ensi perjantain lakolla ole mitään tekemistä työttömien tilanteen kanssa, vaan taustalla on SDP:n ja SAK:n politikointi.
Perussuomalaiset ovat puolestaan tuominneet selväsanaisesti työttömien aktiivimallin, millä lienee kaikupohjaa suuressa osassa maamme väestöä. Näin soinilaisen populistipuolueen jälkeläisten poliittiseen linjaan näyttäisi tulleen muitakin eroja kuin ministeriauton takapenkin houkuttavuus.
Aika näyttää, miten puolueiden väliset linjat kehittyvät jatkossa. Tällä saattaa olla suuri merkitys mm. maahanmuuttopolitiikan kannalta.
Näin siksi, että mikäli Siniset pitäytyvät maahanmuuttokriittisellä peruslinjalla, syntyy tilanne, jossa maahanmuuttoon realistisesti suhtautuville äänestäjille syntyy kaksi poliittisesti erilaista vaihtoehtoa - halla-aholainen ja terholainen. Näin maahanmuuttoon realistisesti suhtautuvien kansanedustajien määrä saattaa ajan myötä kasvaa suuremmaksi kuin pelkästään Halla-ahon Perussuomalaisten kautta siitä huolimatta, että vaalijärjestelmämme suosii suuria puolueita.
Sitä ennen sinisillä on kuitenkin yksi ongelma ratkaisematta: millä tavoin palauttaa puolueen hajoamisen yhteydessä kadotettu uskottavuus itselle ja puolueelle. Onhan selvää, että juuri se estää tällä hetkellä monia edes harkitsemasta terholaisten äänestämistä.
Asia on akuutti, sillä mikäli puolue jää vuoden 2019 eduskuntavaaleissa ilman paikkaa, on seurauksena näivettyminen ja joidenkin kärkipoliitikkojen siirtyminen muihin puolueisiin - todennäköisesti lähinnä Kokoomukseen.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Riitelevät vennamolaisuuden perilliset
Simon Elo muunteli olkiukkoa
Brysselissä räjähti, mutta Petteri Orpo kaipaa Suomeen lisää pakolaisia
perjantai 13. lokakuuta 2017
Lenin-puistoon on koottava Leninin ajatuksia kaiken kansan nähtäväksi
Sampo Terho (sv) ja Jussi Niinistö (sv) haluaisivat muuttaa Helsingin Lenin-puiston nimen Ukko-Pekan puistoksi. Syynä tähän on se, että "väkivaltainen, bolševistinen hirmuhallitsija ei ansaitse muistokseen nimettyä puistoa Suomen pääkaupungista".
Terho ja Niinistö ovat luonnollisesti oikeassa pahuudessaan Hitleriin verrattavan Neuvostovaltion johtajan luonteesta, toimista ja ansioista. Sikäli heidän vaatimuksensa on varsin perusteltu.
Toisaalta Lenin-puisto toimii tällä hetkellä muistutuksena Helsingin punavihreässä kuplassa eläville sosialismin todellisuudesta sekä meille kaikille siitä, kuinka rähmällään maamme oli kohti Moskovaa vuonna 1970, jolloin puisto sai nykyisen nimensä. Siksi nimen poistaminen, ja puiston pyhittäminen sen varmasti ansaitsevalle "Ukko-Pekka" Svinhufvudille, poistaisi pääkaupunkilaistemme kollektiivisesta muistista yhden palan maamme häpeällisintä historiaa.
Siksi ehdotan, että puiston nykyinen nimi sittenkin säilytettäisiin, mutta sinne pystytettäisiin ilkivaltaterrorismin kestävä muistomerkki, johon kirjattaisiin Leninin luonnetta ja merkitystä kuvaavia autenttisia ajatuksia. Näin muisto väkivaltaisesta, bolsevistisesta hirmuhallitsijasta kirkastuisi myös nykyisten helsinkiläisten mielissä.
Aineistoa sopiviksi muistolauseiksi on saatavilla helposti. Esimerkiksi Wikipediassa on seuraava lainaus Leninin näkemyksistä.
"On luotava esimerkkitapaus. 1) Hirtettävä (ja sanon hirtettävä sillä tavalla, että ihmiset näkevät sen) ainakin sata kulakkia, porhoa, tunnettua verenimijää. 2) Julkaistava heidän nimensä. 3) Otettava heiltä kaikki vilja. 4) Nimettävä panttivangit, kuten ilmoitimme eilisessä sähkeessämme. Tehkää tämä sillä tavalla, että ihmiset satojen virstojen säteellä näkevät sen, vapisevat, ottavat opikseen ja toteavat: ne tappavat verta janoavat kulakit nyt ja tulevaisuudessakin."
Tämän näkemyksen seurauksena koko Venäjä syöksyi nälänhätään ja katastrofiin, josta on sanottu, että se oli Euroopan mittakaavassa pahin sitten keskiajalla riehuneen mustan surman. Länsimaiden ruokalähetyksistä huolimatta ainakin viisi miljoonaa ihmistä menehtyi nälkään vuosina 1921 ja 1922.
Sovelias voisi olla myös lainaus Leninin oikeuskäsityksestä: "me emme käy sotaa yksittäisiä henkilöitä vastaan. Me hävitämme porvariston luokkana. Älkää tutkinnassa etsikö asiakirjoja älkääkä todisteita siitä, mitä syytetty on tehnyt tai sanonut neuvostovaltaa vastaan. Ensimmäinen kysymys, joka teidän on hänelle esitettävä, koskee sitä, mihin luokkaan hän kuuluu, millainen on hänen alkuperänsä, kasvatuksensa, koulutuksensa, mikä hänen ammattinsa."
Edelleen käyttökelpoinen saattaisi olla tämä Leninin näkemys: "meillä on juuri nyt ja vain juuri nyt tilaisuus (ja meidän siis pitää) takavarikoida kirkon omaisuus raivokkaalla tarmolla, säälimättömästi... Voimme siis nyt hankkia käsiimme satojen miljoonien kultaruplien aarteen... Olen hahmotellut toimintasuunnitelmamme tällaiseksi: ...pidättää.. mahdollisimman runsaasti pappeja, pikkuporvareita ja porvareita, vähintäänkin muutama tusina, ja heitä on syytettävä suorasta tai välillisestä osallistumisesta kirkon omaisuuden takavarikoinnista annetun määräyksen väkivaltaiseen vastustamiseen... Mitä suurempi joukko taantumuksellisen papiston ja taantumuksellisen porvariston edustajia teloitetaan, sen parempi meille."
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Neuvostoliiton reinkarnaatioita
Anna Pöysä haluaa kirjoittaa historian uudelleen kuin naapurissa ennen
Kommunistinatsit
Terho ja Niinistö ovat luonnollisesti oikeassa pahuudessaan Hitleriin verrattavan Neuvostovaltion johtajan luonteesta, toimista ja ansioista. Sikäli heidän vaatimuksensa on varsin perusteltu.
Toisaalta Lenin-puisto toimii tällä hetkellä muistutuksena Helsingin punavihreässä kuplassa eläville sosialismin todellisuudesta sekä meille kaikille siitä, kuinka rähmällään maamme oli kohti Moskovaa vuonna 1970, jolloin puisto sai nykyisen nimensä. Siksi nimen poistaminen, ja puiston pyhittäminen sen varmasti ansaitsevalle "Ukko-Pekka" Svinhufvudille, poistaisi pääkaupunkilaistemme kollektiivisesta muistista yhden palan maamme häpeällisintä historiaa.
Siksi ehdotan, että puiston nykyinen nimi sittenkin säilytettäisiin, mutta sinne pystytettäisiin ilkivaltaterrorismin kestävä muistomerkki, johon kirjattaisiin Leninin luonnetta ja merkitystä kuvaavia autenttisia ajatuksia. Näin muisto väkivaltaisesta, bolsevistisesta hirmuhallitsijasta kirkastuisi myös nykyisten helsinkiläisten mielissä.
Aineistoa sopiviksi muistolauseiksi on saatavilla helposti. Esimerkiksi Wikipediassa on seuraava lainaus Leninin näkemyksistä.
"On luotava esimerkkitapaus. 1) Hirtettävä (ja sanon hirtettävä sillä tavalla, että ihmiset näkevät sen) ainakin sata kulakkia, porhoa, tunnettua verenimijää. 2) Julkaistava heidän nimensä. 3) Otettava heiltä kaikki vilja. 4) Nimettävä panttivangit, kuten ilmoitimme eilisessä sähkeessämme. Tehkää tämä sillä tavalla, että ihmiset satojen virstojen säteellä näkevät sen, vapisevat, ottavat opikseen ja toteavat: ne tappavat verta janoavat kulakit nyt ja tulevaisuudessakin."
Tämän näkemyksen seurauksena koko Venäjä syöksyi nälänhätään ja katastrofiin, josta on sanottu, että se oli Euroopan mittakaavassa pahin sitten keskiajalla riehuneen mustan surman. Länsimaiden ruokalähetyksistä huolimatta ainakin viisi miljoonaa ihmistä menehtyi nälkään vuosina 1921 ja 1922.
Sovelias voisi olla myös lainaus Leninin oikeuskäsityksestä: "me emme käy sotaa yksittäisiä henkilöitä vastaan. Me hävitämme porvariston luokkana. Älkää tutkinnassa etsikö asiakirjoja älkääkä todisteita siitä, mitä syytetty on tehnyt tai sanonut neuvostovaltaa vastaan. Ensimmäinen kysymys, joka teidän on hänelle esitettävä, koskee sitä, mihin luokkaan hän kuuluu, millainen on hänen alkuperänsä, kasvatuksensa, koulutuksensa, mikä hänen ammattinsa."
Edelleen käyttökelpoinen saattaisi olla tämä Leninin näkemys: "meillä on juuri nyt ja vain juuri nyt tilaisuus (ja meidän siis pitää) takavarikoida kirkon omaisuus raivokkaalla tarmolla, säälimättömästi... Voimme siis nyt hankkia käsiimme satojen miljoonien kultaruplien aarteen... Olen hahmotellut toimintasuunnitelmamme tällaiseksi: ...pidättää.. mahdollisimman runsaasti pappeja, pikkuporvareita ja porvareita, vähintäänkin muutama tusina, ja heitä on syytettävä suorasta tai välillisestä osallistumisesta kirkon omaisuuden takavarikoinnista annetun määräyksen väkivaltaiseen vastustamiseen... Mitä suurempi joukko taantumuksellisen papiston ja taantumuksellisen porvariston edustajia teloitetaan, sen parempi meille."
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Neuvostoliiton reinkarnaatioita
Anna Pöysä haluaa kirjoittaa historian uudelleen kuin naapurissa ennen
Kommunistinatsit
perjantai 23. kesäkuuta 2017
Kuinka tasa-arvo näkyy lehdistössä
Uskonnollinen fanatismi on Yleisradion mukaan saanut pienen kolauksen. Israelissa oikeus päätti, ettei maan lentoyhtiöllä, El-Alilla, ole oikeutta pyytää naista siirtymään pois, mikäli viereen sattuu ortodoksijuutalainen mies.
Suomalaisena sitä on tottunut ajattelemaan, että mikäli istumapaikka ei miellytä jotakuta, voi tämä siirtyä pois paikaltaan. Näin ei kuitenkaan ole kaikesta päätelleen ollut Israelissa, vaan fanatismin edessä on maattu rähmällään.
Sinänsä on mielenkiintoista, ettei vastaavaa uutista voisi edes kuvitella Saudi-Arabiasta. Siellä on selvää, ettei naisilla ole täysiä ihmisoikeuksia, eikä muu maailma lotkauta korvaansakaan heidän puolestaan.
Suomessa tulevalla viikolla ovat esillä jälleen seksuaaliset vähemmistöt, jotka puuhaavat pride-kulkuettaan. Se sopii minulle mainiosti, vaikka en näekään syytä siihen osallistumiselle sen enempää kuin vappumarsseille, lestadiolaisten suviseuroihin tai kannattamani puolueen vaalikampanjaankaan.
Siksi nostin aamulla kulmakarvojani myös uutisesta, jonka mukaan Juha Sipilä (kepu), Petteri Orpo (kok) tai Sampo Terho (st) eivät osallistu pride-marssille. Kulmakarvojani ei liikuttanut heidän minulle tuntematon asenteensa seksuaalivähemmistöihin, vaan se, että Helsingin Sanomat näki tarpeelliseksi uutisoida asiasta.
Seksuaalivähemmistöjen kannalta poliitikkojen marssihalukkuutta tärkeämpää lienee mainittujen ministereiden ajama politiikka, johon pride-kulkueenkin järjestäjät tai vaikka Helsingin Sanomat voi tarvittaessa vaikuttaa erilaisin argumentein. Tässä suhteessa minusta on ollut mielenkiintoista (ja harmillista), että viime aikoina ainakin lehdistö on pyrkinyt lisäämään maassamme seksuaalivähemmistöihin ja naisten tasa-arvoon kielteisesti suhtautuvan väestön määrää.
Siksi HS:n kiihkoilu pride-marssin osalta on nähtävä älyllisesti epärehelliseksi. Lehden jutussa haastatellun hesetan toiminnanjohtaja Aaro Horsmaa lainatakseni: jos "todella seisoo sateenkaariyhteisön takana, ei riitä, että on kulkueessa, vaan sen pitäisi näkyä kaikessa, mitä viranomaiset, kunnat ja poliitikot tekevät". Sama koskee lehdistöä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
tiistai 13. kesäkuuta 2017
Hyvä, että Perussuomalaiset hajosi
Tämän päivän uutispommi oli se, että Jussi Halla-ahon ja hänen kannattajiensa haltuun ottama Perussuomalaiset hajosi kahteen ryhmään. Niistä suurempi joukko lähti omille teilleen ja pienempi jäi Halla-ahon johtamaan vanhaan puolueeseen. Tällä hetkellä eronneessa Uusi vaihtoehto -ryhmässä on 23 jäsentä vetäjänään Simon Elo.
Tässä asiassa parasta on se, että Suomen hallitus voi viedä aloittamansa uudistukset loppuun, eikä maa ajaudu kataislaiseen stagnaatioon. Näin säilyy maan vakaus ja orastava talouskasvu voi jatkua ilman poliittista disturbanssia tai hallitusohjelmaan muutoksia vaatineita RKP:tä tai Kristillisdemokraatteja. Tämä on kaikkien suomalaisten etu.
