tiistai 14. maaliskuuta 2017

Jan Vapaavuori ja Jussi Halla-aho

Jussi Halla-aho lähti mukaan Perussuomalaisten puheenjohtajakilpailuun. Se ei ollut yllätys.

Sen sijaan ainakin itse hämmästyin, kun Jan Vapaavuori (kok) ilmoitti, ettei hän halua Kokoomuksen olevan mukana samassa hallituksessa Halla-ahon Perussuomalaisten kanssa. Toisin sanoen, Vapaavuori haluaa kaataa nykyisen hallituksen, mikäli Halla-aho valitaan.

Hämmästykseni johtui siitä, että Halla-aho on ollut monissa poliittisissa linjauksissaan vahvasti kokoomuslaisilla linjoilla. Ja toisaalta Vapaavuorella ei ole ollut mitään sitä vastaan, että hänen puolueensa on ollut samassa hallituksessa esimerkiksi täysin kokoomuslaisten arvojen vastaisten Vasemmistoliiton ja Vihreiden kanssa.

Nykyhallituksen suhteen Halla-ahon linjaus lienee hallitusohjelman noudattaminen myös Perussuomalaisille tärkeissä kysymyksissä kuten maahanmuutossa. On hassua, ettei tämä näyttäisi kelpaavan Vapaavuorelle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Halla-aho vaati EU:ta puuttumaan kansalaisjärjestöjen rikolliseen toimintaan
Löyhästi toisiinsa liittyviä uutisia - Halla-aho ehdokkaaksi Perussuomalaisten johtoon
Veronkierto on vasemmiston mielestä hyväksyttävää

13 kommenttia:

  1. Toisin sanoen Vapaavuori lähtee mukaan vallitsevaan populistiseen rasismikiihkoon. Ruotsinkielisenä olisin kuvitellut hänen olevan muita paremmin selvillä Ruotsia koettelevasta maahanmuuttokatastrofista ja siten ymmärtävän Halla-ahoa joka meillä pyrkii kaikin voimin sitä estämään. hh

    VastaaPoista
  2. Vapaavuori tuskin erityisemmin pitää Halla-ahosta, mutta hän pelaa tässä nyt ennen kaikkea omaa pormestaripeliään ja hakee itselleen huomiota henkilöiltä, jotka ovat talouspoliittisesti jossain määrin oikealla, mutta voisivat äänestää myös vihreitä.

    VastaaPoista
  3. Se, että Vapaavuorelle kelpaa talouspoliittisesti vastakkaista leiriä edustava Vasemmistoliitto mutta ei maahanmuuttopoliittisesti vastakkaista leiriä edustava Halla-aho, osoittaa, että Vapaavuorikin pitää maahanmuuttopolitiikkaa tärkeämpänä kuin talouspolitiikkaa. Nyt tulisi rehellisyyden nimissä niiden toimittajien, jotka sättivät Halla-ahoa maahanmuuton ylikorostamisesta, sättiä asiasta myös Vapaavuorta.

    VastaaPoista
  4. Juoppo väkivaltarikollinen Kim Jong Vapaavuori se vain siinä elegantisti kertoi kuinka hänen mielestään demokratia on sitä todellista natsismia koska EU:n politbyroossa niin asiasta päätettiin.

    VastaaPoista
  5. Vapaavuori, Kokoomus, Suomi. Tuossä on Vapaavuoren arvojärjestys.

    VastaaPoista
  6. Eipä tunnu Halla-aholla olevan hinkua puheenjohtajaksi, kun ilmoitti jäävänsä joka tapauksessa Brysseliin. Ministeriksikään ei halaja. Näillä linjauksilla varmisti itselleen 25 prosentin kannatuksen puoluekokouksessa.

    VastaaPoista
  7. Jos Jussi Halla-aho valitaan perussuomalaisten puheenjohtajaksi, niin Jussin pitäisi vaatia ministerinsalkkujen uudelleenjakoa. Jussin ei kannata ottaa ulkoministerin salkkua vaan joko valtiovarainministeri tai sisäministeri, mieluiten sisäministeri. Se olisi hänelle omiaan.

    Jussi ei saa päästää Timo Soinia jatkamaan hallituksessa missään pestissä. Timo voidaan pistää eduskunnan puhemieheksi jossa toimisi vaalikauden loppuun saakka. Ellei sitten löydä eläkevirkaa ennen vaalikauden päättymistä.

