keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Onko totuus tälläkin kertaa sodan ensimmäinen uhri?

Luin tänään mielenkiintoisen uutisen. Sen mukaan terroristijärjestö ISIS vaatii kannattajiaan kautta maailman iskemään Venäjää vastaan.

ISISin osalta uutinen on merkityksetön - kyllä heiltä on kuultu aiemminkin suuruudenhulluja lausahduksia. Mielenkiintoiseksi asian tekee kuitenkin se, että ainakin minulle on suomalaisesta uutisoinnista syntynyt sellainen kuva, että Venäjä on Syyriaan menonsa jälkeen pommittanut lähinnä länsimaiden tukemia Syyrian kapinallisia jättäen ISISin lähes vaille huomiota.

Mikäli saamani käsitys olisi oikea, tuntuisi tämän päivän ISIS-uutinen järjettömältä. Loogisesti ajatellenhan luulisi ISISin olevan vain tyytyväinen siitä, että Venäjä heikentää lännen tukemia kapinallisia, eli yhtä sen pahimmista kilpailijoista taistelussa Syyrian herruudesta.

Uutisointiin sisältyvä dilemma herättikin mielessäni kysymyksen siitä, onko meille aiemmin tarjottu uutisointi Venäjänvastaista poliittista propagandaa, vai ovatko ISISin johtajat idiootteja. Noin äkkiä ajatellen molemmat vaihtoehdot tuntuvat yhtä todennäköisiltä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Paras on hyvän vihollinen
Länsimaiden pitäisi tunnustaa tosiasiat Syyriassa
Media-analyysi Narinkkatorin eilisistä laittomuuksista

12 kommenttia:

  1. "Uutisointiin sisältyvä dilemma herättikin mielessäni kysymyksen siitä, onko meille aiemmin tarjottu uutisointi Venäjänvastaista poliittista propagandaa, vai ovatko ISISin johtajat idiootteja. Noin äkkiä ajatellen molemmat vaihtoehdot tuntuvat yhtä todennäköisiltä."

    Vähänpä veikkaisin kumpaakin hevosta. Fundamentalistit eivät tunnetusti ole järjenjättiläisiä, joten toki omaan oksaan sahaaminen heiltä käy kuin luomisen työ. Toisaalta, mitä suomimediaan ja eritoten Pravdaan (ja Ilta-Paskoihin) tulee, niin eräs niiden pettämättömimpiä tavaramerkkejä jo pitemmän aikaa on ollut turbomokutuksen, feministijeesustelun ja homorummutuksen ohella Venäjän ja venäläisten kaikinpuolinen demonisointi, oli tähän sitten vähänkään objektiivisemmin tarkasteltuna aihetta eli ei. Myös Sampo Ahto käsitteli juurikin tätä aihepiiriä viimeisimmässä Kylkirauta-lehden (3/15) kolumnissaan, kannattaa lukaista.

    J.Edgar

    VastaaPoista
  2. Muuan näkökulma:

    http://kansankokonaisuus.blogspot.fi/2015/10/venaja-edistaa-pakolaisuutta-eurooppaan.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh kansankokonaisuuden kirjottajallaki tuntuu välillä olevan ruuvit löysässä ja tiivisteet valskaavan pahemmasti, kun puhutaan venäjästä ..

      Poista
    2. Njoo, no näinkin. Monissa asioissa ihan asiallisen ja fiksun oloinen kaveri, jolla on moniin asioihin paljonkin hyvin argumentoituja näkemyksiä ja näkökulmia. Vaikkei nyt kaikissa asioissa aina niin samaa mieltä olisikaan. Mutta Venäjästä puhuttaessa tuntuu kerta kaikkiaan hirttävän kiinni pahemman kerran, siitä hän ei pysty löytämään kertakaikkiaan vähäisintäkään hyvää. Tai edes käsittelemään asiaa silleen objektiivisesti, että voihan esim. joidenkin poliittisten linjausten taustoja edes yrittää ymmärtää ihan viileällä järjellä ja analysoiden, ainakin johonkin mittaan. Vaikka ei sitten niitä ja niiden taustalla olevia motivaatioita noin muuten hyväksyisikään tai yrittäisi selitellä parhain päin. Kai se on sitten jotain tietyntyyppisissä oikeistolaisissa asuvaa arkaaista ryssävihaa, joka ei kulumallakaan lähde pois, vaikka nyky-Venäjä kaikkine weemäisyyksineenkin on sittenkin jotain ihan muuta kuin joku Stalinin NL. Ja jollain tavoin hupaisia ovat myöskin nämä jukkakemppiset, jotka ainakin kirjoituksistaan päätellen tuntuvat pelkäävän venäläisiä huonot housuissa, mutta paraikaa meneillään olevassa maailman suurimmassa musuinvaasiossa ei sen sijaan kyetä näkemään niin pienintäkään uhkakuvaa tulevaisuudellemme. Ainoastaan rasset, fasset, nasset ja ryssät ovat niitä iljettävän peljättäviä kauhistuksia tuossa maailmankuvassa.