Toiseksi parasta tässä asiassa on se, että soinilaiset ja halla-aholaiset tulevat seuraavissa eduskuntavaaleissa mittauttamaan kannatuksensa erikseen. Näin saa vastauksensa monia jo pitkään askarruttanut kysymys vuosien 2011 ja 2015 jytkyvaalien todellisista syistä. Olivatko ne seurausta Suomen holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta vai kenties yleinen protesti maamme eliittiä vastaan. Tiedämme vuonna 2019.
Tässä yhteydessä on huomattava, että yksi Sipilän mainitsemista perusteista halla-aholaisten pudottamiseksi hallituksesta oli EU-kriittisyys. Siksi lienee selvää, että Uusi vaihtoehto -ryhmää erottaa EU-kriittisistä halla-aholaisista vähäisemmän maahanmuuttokriittisyyden lisäksi EU-federalismi.
Kolmanneksi parasta soinilaisten lähdössä oli se, että Suomessa tehtiin historiaa. En nimittäin usko, että koskaan aiemmin on hallituspuolue hajonnut ja irtautuva ryhmä jäänyt hallitukseen. Eikä kai hallituksesta ole myöskään ennen eilistä erotettu puoluetta, joka on vaatinut hallitusohjelman noudattamista. Tuplahistoriaa, josta riittää kertomista lapsenlapsillekin!
Neljäntenä positiivisena asiana esille nousi nyt Perussuomalaisista lähteneiden osoittama usko Timo Soinin kykyyn selviytyä tilanteesta voittajana. Ei liene nimittäin epäilystä siitä, että näkemyksiltään Halla-ahoa aiemmin läheisesti peesannut Sampo Terho tai Jussi Niinistö eivät olisi laskeneet kummassa ryhmässä heidän polittinen tulevaisuutensa olisi turvatumpi. On se maisterismiehen nauttima luotto vankka!
Entä surkeat puolet? Mikäli kansainvaellus kehitysmaista räjähtää uudelleen, ei nykyhallituksesta liene sen pysäyttäjäksi. Eikä myöskään vastustamaan EU-eliitin pitkään ajamaa tulonsiirtoa hyvinvoivalta pohjoiselta Välimeren rannoille. Sen tuntee suomalainen veronmaksaja aikanaan tilipussissaan, elleivät sitten joidenkin muiden maiden hallitukset torppaa asiaa.
Lopuksi vielä kommentti seteliselkärankaispuheeseen. Veikko Vennamon aikanaan sen yhteydessä tarkoittama puoluetuki ei siirry uuden ryhmän käyttöön, joten sikäli uuteen ryhmään lähteneiden nimitteleminen ei ole oikeutettua. Toisaalta ainakin paikkansa säilyttäneet ministerit (Soini, Terho, Lindström, Mattila ja Niinistö) voidaan nähdä seteliselkärankaisina, koska näin toimien he säilyttivät valtioneuvoston jäsenelle kuuluvan korkean palkan ja mojovat edut.
On tämä jännittävää. Tuskin jaksan odottaa, mitä huomenna tapahtuu...
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Perussuomalaiset ulos, mutta kuka astuu sisään ja mitä siitä seuraa?
Kaataako Halla-ahon valinta hallituksen?
HS sondeerasi Vapaavuoren puheita
Tässä asiassa parasta on se, että Suomen hallitus voi viedä aloittamansa uudistukset loppuun, eikä maa ajaudu kataislaiseen stagnaatioon. Näin säilyy maan vakaus ja orastava talouskasvu voi jatkua ilman poliittista disturbanssia tai hallitusohjelmaan muutoksia vaatineita RKP:tä tai Kristillisdemokraatteja. Tämä on kaikkien suomalaisten etu.
Toiseksi parasta tässä asiassa on se, että soinilaiset ja halla-aholaiset tulevat seuraavissa eduskuntavaaleissa mittauttamaan kannatuksensa erikseen. Näin saa vastauksensa monia jo pitkään askarruttanut kysymys vuosien 2011 ja 2015 jytkyvaalien todellisista syistä. Olivatko ne seurausta Suomen holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta vai kenties yleinen protesti maamme eliittiä vastaan. Tiedämme vuonna 2019.
Tässä yhteydessä on huomattava, että yksi Sipilän mainitsemista perusteista halla-aholaisten pudottamiseksi hallituksesta oli EU-kriittisyys. Siksi lienee selvää, että Uusi vaihtoehto -ryhmää erottaa EU-kriittisistä halla-aholaisista vähäisemmän maahanmuuttokriittisyyden lisäksi EU-federalismi.
Kolmanneksi parasta soinilaisten lähdössä oli se, että Suomessa tehtiin historiaa. En nimittäin usko, että koskaan aiemmin on hallituspuolue hajonnut ja irtautuva ryhmä jäänyt hallitukseen. Eikä kai hallituksesta ole myöskään ennen eilistä erotettu puoluetta, joka on vaatinut hallitusohjelman noudattamista. Tuplahistoriaa, josta riittää kertomista lapsenlapsillekin!
Neljäntenä positiivisena asiana esille nousi nyt Perussuomalaisista lähteneiden osoittama usko Timo Soinin kykyyn selviytyä tilanteesta voittajana. Ei liene nimittäin epäilystä siitä, että näkemyksiltään Halla-ahoa aiemmin läheisesti peesannut Sampo Terho tai Jussi Niinistö eivät olisi laskeneet kummassa ryhmässä heidän polittinen tulevaisuutensa olisi turvatumpi. On se maisterismiehen nauttima luotto vankka!
Entä surkeat puolet? Mikäli kansainvaellus kehitysmaista räjähtää uudelleen, ei nykyhallituksesta liene sen pysäyttäjäksi. Eikä myöskään vastustamaan EU-eliitin pitkään ajamaa tulonsiirtoa hyvinvoivalta pohjoiselta Välimeren rannoille. Sen tuntee suomalainen veronmaksaja aikanaan tilipussissaan, elleivät sitten joidenkin muiden maiden hallitukset torppaa asiaa.
Lopuksi vielä kommentti seteliselkärankaispuheeseen. Veikko Vennamon aikanaan sen yhteydessä tarkoittama puoluetuki ei siirry uuden ryhmän käyttöön, joten sikäli uuteen ryhmään lähteneiden nimitteleminen ei ole oikeutettua. Toisaalta ainakin paikkansa säilyttäneet ministerit (Soini, Terho, Lindström, Mattila ja Niinistö) voidaan nähdä seteliselkärankaisina, koska näin toimien he säilyttivät valtioneuvoston jäsenelle kuuluvan korkean palkan ja mojovat edut.
On tämä jännittävää. Tuskin jaksan odottaa, mitä huomenna tapahtuu...
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Perussuomalaiset ulos, mutta kuka astuu sisään ja mitä siitä seuraa?
Kaataako Halla-ahon valinta hallituksen?
HS sondeerasi Vapaavuoren puheita
torstai 25. toukokuuta 2017
Yle tarjosi Halla-ahon kannattajien näkemyksiä
Yleisradio teki jutun kolmesta Halla-ahoa puolueensa puheenjohtajaksi kannattavasta perussuomalaisesta. Heistä yksi oli elämässään menestystä saavuttanut tietoturva-alan asiantuntija, toinen Olli Immosen (ps) nuori avustaja ja kolmas vasemmistotaustainen yksinhuoltaja ja pätkätyöläinen.
Jutun pohjavire oli nähdäkseni varsin asiallinen, joten en tällä kertaa kritisoi verorahoitteisen median uutisointia lainkaan. Sen sijaan teen jutusta muutaman noston.
Ensimmäinen haastateltu piti ihmiskunnan suurimpana ongelmana väestöräjähdystä. Tästä olen itsekin kirjoittanut moneen kertaan ja todennut että se on nykyaikaisen kansainvaelluksen perimmäinen syy.
Tietoturva-asiantuntija totesi myös sen tosiasian, että yhteiskunnan tekevät ihmiset. Syyria tai Afganistan ovat sellaisia kuin ovat siksi, että sikäläiset ihmiset ovat rakentaneet maansa sellaisiksi kuin ne ovat. Sama koskee Suomea.
Haastatellut toivat lisäksi esille sen, etteivät perussuomalaiset tai maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvat ihmiset ole juntteja tai rasisteja. He kertovat myös epäröineensä politiikkaan mukaan lähtemistään juuri siksi, että ovat kuvitelleen näiden olevan sellaisia. Tämä on mielenkiintoista ja osoittaa suomalaisen median värittämän kuvan levinneen laajalle ja vaikuttaneen ihmisten poliittiseen aktiivisuuteen.
Kaksi haastatelluista toi edelleen esiin sen, että heidän maahanmuuttokriittisyytensä on syntynyt nimenomaisesti tietyistä maahanmuuttajista saatuihin henkilökohtaisiin huonoihin kokemuksiin. Samaan hengenvetoon he tuovat esille sen, että työperäiset, Suomeen avioituvat tai adoptoidut maahanmuuttajat ovat tervetulleita. Halla-ahon kannattajien ajatuksissa maahanmuutto on siten jäsennelty tavalla, joka on aika usein hukassa valtamedian uutisoinnissa.
Niinikään kaksi haastatelluista toi esille huolensa siitä yhteiskunnasta, jonka jätämme lapsillemme. Monikulttuurisen yhteiskunnan pelätään olevan tulevaisuuden nuorille huono kasvuympäristö. Näkemyksessä saattaa olla totuuden siemen kun katsotaan esimerkiksi tiettyjen Ruotsin lähiöiden nykymenoa.
Kiinnitin huomiota myös siihen, että Yle toi esiin vaihtoehtomedian. Mainituksi tulivat positiivisella konnotaatiolla Hommaforum, Oikea Media ja Paavo Tajukangas (nykyisin PT-Media) sekä negatiivisessa valossa MV-lehti. Toivottavasti mahdollisimman moni ihminen käy tutustumassa mainittuihin sivustoihin Ylen jutun perusteella - ja tekee itse johtopäätöksensä niiden arvosta tai arvottomuudesta suomalaisessa mediakentässä.
* * *
Lopuksi on vielä syytä todeta, että Halla-ahon ja Terhon kilpailu perussuomalaisten puheenjohtajuudesta sai jälleen eilen mediahuomiota. Panin tyytyväisyydellä merkille, että molemmat ehdokkaat haluavat suojata suomalaisia pitämällä turvapaikanhakijat säilössä etenkin sen jälkeen, kun heidän hakemuksensa on todettu perusteettomaksi.
Juuri näin on minunkin mielestäni syytä toimia. Tosin kutsuisin heille tarkoitettuja tiloja mieluummin turvapaikaksi kuin säilöksi tai pakolaiskeskuksiksi, sillä juuri siitähän siinä olisi kysymys: turvapaikasta hätää ja vainoa vastaan.
Eikä siis säilyttämisestä eikä vangitsemisesta eikä edes pakolaiskeskuksesta, koska pakolaisiksi turvapaikanhakijat muuttuvat vasta sitten kun ovat saaneet myönteisen turvapaikkapäätöksen. Ja oikeuden elää suomalaisessa yhteiskunnassa ja jättää Suomen asukkaista eristetty turvapaikkansa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
sunnuntai 14. toukokuuta 2017
Sampo Terho, kulttuuriministeri
Kulttuuri on vaikea laji. Monelle tulee äkkiä mieleen, että on olemassa vaikkapa korkeakulttuuria ja populaarikulttuuria. On myös kirjallisuutta, kesäteatteria, oopperaa, iskelmiä, sinfonioita, jazzia, performansseja, maalauksia, veistoksia ja vaikka mitä. Takavuosina jopa ulosteen heittely yleisön päälle oli joidenkin mielestä kulttuuria.
Kulttuuri on kuitenkin todellisuudessa paljon enemmän kuin eri taidelajit. Kulttuuri on kansakunnan tapa elää elämäänsä. Tai laajemmin, kokonaisten kansakuntien tapa kohdata todellisuus.
Suomalainen on oman kulttuurinsa kasvatti ja poikkeaa siksi oleellisesti vaikkapa khoista, joka elää omassa kulttuurissaan eteläisessä Afrikassa. Suomalaisella rasistinatsilla ja punavihreällä ituhipillä on sittenkin suhtautumisessaan maailmaan äärettömän paljon enemmän yhteistä kuin kummallakaan khoihin.
Kulttuurintutkija Geert Hofsteden mukaan kulttuuri tarkoittaa ”kollektiivista mielen ohjelmointia, joka erottaa yhden ryhmän tai kategorian ihmiset toisista.” Geneettisiä ihmisryhmien välisiä eroja kulttuuri ei kuitenkaan kata.
Suomen uusi kulttuuriministeri on Sampo Terho (ps). Hänen mukaansa "talous on se, jonka pitää palvella kulttuuria, henkistä hyvinvointia ja eteenpäin menemistä". Toisaalta hänen näkemyksensä mukaan valtion pitää varoa tukemasta puoluepoliittista taidetta.
Tarkalleen ottaen kulttuuriministerin titteli on aivan liian lavea. Eivät Terhon tulevaan toimintakenttään kuulu lainkaan sellaiset suomalaisen kulttuurin kannalta keskeiset asiat kuin työelämän tasa-arvo, oikeudelliset seikat, tieteellisen tiedon tuottamisen suuntaviivat, työmarkkinasopimukset tai maa- ja metsätalouden käytänteet.
Terholle kuuluvat kulttuuriministerinä lähinnä taide- ja urheiluasiat, Jälkimmäisistä hän linjasi, että keskeistä ovat kansanterveys ja huippu-urheilu.
Se on hyvä linjaus, sillä jälkimmäinen ruokkii edellistä ja pitää tänäkin päivällä Suomea maailmankartalla. Muistan lähes kolmekymmentä vuotta sitten kertoneeni Etelä-Amerikassa olevani suomalainen. Paikalliset rupesivat välittömästi kehumaan Juha Kankkusta.
Itse en ole taiteen suuri asiantuntija. Minulle on kuitenkin muiden puheista syntynyt käsitys, että sillä saralla pyörii pieni piiri, joka harrastaa ummehtunutta keskinäistä kehumista ja jakelee samanmielisille erilaisia etuja. Näin on ilmeisesti ollut jo kauan, sillä asiasta puhui toistuvasti jo Spede Pasanen jäätyään kerta toisensa jälkeen vaille elokuvasäätiön rahoitusta.
Niinpä kulttuuriväki on poliittisesti liikuttavan yksimielinen. Maailma pitää pelastaa koska meillä on varaa ja viime kädessä meidät kaikki elättävä tuotantotalous on heti seuraava perkeleestä. Ollaan siis yhtä tiukasti kuvaannollisissa poteroissa kuin sadan vuoden takaiset kapinalliset.
