Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ulla Appelsin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ulla Appelsin. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. elokuuta 2024

Saksan sosiaalidemokraatit Putinin tukena

Sosiaalidemokraattien Olav Scholzin johtama Saksa aikoo puolittaa tukensa Ukrainalle saadakseen velkaantumisensa aisoihin. Näin se tulee samalla tukeneeksi Vladimir Putinin diktaatorisesti hallitsemaa Venäjää. 

Tämä tapahtuu tilanteessa, jossa Ukraina on juuri osoittanut pystyvänsä yllättämään Venäjän armeijan saatuaan suuren apupaketin Yhdysvalloilta. Eli näytettyään, että se pystyy länsimaiden tuen avulla muuttamaan sodan kulkua. 

Ulkopoliittisen instituutin Arkady Moshes kertoikin, että "on nähtävillä, että Ukrainan läntiset liittolaiset ohjailevat Ukrainaa kohti aselepoa tai rauhaa", koska "osa länsimaalaisista ei ole enää huolissaan siitä, että Ukrainan kaatuminen johtaisi heidät riskialtiseen tilanteeseen". 

Lausunnosta tuli ainakin itselleni hakematta mieleen Britannian ulkoministeri Neville Chamberlainin vuonna 1938 antama lausunto rauhasta "meidän ajaksemme" sen jälkeen kun hän länsimaisine kollegoineen oli pakottanut Tshekkoslovakian luovuttamaan osan alueistaan Adolf Hitlerin Saksalle. "Meidän aikamme" kesti tuolloin vajaan vuoden. 

Scholz on tietenkin vain sosiaalidemokraatti, eikä häneltä ehkä siitä syystä voi odottaa kovin suurta ymmärrystä. Tai ainakaan hänen suomalainen aatetoverinsa Timo Harakka ei omaa sellaista, kuten toimittaja Ulla Appelsin muistutti meitä juuri äsken. 

Tosiasia kuitenkin on, että mikäli länsimaat sallivat Venäjän hyötyä hyökkäyksestään Ukrainaan, sen panevat merkille Putinin lisäksi myös monet muut epädemokraattisten valtioiden hallitsijat. Merkittävimpänä niistä Kiina, jolla on pakkomielle erityisesti Taiwanin liittämisestä itseensä, mutta himoja myös Himalajan vuoriston liepeillä

Tällä kaikella en tarkoita, etteikö Ukrainan sodan loppuminen olisi hyvä ja tärkeä tavoite. Sen sijaan muistutan siitä, ettei rauha millä hinnalla tahansa ole järkevää. 

Eikä eurooppalaisten poliitikkojen tulisi siksi tehdä chamberlaineja, vaan huolehtia siitä, ettei demokraattinen maailma salli sotilaallisen voiman käyttämistä kansakuntien rajojen siirtelemiseen - ei Ukrainassa, ei Taiwanissa eikä myöskään Suomen tai Baltian maiden rajoilla.

maanantai 26. maaliskuuta 2018

Vaatiiko vuoden 2018 kenttäoikeus uhrin?

Viime aikoina on Suomessa saatu seurata elokuva-ohjaaja Aku Louhimiehen työtavoista syntynyttä näytelmää. Se on kaikessa karuudessaan ollut niin mielenkiintoinen, että ansaitsisi tulla dramatisoiduksi elokuvaksi ihmisen käyttäytymisen syvimmistä pohjavireistä.

En aio tässä käydä läpi tapahtumien vaiheita - etenkin kun niistä ei ole kaikilta osin syntynyt yksimielisyyttä. Sen sijaan panin ihmeekseni merkille sen, kuinka aluksi yksimielinen Louhimiehen tuominnut julkisuus muuttui Jussi-patsaiden jakotilaisuuden jälkeen.

Tilaisuudessa (ja jo sitä ennen) Louhimies esiintyi anteeksipyytävästi, mutta siitä huolimatta ministeri Sampo Terho (sin) kieltäytyi luovuttavasta hänelle kansan valitsemaa parhaan elokuvan palkintoa. Ehkäpä osasyynä sille oli vielä itse tilaisuudessakin leijunut vahva Louhimiehen tuominnut kenttäoikeuden henki. Siis se sama, joka meillä vallitsi ensin vuoden 1918-tapahtumien yhteydessä ja jälkeen sekä vielä uudelleen 1930-luvun oikeistoradikalismin aikana.