    Jos Sipilä suostuu nostamaan ministerien määrää kahdella niin tällöin voitaisiin jakaa kahtia oikeus- ja työministerin sekä opetus- ja kulttuuriministerin salkut. Tällöin salkut voisi jakaa niin että kepulaisilla on 6 salkkua, persuilla 5 ja kokkareilla 5.

    Näin ollen laittaisin persuille nämä salkut: sisäministeri, oikeusministeri, opetusministeri, puolustusministeri ja työministeri.

    Sisäminsteri, oikeusministeri ja opetusministeri ovat tärkeimmät perussuomalaisten vaaliohjelman ja puolueohjelman tavoitteiden kannalta. Puolustusministeri ja työministeri olisivat sitten extraa.

    Jos olisin Jussi, olisin valmis luopumaan ulkoministeristä ja valtiovarainministeristä, jos vastalahjaksi saa sisäministerin, oikeusministerin ja opetusministerin salkut.

    Oikeusministerin pitäisi olla lainoppinut, ja persujen eduskuntaryhmässä on kaksi lainoppinutta, Leena Meri ja Ville Tavio. Tarvittaessa perussuomalainen lainoppinut voidaan etsiä eduskunnan ulkopuolelta, jos sellainen on muutoin pätevä ja sopiva.

    Miksi haluan että oikeusministeri olisi lainoppinut? Siksi etteivät oikeusministeriön virkamiesjuristit voisi noin vain uunottaa ministeriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laaja uusjako ei liene realismia. Eikä Halla-aho myöskään näyttäisi haluavan ulkoministeriksi. Epäilenkin, että näistä kahdesta syystä seuraa hänen haluttomuutensa ministerin postiin tämän hallituksen aikana.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Minulle kävisi salkkujen uudelleenjako joko nykyisen hallituksen nimellä ja ohjelmalla tai sitten käydään uudet hallitusneuvottelut kepulaisten, persujen ja kokkareiden välillä, ja sen yhteydessä tehdään salkkujen uusjako, ja nimitettäisiin uusi hallitus. Kumpi tahansa käy mutta uudelleenkako pitäisi tehdä.

      Poista
    4. Mielestäni ulkoministeri on hyödytön salkku Jussille. Ottakoon Kepu sen ja kutsukoon Paavo Väyrysen siihen, tai Hannu Takkulan. Siksi Jussin pitäisi vaatia joko sisäministeri tai valtiovarainminsteri tai mennä takaisin europarlamenttiin.

      Jussi voisi uhata hallituksen kaadolla ja hajotusvaaleilla jos salkkuja ei jaeta uusiksi. Persuja ei korvattaisi Sdp:llä koska demarit eivät mene hallitukseen ilman vaaleja. Menisikö sitten Vihreät, Vasemmistoliitto, Kristillisdemokraatit tai Rkp mukaan jos Sdp ei mene? No Rkp nyt menee mihin tahansa hallitukseen.

      Haluavatko Sipilä ja Orpo että hajotusvaaleja jos demarit voittaisivat ne? Tällöin mm. sote ja kiky tms. kaatuisivat. Heidän olisi parempi suostua salkkujen uudelleenjakoon mallia Kepu 6, PS 5 ja Kok 5.

      Siksi ehdotin persuille nuo yllä mainitut salkut. Kepulaiseille ja kokkareille menisivät ne salkut joiden merkitys persuille olisi toissijainen.

      Kepun salkut, 6 kpl:
      - pääministeri
      - ulkoministeri
      - maatalous- ja ympäristöministeri
      - elinkeinoministeri
      - kunta- ja uudistusministeri
      - perhe- ja peruspalveluministeri

      Kokoomuksen salkut, 5 kpl:
      - valtiovarainministeri
      - liikenne- ja viestintäministeri
      - sosiaali- ja terveysministeri
      - kulttuuri- ja urheiluministeri
      - ulkomaankauppa- ja kehitysministeri

      Poista
  8. Mitä sananvaltaa Vapaavuorella on siihen jääkö vai lähteekö kokoomus hallituksesta? Eihän mies ole edes kansanedustaja tällä hetkellä?
    Totuushan on että kokoomus ei lähde mihinkään hallituksesta. Tämä on huono bluffi ja yritys peloitella ihmisiä olemaan äänestämättä Halla-Ahoa. Valtamedian "objektiiviset ja puolueettomat journalistit" tulevat taatusti tekemään töitä 24/7 ettei Halla-Ahoa valittaisi,ikäänkuin persujen kannattajia kiinnostaisi mitä vihervasemmiston äänitorvi miehestä kirjoittaa/julkaisee.

    VastaaPoista
  9. Vapaavuori(kin) näytti vastenmieliset, populistiset karvansa.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!