Siksi on hyvä, että kulttuuriväki saa edustajakseen valtioneuvostoon isänmaallisen ja arvokonservatiivisen miehen. Tämä on luvannut olla ryhtymättä taidekriitikoksi, mutta epäilemättä hänellä on mahdollisuus heikentää vihervasemmiston valta-asemaa taiteen kulisseissa. Sen seurauksena tullemme jatkossa näkemään nykyistä monivivahteisempaa taidetta. Se on hyvä.
Sampo Terhosta puheen ollen. Tämän aamun Helsingin Sanomat otti jälleen esille märän unelmansa Perussuomalaisten hajoamisesta puheenjohtajavalinnan jälkeen. Asialla oli tällä kertaa Juha Akkanen, joka arveli, että Terhon valinta saisi maahanmuuttokriittisimmät jättämään puolueen ja Halla-ahon voiton taas karkottavan "maltillisemmat jäsenet".
Ottaen huomioon sen, ettei kahden ehdokkaan välillä ole juurikaan aatteellisia eroja, arvelen Akkasen päiväunen toteutumismahdollisuuden olevan vähäinen. Epäilen myös, että hän tietää sen itsekin - asian esilläpidon tarkoituksena ei taida sittenkään olla toiveajattelu vaan pyrkimys luoda hajanaisuutta muun puoluekentän kannalta kiusalliseen kilpailijaan.
Se on suomalaista kulttuuria. Aseiden sijaan taistellaan kynän voimalla, mikä on hyvä asia. Tai ainakin olisi, kunhan kynän käyttäjille löytyisi tasapuolisesti palstatilaa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jussi Halla-ahon, Sampo Terhon ja vasemmiston vappupuheista
Miksi tieteellis-taloudellinen vallankummous tapahtui Pohjois-Euroopassa?
Ristiretkeläisten jäljillä
Kulttuuri on kuitenkin todellisuudessa paljon enemmän kuin eri taidelajit. Kulttuuri on kansakunnan tapa elää elämäänsä. Tai laajemmin, kokonaisten kansakuntien tapa kohdata todellisuus.
Suomalainen on oman kulttuurinsa kasvatti ja poikkeaa siksi oleellisesti vaikkapa khoista, joka elää omassa kulttuurissaan eteläisessä Afrikassa. Suomalaisella rasistinatsilla ja punavihreällä ituhipillä on sittenkin suhtautumisessaan maailmaan äärettömän paljon enemmän yhteistä kuin kummallakaan khoihin.
Kulttuurintutkija Geert Hofsteden mukaan kulttuuri tarkoittaa ”kollektiivista mielen ohjelmointia, joka erottaa yhden ryhmän tai kategorian ihmiset toisista.” Geneettisiä ihmisryhmien välisiä eroja kulttuuri ei kuitenkaan kata.
* * *
Suomen uusi kulttuuriministeri on Sampo Terho (ps). Hänen mukaansa "talous on se, jonka pitää palvella kulttuuria, henkistä hyvinvointia ja eteenpäin menemistä". Toisaalta hänen näkemyksensä mukaan valtion pitää varoa tukemasta puoluepoliittista taidetta.
Tarkalleen ottaen kulttuuriministerin titteli on aivan liian lavea. Eivät Terhon tulevaan toimintakenttään kuulu lainkaan sellaiset suomalaisen kulttuurin kannalta keskeiset asiat kuin työelämän tasa-arvo, oikeudelliset seikat, tieteellisen tiedon tuottamisen suuntaviivat, työmarkkinasopimukset tai maa- ja metsätalouden käytänteet.
Terholle kuuluvat kulttuuriministerinä lähinnä taide- ja urheiluasiat, Jälkimmäisistä hän linjasi, että keskeistä ovat kansanterveys ja huippu-urheilu.
Se on hyvä linjaus, sillä jälkimmäinen ruokkii edellistä ja pitää tänäkin päivällä Suomea maailmankartalla. Muistan lähes kolmekymmentä vuotta sitten kertoneeni Etelä-Amerikassa olevani suomalainen. Paikalliset rupesivat välittömästi kehumaan Juha Kankkusta.
Itse en ole taiteen suuri asiantuntija. Minulle on kuitenkin muiden puheista syntynyt käsitys, että sillä saralla pyörii pieni piiri, joka harrastaa ummehtunutta keskinäistä kehumista ja jakelee samanmielisille erilaisia etuja. Näin on ilmeisesti ollut jo kauan, sillä asiasta puhui toistuvasti jo Spede Pasanen jäätyään kerta toisensa jälkeen vaille elokuvasäätiön rahoitusta.
Niinpä kulttuuriväki on poliittisesti liikuttavan yksimielinen. Maailma pitää pelastaa koska meillä on varaa ja viime kädessä meidät kaikki elättävä tuotantotalous on heti seuraava perkeleestä. Ollaan siis yhtä tiukasti kuvaannollisissa poteroissa kuin sadan vuoden takaiset kapinalliset.
Siksi on hyvä, että kulttuuriväki saa edustajakseen valtioneuvostoon isänmaallisen ja arvokonservatiivisen miehen. Tämä on luvannut olla ryhtymättä taidekriitikoksi, mutta epäilemättä hänellä on mahdollisuus heikentää vihervasemmiston valta-asemaa taiteen kulisseissa. Sen seurauksena tullemme jatkossa näkemään nykyistä monivivahteisempaa taidetta. Se on hyvä.
* * *
Sampo Terhosta puheen ollen. Tämän aamun Helsingin Sanomat otti jälleen esille märän unelmansa Perussuomalaisten hajoamisesta puheenjohtajavalinnan jälkeen. Asialla oli tällä kertaa Juha Akkanen, joka arveli, että Terhon valinta saisi maahanmuuttokriittisimmät jättämään puolueen ja Halla-ahon voiton taas karkottavan "maltillisemmat jäsenet".
Ottaen huomioon sen, ettei kahden ehdokkaan välillä ole juurikaan aatteellisia eroja, arvelen Akkasen päiväunen toteutumismahdollisuuden olevan vähäinen. Epäilen myös, että hän tietää sen itsekin - asian esilläpidon tarkoituksena ei taida sittenkään olla toiveajattelu vaan pyrkimys luoda hajanaisuutta muun puoluekentän kannalta kiusalliseen kilpailijaan.
Se on suomalaista kulttuuria. Aseiden sijaan taistellaan kynän voimalla, mikä on hyvä asia. Tai ainakin olisi, kunhan kynän käyttäjille löytyisi tasapuolisesti palstatilaa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jussi Halla-ahon, Sampo Terhon ja vasemmiston vappupuheista
Miksi tieteellis-taloudellinen vallankummous tapahtui Pohjois-Euroopassa?
Ristiretkeläisten jäljillä
keskiviikko 10. toukokuuta 2017
Demokratiaa, EU, demokratiaa!
Helsingin Sanomien kolumnistit esittelevät kerta toisensa jälkeen omaa ja vertaistensa ajatusmaailmaa. Tänä aamuna niin teki Pekka Mykkänen.
Hänen mukaansa "eurooppaministeri Sampo Terhon ajatus EU-kansanäänestyksestä on nolo ja turha – Suomea vietäisiin eroneuvotteluissa kuin millilitran mittaa". Näkemyksen loppuosa saattaa hyvinkin pitää paikkansa.
Mykkänen löytää asiasta monenlaista irvailtavaa. Hänen mukaansa "nolottaa ajatuskin siitä, että joukko perussuomalaisia fixiteeraajia istuisi pöytään komission ennalta ärsyyntyneiden neuvottelijoiden kanssa ja yrittäisi vedättää suomalaisille suurta kansallisromanttista tulevaisuutta".
Lisäksi kolumnisti ilkkuu, että "Terhon ajatusilmapallon takana ei ole kansa, eikä hänellä olisi tukenaan samanlaista roskalehtien viidakkoa kuin millä brexit saatiin aikaan. Terho joutuisi tukeutumaan leijonakorumiesten valeuutissivustoihin, mikä marginalisoisi perussuomalaisia entisestään."
Mikäli kolumnisti Mykkäsen näkemys Suomesta ja litran mitasta on oikea - kuten pahasti pelkään - olisin huolissani ennemminkin EU:n demokraattisuudesta kuin Perussuomalaisista puolueena. Mikä on sellainen vapaiden valtioiden Unioni, josta vie kuin millilitran mittaa kansakuntiaan, jotka syystä tai toisesta haluavat suvereenin itsenäisyytensä takaisin? Kansojen vankila?
Kokeneena kolumnistina olisin olettanut Mykkäsen huomaavan, että minkä tahansa jäsenmaan erohalukkuus EU:sta kertoo ennen kaikkea valtioliiton epäonnistumisesta? Ja hänen maalailemansa eroavaan kansakuntaan osoitettu kostaminen - millilitran mittana kohteleminen - alleviivaa tuon epäonnistumisen syvyyttä.
Kirjoitin vuonna 2014 otsikolla "Uuden Ajan Uljas Kansojen Vankila?" kun EU:ssa ryhdyttiin uhkailu- ja parjauskampanjaan skottien ajaessa kansanäänestystä itsenäistymisestään. Nyt on edessä brexit, ja jään jännityksellä odottamaan, jatkaako Unioni kolmen vuoden takaisella linjallaan kansojen vankilana, josta pois lähteville tulee kostaa valtioliiton oma epäonnistuminen.
Jään myös jännittämään, ryhdytäänkö EU:ssa korjaamaan niitä epäonnistumisia, joiden seurauksena EU:sta on lähdössä yksi sen suurimmista jäsenmaista. Ja myös Suomeen ja moneen muuhun jäsenmaahan on ilmaantunut merkittäviä poliittiisia voimia, jotka näkevät suvereniteetin palauttamisen tavoiteltavaksi asiaksi.
EU-ero ei ole tällä hetkellä Suomen osalta realistinen ajatus, sillä suurin osa kansalaisista kannattaa jäsenyyttä. Eron kannatus saattaa kuitenkin lisääntyä hyvinkin nopeasti, mikäli Unioni ei tyydytä jäsenmaidensa kansalaisten odotuksia politiikassaan.
Sellaisessa tilanteessa olisi kaikkien kannalta suotavaa, jos Unioni omaksuisi jäsenkysymyksissä demokraattiset ja oikeudenmukaiset periaatteet, eikä pyrkisi jonkinlaiseksi uuden ajan kansojen vankilaksi. Siksi Suomessakin kannattaa seurata tarkasti, mitä tapahtuu EU:n ja Iso-Britannian välisissä eroneuvotteluissa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Minne menet, Euroopan Unioni?
Uuden Ajan Uljas Kansojen Vankila?
David Cameron ja pullon henki
Hänen mukaansa "eurooppaministeri Sampo Terhon ajatus EU-kansanäänestyksestä on nolo ja turha – Suomea vietäisiin eroneuvotteluissa kuin millilitran mittaa". Näkemyksen loppuosa saattaa hyvinkin pitää paikkansa.
Mykkänen löytää asiasta monenlaista irvailtavaa. Hänen mukaansa "nolottaa ajatuskin siitä, että joukko perussuomalaisia fixiteeraajia istuisi pöytään komission ennalta ärsyyntyneiden neuvottelijoiden kanssa ja yrittäisi vedättää suomalaisille suurta kansallisromanttista tulevaisuutta".
Lisäksi kolumnisti ilkkuu, että "Terhon ajatusilmapallon takana ei ole kansa, eikä hänellä olisi tukenaan samanlaista roskalehtien viidakkoa kuin millä brexit saatiin aikaan. Terho joutuisi tukeutumaan leijonakorumiesten valeuutissivustoihin, mikä marginalisoisi perussuomalaisia entisestään."
* * *
Mikäli kolumnisti Mykkäsen näkemys Suomesta ja litran mitasta on oikea - kuten pahasti pelkään - olisin huolissani ennemminkin EU:n demokraattisuudesta kuin Perussuomalaisista puolueena. Mikä on sellainen vapaiden valtioiden Unioni, josta vie kuin millilitran mittaa kansakuntiaan, jotka syystä tai toisesta haluavat suvereenin itsenäisyytensä takaisin? Kansojen vankila?
Kokeneena kolumnistina olisin olettanut Mykkäsen huomaavan, että minkä tahansa jäsenmaan erohalukkuus EU:sta kertoo ennen kaikkea valtioliiton epäonnistumisesta? Ja hänen maalailemansa eroavaan kansakuntaan osoitettu kostaminen - millilitran mittana kohteleminen - alleviivaa tuon epäonnistumisen syvyyttä.
Kirjoitin vuonna 2014 otsikolla "Uuden Ajan Uljas Kansojen Vankila?" kun EU:ssa ryhdyttiin uhkailu- ja parjauskampanjaan skottien ajaessa kansanäänestystä itsenäistymisestään. Nyt on edessä brexit, ja jään jännityksellä odottamaan, jatkaako Unioni kolmen vuoden takaisella linjallaan kansojen vankilana, josta pois lähteville tulee kostaa valtioliiton oma epäonnistuminen.
Jään myös jännittämään, ryhdytäänkö EU:ssa korjaamaan niitä epäonnistumisia, joiden seurauksena EU:sta on lähdössä yksi sen suurimmista jäsenmaista. Ja myös Suomeen ja moneen muuhun jäsenmaahan on ilmaantunut merkittäviä poliittiisia voimia, jotka näkevät suvereniteetin palauttamisen tavoiteltavaksi asiaksi.
EU-ero ei ole tällä hetkellä Suomen osalta realistinen ajatus, sillä suurin osa kansalaisista kannattaa jäsenyyttä. Eron kannatus saattaa kuitenkin lisääntyä hyvinkin nopeasti, mikäli Unioni ei tyydytä jäsenmaidensa kansalaisten odotuksia politiikassaan.
Sellaisessa tilanteessa olisi kaikkien kannalta suotavaa, jos Unioni omaksuisi jäsenkysymyksissä demokraattiset ja oikeudenmukaiset periaatteet, eikä pyrkisi jonkinlaiseksi uuden ajan kansojen vankilaksi. Siksi Suomessakin kannattaa seurata tarkasti, mitä tapahtuu EU:n ja Iso-Britannian välisissä eroneuvotteluissa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Minne menet, Euroopan Unioni?
Uuden Ajan Uljas Kansojen Vankila?