      Poista
    3. Jotakin kanssa kertonee ihmisen korvienvälistä jos on sitämieltä että TB:n huoltoasemalla käyvät ihmiset ovat ryssämulkunlutkuttajia (suonee proffa anteeksi karkean kielen) mutta tälläsiä mielipiteitä on kaveri kirjotellut.
      Ps. Samainen kaveri yhisti susivihan ja maaseudun peltopintaalapohajaiset eu-tuetki, susiviha kumpuaa kuulemma niistä ...

      Poista
  3. Venäjä todellakin iski ensimmäisenä lännen tukemia "maltillisia" islamonatseja vastaan.Se että johtuivatko iskut niiden aiheuttamasta suuremmasta välittömästä uhasta Latakiaa ja Assadin hallintoa kohtaan vai oliko kyseessä näpäytys länttä kohtaan on sitten eri asia.
    Nyttemmin venäjä on aloittanut pommittamaan ISIS-joukkoja ja lähteiden mukaan ajanut heitä pakosalle.
    Ehkä.
    Totuus kun on aina se ensimmäinen uhri.

    VastaaPoista
  4. Venäjän ensisijainen tavoite liittyy Assadin tukemiseen Neukkulan pitkäikäisimpänä liittolaisena alueella. Toiseksi, Putin haluaa esitellä sotakalustoaan tositoimissa ja päästä myymään tuotteitaan. Kolmanneksi, Assad ei halua Iranilaisia maahansa levittämään shiialaisuutta, ja Venäjää taas muslimien keskinäinen kähinöinti liikuta pätkän vertaa.

    Venäjä ja Iran näkisivät öljyn hinnan nousevan kun taas Saudi-vetoinen OPEC on Yhdysvaltain kanssa halukas pitkäkestoiseen nykytasoon tai jopa sen alle.

    Putinille tästä muodostuu sellainen tuskien taival, että Moskovassa saadaan kaivella taas Tsetsenian kartat esiin. Saudien kovin vientituote öljyn jälkeen oli Osama bin Laden, joka taisteli Moskovaa vastaan Afganistanissa.

    Osamaa tuki Yhdysvallat, jonka kimppuun Osama iski heti kun silmä vältti. Sen jälkeen Obama tapatti Osaman ja liittoutui Saudien vastustajan Iranin kanssa antaen tälle ikioman ydinpommin.

    Iran kiitti ja ilmoitti ostavansa 300 hävittäjää - aivan oikein - Venäjältä ja lopettavansa sen pidemmät neuvottelut Washingtonin kanssa. Sen seurauksena Gulf-maat ostavat satojen miljardien ohjustorjuntajärjestelmät Israelilta suojautuakseen Iranin uhalta.

    Ja nyt ei vielä ehditty käsitellä Turkkia...

    VastaaPoista
  5. Siis onhan neukut ymmärtääkseni pommittaneet ISIStäkin.. väkisinkin ihan näön vuoksi.
    Uutisointia löytyy kyllä joka lähtöön, ja jokaisella uutisoijalla tuntuisi olevan oma agendansa.. totuuden kaivaminen eri uutislähteiden seasta on kyllä aikamoista hakuammuntaa välillä.

    VastaaPoista
  6. Venäjän edustahan venäläisten toiminnassa etupäässä on kyse. Tai vähintäänkin Putinin edusta.
    On voinut Venäjän pommit osua myös ISISiksen niskaan. Saattavat olla vielä herkkiä uhkailemaankin.

    Todella paha nöyryytys länsivalloille olisi se, jos Venäjä ja al-Assad hävittäisivät ISISiksen Syyriasta parissa kuukaudessa. Samalla tietenkin muunkin hallituksen vastaisen vastarinnan, jolloin rauhanneuvotteluosapuolina olisivat Putin ja al-Assad. Luulisin, että sopu löytyisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyriassa kukaan ei voi enää voittaa oikeastaan mitään. Kuten edellä on kommenteissa todettu, Venäjä ajaa Syyriassa moninaisia Venäjän etuja. Iran, Turkki ja länsi omiaan. Assad haluaa pysyä vallassa keinolla millä hyvänsä. Tästä kaikesta eniten kärsii Syyrian kansa, joka ei kuitenkaan osaa löytää yksituumaisuutta lopettaakseen koko sekasorron.

      Poista
    2. suurimmalla osalla Syyrialaisia oli vissiin aika hyvät olot loppujenlopuksi, ennen tätä lännen hehkuttama arabikevättä ?

      Poista
    3. Näin minä olen asian ymmärtänyt. Vain poliittinen aktiivisuus saattoi johtaa ongelmiin.

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!