tiistai 28. maaliskuuta 2017

Lisäisikö turvapaikanhakijoiden sijoittaminen leireihin maahanmuuton kustannuksia?

Kolumnisti Anu Kantola otsikoi uusimman kirjoituksensa, että "tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin." Väite vaatii kommentin.

Anu Kantola perustelee otsikkoaan sillä, että mikäli pakolaiset saataisiin integroitumaan yhteiskuntaan ja mukaan työelämään, heistä aiheutuvat kustannukset laskisivat. Ja että vastaanottokeskuksissa makuuttaminen vaikeuttaisi integroitumista ja siten nostaisi tulijoiden aiheuttamia kustannuksia.

Hän ehdottaa myös Kanadassa (hänen mukaansa) käytettyä keinoa. Siellä viisi ihmistä voi ottaa pakolaisperheen vastaan ja sponsoroida heitä vuoden ajan niin, että he pääsevät elämän alkuun. Näin kotoutuminen on ollut parempaa kuin valtiovetoisessa järjestelmässä. Kuinka paljon - sitä hän ei kerro.

Tässä kohtaa minun on sanottava, ettei minulla ole mitään sitä vastaan, että Kantola ja hänen hengenheimolaisensa ottavat viisittäin vastatakseen pakolaisten kotoutumisesta. Etenkin jos ja kun se lisäisi heidän pääsemistään työelämään ja ehkä muutenkin assimiloitumaan suomalaiseen kulttuuriin.

Sellaisen varauman kuitenkin teen, että jos (kuten ymmärsin) kyse olisi vasta turvapaikkaa hakevista (eikä siis pakolaisstatuksen jo saaneista) heidät tulisi välittömästi palautettaa kotimaahansa, mikäli edellytykset oleskeluun hädän ja vainon perusteella eivät täyty. Työperäiseen maahanmuuttoonhan on omat järjestelmänsä.

Kantolan otsikosta ja siihen sisältyvän väitteen perustelusta olen sikäli samaa mieltä, että hyvä kotoutuminen tosiaan vähentää maassa jo olevien kustannuksia suhteessa siihen että he eläisivät yhteiskunnan varoilla. Toisaalta on niin, että leirielämä tuskin houkuttaa muita kuin todellisessa vaarassa kotimaassaan olevia, joten sellaisten olemassaolo vähentäisi oleellisesti Suomen vetovoimaa elintasopakolaisten piirissä. Ja vähentäisi sitä kautta heistä aiheutuvia kustannuksia.

Lopputuleman ratkaisee siis turvapaikkaa perusteettomasti hakevien suhteellinen osuus kaikista hakijoista. Onneksi siitä on käytössä selvää numerotietoa, sillä elintasopakolaisuuden yleisyyden puolesta puhuvat maahamuuttoviranomaisten päätökset.

Vuonna 2016 varsinaisia turvapaikkoja myönnettiin 4 111. Hakemuksia jätettiin yhteensä 25 997. Siten turvapaikkaa tarvitsevia oli vain pieni vähemmistö sellaista pyytäneistä.

Elintasopakolaisuuden yleisyydestä kertoo epäsuorasti myös ruuasta valittaminen. Sekä tulijavirtojen suuntautuminen Suomen sijasta Ruotsiin silloin kun meillä tulijoiden käteen saamaa "diskorahaa" pienennettiin noin sadalla eurolla kuukaudessa viitisen vuotta sitten.

Edelle kirjoittamani perusteella Suomen vetovoimalla on kehitysmaista suuntautuvan kansainvaelluksen kustannuksiin oleellisesti suurempi vaikutus kuin tänne hakeutuneiden integroitumisella tai integroitumatta jättämisellä. Siksi olen myös sitä mieltä, että Anu Kantolan otsikkoonsa kirjaama väite on kokonaisuuden kannalta tarkasteltuna raskaasti virheellinen.

Se ei silti tarkoita, ettei maahamme turvapaikan saaneiden ihmisten kotoutumiseen pitäisi panostaa. Hehän ovat jatkossa joka tapauksessa joukossamme, joten mitä useampi heistä elättää itsensä työnteolla, sitä pienempi lasku heidän elatuksestaan lankeaa kantaväestölle.