David Cameron ja pullon henki
tiistai 2. toukokuuta 2017
Jussi Halla-ahon, Sampo Terhon ja vasemmiston vappupuheista
Perussuomalaisten puheenjohtajakilpailu oli esillä myös Vappuna. Tarkalleen ottaen se kuului merkittävimpien ehdokkaiden eli Sampo Terhon ja Jussi Halla-ahon puheissa.
Lehdistö uutisoi niistä varsin vaihtelevasti. Täydellisin silmiini osunut kertomus löytyi Iltalehdestä. Käytän siis sitä lähteenä seuraaviin referaatteihin
Otetaan ensin Sampo Terho, jonka lyhyestä puheesta on syytä nostaa esille seuraavat asiat.
Tuore ministeri totesi, etteivät Perussuomalaisten äänestäjät ole puolueeseensa täysin tyytyväisiä. Olisi siis ryhdistäydyttävä, terästäydyttävä ja uudistuttava.
Perussuomalaisten pitäisi Terhon puheen mukaan olla tulevaisuudessa isänmaallinen puolue, joka arvostaa Suomea, suomalaisuutta ja Suomen itsenäisyyttä - ja vastustaa liittovaltiota Euroopan unionissa. Sekä puolustaa tavallisen suomalaisen hyvää elämää.
Terho määritteli myös perussuomalaisen populismin: se on luottamusta tavalliseen suomalaiseen ja hänen kykyynsä ja haluunsa kantaa vastuuta sekä nauttia vapautta.
Tulevaisuudessa hän nosti ratkaistaviksi talouteen, maahanmuuttoon, ympäristöön ja Euroopan Unioniin liittyviä ongelmia sekä huomautti maamme väestörakenteesta, jolla on valtava vaikutus palveluiden järjestämisen ja taloudelliseen rasituksen kannalta. Terhon mukaan Perussuomalaisten pitää olla se puolue, jolla on vastaukset näihin kysymyksiin.
Lopuksi Terho linjasi, että Perussuomalaisten tulee olla "ilon ja toivon liike". Tässä hän viittaa kansalaisiin, jotka eivät vaivaudu enää edes äänestämään.
Jussi Halla-ahon paljon pidemmästä puheesta on puolestaan syytä nostaa näkyviin seuraavat asiat.
Europarlamentaarikko nosti esille Ruotsin ensi vuoden valtiopäivävaalit, joissa hän arveli perinteinen vallan tasapainon porvari- ja sosialistipuolueiden välillä hajoavan. Samalla hän osoitti ontoksi median ja poliitikkojen retoriikan kysymällä, että "onko 20 prosenttia ranskalaisista tai ruotsalaisista oikeasti äärioikeistolaisia kannattaessaan kansallista rintamaa tai ruotsidemokraatteja?"
Halla-ahon mukaan länsimaiset yhteiskunnat ovat globalisaation myötä muuttumassa uudelleen luokkayhteiskunniksi. Tämän kehityksen kärsijöiksi hän nimesi länsimaisen työväestön ja alemman keskiluokan.
Näin siksi, että heidän työpaikkansa katoavat halvan työvoiman maihin. Sen seurauksena palvelut heikkenevät ja turvallisuuden tunne katoavat ilman, että omassa kuplassaan elävä eliitti välittäisi siitä.
Halla-aho totesi perinteisen oikeisto-vasemmisto-jaon olevan katoamassa. Hänen mukaansa kaikki verottavat työtä tekevää keskiluokkaa yhtä himokkaasti ja vaativat myös rajoja auki. Vanhan jaon sijaan Halla-aho nosti uuden jakolinjan globalistien ja kansallismielisten välille, mutta kiisti vertaukset 1930-luvulle todeten kansakunnan olevan ihmisten luonnollinen viiteryhmä.
Jussi Halla-ahon mukaan kaikilla kansoilla on oikeus omaan maahan, eikä "suomalaisten rakentama hyvinvointiyhteiskunta ole mikään globaali sosiaalitoimisto, johon kuka tahansa voi marssia esittämään röyhkeitä vaatimuksiaan". Pieni piikki lähti vasemmiston suuntaan, kun hän totesi, että "vielä joitakin vuosikymmeniä sitten nämä olisivat olleet itsestäänselvyyksiä punaisimmallekin sosialidemokraatille".
Hän ilmaisi myös tyytymättömyytensä Euroopan Unioniin, mutta tyrmäsi kansanäänestyksen ennen kuin kansalaisten asenteet ovat kielteiset. Sen eteen tulisi jatkossa tehdä työtä, sillä "kun kansa on puhunut, pulinat pois". Hänen mukaansa perustelut EU:n haitallisuudet ovat kuitenkin selkeät.
Euroopan unionilla ei ole Halla-ahon mukaan yökaluja korjata niitä ongelmia, joita se itse jäsenmaille aiheuttaa. Esimerkkinä hän mainitsi yhteisvaluutta euron, joka merkitsi käytännössä velkojen yhteisvastuuta, vaikka asiasta ei olekaan juuri puhuttu.
Ongelman ainoaksi unionitason ratkaisuksi europarlamentaarikko näki jäsenmaiden itsenäisestä päätösvallasta - ja omien rahojen käyttöoikeudesta - luopumisen ja kysyi, että onko tämä on liian suuri uhraus sellaisen yhteisvaluutan pelastamiseksi, josta ei ole Suomelle oikeastaan mitään hyötyä.
Maahanmuuton osalta Halla-aho kritisoi voimakkaasti EU-kansalaisten vapaata liikkuvuutta. Hänen mukaansa se "tuo tänne kymmeniä tuhansia köyhempien jäsenmaiden matalapalkkatyöntekijöitä, jotka tekevät työt halvemmalla kuin suomalainen".
Tätä ongelmaa voitaisiin hillitä vain varainsiirroilla Suomen kaltaisten maiden keskiluokilta köyhemmille EU-maille. Hiukan pessimistisesti hän totesi, etteivät asiat oleva vielä "riittävän huonosti", mutta sitten kun ne ovat, on jo myöhäistä. Tässä vaiheessa Suomen pitäisi valita tarkasti ne jäsenmaat, joiden kanssa on järkevää tehdä yhteistyötä ja joista Suomen kannattaa ottaa mallia.
Lopuksi hän totesi, että vuoden 2015 irakilaisten nuorten miesten turva olisi voitu torjua tavoilla, jotka moni muu jäsenmaa on toteuttanut "liberaalien itkusta ja valituksesta piittaamatta". Siihen olisi tarvittu vain poliittista tahtoa.
Itselleni jäi kahden puheenjohtajaehdokkaan puheista sellainen käsitys, että Terho liikkui yleisellä tasolla Halla-ahon hakiessa puheeseensa enemmän konkretiaa. Sinänsä olen enimmäkseen samaa mieltä molempien herrojen kanssa, mutta itseeni vetosi enemmän Halla-ahon asialinja.
Odotettavissa on siis mielenkiintoien puheenjohtajakamppailu. Uskon myös Sampo Terhon jatkossa laskeutuvan metatasolta käytännön kysymyksiin. Vasta sitten voivat puolueen jäsenet tehdä valintansa näiden kahden ehdokkaan välillä.
Lopuksi pari sanaa vasemmistosta, koska vappu on ollut erityisesti sen kotikenttää.
Perinteisten vasemmistopuolueiden puheenjohtajien vappupuheista en tosin näe juurikaan kommentoitavaa. Antti Rinne osoitti suunsoitollaan eilisen kirjoitukseni oikeaksi ja Li Andersson ratkaisisi Suomen talous- ja väestörakenneongelmat työllistämisen kustannuksia nostamalla ja työpäivää lyhentämällä.
Sen sijaan kolmannen vasemmistopuolueemme puheenjohtaja Ville Niinistö yllätti ja halusi etteivät yrittäjät menettäisi sosiaaliturvaansa. Tästä aloitteesta on lähtökohtaisesti helppo olla samaa mieltä, vaikka Vihreiden väistyvä puheenjohtaja ei kertonutkaan mistä uudistukseen tarkoitetut varat otettaisiin - toivottavasti ei ainakaan aloittelevilta yrittäjiltä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demareiden alamäen syynä on heidän politiikkansa
Jan Vapaavuori ja Jussi Halla-aho
Perussuomalaiset puhuivat viisaita
Lehdistö uutisoi niistä varsin vaihtelevasti. Täydellisin silmiini osunut kertomus löytyi Iltalehdestä. Käytän siis sitä lähteenä seuraaviin referaatteihin
* * *
Otetaan ensin Sampo Terho, jonka lyhyestä puheesta on syytä nostaa esille seuraavat asiat.
Tuore ministeri totesi, etteivät Perussuomalaisten äänestäjät ole puolueeseensa täysin tyytyväisiä. Olisi siis ryhdistäydyttävä, terästäydyttävä ja uudistuttava.
Perussuomalaisten pitäisi Terhon puheen mukaan olla tulevaisuudessa isänmaallinen puolue, joka arvostaa Suomea, suomalaisuutta ja Suomen itsenäisyyttä - ja vastustaa liittovaltiota Euroopan unionissa. Sekä puolustaa tavallisen suomalaisen hyvää elämää.
Terho määritteli myös perussuomalaisen populismin: se on luottamusta tavalliseen suomalaiseen ja hänen kykyynsä ja haluunsa kantaa vastuuta sekä nauttia vapautta.
Tulevaisuudessa hän nosti ratkaistaviksi talouteen, maahanmuuttoon, ympäristöön ja Euroopan Unioniin liittyviä ongelmia sekä huomautti maamme väestörakenteesta, jolla on valtava vaikutus palveluiden järjestämisen ja taloudelliseen rasituksen kannalta. Terhon mukaan Perussuomalaisten pitää olla se puolue, jolla on vastaukset näihin kysymyksiin.
Lopuksi Terho linjasi, että Perussuomalaisten tulee olla "ilon ja toivon liike". Tässä hän viittaa kansalaisiin, jotka eivät vaivaudu enää edes äänestämään.
* * *
Jussi Halla-ahon paljon pidemmästä puheesta on puolestaan syytä nostaa näkyviin seuraavat asiat.
Europarlamentaarikko nosti esille Ruotsin ensi vuoden valtiopäivävaalit, joissa hän arveli perinteinen vallan tasapainon porvari- ja sosialistipuolueiden välillä hajoavan. Samalla hän osoitti ontoksi median ja poliitikkojen retoriikan kysymällä, että "onko 20 prosenttia ranskalaisista tai ruotsalaisista oikeasti äärioikeistolaisia kannattaessaan kansallista rintamaa tai ruotsidemokraatteja?"
Halla-ahon mukaan länsimaiset yhteiskunnat ovat globalisaation myötä muuttumassa uudelleen luokkayhteiskunniksi. Tämän kehityksen kärsijöiksi hän nimesi länsimaisen työväestön ja alemman keskiluokan.
Näin siksi, että heidän työpaikkansa katoavat halvan työvoiman maihin. Sen seurauksena palvelut heikkenevät ja turvallisuuden tunne katoavat ilman, että omassa kuplassaan elävä eliitti välittäisi siitä.
Halla-aho totesi perinteisen oikeisto-vasemmisto-jaon olevan katoamassa. Hänen mukaansa kaikki verottavat työtä tekevää keskiluokkaa yhtä himokkaasti ja vaativat myös rajoja auki. Vanhan jaon sijaan Halla-aho nosti uuden jakolinjan globalistien ja kansallismielisten välille, mutta kiisti vertaukset 1930-luvulle todeten kansakunnan olevan ihmisten luonnollinen viiteryhmä.
Jussi Halla-ahon mukaan kaikilla kansoilla on oikeus omaan maahan, eikä "suomalaisten rakentama hyvinvointiyhteiskunta ole mikään globaali sosiaalitoimisto, johon kuka tahansa voi marssia esittämään röyhkeitä vaatimuksiaan". Pieni piikki lähti vasemmiston suuntaan, kun hän totesi, että "vielä joitakin vuosikymmeniä sitten nämä olisivat olleet itsestäänselvyyksiä punaisimmallekin sosialidemokraatille".
Hän ilmaisi myös tyytymättömyytensä Euroopan Unioniin, mutta tyrmäsi kansanäänestyksen ennen kuin kansalaisten asenteet ovat kielteiset. Sen eteen tulisi jatkossa tehdä työtä, sillä "kun kansa on puhunut, pulinat pois". Hänen mukaansa perustelut EU:n haitallisuudet ovat kuitenkin selkeät.
Euroopan unionilla ei ole Halla-ahon mukaan yökaluja korjata niitä ongelmia, joita se itse jäsenmaille aiheuttaa. Esimerkkinä hän mainitsi yhteisvaluutta euron, joka merkitsi käytännössä velkojen yhteisvastuuta, vaikka asiasta ei olekaan juuri puhuttu.
Ongelman ainoaksi unionitason ratkaisuksi europarlamentaarikko näki jäsenmaiden itsenäisestä päätösvallasta - ja omien rahojen käyttöoikeudesta - luopumisen ja kysyi, että onko tämä on liian suuri uhraus sellaisen yhteisvaluutan pelastamiseksi, josta ei ole Suomelle oikeastaan mitään hyötyä.
Maahanmuuton osalta Halla-aho kritisoi voimakkaasti EU-kansalaisten vapaata liikkuvuutta. Hänen mukaansa se "tuo tänne kymmeniä tuhansia köyhempien jäsenmaiden matalapalkkatyöntekijöitä, jotka tekevät työt halvemmalla kuin suomalainen".
Tätä ongelmaa voitaisiin hillitä vain varainsiirroilla Suomen kaltaisten maiden keskiluokilta köyhemmille EU-maille. Hiukan pessimistisesti hän totesi, etteivät asiat oleva vielä "riittävän huonosti", mutta sitten kun ne ovat, on jo myöhäistä. Tässä vaiheessa Suomen pitäisi valita tarkasti ne jäsenmaat, joiden kanssa on järkevää tehdä yhteistyötä ja joista Suomen kannattaa ottaa mallia.
Lopuksi hän totesi, että vuoden 2015 irakilaisten nuorten miesten turva olisi voitu torjua tavoilla, jotka moni muu jäsenmaa on toteuttanut "liberaalien itkusta ja valituksesta piittaamatta". Siihen olisi tarvittu vain poliittista tahtoa.
* * *
Itselleni jäi kahden puheenjohtajaehdokkaan puheista sellainen käsitys, että Terho liikkui yleisellä tasolla Halla-ahon hakiessa puheeseensa enemmän konkretiaa. Sinänsä olen enimmäkseen samaa mieltä molempien herrojen kanssa, mutta itseeni vetosi enemmän Halla-ahon asialinja.
