tiistai 7. maaliskuuta 2017

Seurakunnat demonstroivat maahanmuuttopolitiikkaa vastaan

Kirkkokansan on yleensä ajateltu olevan arvokonservatiivista. Siksi oli yllättävää lukea, että muutamat seurakunnat ovat päättäneet demonstroida Suomen islamisoitumiskehityksen puolesta lukemalla kielteiset turvapaikkapäätökset iltapäiväjumalanpalveluksissaan.

Jään odottamaan suurella mielenkiinnolla miten kirkkokansa reagoi näihin päätöksiin, joiden taustalla asiasta kertoneen uutisen mukaan on lähinnä naispappeja. Onnistuvatko he muuttamaan lampaidensa ajattelua arvoliberaalimpaan suuntaan vai syntyykö kirkkokansan piirissä jonkinlainen kapina.

Joka tapauksessa on selvää, että maamme evankelis-luterilainen kirkko on suuren murroksen edessä. Se lienee päässyt yli naispappeuden aiheuttamista ristiriidoista, mutta edessä ovat homoliittokysymykset ja nyt ilmeisesti myös lähinnä muslimien maahanmuuttokysymykset. Jopa naispappeus saattaa palata asialistalle.

Jos merkittävä osa seurakunnista suhtautuu näihin asioihin liberaalisti - ja etenkin jos naispapit ovat siinä johtavassa roolissa - saattaa valtionkirkon konservatiivinen siipi lähteä omille teilleen. Siinäkin tapauksessa kirkon katto saattaa olla korkea, mutta seinien väliin saattaa syntyä ylipääsemätön railo.

Kirkon hajoamista ehkäisee myös kirkon valtava omaisuus eli seurakuntatoiminnan keskiössä olevat kirkkorakennukset. Lisäksi sen verotusoikeus saattaa jarruttaa opetuksiin pettyneiden uskovaisten halua jättää seurakuntansa.

Kirkon tulevaisuuden kannalta pappien liberalisoitumisella voi olla kahdenlaisia seurauksia. Niistä ensimmäinen on jäsenkato konservatiivisimpien - ja usein seurakuntien palveluja aktiivisimmin käyttävien - ihmisten jättäessä oman katsomuksensa mukaan kerettiläisen kirkon. Jos tunne on voimakas, eivät edes kirkkorakennukset ja verotusoikeus kykene estämään heidän lähtemistään.

Toinen vaihtoehto on, että seurakunnat onnistuvat liberalisoituessaan haalimaan toimintaansa uusia aktiivisia jäseniä, jolloin kirkon vuosia jatkunut jäsenkato lopulta päättyy. En tiedä pyrkivätkö liberaalit papit tähän, mutta joka tapauksessa he ovat lähteneet uhkapeliin, jossa panokset ovat kovat, mutta niin myös mahdollinen voitto.

Lopuksi on huomautettava, ettei kenenkään pidä aliarvioida kirkon kykyä selvitä ongelmistaan. Sillä on kahdentuhannen vuoden värikäs - mutta menestyksellinen - historia. Siltä pohjalta voitaneen ammentaa keinoja myös nykyisen tilanteen ratkaisemiseksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Luterilainen kulttuurivaikutus Suomessa
Miksei perustuslaki suojele islamista eronneita
Uskonnon, uskontotiedon vai logiikan opetusta?

10 kommenttia:

  1. Seurakunnat ovat ajautuneet kauas omasta uskostaan. Aiemmin tunnettiin kirkkoisien kirjoitukset, ymmärrettiin, että valtion suojeleminen vierailta haittavaikutuksilta, oli tärkeä esivaltaa arvostava tehtävä. Nyt ollaan lähdetty mukaan löysään humanitaariseen universalismiin, ja tunteen on annettu ottaa järjen paikka. Turvapaikanhakijoilla voi saada hyvyyden sädekehää, seurauksista viis veisataan. Eihän liberaalisuudenkaan ihan pelkkää haihattelevaa tunnetta pitäisi olla. Konservatiivit taistelevat tällä hetkellä liberaalin maailman säilyttämiseksi tiukemmin kuin liberaalit.

    VastaaPoista
  2. Tässä enää vain odotellaan sitä kulminaatiopistettä, että muuttuvat islamilaisiksi seurakunniksi lopulta :P

    VastaaPoista
  3. Kommunistisen Frankfurt-koulukunnan asettamiin suuntaviivoihin perustuvat yhteiskunnan mädätysopit ovat valloitaneet myös kirkon:
    "”Totuuden henki johda sinä meitä…harhaan!” eli kuinka kulttuurimarxismin henki täytti valtionkirkon",
    https://sarastuslehti.com/2013/02/07/totuuden-henki-johda-sina-meita-harhaan-eli-kuinka-kulttuurimarxismin-henki-taytti-valtionkirkon/

    Tätä samaa mädätys-saastaahan on jo pitkään suoltanut koko valta-VALE-media, ennenkaikkea Bilderberg-Erkon Brysselin Pravda ja bilderbergien L.Kivisen ja A.Jääskeläisen johtama Yle. - Bilderberg-agendaan kuuluu kansallisvaltioiden hävittäminen ja sitä edistetään mm. monikulttuuripropagandalla. Samaan agendaan kuuluu perinteisen perheinstituution hävittäminen ja sitä edistetään esim. homotus-, lesbotus- ja transsukupuoli-/sukupuolettomuus propagandalla.

    Kouluista on tullut kulttuurimarxistisia aivopesukeskuksia:
    "Kouluista tehtiin poliittisia aivopesukeskuksia – ketkä ovat syyllisiä?",
    http://magneettimedia.com/kouluista-tehtiin-poliittisia-aivopesukeskuksia-ketka-ovat-syyllisia/

    VastaaPoista
  4. Jos Suomen virallinen evankelisluterilainen kirkko saa haalittua liberaalimpaa väkeä joukkoihinsa konservatiivisempien lähtiessä, niin siitä ei liene sille mitään hyötyä, sillä todennäköisesti nämä uudet tulijat eivät hirveästi arvosta kristinuskoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon mahdollista. Mutta se ei haittaa mikäli kirkon koko on päätavoite.

      Poista
  5. Erosin tänään kirkosta. En viitsi enää rahoittaa Mäkisen, Askolan ja kumppaneiden sekoilua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Olisin eronnut suurella metakalla mutta kun en ole lapsuuteni jälkeen kirkkoon kuulunut.

      Poista
  6. Kumpa Suomikin osaisi ottaa mallia maailmalta:

    https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/215910-unkari-sulkee-turvapaikanhakijat-konttileireille-bbc-eulta-yllattava-pakolaispaatos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän Suomikin osaisi halutessaan ottaa oppia sukulaiskansaltamme. Mutta kun ei halua.

      Poista
  7. Kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa. Kirkko rakastaa kahta asiaa: rahaa ja valtaa. Ei muuta.
    tira+

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!