Niinpä esitän, että Anu Kantola ja hänen hengenheimolaisensa keräisivät viisikkoja elättääkseen ja kotouttaakseen turvapaikkaa vasta hakevien sijasta sellaisen - siis pakolaisstatuksen - jo saaneita. Se olisi hyödyllistä niin hätää ja vainoa paenneiden, kuin myös suomalaisen yhteiskunnan kannalta.

Lisäksi Kantolalle ja kumppaneille tulisi varmasti hyvä mieli. Kyseessä olisi siis suorastaan win-win-win -tilanne.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kielteisen päätöksen saaneille on rakennettava turvapaikka
Uusi luku turvapaikkasirkukseen
Anu Kantolalta luovaa talousajattelua


22 kommenttia:

  1. kantolalle tiedoksi: kanada valitsee ne
    joita se haluaa maahan saapuvan....eli yli rajan ei voi vain kävellä asyylia huutaen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös se Kanadan pääministeri sanonut, että ottavat vain ne, joista on hyötyä maalle. Koulutettuja ilmeisesti, mutta Suomi ottaa luku- ja kirjoitustaidottomia, ja kaavutettuja, joilla ei ole aikomustakaan tehdä täällä töitä. Kanada-Suomi tässäkin 6-0.

      Poista
    2. Näin olen ymmärtänyt Kanadan toimivan.

      Poista
    3. Huomenta Suomessa ennen USA:n pressanvaaleja todisteltiin jollain tilastokäppyröillä maahanmuuton olevan kovasti hyödyllistä, siis että Trump on mistään mitään tietämätön kun muurinsa haluaa. Laillinen ja laiton maahanmuutto siis sotkettiin tarkoituksella. Valtamedia harrastaa tätä edelleen, mutta jos joku JSN:lle valittaisi, niin saletisti valitus menisi roskiin röhönaurun kera.

      Poista
    4. Valta-VALE-media "valvoo" itse itseään eli on valvovinaan!

      Poista
  2. Miten ruoka voi olla noin tärkeää,olen useammassa yhteydessä huomannut kuinka nämä henkensä edestä pakenevat moittivat ruokaa tai kokkia tai sitä että ruokaa saa liian vähän.
    Olen tullut siihen tulokseen että ehkä näillä lähi idän miehillä on kehitys jäänyt puberteettiasteelle.Tai oliko vuosisatainen serkkujennaiminen heikentänyt geeniperimää.
    Jotenkin alentunut impulssikontrolli niillä on.Räjähtävät helposti,ajatukset ovat joko syömisessä,naimisessa tai tappelussa.Jonkun olisi hyvä tutkia tätääkin asia.
    Toinen minkä olen pannut merkille on sellainen Dunning Krugerin ylivertaisuusvinouma eli raajaton usko omiin kykyihin ja taitoihin ja ihmettely jos me emme usko niihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruoan halveeraamisella on syynsä, se ei ole ruoka, vaan kulttuurimme halventaminen yleisesti, näyttäminen kuka tulee olemaan jatkossa isäntä, vaikka nyt ovatkin kerjäämässä apua, näytösluontoisesti.

      Poista
    2. Eiköhän päätarkoitus ole saada elatus vapaasti käytettävänä rahana elintarvikkeiden sijasta.

      Poista
  3. Leireihin sijoittaminen varmasti karsisi pelkästään rahan perässä tulevia. Etenkin jos diskorahaa ei maksettaisi lainkaan, tietenkin välttämättömät perustarvikkeet ja riittävä ravinto pitää hoitaa.

    Ja niille, joille ruoka ei maistu, voi aina sanoa että kenenkään ei ole pakko syödä niitä pöperöitä joita ilmaiseksi tarjotaan, ellei maistu. Parin päivän päästä kaurapuuro varmasti maistuu paljon paremmalta. Valokuvien perusteellahan nämä riuskat nuoret miehet ovat hyväkuntoisia, lähtömaassaan luultavasti juuri niitä parempiosaisia. Päivän-parin osittainen paasto ei heitä vahingoita, mutta parantaa kummasti ruokahalua.

