maanantai 19. lokakuuta 2015

Strategisen tutkimusrahoituksen kallis hinta

Yleisradio kertoi tänään uutisissaan suomalaisen tutkimusrahoituksen uusimmasta muodosta eli strategisen tutkimuksen neuvoston rahoitusvälineestä. Olen myös itse aikanaan kirjoittanut joitain siihen liittyviä näkökulmia.

Lyhyesti kerrottua Yle kauhisteli tämän vuoden hakukierrokseen käytetyn tutkijoiden resursseja minimissään 3,3 miljoonan euron edestä. Jaettavana oli tutkimusrahaa yhteensä noin 52,5 miljoonaa, jotka jaettiin yhteensä 16 tutkimushankkeelle, jotka täyttivät sekä strategisen tutkimuksen neuvoston poliittisluonteisen seulan että tieteellisen arvioinnin kriteerit.

Hakijoiden kannalta tilanne vaikutti kohtuullisen hyvältä: jaossa ollut raha ylitti laskelman mukaan jopa 15-kertaisesti sen saamiseksi uhratut resurssit. Veronmaksajan kannalta asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen, vaikka kaikki valitut hankkeet epäilemättä ovatkin korkealuokkaisia.

Ylen jutussa professori Sara Heinämaa nimittäin totesi, että tässä puheena olevaan rahoitushakuun liityi suuri joukko erilaisia rajoitteita, joiden seurauksena tutkimushankkeita ei ole suunniteltu tuottamaan mahdollisimman hyvää tiedettä vaan pikemminkin täyttämään stategisen tutkimuksen neuvoston poliittisluonteiset vaatimukset. Siten ne eivät tuota tietoa ja innovaatioita parhaalla mahdollisella tavalla, vaan parhaimmillaankin vääntävät tutkimusta epätarkoituksenmukaiselle sivuraiteelle.

Vielä kalliimman ongelman poliittisluoteiset rajoitteet aiheuttavat supistamalla tutkimusryhmien mahdollisuuksia toteuttaa pitkäjänteisiä tutkimuskokonaisuuksia. Tämän ongelman ymmärtämiseksi on arvoisan lukijani tiedostettava että merkittävien tieteellisten keksintöjen muuttumista käytännön ratkaisuiksi edeltää keskimäärin lähes kahden vuosikymmenien mittainen soveltavan tutkimuksen jakso. Ja sitä ennenkin on tarvittu pitkä perustutkimuksen kausi.

Toki rahoitusvälineen luoneen edellisen hallituksen tavoitteena on ollut nimenomaisesti uusia sovelluksia tuottavan tutkimuksen tukeminen. Valitettavasti tehty ratkaisu ei perustu tieteelliseen innovaatioketjuun vaan lähinnä ymmärtämättömyyteen tieteen toiminnasta ja nykyaikaisten innovaatioiden syntymisestä.

Siksi epäilen vahvasti, ettei saavutettu lopputulos ole millään tavalla suomalaisen veronmaksajan etu. Tavallaan tässä nähdään, kuten aiemmassa kirjoituksessani totesin, ongelma, josta arvoisa lukijani lienee hyvin tietoinen. Tarkoitan marxilaisesta ajattelusta tunnetun tiedostavan etujoukon (strategisen tutkimuksen neuvosto) rajoitettua innovaatiokykyä verrattuna suureen määrään vapaasti toimivia innovaattoreita (suomalainen tiedeyhteisö).

Jos ja kun epäilykseni ovat oikeaan osuneita, ei Ylen uutisissa mainittu 3,3 miljoonaa euroa suinkaan ole keskeinen eikä kallein ongelma strategisen tutkimuksen neuvoston rahoitusvälineessä. Se kun jää kalpeaksi verrattuna rahoitusvälineen rakenteeseen sisältyvään tutkijoiden luovuutta ja tutkimuksen pitkäjänteisyyttä rajoittavan poliittisen ohjailun epäsuoraa kustannusta.

Osuessaan samaan aikaan suomalaiseen tieteeseen sijoitetun resursoinnin alasajoon, tulevat vahingot näkymään aikanaan kaikkien suomalaisten hyvinvoinnissa. Tässä jos missä toivoisin olevan väärässä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tieteen innovatiivisuus ja strategisen tutkimuksen rahoitusväline
Valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistus
Turhan tutkimuksen hyödyllisyydestä ja hyödyttömyydestä


1 kommentti:

  1. Eipä taida professori valitettavasti olla väärässä - vaikka ei kai tässä mitään odottamatonta ole. Kun tutkimusrahoitusta ovat olleet ohjaamassa ja määräämässä jo vuosikymmeniä täysin näköalattomat, joskin poliittisesti ansioituneet tieteen diletantit, niin tässä ollaan. Tuloksellisessa (luonnon)tieteellisessä tutkimuksessa työn pitkäjänteisyyden merkitystä on mahdotonta ylikorostaa. Mutta sen saaminen kotoisen tiedebyrokraatin tajuntaan vaatisi ilmeisesti sitä kuulua kirurgista operaatiota.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!