Odotettavissa on siis mielenkiintoien puheenjohtajakamppailu. Uskon myös Sampo Terhon jatkossa laskeutuvan metatasolta käytännön kysymyksiin. Vasta sitten voivat puolueen jäsenet tehdä valintansa näiden kahden ehdokkaan välillä.
* * *
Lopuksi pari sanaa vasemmistosta, koska vappu on ollut erityisesti sen kotikenttää.
Perinteisten vasemmistopuolueiden puheenjohtajien vappupuheista en tosin näe juurikaan kommentoitavaa. Antti Rinne osoitti suunsoitollaan eilisen kirjoitukseni oikeaksi ja Li Andersson ratkaisisi Suomen talous- ja väestörakenneongelmat työllistämisen kustannuksia nostamalla ja työpäivää lyhentämällä.
Sen sijaan kolmannen vasemmistopuolueemme puheenjohtaja Ville Niinistö yllätti ja halusi etteivät yrittäjät menettäisi sosiaaliturvaansa. Tästä aloitteesta on lähtökohtaisesti helppo olla samaa mieltä, vaikka Vihreiden väistyvä puheenjohtaja ei kertonutkaan mistä uudistukseen tarkoitetut varat otettaisiin - toivottavasti ei ainakaan aloittelevilta yrittäjiltä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demareiden alamäen syynä on heidän politiikkansa
Jan Vapaavuori ja Jussi Halla-aho
Perussuomalaiset puhuivat viisaita
sunnuntai 29. tammikuuta 2017
Länsimaisen demokratian kiirastuli
Aamun lehti julkaisi joukon kirjoituksia, joita oikeastaan yhdisti kysymys länsimaisen demokratian syvimmästä olemuksesta. Siis siitä hetkestä, jolloin kansa käyttää vaaliuurnilla valtaa valitakseen seuraavien vuosien poliittiset linjaukset.
Demokratian kannalta ja äänestäjän oikeusturvan osalta keskeistä on vaalikampanjassa annettujen lupausten pitäminen. Niiden osalta monissa paikoissa on tullut tavaksi unohtaa lupaukset heti kun on päästy vallan kammareihin.
Tästä lehti tarjosi loistavan esimerkin. En nimittäin muista Suomessa koskaan ennen vaaleja kannatetun koulutuksesta leikkaamista. Ja kuitenkin niin on tehty sekä edellisen että nykyisen hallituksen aikana.
Mikä huvittavinta, eilisessä puoluejohtajien suuressa koulutuskeskustelussa vasemmistopoliitikot sortuivat röyhkeään hömppäpopulismiin joko ilmoittamalla katuvansa edellisen hallituksen leikkauspäätöksiä (Antti Rinne, sd), käyttäneensä tuolloin koko leikkausvaran (Li Andersson, vas) tai suorastaan vastustaneensa Kataisen kabinetissa tehtyjä leikkauksia (Ville Niinistö, vihr).
Kauniiksi lopuksi kaikki osallistujat Sampo Terhoa (ps) lukuun ottamatta lupasivat ehdottomasti pidättäytyä koulutusleikkauksista jatkossa. Terhokaan ei niitä kannattanut, mutta totesi inhorealistisesti, ettei turhia lupauksia kannata antaa, vaan ensin on saatava maan talous kuntoon.
Suomen poliittisessa järjestelmässä lupausten antaminen ja pitäminen lienevät vielä löyhemmässä yhteydessä toisiinsa kuin monissa muissa maissa. Syynä on maamme poliittinen hajanaisuus, joka pakottaa monien puolueiden yhdessä muodostamiin hallituksiin, joita perustettaessa kukaan ei saa läpi kaikkia tavoitteitaan.
Siten meillä kaikki vallanpitäjät joutuvat käytännön pakosta pettämään osan vaalilupauksistaan. Tämä on yhtäältä suuri ongelma, mutta toisaalta myös tae sille, ettei suomalainen poliittinen järjestelmä tuota kovin helposti pahoja ylilyöntejä. Sikäli suomalainen demokratia on ääritapaus Manner-Euroopalle tyypillisestä demokratiasta, joka perustuu useiden puolueiden konsensukselle.
Toisin on kahden mahtipuolueen anglosaksisissa maissa. Siellä on totuttu poliittisiin äkkikäännöksiin koska hallituksen muodostaa yksi ainoa puolue. Toki siinäkin tilanteessa yksittäiset ehdokkaat joutuvat syömään omia lupauksiaan, mikäli ne ovat ristiriidassa heitä mahtavampien puoluepukareiden ajaman linjan kanssa.
Anglosaksisten lupausten pitäminen on saanut viime aikoina aivan uuden ulottuvuuden. Ensin Brittien edellinen pääministeri David Cameron yritti pysyä vallassa lupaamalla kansanäänestyksen maansa suhteesta Euroopan Unioniin. Hän sai tavoittelemansa vaalivoiton ja piti kiinni lupauksestaan. Seurauksena Iso-Britannia ilmoittautui ensimmäiseksi maaksi, joka irtoaa EU:sta.
Tämän aamun lehti tiesi kertoa, etteivät brittipoliitikot halua kävellä kansalaistensa yli vaikka parlamentilla olisikin valta pysäyttää eroprosessi. Taustalla lienevät ainakin osittain mielipidetiedustelut, jotka kertovat tehdyn äänestysratkaisun pitävän edelleen.
Vielä suurempaa kohua aiheuttanut vaalilupausten pitämisepisodi on käynnissä maailman ainoassa todellisessa suurvallassa. Siellä Donald Trump tuli valituksi varsin merkittävien muutosten ajajana. Eikä valtaannousu ole suinkaan johtanut annettujen lupausten pettämiseen, vaan niiden pikaiseen liikkeelle panemiseen.
Aamun lehti kokosi Trumpin ensimmäisen viikon tärkeimmät päätökset eli lupausten pitämiset. Tämän näppäimistön takaa osa niistä näyttäytyy hyvinkin järkevinä, mutta toiset vähintäänkin haastavina niin amerikkalaisille kuin meille ulkomaalaisillekin.
Esimerkiksi Trumpin päätös vaatia eurooppalaisilta Natomailta vahvempaa vastuunottoa omasta puolustuksestaan on amerikkalaisittain ymmärrettävä ja oikeudenmukainen lopettaessaan eurooppalaisten maiden puolustuspoliittisen vapaamatkustamisen setä Samulin suojaavien siipien alla. Samoin hänen linjauksensa korvata syyrialaisten pakolaisuus USA:ssa kriisimaan lähialueille perustettavilla, ja amerikkalaisten tukemilla, pakolaisleireillä on äärimmäisen kustannustehokasta ja järkevää kriisinhoitoa.
Toisaalta Trumpin hyökkäykset maailman vapaakauppaa vastaan eivät lopulta ole eduksi Yhdysvalloille eivätkä ainakaan Suomen kaltaiselle vientikaupasta riippuvalle taloudelle. Amerikkalaisten kannalta ehkä tyhmintä on Meksikon ajaminen talousongelmiin, jotka kiihdyttävät entisestään laittomien siirtolaisten vyöryä kohti pohjoista. Nähtäväksi jää, pystyykö Trumpin lupaama muuri estämään tuon kansainvaelluksen.
Abortin vastustaminen lienee konservatiivisten republikaanien nuoleskelua, koska Trump tarvitsee heidän tukeaan, ja siten muistuttaa niitä lehmänkauppoja joita Suomessa joudutaan tekemään kaikissa hallitusneuvotteluissa. Täältä pohjantähden alta katsottuna linjaus on vakavassa ristiriidassa naisten ihmisoikeuksien kanssa ja muistuttaa pikemminkin paluuta keskiaikaan kuin järkevää poliittista toimintaa, vaikka meilläkin on jopa hallituksessa samaa linjaa ajava puoluejohtaja eli Timo Soini (ps).
Sivumennen sanoen aamun lehden toimitus tunnusti kirjoituksessaan myös punavihreää väriä. Tarkoitan seuraavaa tekstinpätkää: "todellista muukalaisvihaa Trump lietsoo määrätessään viikoittaisia raportteja maahanmuuttajien tekemistä rikoksista. Se lietsoo uuteen väkivaltaan."
Toimitus saattaa olla väitteessään oikeassa tai olla olematta. Selvää on kuitenkin, että niin kauan kuin pakolaisia otetaan vastaan humanitaarisista syistä, on koko lystin maksajilla oikeus olla tietoinen myös seurauksista. Näin on Yhdysvalloissa ja myös Suomessa. Toimituksen vaatimukset tiedon pimittämisestä kuuluvat diktatuureihin - eivät demokratiaan.
Poliittista punaviherväriä lehti tunnustaa myös julkaisemassaan kolumnissa. Siinä toimittaja Pirkko Kotiranta kertoilee unettavasta taiteesta ja päättää koko juttunsa virkkeeseen, jonka mukaan "maailmahan makaa nyt niin, että kaikkein mieluiten sitä vaipuisi karhun lailla syvään talviuneen. Neljäksi vuodeksi."
Palatakseni itse asiaan. Nyt nähtävillä olevat maailmanpoliittiset tapahtumat osoittavat näiden aikojen muodostavan maailmanpoliittisen kehityksen murroskohdan. Demokratian eri variantit tuottavat hyvin erilaista politiikkaa - siinä missä anglosaksiset kaksipuoluedemokratiat tuottavat dramaattisia äkkikäännöksiä, ovat mannereurooppalaiset monipuoluedemokratiat kriisissä itse rakennettujen ongelmien kanssa.
Lähi-idästä ja osin Afrikasta tulleet humanitaariset maahanmuuttajat sekä Etelä-Euroopan talouskriisit ovat luoneet kansalaisten mieliin vahvan demokratiavajeen. Konsensuspolitiikasta seurannut kyvyttömyys vastata haasteisiin ovat saaneet selkeitä vastauksia ongelmiin tarjoavat kansallista etua ajavat liikkeet, kuten Ranskan Kansallinen rintama, Hollannin Vapauspuolue tai Ruotsidemokraatit, yhä suurempaan kannatukseen.
Tämän tien yksi edelläkävijä on ollut Suomen Perussuomalaiset. Puolue saavutti meikäläisittäin suuren vaalivoiton, ryhtyi hallitusvastuuseen, mutta ei pystynyt ainakaan heti pysäyttämään ihmisten kokemia suuria epäkohtia kuten Kreikkaan valutettavia veronmaksajien rahoja tai väkivaltarikollisuutta kasvattavaa maahanmuuttoa kehitysmaista.
Nykyinen länsimaiden poliittinen tilanne jättää avoimeksi kysymyksen länsimaisen demokratian tulevaisuudesta. Kumpi on lopultakin parempi kansalaisille: anglosaksinen epävarmuutta tuottava poukkoilu vai mannereurooppalainen jatkuvuus, jonka kyky reagoida nopeasti ilmaantuviin haasteisiin on luvattoman heikko.
Toisin kuin kolmunisti Kotiranta, itse en haluaisi tämän murroksen koittaessa olla missään tapauksessa syvässä talviunessa vaan seurata kiihkeästi sitä, mitä tulevaisuus tuottaa tullessaan - ja samalla vaikuttaa siihen niillä keinoilla, joita itselläni on käytössä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hyväksyykö maailman vapain lehdistö demokratian?
Halveksiiko Anu Vehviläinen demokratiaa?
Populismi ja demokratia - identtiset kaksoset?
Demokratian kannalta ja äänestäjän oikeusturvan osalta keskeistä on vaalikampanjassa annettujen lupausten pitäminen. Niiden osalta monissa paikoissa on tullut tavaksi unohtaa lupaukset heti kun on päästy vallan kammareihin.
Tästä lehti tarjosi loistavan esimerkin. En nimittäin muista Suomessa koskaan ennen vaaleja kannatetun koulutuksesta leikkaamista. Ja kuitenkin niin on tehty sekä edellisen että nykyisen hallituksen aikana.
Mikä huvittavinta, eilisessä puoluejohtajien suuressa koulutuskeskustelussa vasemmistopoliitikot sortuivat röyhkeään hömppäpopulismiin joko ilmoittamalla katuvansa edellisen hallituksen leikkauspäätöksiä (Antti Rinne, sd), käyttäneensä tuolloin koko leikkausvaran (Li Andersson, vas) tai suorastaan vastustaneensa Kataisen kabinetissa tehtyjä leikkauksia (Ville Niinistö, vihr).
Kauniiksi lopuksi kaikki osallistujat Sampo Terhoa (ps) lukuun ottamatta lupasivat ehdottomasti pidättäytyä koulutusleikkauksista jatkossa. Terhokaan ei niitä kannattanut, mutta totesi inhorealistisesti, ettei turhia lupauksia kannata antaa, vaan ensin on saatava maan talous kuntoon.
Suomen poliittisessa järjestelmässä lupausten antaminen ja pitäminen lienevät vielä löyhemmässä yhteydessä toisiinsa kuin monissa muissa maissa. Syynä on maamme poliittinen hajanaisuus, joka pakottaa monien puolueiden yhdessä muodostamiin hallituksiin, joita perustettaessa kukaan ei saa läpi kaikkia tavoitteitaan.
Siten meillä kaikki vallanpitäjät joutuvat käytännön pakosta pettämään osan vaalilupauksistaan. Tämä on yhtäältä suuri ongelma, mutta toisaalta myös tae sille, ettei suomalainen poliittinen järjestelmä tuota kovin helposti pahoja ylilyöntejä. Sikäli suomalainen demokratia on ääritapaus Manner-Euroopalle tyypillisestä demokratiasta, joka perustuu useiden puolueiden konsensukselle.
Toisin on kahden mahtipuolueen anglosaksisissa maissa. Siellä on totuttu poliittisiin äkkikäännöksiin koska hallituksen muodostaa yksi ainoa puolue. Toki siinäkin tilanteessa yksittäiset ehdokkaat joutuvat syömään omia lupauksiaan, mikäli ne ovat ristiriidassa heitä mahtavampien puoluepukareiden ajaman linjan kanssa.
Anglosaksisten lupausten pitäminen on saanut viime aikoina aivan uuden ulottuvuuden. Ensin Brittien edellinen pääministeri David Cameron yritti pysyä vallassa lupaamalla kansanäänestyksen maansa suhteesta Euroopan Unioniin. Hän sai tavoittelemansa vaalivoiton ja piti kiinni lupauksestaan. Seurauksena Iso-Britannia ilmoittautui ensimmäiseksi maaksi, joka irtoaa EU:sta.