    VastaaPoista
  4. Eikö olennaista ole se, kenelle tulee kalliiksi. Jos pakolainen on leirillä Afrikassa, ei hän maksa meille välttämättä mitään. Jos sama pakolainen on Helsingin lähiössä, niin kyllä se tulee paljon kalliimmaksi. Eiköhän Kantola tämän tiedäkin.

    VastaaPoista
  5. Tämä Anu Kontulan juttu on mainttu Homman keskuteluketjussa, jossa on ruodittu muitakin hänen juttujaan.

    http://hommaforum.org/index.php?topic=112430.0

    Pitkän aikaa olen miettinyt että jos sodan vaivaamasta maasta tulee hyväkuntoisia nuoria miehiä niin herää epäilys ovatko he sotakarkureita? Vai ovatko he sotilaita tai muita aseellisen ryhmittymän taistelijoita, jotka ovat lomalla tai vakoilemassa, värväämässä ja hakemassa rahaa. Kumpia he ovatkaan, niin olisi paras jos he olisivat sotimassa omissa maissaan, omien maidensa tai kotiseutujensa puolesta. Tai edes oman perheensä, sukunsa, heimonsa, etnisen ryhmänsä tai uskontokuntansa jne. puolesta. Kaikkein paras olisi saada aikaan rauha jolloin he pääsisivät jälleenrakentaman maitaan ja kotiseutujaan. Sitä vastuuta ei saa paeta lähtemällä karkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aivan mahdollista, että osa näistä nuorista miehistä tulee Eurooppaan saattaakseen loppuun sen, mikä Ottomaaneilta jäi kesken: Euroopan valloittamisen Islamin nimissä.

      Poista
    2. "Nya tyska uppgifter att den insmugglade ISIS-armén skall slå till i slutet på mars 2017",
      http://whitetv.se/en/no-free-medium-in-sweden/1825.html

      Poista
  6. Parhaiten kotoutumista edistäisi ja perusteettomien turvapaikanhakijoiden kustannuksia laskisi järjestelmä, jossa jokaiselle tulijalle lätkäistään suoraan kouraan työlupa ja toivotetaan onnea matkaan. Sosiaaliturvan piiriin pääsisi viiden vuoden työhistorian jälkeen. Yksinkertaista ja helppoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riskinä tässä olisi se, että tulijat ajautuisivat hankkimaan leipänsä rikollisilla keinoilla muiden vaihtoehtojen puuttuessa.

      Poista
    2. Eikös tuo esittämäsi riski realisoidu paraikaa? Jos maahan pääsisi saman tien mutta vain työluvalla eikä turvapaikka-asiaa edes käsiteltäisi niin arvatenkin joistakin maista muuttaminen Suomeen loppuisi kokonaan.

      Poista
    3. Laittomasti maassa oleville ei kuulu kuin karkoitus kotimaahansa.

      Poista
  7. Hesarilla on jatkuvasti tapana julkaista näitä propagandapläjäyksiä, joihin jokunen sata kommentoijaa kirjoittaa oikaisuja joita sitten kannatuksensa antavat muutamat sadat kullekin. Mutta eivät ne Hesarissa välitä eivätkä opi. Tässä ei ole mitään uutta. Sen sijaan ihmettelen tämän Kantolan ammatietiikkaa. Olen aina kuvitellut, että professoritason ihmiseltä edellytettäisiin jonkinasteista älyllistä rehellisyyttä. Itse luonnontieteellisen taustan omaavana opin sen, että tulosten vääristely ja oleellisesti asiaan vaikuttavien tekijöiden sivuuttaminen ja selvästi väärien johtopäätösten kaupittelu ovat kuolemansyntejä, olipa kyse sitten tutkimustulosten esittelytä tai akateemisesta väittelystä. Onko sitten niin, että esimerkiksi viestinnän alalla tällaista normistoa ei ole? Ainakaan tuo Kantola ei katso sen koskevan itseään. Muistuu mieleen se ärtymys, jota herätti se tokaisu ”kaiken maailman dosenteista”. Tuo ärtymys on tietysti hyvin ymmärrettävää, jos sillä leimataan rehellistä akateemista työtä tekeviä henkilöitä. Mutta miten sitten pitäisi luonnehtia tuollaista Kantolan tapaista ”kaiken maailman professoria”?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talous, politiikka, media, näitä Kantolan kerrotaan "tutkivan". Niin tekee "Taidekin". Kaikki nuo kuuluvat yleisen elämän tuntemuksen ja siten kirjallisuuden osa-alueisiin joista voi hyvässä lykyssä kirjoittaa oivaltavasti. Siitä hyvä esimerkki on esimerkiksi Veikko Huovinen. Kaikilta ei metsänhoito kuitenkaan onnistu eikä kirjoittaminenkaan. Siihen on vain tyydyttävä, pienen huokauksen kera. hh