Tapauksen jälkeen muutamat henkilöt ovat ottaneet vahvasti kantaa tähän kenttäoikeuteen, jonka airueksi myös ministeri oli asettunut. Ensin Jari Sarasvuo käytti kovaa kieltä Louhimieheen kohdistuneesta inkvisitiosta.

Sitten yleensäkin selväjärkinen Ilta-Sanomien toimittaja Ulla Appelsin kirjoitti tasapainoisen analyysin, jossa hän asetti Louhimiehen toiminnan viitekehykseensä.  Minulla ei ole siihen lisättävää, mutta haluan nostaa esille kaksi virkettä: "lienee jokaiselle selvää, että kaikenlaiseen työpaikkakiusaamiseen pitää olla nollatoleranssi. Ongelma on, jos ihmettely muuttuu inkvisitioksi ja keskustelu kiusaamiseksi."

Viimeisenä käänteenä tapaukselle elokuvaohjaaja Renny Harlin otti etäisyyttä Sampo Terhoon ja edellä mainittuun kenttäoikeuteen. Hän peruutti osallistumisensa ministeri Kiinan-valtuuskuntaan. Myös hän totesi kaksi asiaa: "tietenkin kaikkia niitä pitää tukea, joita on kaltoin kohdeltu. Se ei kuitenkaan ole kulttuuriministerin tehtävä ryhtyä tuomariksi ja pyöveliksi."

Tämän kaiken ylös merkittyäni jään odottamaan tilanteen kehittymistä jatkossa. Selvääkö Louhimies kiirastulestaan ehjänä, vai murtuuko ruotsalaisen teatteriohjaajan tavoin?

Oma toiveeni on se, että Louhimiehen teot julkisuuteen nostaneet naisnäyttelijät viheltäisivät pelin poikki ja hyväksyisivät julkisesti Louhimiehen anteeksipyynnöt ennen tämän täydellistä romahtamista. Eihän ohjaaja loppujen lopuksi liene kuitenkaan syyllistynyt oikeusjärjestelmämme mukaan kovinkaan raskaasti tuomittaviin rikoksiin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Karjalan liitto astui tielle, joka on vieras suomalaiselle kulttuurille
Keisarin vaatteet taiteessa
Elääkö kirjailija sananvapaudesta?

perjantai 26. joulukuuta 2014

Sukulaiseni on alkoholisti

Näin joulun aikana on alkoholin nauttiminen aiheuttanut poliisille ylimääräistä vaivaa. Tämä johtunee ainakin osittain suomalaiskansallisesta tavasta ottaa kunnolla silloin kun otetaan.

Humalatila viisastuttaa niin harvoja, etten ole sellaista vielä tavannut. Sen sijaan uskoisin lähes kaikkien alkoholia vähänkin runsaammin käyttäneiden joskus katuneen humalatilan aikaista käytöstään. Näissä tapauksissa ei kyse ole kuitenkaan merkittävästä yhteiskunnallisesta ongemasta.

Edelle kirjoitetun vastapainona ovat ne lukuisat mukavat ja ikimuistoiset illanvietot, joissa alkoholia on osattu nauttia tunnelman keventäjänä. Tästä syystä jopa Raamattukin toteaa, että "juo viinisi hyvillä mielin".

Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin on avautunut pikkuveljensä alkoholismista. Luin jutun eilen ja sitä lukiessa kyynelet nousivat silmiin. Appelsinin kertomus toi liiankin selvästi esiin eräisiin oman nuoruuteni tärkeisiin ihmisiin liittyneitä asioita.

Viittaan tällä omiin läheisiini, jotka pilasivat elämänsä liiallisella alkoholin käytöllä. Heidänkin tapauksessaan kaikki se, mitä päätoimittaja kertoo alkoholistin ja tämän läheisten käyttäytymisestä on päätoimittajan kirjoituksen onnellista loppua lukuun ottamatta toteutunut. Ohjaan siis kiinnostuneet Appelsinin tekstin äärelle.

Appelsinin kertomuksessa on onnellinen loppu. Sen sijaan omista alkoholisoituneista sukulaisistani pisimmälle päässyt eli 68-vuotiaaksi; muut elivät vain 45-, 59- ja 61-vuotiaiksi.

Kukaan heistä ei sortunut siltojen alle ennen kuolemaansa ja heillä kaikilla oli pitkiäkin kuivia jaksoja jotka päättivät rajuihin ryyppyputkiin. He pystyivät siis Appelsiinin pikkuveljen tavoin kontrolloimaan juomisensa aloittamista, eikä kukaan ollut omasta mielestään alkoholisti.