Tämän aamun lehti tiesi kertoa, etteivät brittipoliitikot halua kävellä kansalaistensa yli vaikka parlamentilla olisikin valta pysäyttää eroprosessi. Taustalla lienevät ainakin osittain mielipidetiedustelut, jotka kertovat tehdyn äänestysratkaisun pitävän edelleen.
Vielä suurempaa kohua aiheuttanut vaalilupausten pitämisepisodi on käynnissä maailman ainoassa todellisessa suurvallassa. Siellä Donald Trump tuli valituksi varsin merkittävien muutosten ajajana. Eikä valtaannousu ole suinkaan johtanut annettujen lupausten pettämiseen, vaan niiden pikaiseen liikkeelle panemiseen.
Aamun lehti kokosi Trumpin ensimmäisen viikon tärkeimmät päätökset eli lupausten pitämiset. Tämän näppäimistön takaa osa niistä näyttäytyy hyvinkin järkevinä, mutta toiset vähintäänkin haastavina niin amerikkalaisille kuin meille ulkomaalaisillekin.
Esimerkiksi Trumpin päätös vaatia eurooppalaisilta Natomailta vahvempaa vastuunottoa omasta puolustuksestaan on amerikkalaisittain ymmärrettävä ja oikeudenmukainen lopettaessaan eurooppalaisten maiden puolustuspoliittisen vapaamatkustamisen setä Samulin suojaavien siipien alla. Samoin hänen linjauksensa korvata syyrialaisten pakolaisuus USA:ssa kriisimaan lähialueille perustettavilla, ja amerikkalaisten tukemilla, pakolaisleireillä on äärimmäisen kustannustehokasta ja järkevää kriisinhoitoa.
Toisaalta Trumpin hyökkäykset maailman vapaakauppaa vastaan eivät lopulta ole eduksi Yhdysvalloille eivätkä ainakaan Suomen kaltaiselle vientikaupasta riippuvalle taloudelle. Amerikkalaisten kannalta ehkä tyhmintä on Meksikon ajaminen talousongelmiin, jotka kiihdyttävät entisestään laittomien siirtolaisten vyöryä kohti pohjoista. Nähtäväksi jää, pystyykö Trumpin lupaama muuri estämään tuon kansainvaelluksen.
Abortin vastustaminen lienee konservatiivisten republikaanien nuoleskelua, koska Trump tarvitsee heidän tukeaan, ja siten muistuttaa niitä lehmänkauppoja joita Suomessa joudutaan tekemään kaikissa hallitusneuvotteluissa. Täältä pohjantähden alta katsottuna linjaus on vakavassa ristiriidassa naisten ihmisoikeuksien kanssa ja muistuttaa pikemminkin paluuta keskiaikaan kuin järkevää poliittista toimintaa, vaikka meilläkin on jopa hallituksessa samaa linjaa ajava puoluejohtaja eli Timo Soini (ps).
Sivumennen sanoen aamun lehden toimitus tunnusti kirjoituksessaan myös punavihreää väriä. Tarkoitan seuraavaa tekstinpätkää: "todellista muukalaisvihaa Trump lietsoo määrätessään viikoittaisia raportteja maahanmuuttajien tekemistä rikoksista. Se lietsoo uuteen väkivaltaan."
Toimitus saattaa olla väitteessään oikeassa tai olla olematta. Selvää on kuitenkin, että niin kauan kuin pakolaisia otetaan vastaan humanitaarisista syistä, on koko lystin maksajilla oikeus olla tietoinen myös seurauksista. Näin on Yhdysvalloissa ja myös Suomessa. Toimituksen vaatimukset tiedon pimittämisestä kuuluvat diktatuureihin - eivät demokratiaan.
Poliittista punaviherväriä lehti tunnustaa myös julkaisemassaan kolumnissa. Siinä toimittaja Pirkko Kotiranta kertoilee unettavasta taiteesta ja päättää koko juttunsa virkkeeseen, jonka mukaan "maailmahan makaa nyt niin, että kaikkein mieluiten sitä vaipuisi karhun lailla syvään talviuneen. Neljäksi vuodeksi."
Palatakseni itse asiaan. Nyt nähtävillä olevat maailmanpoliittiset tapahtumat osoittavat näiden aikojen muodostavan maailmanpoliittisen kehityksen murroskohdan. Demokratian eri variantit tuottavat hyvin erilaista politiikkaa - siinä missä anglosaksiset kaksipuoluedemokratiat tuottavat dramaattisia äkkikäännöksiä, ovat mannereurooppalaiset monipuoluedemokratiat kriisissä itse rakennettujen ongelmien kanssa.
Lähi-idästä ja osin Afrikasta tulleet humanitaariset maahanmuuttajat sekä Etelä-Euroopan talouskriisit ovat luoneet kansalaisten mieliin vahvan demokratiavajeen. Konsensuspolitiikasta seurannut kyvyttömyys vastata haasteisiin ovat saaneet selkeitä vastauksia ongelmiin tarjoavat kansallista etua ajavat liikkeet, kuten Ranskan Kansallinen rintama, Hollannin Vapauspuolue tai Ruotsidemokraatit, yhä suurempaan kannatukseen.
Tämän tien yksi edelläkävijä on ollut Suomen Perussuomalaiset. Puolue saavutti meikäläisittäin suuren vaalivoiton, ryhtyi hallitusvastuuseen, mutta ei pystynyt ainakaan heti pysäyttämään ihmisten kokemia suuria epäkohtia kuten Kreikkaan valutettavia veronmaksajien rahoja tai väkivaltarikollisuutta kasvattavaa maahanmuuttoa kehitysmaista.
Nykyinen länsimaiden poliittinen tilanne jättää avoimeksi kysymyksen länsimaisen demokratian tulevaisuudesta. Kumpi on lopultakin parempi kansalaisille: anglosaksinen epävarmuutta tuottava poukkoilu vai mannereurooppalainen jatkuvuus, jonka kyky reagoida nopeasti ilmaantuviin haasteisiin on luvattoman heikko.
Toisin kuin kolmunisti Kotiranta, itse en haluaisi tämän murroksen koittaessa olla missään tapauksessa syvässä talviunessa vaan seurata kiihkeästi sitä, mitä tulevaisuus tuottaa tullessaan - ja samalla vaikuttaa siihen niillä keinoilla, joita itselläni on käytössä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hyväksyykö maailman vapain lehdistö demokratian?
Halveksiiko Anu Vehviläinen demokratiaa?
Populismi ja demokratia - identtiset kaksoset?
maanantai 29. elokuuta 2016
Perussuomalaiset puhuivat viisaita
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä pitää parhaillaan kesäkokoustaan. Siellä ensimmäisen päivän merkittävimmän puheenvuoron käytti Sampo Terho.
Hänen mukaansa: "meillä on aate, ohjelma ja kyky saada tavoitteita läpi". Esimerkkinä hän mainitsi sinänsä kiistämättömät tosiasiat, joiden mukaan puolueen hallitustaipaleen aikana sekä Suomen maahanmuuttopolitiikka että europolitiikka ovat muuttuneet. Molemmat tavalla, joka saa ainakin tämän blogin kirjoittajan hyväksynnän.
Myös Timo Soini käytti tänään puheenvuoron. Hänen mukaansa puolueesta nukkumaan siirtyneet kannattajat palaavat "kun nähdään, mitä kaikkea hyvää on saatu aikaiseksi ja vaikutukset alkavat näkyä".
Timo Soinin sanat ovat sikäli ehdolliset, ettei niissä määritelty sitä, mitä aikaansaannoksia hän tarkoitti ja mitä vaikutuksia pitäisi näkyä. Niinpä minä arvaan.
Veikkaan siis Perussuomalaisten kannatuksen nousevan, mikäli Suomen kehitys kohti kehitysmaata niin katukuvan kuin taloudenkin osalta päättyy. Tämä edellyttää kehitysmaista suuntautuvan humanitaarisen maahanmuuton pitämistä pienenä, Suomen talouden todellista sopeutumista euroaikaan ja sitä kautta viennin ja seurausvaikutuksena kotimarkkinoiden virkistymistä sekä ihmisten tunteman oikeudenmukaisuuden vahvistumista.
Näistä jälkimmäinen johtaa ajan myötä luottamusyhteiskunnan vahvistumiseen. Siitä seuraa kaikenlaisen turhan sääntelyn purkaminen, jolloin ihmisten yritteliäisyydelle, yhteistyölle ja luovuudelle jää tilaa.
Eikä luottamusyhteiskunnalle olisi pahaksi, vaikka yritteliäisyytensä takia henkilökohtaiseen vararikkoon päätyneet lopulta armahdettaisiin - seikka jonka Timo Soini nosti esiin. Onhan se käsittämätöntä, että meillä jokainen toisen palveluksessa oleva voi epäonnistua kuinka pahasti tahansa pudoten yhteisesti rahoitettuun turvaverkkoon, mutta viime kädessä kaikkien hyvinvoinnin omilla ideoillaan, ratkaisuillaan, rahoillaan ja riskeillään mahdollistavat yrittäjät voivat kadota elinikäiseen kadotukseen.
Nyky-Suomessa onkin lähes ihme, että kukaan haluaa ryhtyä yrittäjäksi. Siksi myöskään taloudella ei mene niin hyvin kuin olisi mahdollista.
Perussuomalaisilla oli siis paljon hyviä ajatuksia tänään. On toivottava, että nuo ajatukset saavat kannatusta myös muissa eduskuntapuolueissa - ja viime kädessä johtavat suomalaisen yhteiskunnan kukoistukseen. Näin siitä riippumatta, kanavoituuko niiden seurauksena perussuomalaisille tulevissa vaaleissa lisää ääniä tai ei.
Aiempia ajatuksia samasa aihepiiristä:
Miksi tieto- ja viestintäteknologia ei enää kannattele tuottavuuden kasvua?
Lepsu maahanmuuttopolitiikka tuhosi Perussuomalaisten kannatuksen
Nyt on tekemisen meininki!
Hänen mukaansa: "meillä on aate, ohjelma ja kyky saada tavoitteita läpi". Esimerkkinä hän mainitsi sinänsä kiistämättömät tosiasiat, joiden mukaan puolueen hallitustaipaleen aikana sekä Suomen maahanmuuttopolitiikka että europolitiikka ovat muuttuneet. Molemmat tavalla, joka saa ainakin tämän blogin kirjoittajan hyväksynnän.
Myös Timo Soini käytti tänään puheenvuoron. Hänen mukaansa puolueesta nukkumaan siirtyneet kannattajat palaavat "kun nähdään, mitä kaikkea hyvää on saatu aikaiseksi ja vaikutukset alkavat näkyä".
Timo Soinin sanat ovat sikäli ehdolliset, ettei niissä määritelty sitä, mitä aikaansaannoksia hän tarkoitti ja mitä vaikutuksia pitäisi näkyä. Niinpä minä arvaan.
Veikkaan siis Perussuomalaisten kannatuksen nousevan, mikäli Suomen kehitys kohti kehitysmaata niin katukuvan kuin taloudenkin osalta päättyy. Tämä edellyttää kehitysmaista suuntautuvan humanitaarisen maahanmuuton pitämistä pienenä, Suomen talouden todellista sopeutumista euroaikaan ja sitä kautta viennin ja seurausvaikutuksena kotimarkkinoiden virkistymistä sekä ihmisten tunteman oikeudenmukaisuuden vahvistumista.
Näistä jälkimmäinen johtaa ajan myötä luottamusyhteiskunnan vahvistumiseen. Siitä seuraa kaikenlaisen turhan sääntelyn purkaminen, jolloin ihmisten yritteliäisyydelle, yhteistyölle ja luovuudelle jää tilaa.
Eikä luottamusyhteiskunnalle olisi pahaksi, vaikka yritteliäisyytensä takia henkilökohtaiseen vararikkoon päätyneet lopulta armahdettaisiin - seikka jonka Timo Soini nosti esiin. Onhan se käsittämätöntä, että meillä jokainen toisen palveluksessa oleva voi epäonnistua kuinka pahasti tahansa pudoten yhteisesti rahoitettuun turvaverkkoon, mutta viime kädessä kaikkien hyvinvoinnin omilla ideoillaan, ratkaisuillaan, rahoillaan ja riskeillään mahdollistavat yrittäjät voivat kadota elinikäiseen kadotukseen.
Nyky-Suomessa onkin lähes ihme, että kukaan haluaa ryhtyä yrittäjäksi. Siksi myöskään taloudella ei mene niin hyvin kuin olisi mahdollista.
Perussuomalaisilla oli siis paljon hyviä ajatuksia tänään. On toivottava, että nuo ajatukset saavat kannatusta myös muissa eduskuntapuolueissa - ja viime kädessä johtavat suomalaisen yhteiskunnan kukoistukseen. Näin siitä riippumatta, kanavoituuko niiden seurauksena perussuomalaisille tulevissa vaaleissa lisää ääniä tai ei.
Aiempia ajatuksia samasa aihepiiristä:
Miksi tieto- ja viestintäteknologia ei enää kannattele tuottavuuden kasvua?
Lepsu maahanmuuttopolitiikka tuhosi Perussuomalaisten kannatuksen
Nyt on tekemisen meininki!
keskiviikko 17. helmikuuta 2016
Lipsahtiko Sipilältä? Yli kuudesosa budjettisäästöistä on tehty maahanmuuton takia
Pääminsteri Juha Sipilä (kepu) antoi eilen kommentin, joka on mielestäni alkuvuoden mielenkiintoisin. Hänen mukaansa "tällä hetkellä ei ole näköpiirissä mitään syytä, etteikö kaikki [maahanmuuton] kulut sopisi kehysten sisälle, kun pidetään huoli, että säästötavoite saadaan kasaan."
Lausuntoa antaessaan Sipilä korosti, että kaikki hallituspuolueet ovat sitoutuneet neljän miljardin euron säästöihin hallituskaudella. Lisäleikkaukset tulevat hänen mukaansa kyseeseen vasta sitten, jos pitää mennä yli tämän neljän miljardin.
Koska turvapaikanhakijoiden ryntäyksen Suomeen on arvioitu maksavan meille vuonna 2016 noin 689 miljoonaa euroa, niin pitäisikö tuo Sipilän kommentti ymmärtää siten, että Suomen hallitus on toteuttanut lähes 700 miljoonan ylimääräiset alasajot julkisen sektorin toimintaan? Summa on yli kuudesosa kaikista tehdyistä leikkauksista ja vastaa määrältään noin 1,3 prosenttia hallituksen koko budjetista, joten kyse ei ole edes valtion budjetin tasolla pikkurahoista.