      Poista
  8. Suomessa vallankahvassa olevilta maanpettureilta ja Demla-korruptoidulta oikeuslaitokselta on turha toivoa tällaista:

    "Italia: syyttäjä vaatii loppua Sorosin manipuloimalle pakolaiskriisille

    Sisilialainen syyttäjä Carmelo Zuccaro vaatii, että Italia alkaa tutkia juutalaisen George Sorosin rahoittamien ”kansalaisjärjestöjen” toimintaa, joka on kärjistänyt maan pakolaiskriisiä. Aiheesta uutisoi muun muassa Zero Hedge.

    Soros on jo vuosien ajan rahoittanut täysin avoimesti järjestöjä, jotka pyrkivät tuomaan mahdollisimman paljon laittomia tunkeutujia valkoisiin länsimaihin. Kyse on järjestelmällisestä kansanmurhapolitiikasta.

    Vatikaanin pormestarin, Virginia Raggin, mukaan Rooma on jo köyhien italialaisten ja uusien maahantunkeutujien välisen sisällissodan partaalla. Sisilialainen syyttäjä Zuccaro on kyllästynyt maahantunkeutujien synnyttämiin levottomuuksiin ja vaatii loppua miljardöörien lobbaamalle avoimien rajojen käytännölle.

    Zuccaro viittaa Frontexin tuoreeseen raporttiin, jonka mukaan ”kansalaisjärjestöt” ovat alkaneet toimia yhä tiiviimmässä yhteistyössä ihmisten salakuljettajien kanssa.

    Sorosin rahoittamat ryhmät tarjoavat ammattimaisia – ja rikollisia – kuljetuspalveluita kenelle tahansa Pohjois-Afrikasta Eurooppaan pyrkivälle.

    Frontexin mukaan salakuljettajat ovat oivaltaneet, että tunkeutujat kannattaa lähettää suoraan ”kansalaisjärjestöjen” omistamien laivojen luo sen sijaan, että tunkeutujien poimiminen jätettäisiin Italian ja EU:n sotilaiden tehtäväksi.

    Zuccaro muistuttaa, että ”laittoman maahanmuuton avustaminen on rangaistava rikos huolimatta siitä, millaiset syyllisen motiivit ovat”."

    http://magneettimedia.com/italia-syyttaja-vaatii-loppua-sorosin-manipuloimalle-pakolaiskriisille/

    VastaaPoista
  9. "Vahtera: SOTE on unelmahöttöä ja turhaa puhetta
    Sosiaali- ja terveysmenot tulevat nykymenolla nousemaan työttömiksi jäävien maahanmuuttajien haalimisen takia..."

    http://mvlehti.net/2017/03/28/vahtera-sote-on-unelmahottoa-ja-turhaa-puhetta/

    VastaaPoista
  10. Publications-kohdan eka linkki:
    http://www.cic.gc.ca/EnGLish/refugees/index.asp
    Kanadassa pakolaisiakin kohdellaan kuin ketä tahansa vastuullista aikuista. Ei siis suvaita.
    -Franklin-

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!