Kuten Appelsinkin toteaa pikkuveljestään, ovat myös nämä minun läheisesti tuntemani ihmiset olleet monella tavoin lahjakkaita. Kaksi oli menestyviä yrittäjiä, jotka itse luomissaan yrityksissä työllistivät myös muita ihmisiä.

Kolmas oli kuulemani mukaan ollut lapsena erityisen nopeaälyinen, mutta alkoholisoitui jo alle kaksikymppisenä. Silti hän oli selvin päin ollessaan mitä miellyttävin ihminen ennen kuin aivot alkoivat ryyppäämisen seurauksena pehmetä. Siis alle nelikymppisenä!

Neljännen tunsin suuren ikäeron takia ainoastaan ihmisrauniona, mutta muiden sukulaisteni mukaan hänet oli nuoruudessaan tunnettu ahkeruudestaan ja muita paremmasta järjenjuoksustaan. Käänne tapahtui kuitenkin jo sodan jälkeen, sillä se oli tehnyt miehestä "rauhattoman".

Appelsin toteaa, että niiden, jotka haluavat alkoholistinsa parasta tulisi osata katsoa totuutta silmiin ja lakata jakamasta ymmärrystä. Voin omien kokemusteni mukaisesti alleviivata tämän.

Esimerkiksi yhdessä oman sukuni tapauksessa eräs ystävällinen alkoholistin kaveri kävi siivoamassa juopon asunnon kerta toisensa jälkeen sillä aikaa kun tämä toipui viikkojen ryyppyputkistaan tärisevänä ja oksentelevana. Näin alkoholisti ei koskaan nähnyt selväjärkisenä sitä (sanan mukaisesti) paskaisuutta, johon hänen ryyppäämisensä oli johtanut. Itse uskon, että tuon kaiken näkemisellä olisi ollut suuri positiivinen vaikutus selvin päin tarkkaan ja siistiin ihmiseen.

Yksi luku alkoholismin surkeutta on perheväkivalta. Valitettavasti olen joutunut näkemään elämässäni sitäkin. Perheväkivalta on äärimmäisen vastenmielistä ja ajan myötä brutalisoituvaa. Siitä syystä niiden jotka siihen syyllistyvät, olisi syytä hakeutua välittömästi hoitoon.

Ja perheväkivallan uhriksi joutuneiden on turha kuunnella vakuutuksia suuresta rakkaudesta, kaiken muuttumisesta ja viimeisistä kerroista ja/tai uhkailua itsemurhasta tai puolison tappamisesta. Sen sijaan heidän kannattaa heti ensimmäisen lyönnin jälkeen katsoa jostain sopiva asunto sekä laittaa avioeroprosessi liikkeelle.

Uskomisesta, toivomisesta ja uhkailun pelkäämisestä ei seuraa muuta kuin raaistuva väkivaltakierre ja lopulta jopa kuoleman riski. Lähteminen sen sijaan saattaa asettaa väkivaltaisen juopon tosiasioiden eteen ja parhaimmillaan aloittaa paranemisprosessin. On siis kaikkien kannalta parempi katkaista väkivaltakierre mieluummin heti kuin seuraavan kerran jälkeen.

Kuten edeltä käy ilmi, on tämä kirjoitus syntynyt sekä päätoimittaja Appelsinin kertomuksen innoittamana, että vuosien takaisten oman neljän sukulaiseni elämän pohjalta, niin kuin minä olen ne lapsena ja nuorena kokenut. Näiden ihmisten ennenaikaisen poismenon jälkeen tilanne on omassa lähisuvussani rauhoittunut. Toivon tämän kirjoituksen kuitenkin auttavan kohti parempaa tulevaisuutta niitä, jotka juuri nyt kärsivät alkoholin kiroista. 

Appelsinin tavoin en kuitenkaan näe syytä suomalaisen alkoholipolitiikan yleisen linjan kiristämiselle: sitä on ennenkin yritetty huonoin tuloksin ja kohtuukäyttäjiä kiusaten. Juopolle rajoituksilla ei ole merkitystä, vaan nykyisessä globaalissa maailmassa hän löytää viinansa alusta asti. 

Tämän osoittivat jo kokemuksemme paljon suljetummasta yhteiskunnasta kieltolain aikana. Sen tärkeimmät seurauksethan olivat laittomuuksien määrän kasvu, juomien muuttuminen vahvemmiksi, kulutuksen lisääntyminen ja verotulojen menettäminen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!