Vai onko Sipilä jo hallituksen säästötoimia tehdessään ottanut huomioon tulevat maahanmuuttokustannukset. Siinä tapauksessa hän toisella eilen antamallaan kommentilla tulee kertoneeksi johtaneensa vaalikarjaa harhaan.
Näin siksi, että pääministerin mukaan "emme halua tilannetta, missä maahanmuuton kulut ja lisäleikkaukset ovat vastakkain yhteiskunnallisessa keskustelussa". Ja kuitenkin, kuten jokainen tietää, valtiolla on vain yhdet tulot, joista on katettava kaikki menot - niin maahanmuuttoon kuin muuhunkin liittyvät. Siten maahanmuuton kulut katetaan nimenomaisesti juuri mainitulla kuudesosalla valtion budjetin lisäleikkauksista.
Nyt näyttääkin siltä, että Sampo Terho (ps) avasi varsinaisen totuuden torven ehdottaessaan maahanmuuttokulujen kattamista korvamerkityllä velanotolla. Se olisi toteutuessaan avannut turvapaikanhakijatulvan kustannukset ymmärrettävään muotoon kaikelle kansalle, ja sitä kautta antanut äänestäjille mahdollisuuden muodostaa tosiasioiden perusteella näkemyksensä harjoitetusta maahanmuuttopolitiikasta.
Eilen antamiensa lausuntojen perusteella pääministeri liittyi valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok) joukkoon myös siinä, ettei hän ottanut kantaa maahanmuuton kustannuksiin. Olikohan myös Sipilä unohtanut niiden suuruuden, vai mistä tässä hiljaisuudessa on kysymys? Luultavasti vain puolueensa vanhasta linjasta, jonka mukaan kansalle ei saa antaa sitä vaikutelmaa, että äänestämällä voisi vaikuttaa harjoitettavaan politiikkaan.
Olivat Sipilän ja Stubbin motiivit mitkä tahansa, on eilisen jälkeen selvää, ettei hallitus tule tekemään maahanmuuton kustannuksista läpinäkyviä, vaan maahanmuuttopolitiikka pysyy edelleen kansalta salattuna poliitikkojen suhmurointikenttänä syistä, joita en oikein ymmärrä. Yhtä selvää on sekin, etteivät Perussuomalaiset kaada tämän asian takia hallitusta.
Tämä kaikki tilanteessa, joka Helsingin Sanomien tietoonsa saaman, mutta vasta perjantaina virallisesti julkaistava tutkimus antaa varsin lohduttoman kuvan maahanmuuton vaikutuksista maamme tulevaisuuteen. Sen kaiken kansan nähtäville tuomisesta kiitos lehdelle, joka tänään muutenkin kirjoitteli useamman jutun voimalla maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista.
HS:n haastatteleman tutkijaryhmän mukaan "Poliisi, Tulli ja Rajavartiolaitos hädin tuskin selviävät paikoin nykyisestäkään tilanteesta". Siten "kotouttaminen ja maahanmuuton hallinta on jäänyt paikoin kokeilukulttuuriksi ilman kestäviä vaikutuksia yhteiskunnalliseen turvallisuuteen ja maahanmuuttajien kokemaan turvattomuuteen".
Lisäksi tutkijoiden mukaan "on selvää, että mikäli hallitsematon maahanmuutto jatkuu yhtä runsaana vuosia, ei yksikään valtio Euroopassa kestä sitä yhteiskuntarauhan vaarantumatta. Ruotsin suurten kaupunkien kehitys -- on tästä esimerkki." Tätä taustaa vastaan on jollain kierolla tavalla ymmärrettävää, että pääministeri haluaa visusti salata sen kustannuksen, jonka maksamalla saamme tutkimuksessa kuvatun tulevaisuuden. Mutta hyväksyttävästi se ei sitä tee.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Alexander Stubbilta unohtui 689 miljoonaa maahanmuuttoeuroa
Maahanmuuton kustannukset vuonna 2016
Keskustan linja: äänestämällä ei voi vaikuttaa
Lausuntoa antaessaan Sipilä korosti, että kaikki hallituspuolueet ovat sitoutuneet neljän miljardin euron säästöihin hallituskaudella. Lisäleikkaukset tulevat hänen mukaansa kyseeseen vasta sitten, jos pitää mennä yli tämän neljän miljardin.
Koska turvapaikanhakijoiden ryntäyksen Suomeen on arvioitu maksavan meille vuonna 2016 noin 689 miljoonaa euroa, niin pitäisikö tuo Sipilän kommentti ymmärtää siten, että Suomen hallitus on toteuttanut lähes 700 miljoonan ylimääräiset alasajot julkisen sektorin toimintaan? Summa on yli kuudesosa kaikista tehdyistä leikkauksista ja vastaa määrältään noin 1,3 prosenttia hallituksen koko budjetista, joten kyse ei ole edes valtion budjetin tasolla pikkurahoista.
Vai onko Sipilä jo hallituksen säästötoimia tehdessään ottanut huomioon tulevat maahanmuuttokustannukset. Siinä tapauksessa hän toisella eilen antamallaan kommentilla tulee kertoneeksi johtaneensa vaalikarjaa harhaan.
Näin siksi, että pääministerin mukaan "emme halua tilannetta, missä maahanmuuton kulut ja lisäleikkaukset ovat vastakkain yhteiskunnallisessa keskustelussa". Ja kuitenkin, kuten jokainen tietää, valtiolla on vain yhdet tulot, joista on katettava kaikki menot - niin maahanmuuttoon kuin muuhunkin liittyvät. Siten maahanmuuton kulut katetaan nimenomaisesti juuri mainitulla kuudesosalla valtion budjetin lisäleikkauksista.
Nyt näyttääkin siltä, että Sampo Terho (ps) avasi varsinaisen totuuden torven ehdottaessaan maahanmuuttokulujen kattamista korvamerkityllä velanotolla. Se olisi toteutuessaan avannut turvapaikanhakijatulvan kustannukset ymmärrettävään muotoon kaikelle kansalle, ja sitä kautta antanut äänestäjille mahdollisuuden muodostaa tosiasioiden perusteella näkemyksensä harjoitetusta maahanmuuttopolitiikasta.
Eilen antamiensa lausuntojen perusteella pääministeri liittyi valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok) joukkoon myös siinä, ettei hän ottanut kantaa maahanmuuton kustannuksiin. Olikohan myös Sipilä unohtanut niiden suuruuden, vai mistä tässä hiljaisuudessa on kysymys? Luultavasti vain puolueensa vanhasta linjasta, jonka mukaan kansalle ei saa antaa sitä vaikutelmaa, että äänestämällä voisi vaikuttaa harjoitettavaan politiikkaan.
Olivat Sipilän ja Stubbin motiivit mitkä tahansa, on eilisen jälkeen selvää, ettei hallitus tule tekemään maahanmuuton kustannuksista läpinäkyviä, vaan maahanmuuttopolitiikka pysyy edelleen kansalta salattuna poliitikkojen suhmurointikenttänä syistä, joita en oikein ymmärrä. Yhtä selvää on sekin, etteivät Perussuomalaiset kaada tämän asian takia hallitusta.
Tämä kaikki tilanteessa, joka Helsingin Sanomien tietoonsa saaman, mutta vasta perjantaina virallisesti julkaistava tutkimus antaa varsin lohduttoman kuvan maahanmuuton vaikutuksista maamme tulevaisuuteen. Sen kaiken kansan nähtäville tuomisesta kiitos lehdelle, joka tänään muutenkin kirjoitteli useamman jutun voimalla maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista.
HS:n haastatteleman tutkijaryhmän mukaan "Poliisi, Tulli ja Rajavartiolaitos hädin tuskin selviävät paikoin nykyisestäkään tilanteesta". Siten "kotouttaminen ja maahanmuuton hallinta on jäänyt paikoin kokeilukulttuuriksi ilman kestäviä vaikutuksia yhteiskunnalliseen turvallisuuteen ja maahanmuuttajien kokemaan turvattomuuteen".
Lisäksi tutkijoiden mukaan "on selvää, että mikäli hallitsematon maahanmuutto jatkuu yhtä runsaana vuosia, ei yksikään valtio Euroopassa kestä sitä yhteiskuntarauhan vaarantumatta. Ruotsin suurten kaupunkien kehitys -- on tästä esimerkki." Tätä taustaa vastaan on jollain kierolla tavalla ymmärrettävää, että pääministeri haluaa visusti salata sen kustannuksen, jonka maksamalla saamme tutkimuksessa kuvatun tulevaisuuden. Mutta hyväksyttävästi se ei sitä tee.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Alexander Stubbilta unohtui 689 miljoonaa maahanmuuttoeuroa
Maahanmuuton kustannukset vuonna 2016
Keskustan linja: äänestämällä ei voi vaikuttaa
sunnuntai 14. helmikuuta 2016
Alexander Stubbilta unohtui 689 miljoonaa maahanmuuttoeuroa
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän johtaja Sampo Terho esitti eilen, että maahanmuuton kustannukset olisi hoidettava budjetin ulkopuolisena eränä, johon otettaisiin erillinen laina. Perusteluna hän esitti, ettei turvapaikkahulabaloon hoitaminen saa tapahtua maassa jo ennestään asuvien kustannuksella.
Hallituskumppani ja valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) ehätti heti toteamaan, ettei hallituksella ole aikomusta toimia Terhon esittämällä tavalla. Kysyttäessä tarkoittaako se sitä, että hallitus tekee muihin kuluihin lisäleikkauksia hän vastasi seuraavaa.
"Haluan korostaa sitä, että meidän yhteiskunnassa kannattaa välttää sitä vastakkainasettelua, että ikään kuin turvapaikkakustannukset olisivat joltain toiselta pois. Katsomme aina taloutta ja budjettia kokonaisuudessa."
Stubbin mukaan maahanmuutosta tulee kyllä lisäkustannuksia lyhyellä aikavälillä, mutta turvapaikanhakijat ovat talouden näkökulmasta plussaa pitkällä aikavälillä. Kunhan Suomi vain onnistuu kuin ihmeen kautta siinä, missä muut Euroopan maat ovat epäonnistuneet. Eli tulijoiden kotouttamisessa.
Valitettavasti ihmeen loihtimisen alku ei kuitenkaan ole ollut kovin lupaava. Esimerkiksi ensimmäisen maahamme saapuneen nykyistä turvapaikanhakijajoukkoa muistuttavan ryhmän työllisyys on pysynyt sitkeästi noin 20 prosentissa.
He tekevät myös rikoksia noin kolminkertaisesti väkimääräänsä nähden sekä elävät yhteiskunnan tukien määrän maksimoivissa moniavioisissa suhteissa. Ja saattavatpa he sopivan tilaisuuden tullen myös silpoa tyttäriltään sukuelimet. Stubbin kaipaama ihme ei siis ainakaan tämän vuodesta 1990 katukuvaamme värittäneen ryhmän kohdalla ole syntynyt.
Siitä kuitenkin ilahduin kovasti, että media onnistui tällä kertaa tekemään myös hyviä maahanmuuttokysymyksiä. Stubbilta nimittäin tiedusteltiin turvapaikkaruljanssin kustannuksista lyhyellä aikavälillä.
Valitettavasti valtiovarainministerimme heittäytyi kuitenkin täysin tietämättömäksi ja vastasi, että "tarkkaa euromäärää ei voida tässä vaiheessa antaa, koska emme tarkkaan tiedä, montako turvapaikanhakijaa tämän vuoden aikana maahan tulee."
Vaikka täsmällistä euromäärää ei kukaan voi tietenkään antaa, olisi kansalaisten kannalta ollut mukava kuulla edes yhteisen kirstunvartijamme likimainen arvio; vaikka pelkkä kulujen suuruusluokka. Etenkin kun sellainen olisi ollut Stubbin käytettävissä.
Tarkoitan Kansainvälisen valtuuttarahaston IMF:n tekemää selvitystä, joka paljastaa, että nykyinen pakolaiskriisi maksaa Suomelle kolmanneksi eniten maailmassa jos hinta suhteutetaan bruttokansantuotteeseen. Tarkalleen sanoen rahasto arvioi maahanmuuton kustannuksiksi suomalaisille veronmaksajille 689 miljoonaa euroa eli noin 1,3 prosenttia valtion budjetista.
Summa on niin suuri, että sen paljastaminen olisi varmasti herättänyt veronmaksajien huomion. Niinpä Stubb mieluummin "unohti" summan ja vaikeni kuin muuri.
Itse asiassa minä epäilen, että Sampo Terhon ja hänen puolueensa varsinainen tarkoitus olikin juuri tämä. Eli tehdä turvapaikkasirkuksen valtavat kustannukset näkyviksi myös kaikelle kansalle. Sillä sitähän turvapaikanhakijoille otettavan lainan erillisyys viime kädessä tarkoittaisi: kustannusten ilmaisemista yhdellä luvulla.
En siis usko Terhon ensisijaisena tarkoituksena olleen kustannusten siirtäminen budjetin ulkopuolelle - sillä maksettavahan ne on lainatkin. Ja toisaalta Terhon perustelu ontuu muutenkin, sillä hoidetaanhan turvapaikkasirkus nykyisessä taloustilanteessa muutenkin lainanotolla - tosin korvamerkitsemättömällä sellaisella, jolloin maahanmuuttopolitiikkamme epäonnistumisen todellinen kustannus pysyy piilossa.
Alexander Stubbin reaktion voi myös ymmärtää, joskaan ei hyväksyä, oikein hyvin. En usko, että hän haluaisi mennä TV-kameroiden eteen kertomaan, että on juuri neuvottelemassa vajaan 700 miljoonan euron lainasta elättääkseen maassamme ihmisiä, joita suurin osa kuulijoista ei kaipaa tänne lainkaan.
Sellainenhan olisi omiaan aiheuttamaan entistä suurempaa nuivistumista kuulijoiden joukossa. Ja mikä vielä pahempaa: alentamaan pepsodentmiehen henkilökohtaisen ja hänen puolueensa Kokoomuksen kannatuksen tasoa.
Ei siis ihme, että Stubb valitsi lukujen esittämisen sijaan tietämättömänä esiintymisen. Ja arveli tulossa olevista budjetin lisäleikkauksista ettei se"ole korvamerkitty sopeutus, vaan katsomme kokonaisuutta."
