Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aku Louhimies. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aku Louhimies. Näytä kaikki tekstit

lauantai 28. marraskuuta 2020

Ville Virtanen - vähän yksinkertainen sananvapauden vihollinen

Olen viime vuosina pannut merkille, kuinka Suomessa nykyisin hyvin helposti leimataan ihmisiä erilaisista asioista. Ja sen jälkeen nostetaan lynkkausmieliala, jolla pyritään tuhoamaan vainon kohteeksi nostetun ihmisen elämä.

Näitä leimaamisia on tietenkin aina nähty esimerkiksi perheiden hajoamistilanteissa, mutta yhä useammin niihin on liittynyt myös yleispoliittista ulottuvuutta. Tämän asian nosti aikanaan näkyvästi esille vasemmistolaisen Pirkko Saision tapaus, kun hän tuli ilmaisseeksi näkemyksen, jonka mukaan myös vihrevasemmistossa pitäisi pyrkiä ymmärtämään eri tavalla ajattelevia ihmisiä. Sen seurauksena hän joutui oman viiteryhmänsä hampaisiin ja joutui leimatuksi mm. äärinationalistiksi ja puolinatsiksi.

Samaan kategoriaan on luokiteltava tapaukset, joissa ihmiset ovat menettäneet työnsä tai harrastuksensa mielipiteidensä ilmaisemisen takia. Siis sellaiset kuin muusikko Kari Peitsamon tai historioitsija Teemu Keskisarjan tapaukset.

Yksi näistä esimerkeistä oli Aku Louhimiehen tapaus, jossa häntä syytettiin ns. #metoo-käytöksestä. Hän joutui sen seurauksena jopa ministerin syrjimäksi julkisessa tilaisuudessa ja menetti ilmeisesti myös työmahdollisuuksia. Myöhemmin tehdyissä selvityksissä syytökset todettiin perusteettomiksi ja #metoo-leimaukseen lähteneet toimittajat ovat nyt epäiltynä Louhimiehen kunnian loukkaamisesta.

Asia nousi jälleen esille, kun Louhimies palkattiin sairastuneen ohjaajan tilalle tuottamaan kotimaista suurelokuvaa ja näyttelijä Ville Virtanen kieltäytyi työskentelemästä hänen kanssaan. Eikä asia jäänyt vain tähän, vaan Virtanen katsoi asiakseen kiitellä jo perusteettomiksi osoitettuja syytöksiä esittäneitä naisnäyttelijöitä.  Siis juuri niitä, joiden puheiden perusteella Louhimiehen vainon käynnistäneet toimittajat ovat poliisitutkinnassa.

On tietenkin Virtasen oma oikeus työskennellä kenen kanssa tahtoo. Kohtuullista kuitenkin olisi, mikäli hän korvaisi sopimuksen rikkomisesta eli vetäytymisestää aiheutuneet taloudelliset vahingot elokuvan rahoittajille siltä osin, kuin kohtauksia joudutaan tekemään uudelleen - sekä tietenkin maksaisi elokuvan teosta tähän mennessä saamansa palkan takaisin. 

Muuten pidän Virtasen kannanottoa ja etenkin feministisiin valheisiin syyllistyneiden näyttelijöiden kiittelemistä äärimmäisen huonona käytöksenä. En kuitenkaan tässä ehdota, että Virtasta pitäisi sen takia ruveta boikotoimaan tulevissa elokuvatuotannoissa - eikä sellaisella pääsääntöisesti vasemmalle kallellaan olevassa elokuvamaailmassamme olisi vaikutustakaan - mutta haluan tässä kuitenkin todeta, että pidän häntä tapahtuneen jälkeen vähän yksinkertaisena sananvapauden vihollisena. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sananvapauden kuoppa syveni jälleen
Pieni flirtti on kadonnut harmauden edeltä
Vaatiiko vuoden 2018 kenttäoikeus uhrin?


maanantai 26. maaliskuuta 2018

Vaatiiko vuoden 2018 kenttäoikeus uhrin?

Viime aikoina on Suomessa saatu seurata elokuva-ohjaaja Aku Louhimiehen työtavoista syntynyttä näytelmää. Se on kaikessa karuudessaan ollut niin mielenkiintoinen, että ansaitsisi tulla dramatisoiduksi elokuvaksi ihmisen käyttäytymisen syvimmistä pohjavireistä.

En aio tässä käydä läpi tapahtumien vaiheita - etenkin kun niistä ei ole kaikilta osin syntynyt yksimielisyyttä. Sen sijaan panin ihmeekseni merkille sen, kuinka aluksi yksimielinen Louhimiehen tuominnut julkisuus muuttui Jussi-patsaiden jakotilaisuuden jälkeen.

Tilaisuudessa (ja jo sitä ennen) Louhimies esiintyi anteeksipyytävästi, mutta siitä huolimatta ministeri Sampo Terho (sin) kieltäytyi luovuttavasta hänelle kansan valitsemaa parhaan elokuvan palkintoa. Ehkäpä osasyynä sille oli vielä itse tilaisuudessakin leijunut vahva Louhimiehen tuominnut kenttäoikeuden henki. Siis se sama, joka meillä vallitsi ensin vuoden 1918-tapahtumien yhteydessä ja jälkeen sekä vielä uudelleen 1930-luvun oikeistoradikalismin aikana.

Tapauksen jälkeen muutamat henkilöt ovat ottaneet vahvasti kantaa tähän kenttäoikeuteen, jonka airueksi myös ministeri oli asettunut. Ensin Jari Sarasvuo käytti kovaa kieltä Louhimieheen kohdistuneesta inkvisitiosta.

Sitten yleensäkin selväjärkinen Ilta-Sanomien toimittaja Ulla Appelsin kirjoitti tasapainoisen analyysin, jossa hän asetti Louhimiehen toiminnan viitekehykseensä.  Minulla ei ole siihen lisättävää, mutta haluan nostaa esille kaksi virkettä: "lienee jokaiselle selvää, että kaikenlaiseen työpaikkakiusaamiseen pitää olla nollatoleranssi. Ongelma on, jos ihmettely muuttuu inkvisitioksi ja keskustelu kiusaamiseksi."

Viimeisenä käänteenä tapaukselle elokuvaohjaaja Renny Harlin otti etäisyyttä Sampo Terhoon ja edellä mainittuun kenttäoikeuteen. Hän peruutti osallistumisensa ministeri Kiinan-valtuuskuntaan. Myös hän totesi kaksi asiaa: "tietenkin kaikkia niitä pitää tukea, joita on kaltoin kohdeltu. Se ei kuitenkaan ole kulttuuriministerin tehtävä ryhtyä tuomariksi ja pyöveliksi."

Tämän kaiken ylös merkittyäni jään odottamaan tilanteen kehittymistä jatkossa. Selvääkö Louhimies kiirastulestaan ehjänä, vai murtuuko ruotsalaisen teatteriohjaajan tavoin?

Oma toiveeni on se, että Louhimiehen teot julkisuuteen nostaneet naisnäyttelijät viheltäisivät pelin poikki ja hyväksyisivät julkisesti Louhimiehen anteeksipyynnöt ennen tämän täydellistä romahtamista. Eihän ohjaaja loppujen lopuksi liene kuitenkaan syyllistynyt oikeusjärjestelmämme mukaan kovinkaan raskaasti tuomittaviin rikoksiin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Karjalan liitto astui tielle, joka on vieras suomalaiselle kulttuurille
Keisarin vaatteet taiteessa
Elääkö kirjailija sananvapaudesta?

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!