Näin tietenkin on, mutta siitä huolimatta maahanmuuton kustannukset ovat ennemmin tai myöhemmin pois jostain muusta - ellei Suomi sitten vastoin kaikkea todennäköisyyttä onnistu tekemään edellä mainittua ihmettä. Ja valjastamaan taloutemme rattaiden pyörittämiseen kaikki oleskeluluvan saavat kehitysmaalaiset.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuton kustannukset vuonna 2016
Valehteleva Stubb siirsi syyn alaisilleen
Rahaa riittää yhteen vaan ei toiseen
JK 17.2.2016: Myös Juha Sipilä liittyi Stubbin joukkoon ja ilmoitti, ettei halua keskustella maahanmuuton kustannuksista ja hallituksen säästöistä yhdessä. Kirjoitin siitä pienen analyysin otsikolla "Lipsahtiko Sipilältä? Yli kuudesosa budjettisäästöistä on tehty maahanmuuton takia".
Hallituskumppani ja valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) ehätti heti toteamaan, ettei hallituksella ole aikomusta toimia Terhon esittämällä tavalla. Kysyttäessä tarkoittaako se sitä, että hallitus tekee muihin kuluihin lisäleikkauksia hän vastasi seuraavaa.
"Haluan korostaa sitä, että meidän yhteiskunnassa kannattaa välttää sitä vastakkainasettelua, että ikään kuin turvapaikkakustannukset olisivat joltain toiselta pois. Katsomme aina taloutta ja budjettia kokonaisuudessa."
Stubbin mukaan maahanmuutosta tulee kyllä lisäkustannuksia lyhyellä aikavälillä, mutta turvapaikanhakijat ovat talouden näkökulmasta plussaa pitkällä aikavälillä. Kunhan Suomi vain onnistuu kuin ihmeen kautta siinä, missä muut Euroopan maat ovat epäonnistuneet. Eli tulijoiden kotouttamisessa.
Valitettavasti ihmeen loihtimisen alku ei kuitenkaan ole ollut kovin lupaava. Esimerkiksi ensimmäisen maahamme saapuneen nykyistä turvapaikanhakijajoukkoa muistuttavan ryhmän työllisyys on pysynyt sitkeästi noin 20 prosentissa.
He tekevät myös rikoksia noin kolminkertaisesti väkimääräänsä nähden sekä elävät yhteiskunnan tukien määrän maksimoivissa moniavioisissa suhteissa. Ja saattavatpa he sopivan tilaisuuden tullen myös silpoa tyttäriltään sukuelimet. Stubbin kaipaama ihme ei siis ainakaan tämän vuodesta 1990 katukuvaamme värittäneen ryhmän kohdalla ole syntynyt.
Siitä kuitenkin ilahduin kovasti, että media onnistui tällä kertaa tekemään myös hyviä maahanmuuttokysymyksiä. Stubbilta nimittäin tiedusteltiin turvapaikkaruljanssin kustannuksista lyhyellä aikavälillä.
Valitettavasti valtiovarainministerimme heittäytyi kuitenkin täysin tietämättömäksi ja vastasi, että "tarkkaa euromäärää ei voida tässä vaiheessa antaa, koska emme tarkkaan tiedä, montako turvapaikanhakijaa tämän vuoden aikana maahan tulee."
Vaikka täsmällistä euromäärää ei kukaan voi tietenkään antaa, olisi kansalaisten kannalta ollut mukava kuulla edes yhteisen kirstunvartijamme likimainen arvio; vaikka pelkkä kulujen suuruusluokka. Etenkin kun sellainen olisi ollut Stubbin käytettävissä.
Tarkoitan Kansainvälisen valtuuttarahaston IMF:n tekemää selvitystä, joka paljastaa, että nykyinen pakolaiskriisi maksaa Suomelle kolmanneksi eniten maailmassa jos hinta suhteutetaan bruttokansantuotteeseen. Tarkalleen sanoen rahasto arvioi maahanmuuton kustannuksiksi suomalaisille veronmaksajille 689 miljoonaa euroa eli noin 1,3 prosenttia valtion budjetista.
Summa on niin suuri, että sen paljastaminen olisi varmasti herättänyt veronmaksajien huomion. Niinpä Stubb mieluummin "unohti" summan ja vaikeni kuin muuri.
Itse asiassa minä epäilen, että Sampo Terhon ja hänen puolueensa varsinainen tarkoitus olikin juuri tämä. Eli tehdä turvapaikkasirkuksen valtavat kustannukset näkyviksi myös kaikelle kansalle. Sillä sitähän turvapaikanhakijoille otettavan lainan erillisyys viime kädessä tarkoittaisi: kustannusten ilmaisemista yhdellä luvulla.
En siis usko Terhon ensisijaisena tarkoituksena olleen kustannusten siirtäminen budjetin ulkopuolelle - sillä maksettavahan ne on lainatkin. Ja toisaalta Terhon perustelu ontuu muutenkin, sillä hoidetaanhan turvapaikkasirkus nykyisessä taloustilanteessa muutenkin lainanotolla - tosin korvamerkitsemättömällä sellaisella, jolloin maahanmuuttopolitiikkamme epäonnistumisen todellinen kustannus pysyy piilossa.
Alexander Stubbin reaktion voi myös ymmärtää, joskaan ei hyväksyä, oikein hyvin. En usko, että hän haluaisi mennä TV-kameroiden eteen kertomaan, että on juuri neuvottelemassa vajaan 700 miljoonan euron lainasta elättääkseen maassamme ihmisiä, joita suurin osa kuulijoista ei kaipaa tänne lainkaan.
Sellainenhan olisi omiaan aiheuttamaan entistä suurempaa nuivistumista kuulijoiden joukossa. Ja mikä vielä pahempaa: alentamaan pepsodentmiehen henkilökohtaisen ja hänen puolueensa Kokoomuksen kannatuksen tasoa.
Ei siis ihme, että Stubb valitsi lukujen esittämisen sijaan tietämättömänä esiintymisen. Ja arveli tulossa olevista budjetin lisäleikkauksista ettei se"ole korvamerkitty sopeutus, vaan katsomme kokonaisuutta."
Näin tietenkin on, mutta siitä huolimatta maahanmuuton kustannukset ovat ennemmin tai myöhemmin pois jostain muusta - ellei Suomi sitten vastoin kaikkea todennäköisyyttä onnistu tekemään edellä mainittua ihmettä. Ja valjastamaan taloutemme rattaiden pyörittämiseen kaikki oleskeluluvan saavat kehitysmaalaiset.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuton kustannukset vuonna 2016
Valehteleva Stubb siirsi syyn alaisilleen
Rahaa riittää yhteen vaan ei toiseen
JK 17.2.2016: Myös Juha Sipilä liittyi Stubbin joukkoon ja ilmoitti, ettei halua keskustella maahanmuuton kustannuksista ja hallituksen säästöistä yhdessä. Kirjoitin siitä pienen analyysin otsikolla "Lipsahtiko Sipilältä? Yli kuudesosa budjettisäästöistä on tehty maahanmuuton takia".
sunnuntai 29. marraskuuta 2015
Valehteleva Stubb siirsi syyn alaisilleen
Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) on yrittänyt viedä läpi hallintarekisterilakia valehtelemalla eduskunnalle. Ja oppositio on asian paljastuttua nostanut äläkän.
Hallintarekisteri tarkoittaa sitä, että rekisteriin merkitään arvopaperin todellisen omistajan sijasta sen hoitaja, esimerkiksi pankki. Se olisi myös uudistus, joka veisi suomalaista järjestelmää lähemmäs monia muita Euroopan maita.
Tällä hetkellä suomalainen järjestelmä toimii niin, että osakkeenomistaja on automaattisesti arvopaperikeskuksen, eli Euroclear Finlandin asiakas. Tiedot osakkeenomistajista saa suoraan Euroclear Finlandista. Jos hallintarekisteri astuu voimaan, tämä ketju siis muuttuu.
Esimerkiksi valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen pitää rekisteriä ongelmallisena rikostorjunnan kannalta. Hänen mukaansa rekisteri saattaisi laskea kynnystä rikollisiin järjestelyihin.
Esimerkiksi rahanpesuun voi liittyä tarve piilottaa omaisuutta. Nissisen mukaan järjestelmä tulisi myös väistämättä hidastamaan viranomaisten tiedonsaantia.
Nissisen kanssa samoilla linjoilla on noin 90% rekisteriin kantaa ottaneista viranomaisista. Vain kymmenen prosenttia jakaa valtiovarainministerin käsityksen. Ja nämä luvut ministeri on siis sekoittanut keskenään ilmeisen tahallisesti ja eduskuntaa harhauttaakseen.
En olisi kuitenkaan kirjoittanut tästä aiheesta, ellei se olisi paljastanut Stubbin luonnetta poliitikkona ja päättäjänä. Toki hän pakon edessä myönsi valehdelleensa, mutta sittenkin siirsi syyn ministeriössään toimivien alaistensa niskoille. Tämä ei ole sellaista johtajuutta, jota minä tai muutkaan tavalliset suomalaiset arvostaisivat.
Stubbin toiminnan ei oikeastaan olisi pitänyt yllättää ketään sillä valtiovarainministerimme on jo aiemmissa käänteissä paljastunut epärehelliseksi. Esimerkiksi hänen totuutta vähättelevät laskelmansa turvapaikanhakijoiden aiheuttamista kustannuksista päätyivät tämänkin blogin riepoteltaviksi.
Itse asiasta vielä sen verran, että lakimuutoksella pyritään, Stubbin sanoin, "arvopaperikaupan kustannusten alentamiseen. Alhaisemmat kaupankäynnin kustannukset vahvistaisivat kasvua ja työllisyyttä Suomessa. Hallituksen vaikea tehtävä onkin punnita viranomaisten esittämät huolet ja toisaalta kilpailun avaamisesta aiheutuvat hyödyt."
Tämä kuulostaa hyvältä, mutta asiaa valmistelevan ministerin osoittauduttua valehtelijaksi on hyvä yhtyä toisen hallituspuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Sampo Terhon (ps) näkemykseen: ”jotta uudistus voisi saada kannatuksemme, on vedenpitävästi todistettava sen taloudelliset hyödyt ja ettei järjestelmän väärinkäytöksille jää mahdollisuutta.”
Hyötyjen ja haittojen punnitsemisessa ei ole syytä kiirehtia, sillä finanssialan keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Reijo Karhinen arvioi lauantai-iltana ettei kyseessä ole Suomen olennaisin ongelma juuri nyt. Stubb palatkoon valmistelussaan siis lähtöpisteeseen, ellei sittenkin joudu erotetuksi tehtävästään muunnellun totuuden puhumisesta johtuvan luottamuspulan takia. Tai häneen siitä syystä kohdistuvan paineen noustua liian kovaksi.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Stubbin laskelmat, mutta Sipilän luvut
Alexander Stubb tiedepolitiikkona
Kataisen ja Stubbin vastuunkannosta
Hallintarekisteri tarkoittaa sitä, että rekisteriin merkitään arvopaperin todellisen omistajan sijasta sen hoitaja, esimerkiksi pankki. Se olisi myös uudistus, joka veisi suomalaista järjestelmää lähemmäs monia muita Euroopan maita.
Tällä hetkellä suomalainen järjestelmä toimii niin, että osakkeenomistaja on automaattisesti arvopaperikeskuksen, eli Euroclear Finlandin asiakas. Tiedot osakkeenomistajista saa suoraan Euroclear Finlandista. Jos hallintarekisteri astuu voimaan, tämä ketju siis muuttuu.
Esimerkiksi valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen pitää rekisteriä ongelmallisena rikostorjunnan kannalta. Hänen mukaansa rekisteri saattaisi laskea kynnystä rikollisiin järjestelyihin.
Esimerkiksi rahanpesuun voi liittyä tarve piilottaa omaisuutta. Nissisen mukaan järjestelmä tulisi myös väistämättä hidastamaan viranomaisten tiedonsaantia.
Nissisen kanssa samoilla linjoilla on noin 90% rekisteriin kantaa ottaneista viranomaisista. Vain kymmenen prosenttia jakaa valtiovarainministerin käsityksen. Ja nämä luvut ministeri on siis sekoittanut keskenään ilmeisen tahallisesti ja eduskuntaa harhauttaakseen.
En olisi kuitenkaan kirjoittanut tästä aiheesta, ellei se olisi paljastanut Stubbin luonnetta poliitikkona ja päättäjänä. Toki hän pakon edessä myönsi valehdelleensa, mutta sittenkin siirsi syyn ministeriössään toimivien alaistensa niskoille. Tämä ei ole sellaista johtajuutta, jota minä tai muutkaan tavalliset suomalaiset arvostaisivat.
Stubbin toiminnan ei oikeastaan olisi pitänyt yllättää ketään sillä valtiovarainministerimme on jo aiemmissa käänteissä paljastunut epärehelliseksi. Esimerkiksi hänen totuutta vähättelevät laskelmansa turvapaikanhakijoiden aiheuttamista kustannuksista päätyivät tämänkin blogin riepoteltaviksi.
Itse asiasta vielä sen verran, että lakimuutoksella pyritään, Stubbin sanoin, "arvopaperikaupan kustannusten alentamiseen. Alhaisemmat kaupankäynnin kustannukset vahvistaisivat kasvua ja työllisyyttä Suomessa. Hallituksen vaikea tehtävä onkin punnita viranomaisten esittämät huolet ja toisaalta kilpailun avaamisesta aiheutuvat hyödyt."
Tämä kuulostaa hyvältä, mutta asiaa valmistelevan ministerin osoittauduttua valehtelijaksi on hyvä yhtyä toisen hallituspuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Sampo Terhon (ps) näkemykseen: ”jotta uudistus voisi saada kannatuksemme, on vedenpitävästi todistettava sen taloudelliset hyödyt ja ettei järjestelmän väärinkäytöksille jää mahdollisuutta.”
Hyötyjen ja haittojen punnitsemisessa ei ole syytä kiirehtia, sillä finanssialan keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Reijo Karhinen arvioi lauantai-iltana ettei kyseessä ole Suomen olennaisin ongelma juuri nyt. Stubb palatkoon valmistelussaan siis lähtöpisteeseen, ellei sittenkin joudu erotetuksi tehtävästään muunnellun totuuden puhumisesta johtuvan luottamuspulan takia. Tai häneen siitä syystä kohdistuvan paineen noustua liian kovaksi.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Stubbin laskelmat, mutta Sipilän luvut
Alexander Stubb tiedepolitiikkona
Kataisen ja Stubbin vastuunkannosta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
